torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Miun maun mukaan

Viime aikoina lähestulkoon toimettomana lojuessani olen herätellyt sisälläni uinuvaa kokkikolmosta ja kokeillut miten vieraan maan ruokavarannot suostuvat hyppimään soppakattilaani kapustan uhkailemina. Muut sapuskat ovat käyttäytyneet kohtuullisen ruuiksi, mutta "Maesri Karee" nimisestä currytahnasta sain sotkettua sellaista moskaa, että sitä ei pystynyt syömään örkkikään lautasellista enempää vaikka kuinka blandasin nuudeleilla, kasviksilla ja maidolla. Koko talo haisi tuolta todella pirulliselta mausteseokselta kaksi päivää ja roskis sai kitaansa ensimmäisen syömättä jääneen aterian. Ruuan maun lyhyt kuvaus: kesäkeittoa johon on kaadettu sekaan tärpättiä... Hyi helevetti!

Asuinmaani on kaikkien kammottavien lisäaineiden ja keinotekoisuuksien kehto, joten kaupassa käydessä täytyy ihokarvat epäluulosta pörhöllä silmäillä mitä ilskottavia luonnottomuuksia mihinkin eineeseen on suvaittu tunkea. Onneksi täältä löytyy myös niitä luonnollisia ja tuttuja, jopa orgaanisia ravintoaineita, joihin ei ainakaan tuoteselosteen mukaan ole laitettu mitään, minkä nimike kuulostaa joltain vihamieliseltä avaruusalieneiden rodulta. Tai ainakin olen päättänyt luottaa siihen, että se mitä en tiedä, ei vahingoita minua.

Vieras kielikin lisää outouden ja vierauden tuntua, meni tovi pähkäillessä että mitä helvattia horseradish on, ennen kuin tunnistin purkin kyljessä olevan osviittakuvan piparjuureksi. Hiivan englanninkielisen nimen toki muistin, mutta sen sijoituspaikasta minulla ei valtavassa marketissa ollut armainta hajuakaan ja lopulta sitä löytyi pieni huomaamaton instantpaketti vaahtoutuvien jälkiruokajauheiden joukosta! Tuoreesta hiivasta en ole toistaiseksi nähnyt vielä paketinlievettäkään. Pitäisi vissiin kysyä joltain myyjältä. Kylläpä tässä vain ruokasanasto kasvaa pikkuhiljaa, kun hiplailee kaupassa paketteja ja miettii silmät ymmyrkäisinä kaiken maailman "tenderloinien" ja "kohlrabien" syvintä olemusta.

Pääsin melkoiseen vauhtiin päivittelemällä sitä, kun erääseenkin valmissapuskaan oli tungettu "silica dioxidia" joka meikäläisen vakaan käsityksen mukaan on lasinvalmistusmateriaali. Paketti jäi hyllyyn. Myöhemmin googlailemalla kävi ilmi, että piidioksidia toki käytetään vaahtoutumista estävänä elintarvikelisäaineenakin. Nami, nami vai narsk, narsk?

Kirkuvanvihreää pistaasivaahtoa sen sijaan uskaltauduimme kokeilemaan ihan uhmalla, mutta se kostautui. Uuden auton sisäosilta maistuva vanukas jätti suuhun kirvelevän kalvon ja joko henkisen tai ehkäpä jopa fyysisen huonon olon. Teki puolen tunnin ajan mieli tehdä semmoista mnjäk, mnjäk -kakistelua, jota kissat harjoittavat saadessaan karvatollon suuhunsa. Entisenä ruoka-allergikkona minun kenties sopisi olla hieman varovaisempi, mutta täytyyhän sitä nyt välillä uhmata kuolemaa, että tietää elävänsä. Madventuresin Riku on meikäläisen suuri sankari.

Tietysti kaikkia uusia luonnonantimia on pakko päästä kokeilemaan ja himoitsemieni eineiden listalla on jo monenmoista juuresta, sientä, viljaa, palkokasvia, pähkinää ja hedelmää joista en Suomen päässä ole kuullutkaan. Okkei, ookkei. Tiedän että kaiken mahdollisen geenejä on täällä räpläilty. Tulin kuitenkin siihen lannistavaan tulokseen, että emme todennäköisesti voi millään välttyä kaikelta manipuloidulta safkalta. Joten kokeillaan nyt sitten MELKEIN kaikkea ja toivotaan, ettemme sen seurauksena palaa kotiin esim. yksisarvisina tai tuhatjalkaisina. Yksi hauskoista jo kokeilluista outojuureksista on muuten nimeltään iloisen keltainen squash, joka muistuttaa jotakuinkin kurkun ja kesäkurpitsan risteytystä. Hyvää oli. Samoin riemukseni löytämä paikallinen hapankaali, josta nujuutin oivallisen tofun ja kalalisäkkeen kera varsin herkullisen, joskin voimakkaasti venäjälle hajahtavan aterian.

Papulajikkeiden monipuolisuudesta täällä pääsee oikein nautiskelemaan, tosin ilmaston lämpenemisen ja odöörien kannalta niillä on muutamia ikäviä sivuvaikutuksia. Mutta voipavut, ah ne sulavat suussa! On kun söisi lusikalla kermanokareita.

Elinehtonani pitämäni kala on täällä melkoisen kallista ja löytyy useimmiten gourmettiskiltä. Olemme ottaneet Jänismiehen kanssa kummalliseksi tavaksi mennä eräälle pakastelaarille kuolaamaan savukalafileitä ja sen jälkeen päivitellä joka kerta mitään ostamatta että onpa jumalattoman kallista. (Kala on!)

Pistää kyrsimään, sillä savustettu kalkkuna on sen sijaan halvempaa kuin puurohiutaleet. Ja ISOIHIN pakkauksiin sullottua halpaa lihaa tursuaa seinänvierustoilla tiskimetreittäin niin että pahaa tekee. Lihatuotteista eräs Jänismiehen ostama leikkelepaketti sai minut repeämään. Pussin kyljessä lukee, että tummassa sokerissa paistettua sheivattua kinkkua jossa on myös ainesosana lisättyä sokeria! Sokeroitua, sheivattua kinkkua! Imagine that! Tulee väistämättä mieleen veetin sokeripohjainen karvanpoistovaha, jolla kelpaa kiduttaa karvaista kinkkua. Melkein yhtä hulppeata, kuin bongaamani spreijattava juusto.

Nameista ollaan pitäydytty kohtuullisen erillämme ahdettuamme muutamien viikkojen aikana KAIKKI Suomen tuliaiset naamaamme erikoistilaisuuteen visusti säästettyä turkinpippurirouhetta lukuun ottamatta. Amerikkalainen suklaa ei tietenkään vedä vertoja suomalaiselle ja ostamani vesimelonin makuinen purukumi ei sisältänyt oleellista ksylitolia mutta tuoksutti kämpän paremmin kuin nippu wunderbaumeja. Sorbetti oli maultaan ihan okei, mutta sen neonsateenkaaren värit toistava koostumus oli lievästi sanottuna huolestuttavan oloinen. Kaakaovalikoima on täällä ihan perseestä. Ei olisi uskonut, kun sitä sentään nuo naapurimaat tuppaavat kasvattaman. Joutuu blandaamaan kallisarvoista minttuviinaa maun peittämiseksi.

Kahvi on tähän asti ollut Jänismiehen kollegan lahjoittamaa luksuskahvia lukuun ottamatta kamalaa pohjaan palanutta (lue tummapaahtoista) pashkaa niin kauan kunnes marssin Ithaca Coffee Shopiin ja ruikutin myyjälle, että haluan pliiis kahvia joka maistuu smoothilta. Sain pavuista jauhettua Malawia ja tykkään siitä kovasti. Ja kahvihan on tunnetusti meikäläisen ruokavalion peruspilari, joten kaiken kaikkiaan en voi valittaa.

6 kommenttia:

Zepander kirjoitti...

Kääk, kävin just syömässä ja nyt tuli jotenki paha olo...

Ta-Miit kirjoitti...

Mut lohtuna suu makeaksi: täällä on hyviä luomujugurtteja! Esim. vaahterasiirapille vienosti maistuvia ja sitruunapiirasjugurttiakin. Sitten omenahunajaleipä on paahdettuna liiankin hyvää ja aiheuttaa hillitsemättömiä ahmimiskohtauksia. Jopa oikeita ja kokoviljaisia puuroaineksia löytyy toisin kuin Ranskasta. Tilapia on uusi kalatuttavuus, joka on sekä edullista että maukasta sitruunalla ja kalamausteella höystettynä. Ja kanadalainen olut on ihan hyvää lämpimässä illassa partsilla nautittuna.

En minä täällä nälkään kuole :) Mut uteliaisuus kummallisia ruoka-aineita kohtaan voi jo sitten uhatakin henkeä.

tiikeritoveri kirjoitti...

Kerrassaan herkullinen bloggaus, aiheutti vuoron perään irvistyksiä ja hymyjä. Itse tuskin olisin suostunut suuhuni pistämään juuri mitään kertomistasi öklötyksistä, mutta ehkä juuri siksi musta onkin aina yhtä kiintoisaa kuulla ja lukea rohkeampien ruokakokemuksista ja -kokeiluista. Kerro vaan lisää näitä heti kun uutta kerrottavaa tulee!

"Jopa oikeita ja kokoviljaisia puuroaineksia löytyy toisin kuin Ranskasta."

Kiva. Saanen kuitenkin muistuttaa, että Ranskastakin noita kyllä löytyy ainakin Pariisin lukuisista, ihanista luomukaupoista erittäin hyvä, laaja ja laadukas valikoima. Tour de Francellamme "periferiassa" ei vaan pahemmin noita kauppoja vastaan tullut, ja se on toki totta, ettei tavallisista marketeista tai pikkukaupoista puurotarpeiksi saa kuin pelkkiä kaurahiutaleita jos niitäkään.

Itselleni on tullut ihan kantakauppoja noista luomuliikkeistä. Uskoisitko muuten, että kanniskelen niistä usein jopa mäyräkoiria...?! Nimittäin kuuden litran soijamaitopaketteja - äkkäsin tässä kerran tuon muodollisen analogian suomalaisiin mäyriksiin, ja nauratti koko loppupäivän, että näinkö alas olen vajonnut... :-D

Ta-Miit kirjoitti...

Ahaa, että löytyy kuitenkin! Mutta ei valitettavasti osana jokapäiväistä ruokakulttuuria. Mikä keskieurooppalaisia oikein vaivaa, kun eivät ymmärrä puuron päälle? Suomalaisilla olisi tuossa markkinaraon paikka.

Olisi itse asiassa pitänyt laittaa jonoon, että toisin kuin Ranskasta, Saksasta ja Itävallasta, sillä kaikissa noissa jopa valtavien supermarkettien hyllyt olivat puurohiutaleita vailla. Muistan miten katkerasti kirosin sitä, etten sittenkään ottanut suomesta hiutaleita mukaan, puuro kun on reissuelämän ravitsemuksen kulmakivi ja peruskallio.

Täällä onneksi puurokulttuuri näyttää kukoistavan ja puuroviljasekoituksia löytyy moneen makuun herkullisen täysviljaisena. Itse pitäydymme hyväksi havaitussa maustamattomassa puurossa ja monen viljan myslisekoituksessa, jonka kyljessä kehotetaan kokeilemaan myös puurona. Kyseisessä myslissä on kokonaisia jyviäkin ja spelttiä.

Ja sitten taivaallinen löytö: vaahterasiirappi-saksanpähkinäjäätelö. Siis aivan MIE-LET-TÖ-MÄN hyvää. Voisin elää sillä ja kahvilla.

Kun vielä tiedät suuren vaahterasiirappihimoni, niin ei tarvitse ihmetellä. Sijainnillisesti olen osunut hyvään paikkaan, NY:n osavaltiossa ja suurten järvien ympärillä vaahterasiirappiteollisuus kukoistaa.

tiikeritoveri kirjoitti...

Ai että puurolla markkinarako... voi hyvää päivää! :-D Siis kyllähän täällä hyvin monessa asiassa Pohjoismaita arvostetaan ja ihastelevaan sävyyn vähän väliä esitellään pääuutislähetyksiä myöten esim. Suomen koulujärjestelmää, naisten asemaa, jne.jne. - mutta että RUOKA-asioissa haluttaisiin mistään muuaalta ja varsinkaan jostain puuromaasta mallia ottaa, eeeei-hei-hei kuule onnistu. Seuraava tosin on vain mutua, mutta luultavasti puurojen ja vellien kaltaiset sekä ainesten että valmistuksen suhteen "liian" yksinkertaiset ja epäesteettiset mössöt edustavat hienostuneeseen ranskalaiseen ruokakulttuuriin kasvatetun silmissä jotain tosi primitiivistä, kehitysmaiden muonaa, sellaista mitä syövät hengenpitimikseen ne raukat joilla mitään muutakaan ei ole. Siitä en osaa sanoa voisiko joku tämäntapainen päteä myös saksankieliseen Eurooppaan, vai liekö heillä omat syynsä.

Oma vankkumaton linjani (ja samalla osa selviytymisstrategiaani kulttuurien ristipaineessa) on, etten ruoka- ja juomakulttuurin alalla rupea ikinä ääneen ranskalaisia neuvomaan, tai mainostamaan minkään ei-ranskalaisen ruoka-aineen paremmuutta perinteiseen täkäläiseen verrattuna (vaikka se mielestäni olisi perusteltuakin). Tällä tavoin katson vastaavasti säilyttäväni itselläni oikeuden olla omaksumatta ruokatapoja jotka eivät itselleni luonnu, ja jättää edes kokeilematta kaiken sellaisen mitä kohtaan vähänkin epäluuloa tunnen, oli se sitten miten korkeaa gastronomiaa tahansa. Syön miten haluan, VAIN miten haluan, ja annan muiden tehdä samoin. Joittenkin omien suomalaisperäisten herkkujen kanssa on tietysti joutunut näkemään enemmän vaivaa, etsimään kauan ja hartaasti ennen kuin on löytänyt ne erikoispaikat mistä haluamaansa tai edes kelvollisesti aitoa vastaavaa saa, mutta nykyään olen tilanteeseeni oikein tyytyväinen. Se yksi turkinpippureita myyvä putiikkikin kävelymatkan päässä, eipä tarvitse selkä vääränä Suomesta roudata. :-)

Ainoa, mitä en vieläkään ole täällä mistään onnistunut löytämään ja mitä oikeasti kaipaan, on Valio-tyyppinen, irtonainen raejuusto. Arvaa kuka lappaa sitä kohta taas purkkikaupalla, kun Suomen-loma koittaa... Mitenkäs siellä, onko jenkkien cottage cheese irtonaista, vaiko möykkyistä rahkamaista mössöä?

Ta-Miit kirjoitti...

Minullapa olikin ajatus OVELASTA mainonnasta, jossa vedottaisiin ranskalaiseen turhamaisuuteen ja pistettäisiin terveitä, hoikkia ja viehättäviä naisia mainostaman puuroa, jota ei suinkaan näytettäisi epäilyttävänä harmaana mössönä, vaan hehkuvana kultaisen viljan putouksena, liehuvina viljapeltoina ja muina ylimaallisina attrappeina :) Mutta suomalaisilta lienee turha toivoa mitään niin yltiöpositiivista ryntäystä ulkomaiden markkinoille.

Raejuustoa en ole vielä koittanut täällä. Mulla ei ole siihen niin kova imu, kun tuli taannoin töissä raejuustotehtaassa syötyä sitä joka ikinen päivä ja paljon.