maanantaina, huhtikuuta 23, 2007

Vauhdin hinta

Sain kuulla, että eräs tuntemani nuori nainen oli kuollut autokolarissa. Nauravainen, utusilmäinen, välitön, hassuttelevainen nuori nainen. Muistan hänen hymyilevät kasvonsa, kun hän tuli muutama kesä taaksepäin ystävänsä pyörän pakkarilla treenisalin pihalle.

Kolaria kuvailtiin seuraavalla tavalla: Auto oli hetkeä aikaisemmin ohittanut kovaa vauhtia pyöräilijän. Kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan loivasti vasemmalle kääntyvässä mutkassa. Auto suistui tien oikealle puolelle ja törmäsi keula edellä puuhun. Onnettomuuden tapahtuma-aikaan ei ollut liukasta. Auto oli mennyt puun runkoa vasten kaameaan ryttyyn, kuin rytistetty karkkipaperi. Kuljettaja selvisi hengissä, kyytiläinen ei.

Kaupunkialueella nopeusrajoitus on 50km/h.

Arvatkaamme kaksi kertaa oliko kuljettajana toiminut nuori mies noudattanut nopeusrajoitusta.

Lehdissä lukee, että nuorten kuolonkolareiden ja etenkin kännissä ajaneiden nuorten kuolonkolareiden määrät ovat kaksinkertaistuneet. Sanan "nuorten" tilalle voisimme ihan hyvin laittaa ilman mitään sen turhempaa sukupuolipoliittista korrektiutta sanat "nuorten miesten".

Olen muuten sitä mieltä, että miehille sopiva ikä ajokortin myöntämiseen saattaisi ehkä olla noin. 28 vuotta. Senkin jälkeen miehet saisivat ajaa vain sellaisilla autoilla, jotka eivät kiihdy satasta kovempaan vauhtiin. Ei tarvinne perustella.

Joka päivä kuulee ja näkee, kuinka nuoren miehen kuljettama auto kiihdytetään hurjaan spurttiin niin, että autosta lähtee mahdollisimman paha voliseva ääni.

Että minä vihaan sellaisia ihmisiä, joiden on pakko aina silloin tällöin sopivan suoran sattuessa kokeilla että miten perseen alla olevalla autolla lähtee. Minusta se on häiriintyneiden ääliöiden elvistelyä, josta pitäisi olla rangaistuksena julkinen raippaaminen keskellä toria ja ikuinen ajokielto.

Älkää ikinä menkö tällaisten ääliöiden kyytiin jos henkenne on teille kallis. Paheksukaa kiihdyttelyä todella raivoisasti, jos joku teidän kyydissä ollessanne moista tekee. Vetäkää auton pysähdyttyä kuljettajaa vaikka ympäri korvia, jos kielto ei auta ja jatkakaa neuvon 1 mukaan. Kysykää onko kiihdyttely todella sen arvoista, että kiihdyttelijä on valmis maksamaan nautinnostaan vaikkapa kaverinsa hengen.

Jos joku koittaa lähteä kännissä ajamaan, niin riistäkää tyypiltä avaimet ja heittäkää ne sellaiseen paikkaan, josta niitä ei enää saa haltuunsa. Jos känniääliö ehtii karata, niin soittakaa armotta samalla sekunnilla poliisit ja käräyttäkää vaikka olisi kuinka kaveri.

Ja antakaa känniajamista yrittäneelle kaverille sellainen selkäsauna, että muistaa hetken aikaa.

11 kommenttia:

tiikeritoveri kirjoitti...

Erittäin samaa mieltä. Masentavaa, miten yleisesti moottoriajoneuvot tosiaan nostavat maskuliinisen idiotismin potenssiin kymmenen.

"Auto oli hetkeä aikaisemmin ohittanut kovaa vauhtia pyöräilijän. Kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan loivasti vasemmalle kääntyvässä mutkassa. Auto suistui tien oikealle puolelle ja törmäsi keula edellä puuhun."

Ja tämän pohjaltahan tietää, ketä ja mitä vannoutuneet automiehet onnettomuudesta syyttävät: pyöräilijää ja puuta.

Ta-Miit kirjoitti...

Mikä siinä on että kaahaamaan ei voida mennä jonnekin tarkoitusta varten suunnitellulle radalle, kun kuitenkin yleisesti tunnettu tosiasia on, että kaupunkisuunnittelua ei ole tehty formuloiden ehdoilla? Mulla ei mene jakeluun, miten kukaan uskaltaa ottaa kaupungin kaltaisessa täyteen ahdetussa muurahaispesässä raivokkaita spurtteja jotain 1500 kiloa painavalla kulkuvälineellä, kun minkä tahaaansa kulman takaa voi tulla eteen pyöräilijä, jalankulkija, ryntäävä lapsi, siili, tai siis ihan mitä tahansa, mikä sekoittaa ajajan pakan. Vai onko se viehätys juuri siinä, että joku VOI jäädä alle tai auto VOI riistäytyä käsistä, mutta sellaistahan jumalasta seuraavalle mehelle ei tietenkään voi tapahtua...

Sitäpaitsi! Mitä helvetin järkeä on siinä, että normaalitkin autot voidaan kiihdyttää pitkälle toista sataa km/h kun kuitenkin Suomessa korkein nopeusrajoitus on 120km/h. Monet ihmiset ovat auton ratissa aivan uskomattomia idiootteja ja vatipäitä joille ajokortin vapaa saaminen on yhtä kohtalokasta kuin amerikkalaisille vapaa aseiden jakelu.

Olmi kirjoitti...

yks vatipää ilmoittautuu tässä. mulle autoilu kaikissa muodoissaan on aina ollut hyvin tärkeää. rakastan ison moottorin kehräävää, voimakasta ääntä, sitä että auto vastaa kaasupolkimen hipaisuun innokkaasti. sen olen huomannut, että mitä tehokkaampi auto on alla, sen rauhallisemmin sillä tulee ajeltua. ei tartte pullistella kun tietää että tehoa riittää kaikenmaailman öykkäröivien bemarikuskien selättämiseen.

mun autoiluperiaatteiden mukaan taajamissa ym. tiheään liikennöidyissä paikoissa ajellaan hissukseen, nopeusrajoitusten mukaan, mutta tyhjällä moottoritiellä tai jollain hyvällä kiihdytyssuoralla voi aina välillä vähän antaa himoilleen periksi ja tunnustella, miltä ne geevoimat tuntuivatkaan.

olen kyllä aika samaa mieltä tosta kollien 28-vuoden ajokorttirajoituksesta. ärsyttää, kun joku keskenkasvuinen amisviiksinen hyppyritukka roikkuu takapuskurissa mukatuunatulla romukasallaan ja vaatii äijänä latua. jos olen oikein pahalla tuulella, saatan sellaisessa tilanteessa jopa hidastaa omaa vauhtiani ja alkaa yhtäkkiä noudattaa innokkaasti nopeusrajoitusta.

Anonyymi kirjoitti...

Juuri kuulin radiosta, että puolet kyselyn miehistä haluaisi moottoriteiden nopeusrajoituksia nostettavan 140km/h ja samaisesta kyselystä naisista puolet tahtoisi laskea rajoituksia 100km/h. Että näinikkääst:) Terv. B.

Ta-Miit kirjoitti...

Tuosta olen samaa mieltä että ne sekopäisimmät kuskit ajelee yleensä aina jollain rautalangalla kasaan harsitulla autolla jossa jarrut toimii jos käy hyvä tuuri. Sitten kun revitetään niillä romulaatikoilla mitä älyttömimmissä paikoissa, niin muut maksaa hengellään riskinotosta. Vituttaa ihan saatanasti tuon mainitsemani tytön kuolema. Niin turhaa, niin turhaa.

Tiedän kyllä miltä vauhdin hurma tuntuu, mutta se ei ole niin nautinnollista että olisin sen eteen valmis riskeeraamaan henkeäni tai toisten henkeä. Vanhemmiten olen alkanut enenevässä määrin vihata liian kovia nopeuksia ja erityisesti ylinopeudella ohittelemista autoletkoissa. Autobaanojen vauhti Saksassa sai minut voimaan pahoin ja olemaan äärimmäisen iloinen siitä, että sen kertainen kulkuvälineemme ei vaihdevian takia kiihtynyt yli sataan, vaan ajelimme suosiolla mönkijäkaistalla :)

Anonyymi kirjoitti...

Näin uutisoidaan valtakunnan lehdessä tapahtuma, jossa siis humalassa oleva nuori mies ajaa auton ylinopeutta kaiteen läpi katolleen. Pahasti loukkaantunut kyydissä ollut oli nainen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200704286043667_uu.shtml

T. Birdy

Ta-Miit kirjoitti...

Aivan! Kuka olikaan jutun PAHA tyyppi. Tyhmä, tuhma ja paha TYTTÖ joka EI käyttänyt turvavöitä. Tyttöä EPÄILLÄÄN ja SYYLLISTETÄÄN siitä, että olisi hänkin pysynyt autossa, jos olisi käyttänyt turvavyötä, mutta kusipäästä autoa ajaneesta nuoresta miehestä ei mainita halaistua negatiivista sanaa:

Kaksi nuorta loukkaantui, kun auto suistui rajusti ulos tieltä Tampereen Automiehenkadulla varhain lauantaiaamuna. Loukkaantuneet nuoret ovat alle 20-vuotiaita.

- Auto lähti käsistä vasemmalle kääntyvässä kurvissa, törmäsi kaiteeseen ja päätyi syvälle ojan pohjalle, kertoo vanhempi konstaapeli Nina Juurakko Tampereen poliisista.

Auto pyörähti useita kertoja katon kautta ympäri.

- Apukuskin paikalla matkustanut tyttö lensi ilmalennon aikana ulos autosta. Epäillään, että hän ei ollut kiinni turvavöissä. Jos hän olisi ollut vöissä kiinni, hän olisi todennäköisesti pysynyt autossa.

Nopeutta lienee ollut rajusti. Auto jätti kaiteeseen pitkät jäljet ennen kuin lensi kaiteen yli ja päätyi ojan pohjalle.

-Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Epäillään, että alkoholilla oli osuutta siihen, ettei auto pysynyt käsissä. Todennäköisesti osasyynä oli myös kova nopeus, kertoo Nina Juurakko.

Poliisin mukaan onnettomuusautossa olleet tyttö ja poika eivät loukkaantuneet vakavasti.

Anonyymi kirjoitti...

En tykkää hurjastelusta. Olen siis varmaan nainen. Antaisitteko kirjallisen todistuksen, että voin mennä naisten puolelle. "Ai, se on mun kello. Sehän seisoo, täytyy heti vetää..."

Anonyymi kirjoitti...

Olin männäsunnuntaina palaamassa äitienpäivälliseltä, kun eräs Hyvinkääläinen lähiöruusu yritti tehdä Volvollaan minusta ja autostani sylttyä erään vauhkon audistin avustuksella.

Ajelin maalta päin uudehkon Audin perässä kohti Mannerheimintien ensimmäisiä valoja. Audistin ollessa n.20m risteyksestä valot muuttuivat keltaisiksi. Tämä neropatti päättikin pysähtyä valoihin ja löi jarrut pohjaan päätyen pitkälle suojatielle asti.

No, minä, kun en ihan hanurissa ajellut, sain pysäytettyä muutaman metrin ennen suojatietä. Takamaastosta kuului semmoinen ulina, että arvasin että kohta napsahtaa.

Jep niinhän se ämmä rysäyttikin päälle Volvollaan, josta meni keula tuhannen pillun päreiksi. Onneksi niiasi sen verran, että minulla osui vain puskuriin ja takaluukun alalaitaan. Oma kosla jäi siten ajokuntoiseksi.

Vilkaisin taakse ja totesin, että siellä on autoja vinksin vonksin parin kaistan leveydeltä. Ehjiltä näyttivät muut.

Valojen vaihduttua suojatielle parkkeerannut autisti liukeni tietenkin paikalta, ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut. Pään korkeuden perusteella autisti edusti kauniimpaa sukupuolta.

No, minä ja vulvisti nilkutimme dösäpysäkkien väliin ja vaihdoimme tietoja. Kävi tätiä sääliksi ja lätkäfinaalikin oli alkamassa, joten en viitsinyt venailla kyttiä, enkä sen enempää vatvoa asiaa. Sovin, että palataan asiaan maanantaina.

Neuvoin dösän ja ajelin himaan. Noh, eipä soittanut neljään mennessä ja oli antanut hätäpäissään väärän numeronkin. Juu täyttelin vahinkoilmon valmiiksi ja kävin Hyvinkäällä hakemassa siihen nimmarin.

Ei helvetti ei tuommoiseen toimintaan pysty kuin naiset.

Anonyymi kirjoitti...

Viime viikonlopun esitysten perusteella voisin melkeinpä eheytyä homoksi. Nimittäin tämän loppua kohti loiventuvan varsin regeehenkisen viikonlopun saldo oli em. kolari mukaan lukien kaikkiaan kolme eriasteista offensiivia naisten taholta.

Jo torstaina Kallen alabaarissa eräs nelikymppinen känninen kottarainen mäjäytti avojään pommin, josta jopa Ruudun veljekset olisivat olleet kateellisia. Ensin tämä prinsessa keuli minun ja puolen tusinan muun ohi baaritiskillä. Tilasi ja jäi tiskin tukoksi sössöttämään. Sain lopulta itsekin votkatuoremehuni ja olueni.

Jo siinä vaiheessa sössötystä kuunnellessani aavistin, että tämä ei pääty hyvin. Ehdin peruuttaa tiskiltä jo pari metriä, kun tämä neiti yllättäen horjahti pari taka-askelta ja kaatui syliini pirstoen tuoppini tuhannen päreiksi marinoiden paitani ja vasemman lahkeeni oluella.

Joku nosti sen eukon ylös nojaamaan tiskiin. Votka pysyi koskemattomana, mutta menin ihan huvikseni tilaamaan tämän rinsessaisen viereen uuden bissen. Päätin pysyä vaiti. Mitään anteeksipyynnöksi luokiteltavaa ei tietenkään kuulunut puhumattakaan, että olisi maksanut uuden tuopin.

Lähtiessäni sanoin, että jos ikä tuo noin pahoja tasapaino-ongelmia, on parempi pysyä pois baarista. Tähän neitokainen sönkkäsi minun olevan sydämetön mies. Hehheh.

Noh, seuraavana lauantaina olimme vähän tasoittelemassa ja pelaamassa bilistä eräässä punavuorelaisessa rokkibaarissa. Viereisessä pöydässä istui pari misua, jotka olivat hivenen liikuttuneessa tilassa.

Sönkkäsivät toisilleen ja parille lähistöllä istuvalle sällille jotain lievästi pornahtavia juttuja. Minä ja bilisvastustajani lähinnä hymähtelimme levottomille tarinoille. Toinen näistä miisuista sanoi jotain minullekin, mihin totesin, että en näistä asioista mitään ymmärrä, kun olen pohjimmiltani herkkä romantikko.

Ehdin pelailla ehkä kaksi lyöntivuoroa, kun tällä ämmällä napsahti päässä. Ihan yht'äkkiä yllättäen se hyökkäsi kimppuuni kirkuen kuin kiimainen naaraspaviaani ja läpsien avokkaita lärviini. Minä oli hämmentynyt ja huvittunut. Naispuolinen kyyppari singahti paikalle ja retuutti raivottaren pihalle. En ollut nähnyt koko otusta aikaisemmin.

Onneksi lauantain jatkot ja sunnuntaiaamu olivat sen verran mukavat, että pelastivat naissukupuolen maineen minun silmissäni edes osittain. Kävi tosiaan eheytyminen mielessä, mutta yritetään vielä ymmärtää.

Rapa

Maurelita Pligaa kirjoitti...

Karmivaa totta puhut. Joskus vain käy niin, että kolarin aiheuttaja ei edes ajanut ylinopeutta, pelkästään tilanteeseen liian nopeasti - kuten se älykääpiö joka posautti risteyksessä motoristimieheni koiven lyttyyn. Tuli vaan liian kovaa vastakkaisesta suunnasta ja "luuli ehtivänsâ hyvin", ja sitten perään lisäsi ettei ollut edes nähnyt motoristia (joka todistajienkin mukaan ajoi tosi siististi).

Liikenneturmat tuntuvat aina niin turhilta, joku yrittää kiirehtiä paria minuuttia kiinni saadakseen ja siinä menee joiltain kuukausia / vuosia / elämä. Miten ajattelematonta.