perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Painajainen

Saattaa olla merkki liiallisesta väsymyksestä, kun alkaa nähdä painajaisia jotka ovat kokonaisuudessaan kauhuelokuvan veroisia ja tuntuvat liian todelta. Näen aika harvoin painajaisia ja siksi viimeöinen outo ja kauhea uni jäi hyvin kirkkaana mieleeni. Kirjoitan sen ylös, koska se oli todella kummallinen ja tunnetasolla niin realistinen että on vieläkin vähän melankolinen olo.

Unessa oli ilta ja kävelimme hilpeän kaverijoukon kanssa aikeena mennä ilmeisesti baariin tai jatkoille. Menimme yli rautatiesillan ja silloin yksi joukossa mukana oleva tunnettu hurjapää sai päähänsä, että hän haluaa kokeilla jotain akrobaattisia temppuja sillan kaiteilla siitä huolimatta että kuulimme junan olevan tulossa. Huolestuin unessa siten, kuin yleensä huolestun jos joku alkaa kännissä temppuilla ja anelin häntä lopettamaan. Hän ei kuunnellut pyyntöjäni eikä muidenkaan vastalauseita, vaan oikeastaan vain innostui niistä entistä enemmän ja alkoi riekkua uhmakkaasti kaiteen päällä pelkojamme pilkaten.

Juna lähestyi ja huusimme häntä vihaisesti lopettamaan. Hän huusi vastaan, ettei ole mitään hätää ja että hän kyllä tietää mitä tekee. Temppuilija teki kaiteella jonkun hienon parkour-tempun ja siinä samassa juna porhalsi sillalle kauheaa vauhtia. Temppuilijan tasapaino horjahti jotenkin väärään suuntaan ja kaikkien kauhistuneiden katseittemme alla juna silpaisi miehen mukaansa ja rusikoi hänet jonnekin kiskojen väliin. Junan jarrut kirkuivat ja sen pysähtyminen tuntui tapahtuvan kuin hidastettuna. Tunsin miten epäuskoisuuden ja hyisen kauhun tunne valui sisääni. En voinut uskoa, että jotain niin hirveää voisi tapahtua. Kaikki menivät tolaltaan ja olivat varmoja, että temppuilija oli kuollut. Juoksimme sillalle ja kuulimme huutoa. Minä juoksin ensimmäisenä ja näin että juna oli raahannut temppuilijan sillan yli ja paiskannut hänet toisella puolella olevalle liejuiselle pellolle. Hän oli vielä elossa.

Mies kirkui hulluna tuskasta. Hänen molemmat jalkansa olivat leikkautuneet poikki polven yläpuolelta. Reisistä oli jäljellä vain tasaisesti leikatut pölkyt ja niiden leikkauspinnasta näkyi valkoinen luu keskellä punaista lihaa aivan kuin jossain sarjakuvan pihvissä. Verta ei vuotanut (epärealistisesti) kauhean paljon mutta leikkauskohta oli tahriintunut pahasti mustaan multaan. Mies yritti ryömiä hirvittävää kipuansa pakoon käsillään itseään raahaten. Ajattelin että ensimmäistä kertaa elämässäni näen juuri hänen huutavan, karjuvan ja itkevän tuskasta, sillä hän ei juuri koskaan osoita tuntevansa kipua oikeassa elämässä.

Juoksin miehen luo, polvistuin ja koetin sitoa hänen jalantynkänsä repustani riuhtaisemallani budopuvun vyöllä. Onnistuin huonosti joten luovutin ja lopulta otin vain hänen päänsä syliini. Mies oli liikuttavan pieni ja hauras menetettyään vahvat jalkansa. Hänen huutonsa oli hirvittävää ja hänen äänensä alkoi särkyä käheäksi sen vain jatkuessa. En osannut tehdä mitään muuta kuin pitää häntä paikallaan, silittää vereen tahriutuneita hiuksia ja peittää jostain syystä kämmenelläni hänen silmänsä. Kiinnitin huomiota, että hänellä oli jalassaan samat farkut joissa olin nähnyt hänet viimeksi kohdatessamme. Myötätunto, jota häntä kohtaan tunsin oli sanoin kuvaamaton.

Huusin muita soittamaan ambulanssin ja kyyneleet alkoivat valua kirvelevinä poskilleni. Tajusin miten hirvittävä tragedia miestä ja samalla meitä kaikkia oli kohdannut yhdessä mitättömän pienessä hetkessä. Miehen elämä olisi hyvin suurilta osin lopussa, koska hänelle liikkuminen ja ruumiin voima olivat todella tärkeitä. Hänen mukanaan musertui myös osa meistä ja hän oli meille samalla sekä kuollut, että tuskaisesti elossa. Näin hänet sieluni silmillä rullatuolissa ja ajattelin että hänen olisi ollut sittenkin parempi kuolla kuin jäädä eloon, hänen luonteensa tietäen. Tunsin hirvittävää syyllisyyttä siitä, että koin jotenkin yllyttäneeni miehen temppuilua jäädessäni katsomaan sitä sen sijaan että olisin kävellyt pois.

Unen loppupuolella mies oli viety puhtaan valkoiseen sairaalaan ja kävimme katsomassa häntä. Valkoiset ohuet verhot heiluivat tuulessa sairaalavuoteen ympärillä ja oli hyvin viileää. Hän oli tyystin musertunut ja menettänyt elämänhalunsa. Yritin kuvitella hänelle jalkaproteesit ja jopa sen miten hän niillä liikkuisi, mutta tajusin että hän tuskin jaksaisi elää raajarikkona. Suru oli laskeutunut kaveripiirimme harteille, eikä kukaan enää hymyillyt tai sanonut mitään mikä ei olisi ollut raskasta ja murheen murtamaa. Ajattelin unessa, että meistä kukaan ei enää koskaan hymyilisi.

Unesta oli todella outoa herätä. Helpotus oli tietysti valtava, kun tajusin että se oli vain painajainen. Unessa esille tulleet tunteet olivat vain monin verroin voimakkaampia kuin mitä olen viime aikoina arkielämässä tuntenut ja jäivät siksi vaivaamaan mieltä. Mitenkähän tällainen uni pitäisi oikein tulkita.

4 kommenttia:

Polgara kirjoitti...

Tuota, kun minä menen heräämisen jälkeen uudestaan nukkumaan, näen lähes aina painajaisia. Ei hirveän pahoja, mutta sellaisia, jotka muistaa pitkään vielä hereillä ja jotka ovat jollain lailla olleet ikäviä. En uskalla lähteä niitä edes tulkitsemaan. Tänä aamuna olin (unessa) kirjamessuilla, varastelin sutjakasti hurjasti kaikkia haluamiani kirjoja, kunnes joku siviilipoliisi pidätti minut. Tai ei edes pidättänyt, otti kirjat pois ja heitti ulos. Antoi vielä porttarin. Ja pyysi poliisiasemalle huomiseksi. Pitäisiköhän mennä, oikeasti?

Ta-Miit kirjoitti...

Heh, tuo uni kyllä kertoo sinusta tietyllä tavalla pelkkää hyvää. Olet varmasti kunnon pesunkestävä lukutoukka, kun uneksit ryövääväsi kirjamessuilta kaikki haluamasi kirjat, vaikket niin tietenkään oikeasti tekisikään :) Tunnistan tuohon mielentilaan liittyvän kirjanhimon joka iskee kimppuuni aina kirjastossa. Mukavaa lainata puoli kirjastoa ja tallustaa kotiin kirjakamelina.

Ta-Miit kirjoitti...

Lisää pimeitä unia viime yöltä: Olin uimassa ja kahlatessani varpaani tarttuivat johonkin juurakkomaiseen juttuun pohjassa. Katsoin kirkkaan veden läpi pohjaan ja näin että se on valkoinen sääriluu. Kumarruin nostamaan sen ylös ja mukana tulikin koko luuranko. Pohjaa katseltuani näin että luurankoja oli vedessä, vähän pohjahiekkaan hautautuneena enemmänkin. Ne eivät pelottaneet minua, suhtauduin niihin vain lievästi yäks -asenteella.

Ta-Miit kirjoitti...

Ja vielä lisää kuolema / väkivalta-aiheisia unia. Näin unta, että ikkunamme takana joku huusi raivokkaasti. Kun Jänismies raotti verhoa ja katsoi ulos, kuului laukauksen ääni ja ikkunan läpi tuli luoti. Luoti osui Jänismieheen ja hän kaatui hervottomana sängylle. Kauhusta jääkylmänä yritin löytää yhtä aikaa luodinreikää tukahduttaakseni verenvuodon ja soittaa hätäkeskukseen. En löytänyt luodinreikiä ja näin lakanassa vain pienen veritahran. Uni päättyi sekavaan yleiseen paniikkiin ja voimattomuuden tunteeseen.

Outojen unien kausi menneillään.