Aamuinen työpaikkakeskustelu:- Voi kau-hee-ta! Sergelin torilla on myyty ihmisen lihaa?
- Mitäh? Anteeksi kuinka? Köh, köh.
- Iltasanomissa lukee, että eläinsuojelijat ovat myyneet kelmuun pakattua veristä ihmislihaa torilla. Nyt ne ovat kyllä menneet ihan liian pitkälle!
- Uhhuh, oliks ne jotain ekosaatananpalvojia?
No pitihän aamun kohu-uutinen tarkistaa. Hetken juttua silmäiltyäni minua alkoi kierolla tavalla hymyilyttää ja ilahduttaa. Hitsi vieköön, että jotkut osaavatkin tänä hyssyttelevän korrektiuden ja sairaalloista ihmisitsekkyyttä suojelevan herkkänahkaisuuden aikana esittää kritiikkinsä niin, että terä uppoaa tasan oikeaan kohtaan, syvälle ja tekee maksimaalisesti kipeää.
Taas kerran pääsen kysymään, ovatko ihmiset menettäneet tyystin mediantulkitsemistajunsa ja muuttuneet niin kuvottavan tekopyhiksi, ettei omaan epäeettisyyteen kohdistuvaa ansaittua kritiikkiä voida millään sietää. Jos jokin vallalla olevan enemmistön hyväksymä, kuitenkin itsessään eettisesti arveluttava asia esitetään siten, että toiminta kohdistetaankin (tässä tapauksissa sentään VAIN kuvitteellisen teatterin keinoin) enemmistöön itseensä, alkaa semmoinen itku ja hammasten kiristys, ettei mitään rajaa.
Elävien ja tuntevien olentojen keskitysleirimäisissä olosuhteissa pitäminen, virikkeettömiin ja ahtaisiin tiloihin sullominen, tehokasvattaminen, luonnottomalla ravinnolla ruokkiminen, kuljetettaessa tapahtuva rääkkääminen, stressin ja kauhun aiheuttaminen, teurastaminen, verisenä kelmuun pakkaaminen ja halvalla myyminen ovat ihan luonnollisia asioita silloin kun toiminnan kohteena ovat eläimet. Kun yritetään fiktiivisesti vinkata, että mitäs sitten jos moisen toiminnan kyseessä olisikin ihminen ja saada hieman normaalia hyssyttelyä kipakampaa keskustelua aikaiseksi, hypitään närkästyksestä seinille.
En yritä tässä yhtään pyhistellä tai riekkua fasistisesti lihattoman maailman puolesta, sillä olen itsekin satunnainen lihansyöjä eläessäni yhdessä lihaa syövän ihmisen kanssa tai ollessani toisten valmiiksi kattamassa ruokapöydässä. Lihan syöminen ei kuitenkaan ole mielestäni mitenkään välttämätöntä tai jokin "jumalan" ihmiselle suoma etuoikeus. Yksin ollessani ja vain omasta ruokataloudesta vastatessani jätän mielelläni lihan pois ruokalistalta ja Jänismieskin on suunnitellut siirtyvänsä kasvisruokavalioon siinä vaiheessa kun ikä alkaa muistutella itsestään. Haluan kuitenkin nostaa esille tilanteen, jossa on kerrankin onnistuttu tekemään jotain, joka varmasti kohauttaa ihmisiä ja pyytää edes hetken ajan katsomaan totuutta ilman niitä epähyväksyttävän hyväksytyksi muuttavia tekopyhyyslaseja.
Charity International-järjestön tempauksen oli tarkoituskin järkyttää ja kauhistuttaa. Tarkoitus on saada ihmiset tarkistamaan ruokailutottumuksiaan ja edes hetkeksi miettimään, onko epäinhimillisissä oloissa kasvatetun, rääkätyn ja stressatun elävän olennon lihan syöminen eettistä ja terveellistä. Jos et kerran söisi keskitysleirissä rääkättyä ihmistä missään olosuhteissa, niin miksi sitten söisit mitään muutakaan elävää ja tuntevaa olentoa, joka rahdataan ruokapöytääsi keskitysleiriltä? Entä söisitkö ihmistä siinä tapauksessa jos tietäisit, että hän on saanut elää hyvän elämän hyvissä olosuhteissa? Jotkut ihmislajin edustajat ovat toki kannibalismia harjoittaneet, mutta se on inhimillisessä kulttuurissa jostain kumman syystä hyvin epähyväksyttävää.
Minun ainakin tekee taas hetken aikaa mieli keskittyä pelkästään papujen ja porkkanoiden narskuttamiseen tämän uutispiikin jälkeen.
Mutta kuinkas ollakaan, ihmisten ja aivan erityisesti naispuolisten ihmisten silvottujen ja veristen raatojen esittäminen on sitävastoin suotavaa ja jopa suorastaan pakollista ja kivaa, kun siirrytään Sergelin torilta ihanan vastiketodellisuuden eli television ääreen. Jopa ihmisten syömisen esittäminen ja näytteleminen on hyväksyttävää normaalihuvia televisiossa, kuten vaikkapa Amerikan Psykoa, Hannibal Lecterin trilogiaa, Teksasin Moottorisahamurhaajan kannibaaliperheen edesottamuksia tai Sin Cityä katsomalla voimme havaita.
Eräs rikos- ja jännityssarjojen sairaalloinen pakkomielle on esittää aina ja ikuisesti avauskoukkunaan se kaatopaikalle tai pusikkoon sysätty, pahoinpidellyn ja murhatun kauniin nuoren naisen ruumis, jota sitten tirkistellään innokkaasti monesta eri kuvakulmasta. Eikä tämä jää pelkästään elokuviin. Samaa kuolleesen naisruumiiseen kohdistuvaa pakkomielteistä voyerismiä on havaittavissa taiteessa, musiikissa, kirjallisuudessa ja uutisoinnissa. Ruumiit esitetään vielä mielellään siten, että naisen murhan uhriksi joutuminen saadaan näyttämään luonnolliselta, välttämättömältä ja jopa ylevältä. Samalla tavoin esitetyt miehen ruumiit sen sijaan ovat harvassa ja täysin vastoin vallitsevaa esittämisen tapaa.
Väinämöisen hukkumiskuolemaan ajama Aino on niin ihanasti ja eteerisesti kuvattu Gallen-Kallelan maalaamassa taulussa, että vanhan miehen ahdistelemaksi ja raiskattavaksi joutumisen voisi kuvitella olevan suuresti viatonta neitoa ylevöittävä kokemus. Nick Cave on niin romanttinen, hellä ja komea murhatessaan enkelin lailla valoa hohtavan Kylie Minoguen musiikkivideossa Where the Wild Roses Grow, että moni alkaa suorastaan haaveilla kourista kuristumassa kaulansa ympärille ja pääsystä ihanan ruumiin paikalle. Nämä fiktiiviset naiset ovat kuvien viehättävyyden perusteella kuolemastaan yhtä otettuja kuin onnelliset lehmät päätyessään paistiksi ruokapöytään.
Jo Edgar Allan Poe lohkaisi aikanaan morbidisti, että "kauniin naisen kuolema on maailman runollisin aihe."
Joo. Niin vissiin. Ja ne onnelliset lehmätkin lentää suihkukoneella sorkat ohjaimissa.
Maailma on rakennettu valheiden suon päälle. Totuuden sijaan uskotaan ja uskotellaan mieluusti toisillekin kaikenmaailman puolivillaisia valheita (sun joulukinkku oli tosi onnellinen pikkupossu, joka innosta vinkuen tahtoi sinun ruokapöytääsi reposteltavaksi) ja vedotaan jumaliksi nimettyihin uskomusolentoihin (kun se mun jumala sattui huhupuheitten mukaan murahtelemaan muutama tuhat vuotta sitten Kyöpelivuorella sormeaan heristellen, että nainen ei voi olla pappi niin ei sitten voi ikinä vaikka mikä olisi). Paljas totuus on sen sijaan pelottava Lusifer, jota vastaan pitää käydä tekopyhyyden risti tanassa. Ihmiset eivät todellakaan halua ajatella tai nähdä totuutta.
Taidan tästä lähteä lukemaan satuja. Tontut ja keijukaisetkin ovat enemmän totta kuin tämä ihmisten muovaama matrix-todellisuus.
Kuva: Francis Goya: Saturn eating his Children
6 kommenttia:
Allekirjoitan tuotantoeläinosuuden. Ns. tehokasvatustakin voitaisiin harjoittaa nykyistä inhimillisimmin, jos ihmiset olisivat valmiita maksamaan siitä kalliimpina tuotteina. Useimmiten kuluttajien panostus asiaan jää kuitenkin tekopyhän puheen asteelle, oikeassa elämässä halvin jauheliha voittaa.
Ja Goyasta lisäpisteet, on mun lemppari.
Mitä fasistista riekkumista se on, jos sanoo, miten asia on? Ethän sinä käske tai kehota ketään lopettamaan lihansyöntiä. Älä turhaan puolustele sanomalla, että "kyllä minäkin joskus, vaikka periaatteessa en hyväksy", se vie kärjen kritiikiltäsi.
Hauska yksityiskohta muuten tuo miehesi perustelu kasvissyönnin (mahdolliselle) aloittamiselle - terveydelliset seikat. Lienee ainoa hyväksyttävä syy olla syömättä lihaa (vähän sama kuin alkoholista voi kieltäytyä vain jos on alkoholisti tai raskaana, muuten pidetään epäilyttävänä ilonpilaajaluuserina). Eettisistä syistä valittu lihansyömättömyys taas tekee ihmisestä saman tien anarkistifasistinyhverön ja elämästä vieraantuneen viherpiipertäjän.
Valtaosa ihmisistä ei haluakaan tietää, miten lihaa tuotetaan. Heillehän voisi tulla siitä huono omatunto ja ahdistus. Niin kauan kun nykymuotoinen lihantuotanto on normi, ja normaalia, on paljon helpompi asettua välinpitämättömän enemmistön suojaan laukomaan "kekseliäitä" puolusteluja (esim. "mutta kun liha vaan maistuu niin hyvältä, en aio luopua!") kuin miettiä asioita oikeasti ja katsoa peiliin. Ja ikuisestihan se tulee olemaan näin, uskon..
Tarkoitin siis sitä, että en tosiaankaan ole menossa sotakirves ojossa käännyttämään lihaa syöviä ihmisiä vegetaristeiksi, sillä siitä ei ole mitään hyötyä. Tulee vain toinen sotakirves vastaan. Enkä todellakaan halveksu niitä, jotka eettisistä syistä ovat syömättä lihaa, päinvastoin, ihailen heitä. Minusta on todella upeaa, että on ihmisiä jotka säilyttävät eettisen selkärankansa suorana aina ja kaikkialla tilanteesta riippumatta.
Katsoin aiheelliseksi tuoda esille myös sen, että en itse halua teeskennellä kuuluvani näihin, jotka elävät täydellisesti veganismin sääntöjä noudattaen, koska en ole sellainen, ainoastaan pidän sitä ihanteellisena tavoitteena ja pyrin sitä kohti pienin askelin.
Sen sijaan paheksun erityisesti sitä, että ihmiset syövät lihaa, mutta eivät oikeasti halua tietää mitä heidän syömänsä liha on peräisin ja miten sekä millaisten kärsimyksien päätteeksi se on heidän lautaselleen päätynyt.
Totuus halutaan nykymaailmassa verhota, vaikka sen röyhelöverhon alta valuukin verinoro. Itse haluan hyvin tarkkaan tietää mitä syön, enkä voi sietää yhä röyhkeämmäksi käyvän elintarviketeollisuuden salailua ja peittelyä.
Mielestäni voisi ihan hyvin laittaa lihapaketinkin kylkeen samanlaisen tarinan kuin on ollut joissakin luomumaitopurkeissa, että "tämä liha on peräisin Paavo possun kankusta. Paavo sai tonkia vapaana pihalätissä ja häntä syötettiin luomuviljalla. Paavo kuoli otsaan ammuttuun pulttiin, hänestä laskettiin veret pihalle, hänet viipaloitiin, pakattiin ja tässä hänen maallinen tomumajansa on nyt sitten lepää tarjolla ostettavaksi ruokapöytääsi." Siinäpä sitä olisi sitten hyvä syödessään mietiskellä ja vaikkapa katsella oheen painettua suloista possunkuvaa.
Olen itse maalaistalon kasvatti, joka on nähnyt eläinten teurastuksia ja pilkkonut niin lihaa ja sisäelimiä kuin vatkannut sianverta teurastuksen jälkeen. Tiesin mistä syömäni paisti ja muut eläintuotteet pöytäämme tulivat, kun olin kerta nähnyt vasikan syntyvän ja kasvavan häräksi. Eläimiä kohdeltiin meillä hyvin, vaikkei se tappamisesta sen oikeutetumpaa teekään. Muistan tosin joskus kieltäytyneeni jyrkästi lihan syömisestä, koska se oli oman kasvattivasikkani lihaa, siitä huolimatta että perheemme kohtuullisen niukka ruokapöytä tarjosi minulle vaihtoehdoksi vain leipää, perunaa ja ruskeaa kastiketta. Silloin ei oltu tofuista ja soijista vielä kuultukaan meilläpäin.
Tiedän myös sen, miltä nykyinen tehokasvatus ja rääkkäyskuljetukset näyttävät ja muistan sen joka kerta lihatiskin ohi kulkiessani. Ei tee mieli ostaa.
Itse pystyn tappamaan vain kalan ruuakseni, mutta siinäpä se sitten onkin.
Miehelläni on tietyllä tavalla toinenkin peruste lihansyönnilleen. Se, että hän on aivan askeettisen laiha, eikä mikään hänen syömänsä tunnu tarttuvan häneen millään. Vaikka hän söisi isojakin annoksia, kylkiluut kuumottavat. Emme tiedä tälle selitystä, hän on täysin terve kaikin puolin.
Jos hänet laittaa pelkälle rehukuurille, alkavat posket painua niin lontolle, että luut vain läpi paistavat ja jaksaminen painuu nollaan. On kokeiltu. Nähtävästi hän todella tarvitsee lihaa tai sitten meidän pitäisi palkata minua asiantuntevampi kasvisruokakokki. Lihassa on kuitenkin paljon energiaa, minkä takia se ei puolestaan reheville ja hyvinvoiville ihmisille ole lainkaan oleellista.
Silti mieheni haluaa pitää lihansyöntinsä kohtuudessa ja mahdollisuuksien mukaan luopua siitä kokonaan. Hän kun uskoo ja toivoo, että iän myötä aineenvaihdunta tai mikä nyt sitten hänen laihuutensa aiheuttaakin, tasoittuisi vähän normaalimmaksi.
Olisi tosiaankin vain niin toivottavaa, että ihmiset tavoittelisivat totuutta ja asioiden oikeaa laitaa sen sijaan, että elävät valheessa ja valehtelevat sekä itselleen että toisilleen saadakseen pitää hyvän mielen ja puhtaan omatunnon. Tuo ihmisliha-tempaus oli minusta aivan loistava muistutus siitä, että jopa arkipäiväisiä syömisiään tulisi miettiä sen sijaan, että syö vain rutiinilla silmät kiinni.
Tuosta miehesi laihuuden aprikoinnista: oletko kuullut ayrvedasta? Se saattaisi tarjota kokeilemisen arvoisia ruokavalioneuvoja: kuulostaa siltä, että miehesi voi olla ruumiintyypiltään vataksi luokiteltavissa. (Tämä vinkki siksi, että olet kiinnostunut joogasta, ja ayrveda liittyy sen harjoittamiseen. Itsekin olen joogannut ja sen jälkeen löytänyt ayrvedan.)
T. Heidi
Täytyypä tutustua, ruokavaliot ja terveyden hoito ravinnon avulla kiinnostavat minua muutenkin.
Löysin kiinnostavan sivunkin:
http://www.samhita.fi/esittely.htm
Mielenkiintoinen esittelysivu, joka tosin erosi muutamalta yksityiskohdaltaan lukemastani kirjallisuudesta (en osaa sanoa, mikä pitää parhaiten paikkansa, koska en ole asiantuntija). Olen kokenut käytännölliseksi ja mielenkiintoiseksi Vasant Lad:in Ayrveda -kirjan. Siinä on paitsi käytännön ohjeita, myös teoriaa. Ja nimenomaan mainitsemaasi terveyden hoitoa, joka tuntuu monesti länsimaissa unohtuvan sairauksien hoidon kustannuksella ;)
T. Heidi
Lähetä kommentti