Kello on 5.30 aamulla enkä saa unta. Voi yllätys, enpäs olisikaan taas millään uskonut että vinksahtanut unirytmini tulee takaisin heti kun asetumme taas arkipäivään (syvää ironiaa).Vaan viimeinkin löysin myös kiintoisan selityksen siihen, miksi minua ei nukuta silloin kuin pitäisi. Minullahan on hittovie syndrooma, jolla on hieno nimikin. Aina olen tästä samasta "kärsinyt" eikä se säännöllisemmistä elämäntavoista lässyttämällä tästä miksikään parane. Mulla on DSPS. Ihan satavarmasti. Olen semmoinen nyctophiili ja Night Owl, nääs.
DSPS, Delayed sleep-phase syndrome on krooninen unen ajoituksen häiriö. Siitä kärsivillä ihmisillä on nyt, aina ja iankaikkisesti vaikeuksia mennä järjelliseen aikaan nukkumaan. Luonnollisesti siksi myös ankaria vaikeuksia herätä aamulla, niin kuin normaalit ihmiset tekevät.
Syndroomaan on toki olemassa lääkehoitoa, mutta se ei parane koskaan. Ei parane koskaan. Alleviivattuna. En ole jostain syystä yhtään yllättynyt.
Olen aina tiennyt, että sisäisessä kellossani on joku vakavasti otettava "häiriö" vaikka olen saanut kuunnella kohta 33 vuotta vittuilua siitä, että se unirytmi on vain itsestä kiinni. Ei ihminen sentään pienestä lapsesta pitäen jaksa tehdä sinnikkäästi kiusaa itselleen hangoittelemalla vuodesta toiseen normaalia elämänrytmiä vastaan. Tämmöinen vaan olen aina ollut ja tulen olemaankin. Siis häiriöhän minulla on vain siitä näkökulmasta, mitä pidetään yhteiskunnassamme normaalina. Itse olen sitä mieltä, että minussa ei ole tässä suhteessa mitään vikaa, vaan enemmistön joustamattomassa aikakäsityksessä. Tosin on aikoja, jolloin minua huvittaisi ihan oikeasti käydä nukkumaan ennen aamua. Pyöri siinä nyt sitten määrätön aika sängyssä hereillä ja kuole pitkästymiseen.
Syndrooman kuvaukseen sopien, meikäläisen varsinaisessa nukkumisessa ei ole mitään ongelmaa, vaan siinä että normaaliunirytmini nukahtamisajankohta sijoittuu aina pitkälle aamuyöhön. Silloin kun tunnen aitoa väsymystä, nukahdan sormia napsauttamalla. Jos saan nukkua, nukun tyytyväisenä 8-9 tuntia, herään pirteänä ja voin ihan hyvin.
Normaalissa työelämässä taipumuksestani on tietenkin haittaa. Pakotettu unirytmi syö minua monin verroin mikä näkyy kasautuvana väsymyksenä, tumpelointina ja sekavuutena. Kärsin siis koko ajan eräänlaisesta jet lagista. Monena yönä työviikosta pyörin sängyssä tuskaisena normaaliin nukahtamisajankohtaani asti, vaikka olisin kitannut viimeksi kahvia kaksitoista tuntia sitten. Seuraava päivä menee zombiena hortoillessa.
Mut heh. Onpahan tälle taipumukselle ainakin nimi, eikä vain äidin tiivistämä valitusvirsi "onko sinun aina pakko ähmällä valvoa, tuo on ihan sairasta jo, nyt ne valot pois ja heti."
Kello on kuusi ja linnut heräilevät, jokohan minuakin alkaisi nukuttaa.
Tekstin kuva on Kim Richardsonin maalaus Night Owl.
4 kommenttia:
KIITOS, erittäin arvokas linkki! Tämä nimitys ei minullakaan ollut ennestään tiedossa, vaikka, kuten tiedät, samassa veneessä ollaan. Selvä kuin pläkki myös omalla kohdallani.
"Siis häiriöhän minulla on vain siitä näkökulmasta, mitä pidetään yhteiskunnassamme normaalina."
Niinpä... Tässä sitä tullaan taas näihin ikuisuuskysymyksiin normaaliudesta vs. epänormaaliudesta ja niiden arvottamisesta. Itse kun olen paikkaani maailmassa joutunut varmaankin normaalia (heh!) kauemmin ja mutkikkaammin etsiskelemään (en sano että raskaammin tai vaikeammin - tottahan se monesti raskasta ja vaikeaa on elämä ja oman paikan löytäminen kaikin puolin normaaleillakin ihmisillä, osin vain eri tavoin ja eri syistä kuin meillä poikkeavilla), niin täytyy myöntää, että kyllä edelleenkin toisinaan korpeaa, kun ns. tolkun ihmiset tuppaavat näkemään vain ONGELMINA ja HÄIRIÖINÄ asiat, jotka itselleni eivät sitä ole. En halua saati vaadi muiden ottavan missään suhteessa mallia itsestäni (tyyliin "kaikki koulutettava nukkumaan puoleenpäivään, tästä lähtien maailma pyöriikin DSPS-tahdissa!"), mutta olisiko liikaa vaadittu, että kun toisia pahemmin häiritsemättä ja hankaluuksia aiheuttamatta elää, niin saisi vaan elää rauhassa siten ja sellaisena kuin haluaa, omana normeista poikkeavana itsenään...?
"People with DSPS tend to be extreme night owls. They feel most alert and say they function best and are most creative in the evening and at night. DSPS patients cannot simply force themselves to sleep early."
Tämä on NIIIIN totta! Minä muuten lupasin itselleni jo vuosia sitten, etten ikinä tule hakeutumaan mihinkään pitempiaikaiseen päivätyöhön (ja lyhytaikaisestikin vain erittäin painavin perustein), tai muulla tavoin pakottamaan itseäni aamuvirkuksi. Itse asiassa tämä on yksi niistä perusasioista tai pilareista, joiden ympärille aina myös tulevaisuudensuunnitelmiani rakentelen. Yksittäiset suunnitelmat ja haaveet toki kehittyvät ja voivat tulla syrjäytetyiksi uusilla, mutta siitä lähden aina, että itselleni kertakaikkisen vaikeassa vrk-rytmissä EN rupea elämääni kärvistelemään. Omasta oikeudestani virkeään oloon ja luovuuden esiintuloon en luovu.
Juuri tuo tiettyyn normaaliuden muottiin pakottautumisen ongelma on minullakin ollut pohdintalistalla etenkin täällä, kun en elä juuri nyt mitenkään normaalihakuista elämää. Mutta oivalluksien joukossa on myös jonkinasteinen ymmärrys siitä, että jossain asiassa normaaliksi itsensä laskevien ihmisten on jotakuinkin mahdotonta tajuta miten heidän mielestään täysin ufosti käyttäytyvä ihminen käyttäytyykin itse asiassa vain itselleen normaalilla tavalla.
Oikein kylmä hiki kihoaa kainaloon, kun muistelen edellistä pitkää työjaksoa ja sen aikana käytyä nukkumistaistelua, joka ei unirytmiäni kuitenkaan parantanut pitkässä juoksussa yhtään sen kummemmin kuin mikään muukaan "pakkohoito". Onneksi oli sentään viikossa edes yksi iltavuoro, joka lievitti olotilaa.
Niitä aamuja, joina olin hereillä vielä kuudelta ja tiesin kellon soivan tunnin päästä, oli liian monta. Unen puutteen sietokykyni sen sijaan parani työjaksolla huomattavasti, tosin nukkumattomuuden vaikutukset kasaantuivat salakavalasti ja hiipien.
Se on silti hyvä osoitus kropan viisaudesta, että kun nukun, nukun aivan loistavan hyvin. Minulla ei ole ihan tarkkaa nukahtamisaikaa, mutta se painottuu aina aamuyöhön ja siitä eteenpäin tarpeelliseksi kokemani herätyskellottoman unen määrä näyttäisi olevan vakio.
Olen muuten ajatellut näiden pitkien vapaiden aikojen takaavan sen, että en vanhene ja rapistu niin nopeasti kuin mitä kävisi, jos olisin elänyt nuoresta asti säntillistä 8-16 elämää. Ajattelen siis laittavani ns. rahaa pankkiin, kun saan edes joskus pitää näitä suvantovaiheita elämän virrassa.
Alkuperäinen postaus 2 vuoden takaa, mutta kommentoinpa silti.
Minä törmäsin sattumalta DSPS-diagnoosiin Wikipediaa selaillessa ja tunnistin heti itseni. Mukava kuulla kohtalotovereiden kokemuksia. Minäkään en osaa mieltää häiriötäni sairaudeksi, jota pitäisi hoitaa. Minulle se on ominaisuus siinä missä vaikkapa vasenkätisyyskin. Eihän heitäkään enää pakoteta "normaaleiksi", miksen siis minäkin saisi elää oman sisäisen kelloni mukaan?
Toinen juttu joka kuulosti tutulta oli mainitsemasi päiväväsymyksen aiheuttama sekoilu. Ja vaikka jotenkin pystyy koomastaan huolimatta toimimaan, niin siltikin univaje vaikuttaa: työpäivän jälkeen ei jaksa tehdä yhtään mitään. Sitä vaan istuu kotona ja nuokkuu tv:n tai tietokoneen ääressä. Kivahan se olisi ulkoilla, harrastaa, hengailla kavereiden kanssa...
Onko kukaan saanut virallista diagnoosia? Olisi mukava kuulla miten tuomio tuli ja miten se on vaikuttanut elämään. Itseäni eniten hirvittää mahdollinen hoito; varsinkin kronoterapia kuulostaa rankalta, ennemmin elän omaa rytmiä ja olen väsynyt kuin yritän väkisin elää "normaalia" uni-valverytmiä ja noudattaa sitä orjallisesti aina, myös lomilla.
Toisaalta väsymyksen ollessa voimakas tulee ajatelleeksi, ettei tämä voi jatkua. On päivän selvää, että tämä verottaa huomattavasti terveyttäni ja viedä energiaa. Olen onnellisesti välttynyt "8-16 elämältä", mutta entä jos se unelmien työpaikka vaatii sitä? Uskallanko näin kolmenkympin korvilla lähteä opiskelemaan uutta alaa tietäen, millaiseen univelkakierteeseen itseni saattaisin?
Valitan tekstin sekavuutta ja lukuisia typoja, mutta olen väsynyt, kuten varmasti ymmärrätte.
Unirytmiltään erilaisten ihmisten syrjiminen ja pakottaminen elämään näiden aamuvirkku-iltatorkku-ihmisten rytmin mukaan on tosiaan mielestäni vakava ongelma ihmiskunnassamme.
Sen sijaan, että myönnettäisiin avoimesti, että on tieteellisesti todistettu olevan erirytmisiä ihmisiä ja joustettaisiin älykkäästi sen mukaan, vaietaan tästä tiedosta ja edellytetään että nämä erirytmiset ihmiset vain sopeutuvat, joko lääkkeillä tai sitten vain kovasti univääristymästä kärsien.
Siitä, että oman rytmin vääristämisestä seuraa sairauksia ja ties mitä - ei aamuvirkku-fasistien maailmassa välitetä pätkääkään. Se on vaan voi voi ja pilleriä naamaan.
Selostin tuossa juuri omaa unirytmiäni amerikkalaiselle miehelle ja hänen reaktionsa oli ihan selvästi ivallinen. Hän ei tuntunut uskovan että tulen ennen pitkää sairaaksi jos vietän 8-16 elämää. Jotenkin aistin, että hän vain luokitteli minut mielessään sairaaksi, vaikka myönsikin että on kuullut ihmisistä joilla on ns. viivästynyt unirytmi.
Amerikkalaisilla tuntuu olevan ihanteena mellastaa kukonlaulusta jonnekin iltapäivään, jolloin vilske sitten hiljenee. Monta kertaa on kyllä raivo kuohahtanut, kun hemmetin aikaiseen aamulla joutuu kuuntelemaan hysteeristä early bird -mellastusta kotikaudullaan. Varsinkin kun on mennyt itse nukkumaan noin kaksi tuntia sitten.
Aviomiehelläni on sama juttu. Hänen pitäisi käydä normaalisti päivätyössä, mutta tiedemiehenä hän pystyy hiukan venyttämään työpäivänsä tuntikehystä yötä kohden. Viime yönä olimme molemmat vielä hereillä noin neljän aikaan ja itse heräsin tasan puoliltapäivin. Mies oli jo siinä vaiheessa mennyt töihin. Monesti hän saattaa hengailla työpaikallaan vielä puolenyön tienoilla.
Anonyymi, jos vain millään voit välttää 8-16 työelämän, niin pyri siihen. Unirytmi ei muutu vaikka sitä kuinka yrittäisi lääkkeillä muuttaa. Pitkässä juoksussa keho kärsii univäkivallasta ja alkaa kasata kaikenlaisia inhottavia oireita. Pahimpia niistä ovat tietenkin univelka ja stressi sekä niistä seuraava sekavuus, kömpelyys ym. Itse olen mm, meinannut tehtaassa saada murskatuksi oikean käteni rannetta myöten, kun univajeisena sekoilin yhden laitteen kanssa.
Jos on pakko nukahtaa ennen kuin siltä tuntuu, olen huomannut melatoniini-tableteista olevan hiukan apua. Se on turvallisempi kuin unilääkkeet, eikä aiheuta riippuvuutta tai aamutokkuraisuutta. Suomessa melatoniinia saa vain reseptillä, mutta esim. täällä jenkkilässä se on vitamiineihin verrattavissa oleva käsikauppatuote.
Lähetä kommentti