Arkipäivää

Minullahan on paatunut vastahakoisuus kaikenlaisia virallisia kekkereitä kohtaan. Lähinnä siksi, että olen erakko ja tunnen oloni hyvin jäykäksi tilanteissa, joissa vaadittaisiin etiketin noudattamista ja synnynnäisiä supliikkilahjoja. Toisekseen myös siksi, että etiketin mukaan laittautuminen ja juhlavaatteiden miettiminen on minulle aina yhtä ärsyttävää ja stressaavaa. Näissä touhuissa olen jotakuinkin yhtä sulava kuin cocktailtikku.

Jänismies lupasi stressintäyteisen väitöksensä aikaan, ettei minun tarvitse sen jälkeen enää "edustaa" hänen rinnallaan, jos en tahdo, mutta mies söikin sanansa nopeammin kuin jänis salaatinlehden.

Nyt niitä tilaisuuksia on sitten alkanut pukata. Iltana muutamana Jänismies ruikutti, murjotti ja näytti hylätyltä murheelliselta surusilmältä niin kauan, että sai tahtonsa läpi ja minut lupaamaan, että tulen hänen seurakseen ainakin fysiikan laitoksen henkilökunnan juhliin. Hän on jyrkästi sitä mieltä, että en todellakaan saa erakoitua täällä mieleni mukaan, koska alan kuulema yksin aikaa viettäessäni kehitellä hyvin jyrkkiä mielipiteitä muita ihmisiä ja ihmisten välistä kanssakäymistä kohtaan. Minä taas ihmettelen, että mitää vikaa siinä nyt sitten on, jos ei luonnostaan ole erityisen sosiaalinen.

Viime sunnuntaina olimme sitten siellä laitoksella. Kokoontumispaikkana oli seitsemännen kerroksen edustustila, jonka seinän kokoisista ikkunoista näkyi kauas vihreän Ithacan yli ja Cayuga-järvelle. Paikalla oli väkeä, joista Jänismies kommentoi, että tuokin tuossa on maailmankuulu fyysikko ja niin edelleen. Kohtasimme juhlissa myös naisen, joka oli alun perin kotoisin Suomesta ja saimme häneltä kutsun tulla myös paikallisten suomalaisten kokouksiin, ehkä jossain vaiheessa myös heille kylään.

Samassa tilaisuudessa tuli kutsu illalliselle nobelistin kotiin. Niinpä sitten olimme jo torstaina illastamassa pienellä porukalla kyseisen henkilön luona. Tilaisuus oli hyvin kotoinen ja rento. Isäntäpari kertoi juttuja tapahtumarikkaan elämänsä varrelta ja myös siitä, miten he aikanaan olivat kokeneet Suomen matkailun saunoineen kaikkineen. Täytyy myöntää, että jännitin ehkä enemmän kuin olisi ollut tarpeellista, mutta sain kuin sainkin keskustelunjuurta aikaiseksi ravitsemustieteen asiantuntijana kunnostautuneen emännän kanssa. Puhuimme mm. ihmisten ruokavalion nopeista muutoksista ja sen katastrofaalisia seurauksia ihmisille, jotka ovat siirtyneet yhtäkkiä niukkuuden aikakaudelta yltäkylläisyyden aikaan. Haukuimme myös kilpaa amerikkalaista sokerileipää ja ruuan yletöntä makeutta. Laitoin hyvilläni merkille sen, kun totesimme ruokaa tarjoilevan isännän kanssa molemmat pitävämme parsakaalista ja hän lohkaisi, että yksi erinomainen syy pitää parsakaalista on se, että presidentti Bush vihaa sitä.

Uskomatonta kyllä, illan juhlavieras oli keksinyt melkoisen hauskuutuksen aiheen tuliaiseksi. Hän toi talon 76-vuotiaalle isännälle lahjaksi sisätiloissa lennätettävän minihelikopterin. Sitä sitten pojat (=miehet) lennättivät illan aikana ympäri taloa silmät riemusta kiiltäen. Kuten talon emäntä totesikin että "difference between men and boys, is the price of toys".

Mielenkiintoista näissä juhlatilaisuuksissa on se, kuinka ne ovat näille amerikkalaisille tavanomaista arkipäivää, normaalin kanssakäymisen muoto. Hyvin rentoa ja seurallista, helppoa kuin ilman hengittäminen. Samaa kyläilykulttuuria, mitä suomalaisetkin vielä harjoittivat muutama vuosikymmen sitten ahkerasti, mutta joka on nykyisin kadonnut suurilta osin.

En vieläkään lupaa sulautua joviaaliksi kylänkävijäksi täällä, mutta ehkä minun on sitten pakko joustaa ja antaa periksi pelkästään Jänismiehen takia. Kaikkea se rakkaus vaan ihmisellä teettääkin.