Lähtö

Niin Jänismies sitten lähti. Kiireinen mies, kiireisen päivän kiireisenä yönä. Tuli todistetuksi todeksi ystävien väite, jonka mukaan aina tulee kiire, valmistautuipa lähtöön sitten miten huolellisesti tahansa.

Ja kauhea ikävä tulee myös, selittelipä itselleen mitä tahansa ajan lyhyydestä yllättävän pian koittavan jälleennäkemisen ylivertaiseen riemukkuuteen. Kolme kuukautta on yhdeksänkymmentä päivää eli neljännesvuosi. Pisara elämän virrassa, mutta valtameri sille joka odottaa.

Miten oikein selviävät ne, joilla ei ole mitään toivoa jälleennäkemisestä? En ymmärrä.

Illalla treenasimme vielä viimeisen kerran yhdessä ennen lähtöä. Niin meitä, niin meitä viettää niistä viimeisistäkin tunneista vielä yksi potkien ja nyrkkeillen.

Katselin häntä ja hänen liikkeitään ahneesti, varastoon. Jänismies on niin kaunis ja jäntevä, kauneuttaan tiedostamaton luonnonlapsi. Hän liikkuu hassun kaoottisesti mutta kuitenkin hallitusti, kuten jänikset konsanaan. Takajaloissa on voimaa niin kuin mielellään korkealle hyppäävällä otuksella kuuluukin olla. Potkut lävähtävät mitsiin niin, että sali raikuu. Ja tummat, ihaillut hiukset heilahtavat paksuna häntänä olkapäältä toiselle. Maailman kauneimmat hiukset, maailman lempein verho silloin kun ne laskeutuvat tuoksuvina kasvoilleni. Jopa hiuksia lyhentänyt parturi oli hiplannut niitä ihastuneena ja vierellä kynittävä mies kommentoinut niitä komeiksi. Sain sentään irti napsaistun kymmenen sentin tupsun talismaanikseni.

Yö oli liian nopea. Katse seurasi huolestuneena kellosta julmasti raksuttavia minuutteja. Kuohuviinilasi kiersi kädestä toiseen ja kissat kampittivat meitä ees taas ramppaavia minkä ehtivät. Ehdimme olla vain pienen pieniä hetkiä paikallaan, toisen sylissä iho ihoa vasten. Palella rappioromanttisesti ahtaassa ja vetoisassa suihkussa, johon ei edes pitäisi mahtua kahta ilman että kylmännihkeä suihkuverho syö toisen elävältä. Herkutella taivaallisella savulohella ja suussa sulavalla polarleivällä.

En muistaakseni ole koskaan itkenyt toisen paitaa märäksi, mutta nyt kyyneleet vain valuivat ja valuivat lupaa kysymättä ja imeytyivät Jänismiehen hientuoksuiseen treenipaitaan tummina läiskinä. Eroahdistukseesa oli osansa tyhjyydentunnetta, rehellistä vitutusta ja kateutta siitä, että toisen elämä tulee tästä päivästä lähtien olemaan yhtä huikeaa seikkailua siinä, missä itse kahlaan vielä pitkään arjen tylsänharmaassa kaurapuurossa ja parsin kasaan muuton rippeet sekä muut käytännön asiat. Sitä kaurapuuroa sietää kahdestaan hiukan paremmin, mutta yksin taas... not. Kun ei ole siinä sitä suklaasilmääkään.

Mutta älkää huoliko. Tästä ei ole tulossa nillitysblogi. Tämä on kickass-blogi ja sellaisena pysyy jatkossakin. Tämän yhden kerran kuitenkin sallin itselleni heikon yön ja päivän, joina tuntea itsensä pieneksi, surkeaksi ja yksinäiseksi.

Angels Crying

I've got all systems going nothing standing in my way

I should be far down the road but I'm not

Something's holding me back like a wild boar attack

And I've got you by my side but you're not

Do you remember when we thought there was no end

A shooting star around the sky

Do you remember when you were from heaven sent

How far the wind could make me fly

Angels crying, when you're far away from me

Angels crying, I will make you see

Angels crying, when you're far away from me

No denying, we were meant to be