keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

M-kirjain kissan otsalla

Kirjavien, niin sanottujen tabbykuvioisten kissojen otsalla on erotettavissa musta kuvio joka muistuttaa selvästi M-kirjainta. Kuvioon liittyy useita legendoja, jotka kertovat kuinka tuo M-kirjain kissan otsaan oikein piirrettiin.

Egyptiläisille tämä tabbykissojen tunnusmerkki toi mieleen pyhän Scarabee-kuoriaisen, joka siten yhdistettiin kissan ja etenkin jumalatar Bastetin ikonografiaan. Kissa, joka istuu suuren scarabee-kuoriaisen selässä, on egyptissä suosittu patsasaihe. Olen itsekin saanut sellaisen egyptintuliaisena.

Muslimien tarinaperinteessä kissa on siisteytensä perusteella luokiteltu mielllytäväksi ja hyväksi eläimeksi toisin kuin esimerkiksi sika. Kerrotaan, että profeetta Muhammedilla oli kissa nimeltä Muezza, johon hän oli hyvin mieltynyt. Profeetta jopa leikkasi hihansa irti mieluummin, kuin häiritsi sen päällä nukkuvan kissan unta. Kerran Muezza sitten pelasti Muhammedin tappamalla myrkyllisen käärmeen, joka yritti luikerrella profeetan kaavun hihaan. Muhammed oli tästä niin kiitollinen, että painoi kissan otsalle M-kirjaimen oman nimensä muistoksi ja silitti kissan selkää niin, että siihen ilmestyivät tummat tabbykuviot. Kirjain muistuttaa siten ihmisiä Muhammedin kissalle antamasta siunauksesta.

Kristillisessä kansanperinteessä kerrotaan, että kun Jeesus-lapsi syntyi, oli kylmä yö. Lapsella oli vilu kehdossaan. Tallissa oleva emokissa hyppäsi silloin kehtoon ja lämmitti Jeesusta omalla pehmoisella turkillaan. Kiitokseksi äiti, neitsyt-Maria, painoi oman nimikirjaimensa kissan otsaan.

Todellisuudessa kahdessa viimeisessä tarinassa on kielellinen virhe. Kumpikaan M-kirjaimen kissaan painaneesta henkilöstä ei olisi käyttänyt latinalaista M-kirjainta. Neitsyt Maria oli arameankielinen nainen, joten hänen nimensä ensimmäinen kirjain olisi siten ollut Mem מ. Muhammed puhui ja kirjoitti arabiaa, joten hänen nimensä alkoi arabialaisella Miim-kirjaimella, jonka merkki on م.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi olla, että M-kirjaimen alkuperä olisi tuo kertomasi, mutta kehtaan olla toista mieltä.
M-kuviohan ei ole kirjain yhtä lailla kuin ei myöskään klassinen tabby-kuvioinen kissa ole tanssinut perhosten kanssa, vaikka sillä perhoskuvio kyljissään onkin.
Raidanpätkät otsassa ovat lähes kaikkien villien kuviollisten kissaeläinten merkki, poikkeuksen tekevät täysin täplikkäät kissaeläimet.
Kuvioista vielä hetki: kaikki yksiväriset näkemämme koti- ja rotukissat omaavat saman kuvion ja ovat tabbyja, haamukuviona tosin ja sen voi nähdä kissan lojuessa auringonvalossa. Sillä on myös havaitavissa raitoja ja täpliäkin kehossaan.
M-kuvion värikään ei aina ole musta. Esim. punatäplikkään itämaisen lyhytkarvan kuvio on punainen, sinitiikerillä sininen jne. Musta se on ainoastaan ruskea- ja hopeatabbylla/tiikerillä/täplikkäällä/ticked tabbylla, sekä siamilaisissa ruskeatabbynaamiolla. Muiden rotujen väreihin en ole niin perehtynyt ja peterbaldiinkin tutustun tässä vasta yhden itselleni saatuani.
Mutta auttaisitko minua, kun kravattiin pitäisi pensselöidä japaniksi sana "choose", ja mistään en löydä apua. Tännekin eksyin sitä etsiessäni.

TA-MIIT kirjoitti...

Kirjoitan tänne myyttiosioon kissatarinoita, jotka eivät siis ole objektiivisesti "totta", vaan jonkin maan kansanperinnettä. Eli satuja, luomiskertomuksia, legendoja, uskomuksia jne. Niistä on lukemattomia erilaisia variaatioita, jotka leviävät ja kiertävät ympäri maailmaa.

Folkloren kerääjät eivät useimmiten lisää aineistoonsa huomautuksia tarinoiden todenmukaisuudesta, koska se ei ole heidän tehtävänsä ja voisi esimerkiksi saattaa tarinoiden kertojan siten naurunalaiseksi, ettei tämä enää koskaan suostu kertomaan tarinoitaan niiden kerääjälle. Tosin tarinoiden kertojatkin useimmiten tietänevät kertomuksensa saduiksi, mutta eivät välttämättä. Jotkut näistä kissatarinoista ovat niin vanhoja, että niihin lienee oikeasti uskottu.

Kertomus kissan otsalla olevasta kirjaimesta on legenda ja myytti, eli uskonnollinen kertomus tai luomiskertomus. Tokihan me kaikki nykyajan ihmiset tiedämme, että oikeasti kyse on eläimen geeneistä jotka määräävät kuvioinnin ja muut ulkonäköseikat.

Tuohon japaninkieliseen sanaan antaisin seuraavanlaisen ohjeistuksen. Mikäli asut kaupungissa, jossa on hyvä kirjasto, käy lainaamassa japanin kielen sanakirja. Muista, että japania kirjoitetaan perinteisesti ylhäältä alas, eli sanakirjan rinnakkain olevat merkit on laitettava päällekkäin.

Toinen vaihtoehto on käyttää nettisanakirjoja. (English to japanese dictionary) Yliopiston sanakirjan haulla sain sanalle choose kaksi vaihtoehtoa hienoisilla merkityseroilla.

Eli Toinen choosen merkitys, "tehdä valinta kahden asian välillä" näyttää MOT sanakirjan mukaan tältä:




Ja toinen merkitys, eli tehdä päätös johonkin suuntaan tältä:





Älä kuitenkaan luota pelkästään tähän, vaan hanki käteesi mieluummin se sanakirja. Japanin kielessä on yllättäviä merkityseroja suomeen tai englantiin nähden, vaikka päällisin puolin olisi kyse samasta sanasta. Tähän kommenttilootaan ei myöskään saa tekstiä isommaksi, joten noista merkeistä on varmasti vaikeaa saada selvää.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!
Kiitos ihanasta blogista! On mielenkiintoista saada kuulla, millaisia tarinoita M-kirjaimesta on. Kaikilla kotikissoilla on se M otsassa mutta eri väreinä, riippuen turkin väristä. Mutta M siellä pitää olla, kaikilla kunnon pissukoilla on iso M!
Saanko lainata tekstiäsi kissablogiini (lähteen ilmaisten)? Tule ihmeessä katsomaan.
Kurisevin terveisin
Päivi
http://lillgusten.laif.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Kuoriaisista puheenollen,hauskimman kuoriaisen näköisen olen nähnyt piirretyssä Mr Beam-jaksossa, jossa katua ylittävä mummo ja vaari näyttivät ihan koppakuoriaisilta!Tai pikemminkin mummo näytti muurahaiselta ja vaari sittisontiaiselta.Siinäpä vasta sarjan piirtäjällä oli säteillyt!Siis entäpä jos M-kirjain onkin ahkerilta äitikissoilta periytynyt mummomerkki.

TA-MIIT kirjoitti...

Hauska huomio :)

virvebeen kirjoitti...

Tuota ei pysty lukemaan pohjaväri vuoksi.