Uteliaisuus vei kissalta...

Uteliaisuus on varsin kunnioitettava luonteenpiirre, jonka ansiosta elämästä löytyy monia muuten helposti piiloon jääviä puolia. Sillä, että nenä täytyy työntää viiksenkärkiä myöten joka paikkaan, saattaa kuitenkin olla vaaralliset, jopa kohtalokkaat seurauksensa.

Kissat ovat älyttömän uteliaita, paino sanalla älytön. Jos maassa mönkii tokkurainen mehiläinen, niin sitä on pakko käydä kopaisemassa tassulla kun se on niin hassun puoleensavetävän näköinen. Silläkin uhalla, että tassu voi muistuttaa piston jälkeen enemmän jääkarhun kuin kissan käpälää. Mörkö on tässä ekspertti. Harittavaa lumikenkäjänistassua on sitten mukavaa nuoleskella hämillisen näköisenä ja muistella silmät sirrissä, että mahtoikohan äitikissa varoitella tästä.

Jos asunnossa on jokin saavuttamaton paikka, sinne täytyy päästä kiipeämään silläkin uhalla, että menettää palasen hännästään. Täydellinen arvoitus on, kuinka kissa pääsee hyllylle, jonne sen ei ole kukaan kuvitellut voivan päästä fysiikan lakeja uhmaamatta, kuinka se onnistuu saamaan liikkeelle painavat parvisängyn palkit jotka on varta vasten aseteltu sinne niin, etteivät kissat VOI millään saada niitä putoamaan ja kuinka se onnistuu vielä kaupan päälle jättämään häntänsä putoavien palkkien väliin niin että se menee kärkinikamasta poikki ja jää roikkumaan vain nahan varaan. Tätä arvoitusta en ole onnistunut ikinä ratkaisemaan, vaikka silloin tällöin näytänkin katkennutta, talteen otettua hännänkärkeä Lokkikissalle ja kysyn, että miten hän sen oikein teki ja että oliko se todella hännän lyhentymisen arvoista.

Lokkikissa on aiemminkin meinannut päästä hengestään uteliaisuutensa ansiosta. Silloin kun olimme adoptoimassa Lokkikissaa edelliseltä omistajaltaan, sattui melkoisen vaarallinen tapaus. Kissasta luopumassa oleva ihminen soitti meille noutopäivänä ja ilmoitti, että vapaana kaupungin keskustassa ulkoileva (!) kissa on valitettavasti kadonnut. Lokista ei kuulunut mitään pitkään aikaan, mutta sitten omistaja soittikin että nyt se kissa lopulta löytyi. Vapaana ulkoillut Lokki oli ottanut osaa samassa kerrostalossa tapahtuneeseen asuntoesittelyyn ja mennyt esiteltävään kämppään sisälle. Epähuomiossa hän oli sitten jäänytkin sinne lukkojen taakse muun väen poistuttua. Kämpässä ei käynyt muistaakseni kymmeneen päivään ketään, mutta onneksi vessanpönttö oli sentään ollut auki ja kaipa Lokki oli sieltä sitten juonut vettä, koska selvisi hengissä. Laihtuneena, mutta henkisesti täysin coolina hän lähti vähän tämän jälkeen meidän mukaamme, eikä näyttänyt kokemuksestaan millään tavalla traumatisoituneen. Uskomaton narttu.

Kotona ei muuten kannata harjoittaa astangajoogaa jos sattuu omistamaan kissoja. Omituisia venyliikkeitä matolla tekevä ihminen on nimittäin sen verran kiehtova näky, että sitä on aivan pakko mennä tuijottamaan selän taakse. Mörkökissa sai mojovan tällin kantapäästäni hypätessäni aurinkotervehdyksen punnerrusasentoon. Säikähdin aivan kauheasti, mutta onneksi Mörkö nopearefleksisenä väisti sen verran, ettei mitään närkästynyttä pään puistelua kummempaa seurannut. Itse sain kamalat traumat ajatellessani mahdollista murtunutta kissannenää tai katkenneita hampaita, joita tällistä olisi pahimmillaan voinut seurata. Taidan jättäää suosiolla joogaharjoitukset salille tai muuten minun pitää tunkea nuo uteliaisuuden tiivistymät vessaan mouruamaan siksi aikaa.