tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Paljasta nahkaa

Luettuani Venäjän skinheadien tekemistä pöyristyttävistä rasismirikoksista ja murhista, mielen pintaan nousi muistoja siitä kuinka paljon noita nahkakuulia aikanaan vihasinkaan. Vihaan ja halveksin syvästi edelleenkin, en vain pitkiin aikoihin ole törmännyt näihin idiootteihin henkilökohtaisesti.

Asuin Joensuussa aikana, jolloin Suomeen alkoi tulla enemmänkin pakolaisia Somaliasta. Käsi kädessä näiden tapahtumien kanssa Joensuussa alkoi sikiämään vastenmielisiä kuulapäitä, joiden lempihuvia oli istua naakkalaumana torilla ja käydä mielijohteesta aina jonkun erilaisen kimppuun. Heille ei tarvinnut olla edes tummaihoinen, riitti että miehellä oli pitkä tukka niin nyrkki jo heilui innokkaasti. Näen vieläkin sieluni silmillä kuinka ne aivopestyt paskiaiset istuivat raivohullun rottiksen ilme tympeillä naamoillaan torin lavan kulmalla ja kihisivät odotuksesta päästä potkimaan jotakuta joukolla. Kloonatut läskipäät.

Olisi tehnyt mieli sylkeä heidän päälleen aina ohi kulkiessani, mutta itsesuojeluvaistoni oli sentään järjissään.

Nämä jälkeenjääneet juntit motivoivat tekojaan sillä, että he *muka* käyvät Suomen yhteiskunnan ja hyvinvoinnin vaarantavien loiseläjien ja rikollisten kimppuun. Niinpä ameeban älykkyysosamääräänsä nojaten, he kävivät luonnollisesti potkimassa lukuisia kertoja ikkunat paskaksi mm. suositusta ulkomaalaisomisteisesta kebabpaikasta. Kaupungissa opiskeleva koripalloilijapoikakin piti käydä hakkaamassa huvin vuoksi. Eräänkin raivohullun piti vetää säälittävän hintelää suomalaista nössykkää turpaan vain siksi, kun nössykkä humoristisesti kysyi, että Norjan lippuko se sinulla on olkapäällä? Eräs nuori taiteilija piti hakata siksi, koska tällä oli pitkä tukka.

Kato sanan- ja ulkonäönvapaus ne on niitä ensimmäisiä vapauksia, jotka ihmisiltä on syytä viedä.

Luulisi, että näiden ali-ihmisten sodat käyneitä ukkeja olisi hävettänyt syvästi jos vain tietäisivät mihin tekosyihin nojaten heidän lapsenlapsensa käyvät kaduilla "sotaa."

Skineillä oli runsaasti aikaa viharikoksiinsa, koska he maleksivat kuinkas muutenkaan kuin työttöminä. Likaisissa pilottitakeissaan, siansilmät syvällä päässä vihaa kiiluen. Heitä ei näkynyt siellä missä heidän olisi puheittensa perusteella kuulunut olla. Ei veteraaneja auttamassa tai hoitamassa. Ei vapaaehtoisen maanpuolustuksen koulutuksissa. Ei keräämässä kolehteja. Ei partioimassa kotikortteleissa ehkäisemässä ilkivaltarikoksia. Ei saattamassa nuoria neitoja turvallisesti kotiin, ettei kukaan vaan heihin kajoaisi.

En yritä tässä millään tavoin väittää, etteivätkö maahanmuuttajat harjoita lainkaan mitään rikoksia. Rikoksiin olisi syytä tarttua entistä ankarammalla kädellä ja karkottaa rikoksiin syyllistyneet maasta välittömästi.

Kiinnitän vain huomiota siihen, että nämä joiksikin sankarikostajiksi itseään kuvittelevat skinit syyttävät ulkomaalaisia väkivallasta, levottomuuksista ja viattomien ihmisten kimppuun käymisestä. Sitten he itse tekevät ihan sitä samaa ja yleensä vielä sellaisille ulkomaalaisille, jotka elävät enemmän yhteiskuntaa hyödyttävää elämää kuin nämä Suomen lippua käsivarrellaan tahrivat luupäät. Jostain syystä en ole koskaan kuullut tapauksesta, jossa skinipartio olisi käynyt yhteistuumin vetämässä turpaan esim. raiskauksesta tuomittua ulkomaalaista. Yöllä humalassa baarista kotiin toikkaroivia suomalaisia ruokkivien pizzerioiden ja kebabpaikkojen ikkunat kyllä lentelevät sisään tiuhaan tahtiin.

Näiden skiniääliöiden ansiota on myös se, että en siedä kuulla juuri yhtään rottinkirintaista patriotismia, kaivamatta innokkaasti saman tien esille ylistetyn maan häpeäpilkkuja ja vaiettuja salaisuuksia. Ei se Suomenkaan historia pelkkää gloriaa ja suoraselkäisyyttä ole. Me olemme ikivanha orjakansa, monen mahdin tallaama ja alistama. Vieläkin on herran pelko syvällä suomalaisten sydämissä. Pitääkö juuri siksi eniten "isänmaallisuuttaan" toitottavien löytää aina joku heikompi jota talloa ja kurmuuttaa.

Koskaan ei myöskään kuule skinien voivottelevan pahoittelevaan sävyyn kolonialistista riistoa ja sitä että valkoiset miehet kävivät ajamassa Afrikan kurjuuteen ryöstämällä kaiken mikä irti lähti ja tuhoamalla luonnollisen metsästäjä-keräilijä-kulttuurin. Valkoiset miehet itse loivat sen kurjuuden, joka pakottaa afrikkalaiset lähtemään pakolaisiksi. Nyt on sitten kauhea parku siitä kun tummahipiäiset tulevat tänne kyselemään elämänsä oikeuksien perään.

Loppuun kevennys. Tietääkö joku, mitä on 20 skiniä Pielisjoen pohjassa? Hyvä alku.

11 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Erityispisteet loppukevennyksestä :-D

shaoli kirjoitti...

Niinpä niin, Jihuhuussakin on skinit sitten raivattu ainakin maton alle =) ellei syvemmällekin.

On se vaan jännää, että Suomessa ihmisillä on, ellei ihan skinimäisesti uhoiluna, niin piilotetusti pinnan alla rasismin siemen. Juuri eräältä keskustelupalstalta luin parikin pitkää keskustelua aiheesta: miten kamalaa on, kun lasten päiväkotiin tulee pari mustaa lasta tuomaan omaa kulttuuriaan ja toinen koski Itä-Helsingin slummiutumista.

Jälkimmäisestä taidan pikkuhiljaa olla samaa mieltä, vaikkakin minua ärsyttää enemmän ihan supisuomalaiset juopot ja narkkarit, joita karkuun varmaan itsekin aletaan hipsiä...

Minua eivät ulkomaalaiset Suomessa häiritse, kunhan kunnioittavat myös suomalaisia ihmisiä ja tapoja ja etenkin lakeja. Siis ihan samalla tavalla kuin suomalaisetkin. Joskus on myös vaikea niellä sitä, että ulkomaalainen arvostelee Suomea, vaikka itsekin haukkuisin suomalaisia juopoiksi, nuoria tyttöjä napapaitoineen ja poikia lököhousuineen, niin ulkomaalaisen suussa se tuntuu jo arvostelulta, jota huonosti siedän. Tulee heti puolusteltua omaa maataan tyyliin: koska suomalaiset vetävät viikonloppuna päänsä täyteen, niin katuvat seuraavalla viikolla ja tekevät tuhat kertaa ahkerammin töitä ja eivät jaksa sotia tai kehitellä kapinoita, koska odottavat ja ajattelevat koko viikon seuraavan viikonlopun mäyräkoiriaan.

Niin ja eivät kaikki tietenkään, mutta ne stereotyypit...

Ja lopuksi: mieheni ei ollut koskaan kuullut sanaa rasismi ennenkuin tuli Suomeen. Maassa on kyllä toisten kyykyttämisestä oikein mahtavat perinteet kasti-laitoksen nimissä, mutta maassa ei asu ulkomaalaisia =)

Anonyymi kirjoitti...

"Valkoiset miehet kävivät ajamassa Afrikan kurjuuteen ryöstämällä kaiken mikä irti lähti"

Luonnonlaki: vahvimman oikeus. Lisäksi sen ajan antaman etiikan oikeudella.

"tuhoamalla luonnollisen metsästäjä-keräilijä-kulttuurin."

Hyvin moni afrikkalainen häpeää omaa alkukantaista kulttuuria ja historiaa, kuten esim. mustien halu kieltää Tintti Afrikassa sarjakuvakirjan myynti.

Hienoja kuvia
Mauritania kielsi orjuuden lailla
Slavery in modern Africa

"Valkoiset miehet itse loivat sen kurjuuden, joka pakottaa afrikkalaiset lähtemään pakolaisiksi."

Kyllä valkoiset miehet myös tekivät paljon hyvääkin Afrikassa.

En lähtisi ainoastaan syyllistämään valkoisia. Itse olen sitä mieltä, että monikulttuurisen Afrikan ongelmat johtuvat suurimmaksi osaksi afrikkalaisista itsestään ja kommunismista.

Afrikan ongelmiin on monia syitä, mutta tässä muutama ns. rasistinen syy.
Rotu ja älykkyysosamäärä
Testosterone, Violence, Gender, and Race
Percentage living on less than $1 per day 1981-2001

Täytyy myöntää, että en tunne kunnolla Afrikan historiaa, mutta toivon, että tulevaisuudessa Afrikka on hyvä paikka elää eikä sieltä tarvitse lähteä elintason tai sodan takia Eurooppaan.

Geneettisesti ala-arvoinen
Millä oikeudella te tulette tänne?
Overpopulation
Itsenäistyminen ei ole poistanut Afrikan ongelmia
AFRIKAN VäESTöNKASVU SUUREMPI UHKA KUIN AIDS
Poverty in Africa

TA-MIIT kirjoitti...

Afrikan elinolosuhteet eivät parane piirun vertaa sillä, että joku vajaaälyinen nahkapää hakkaa satunnaisesti valitsemiaan ihmisiä Suomen turuilla ja toreilla.

Hillitön maahanmuutto ei ole ratkaisu mihinkään, mutta ei myöskään se, että niiden maahamme jo päästettyjen erirotuisten ihmisten integraatiota yhteiskuntaan vaikeutetaan niin paljon kuin vain mahdollista.

Rasismi edistää maahanmuuttajien syrjäytymistä ja on siksi eräs maahanmuuttajista koituvien ongelmien suurimmista lähteistä.

Epäilen, että näiden skinnareiden 90-luvulla aloittamat vainot ovat olleet yksi (mutta ei ainoa) syy sille, että monet nuoret maahanmuuttajamiehet etsiytyvät väkivaltaisiksi jengeiksi ja alkavat noudattaa sitä suuresti ylistettyä vahvimman ja väkivaltaisimman oman käden oikeutta.

Ainuttakaan maahanmuuttajarikollista en silti katso yhtään sen ymmärtäväisemmällä tai paremmalla silmällä kuin suomalaisiakaan rikollisia. Suomen rikoslainsäädäntö on degeneroitunut aivan liian pitkälle päänsilittelyssään.

TA-MIIT kirjoitti...

Anonymous, linkeissäsi oli toki mielenkiintoistakin tavaraa. Niissä ei kuitenkaan ollut mitään sellaista informaatiota, joka saisi minut muuttamaan mielipiteitäni rasismirikoksia tekevistä skineistä.

Rotua ja älykkyyttä käsittelevän artikkelin perusteella aškenasijuutalaiset ja aasialaiset lienevät humoristisesti kärjistettynä sitten niitä oikeita älyllisyyden kruununkantajia, joita meidän apinan asteella ähertävien valkoisten tyyppien tulisi nöyrästi palvella, kiittää ja kumartaa.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi te antirasistit aina olette väkivaltaisia? Yhdysvalloissa ns. antirasistit haluavat vapauttaa kuusi mustaa valkoisen miehen pahoinpitelijää, koska valkoiset ovat rasistisia? Googleen Jena 6, niin saatte lukea miten väkivaltaisia nämä antirasistit ovat!

Anonyymi kirjoitti...

"saisi minut muuttamaan mielipiteitäni rasismirikoksia tekevistä skineistä."

En minä skini kirjoitusta edes kommentoinut kuin yhdellä linkillä, joka oli Geneettisesti ala-arvoinen.

Mitä tulee skini mielipiteeseesi, niin en myöskään hyväksy maahanmuuttajien kiusaamista.

"Rotua ja älykkyyttä käsittelevän artikkelin perusteella aškenasijuutalaiset ja aasialaiset lienevät humoristisesti kärjistettynä sitten niitä oikeita älyllisyyden kruununkantajia"

Varmaankin skinejä ja äärirasisteja tuo asia ottaa päähän, että juutalaiset ja itäaasialaiset ovat älykkäämpiä kuin europidit (ns. arjalaiset).

Voidaan sanoa, että valkoiset ovat hyvin monessa asiassa keski kastia ja aika täydellisiä, josta muut ovat vähän kateellisia.

Kuten esim. älykkyydessä, testosteronitasossa ja peniksen pituudessa :).

Varsinkin aasialaisia miehiä peniksen pienuus ottaa päähän.

"meidän apinan asteella ähertävien valkoisten tyyppien tulisi nöyrästi palvella, kiittää ja kumartaa."

No me valkoiset ollaan mm. agressiivisempia (testosteroni) ja fyysisesti voimakkaampia kuin pienet aasialaiset.

Tuossa ylempänä mainitsin kateellisuuden, niin siihen liittyen muutamia linkkejä.

Skin whitening
All about vision
Silmien väri
Vaaleahiuksisuus
Iran: Nose Job Capital Of World
KAUNEUS TEKEE KIPEÄÄ
Euro-centrism and Beauty

Mixed Race, Pretty Face?

TA-MIIT kirjoitti...

No munan pituudessa valkoiset ainakin jäävät toiseksi afrikkalaisille ja ottavat monasti myös turpaansa kamppailun taiteen äärimmäisyyksiin vieneiltä idän kavereilta. Että se niistä stereotypioista.

Eikö myös ole hämmästyttävää, että älykkyydestään huolimatta hyvinvoivat ja rikkaat valkoihoiset tuntuvat potevan jopa enemmän masennusta, kuin jossain kylässään köyhyydessä elävät tummaihoiset.

TA-MIIT kirjoitti...

Niin ja tuosta kateudesta.

Vaaleaihoiset ruskettavat itseään näyttääkseen terveiltä, värittömät hiukset omaavat värjäävät tukkaansa, karvaiset ajelevat karvojaan ja ne joilla ei karva (tukka) kasva, hölväävät kaljuunsa jos jonkinlaista linimenttiä. Siro itämainen tahtoo lisää pituutta ja tanakka länsimaalainen antaisi vaikka sielunsa paholaiselle saadakseen siron ja pienen aasialaisen vartalon.

Olipa rotu mikä tahansa, aina on ruoho aidan toisella puolella vihreämpää.

Anonyymi kirjoitti...

"No munan pituudessa valkoiset ainakin jäävät toiseksi afrikkalaisille"

Tuon minä tiesinkin. Siksi kirjoitin europidien kuuluvan siinäkin asiassa keski kastiin. Voisi pohtia sitä korreloiko sukupuolielin älykkyyttä.

Suuret kivekset, pienet aivot
Iso sarvi, pienet kivekset

"ottavat monasti myös turpaansa kamppailun taiteen äärimmäisyyksiin vieneiltä idän kavereilta."

Ei tule seurattua itämaisia kamppailulajeja, mutta todennäköisesti eurooppalaiset ja afrikkalaiset pärjäävät hyvin fyysisen kokonsa ansiosta. Varsinkin raskaimmissa sarjoissa.

Pitää myös huomioida, että itämaisia kamppailulajeja harrastetaan paljon enemmän Aasiassa kuin Euroopassa. Eli aasialaisilla on enemmän valinnan varaa kisoihin. Unohtamatta kuinka paljon aasialaisia on.

olympics 2004

"Että se niistä stereotypioista."

Katsos kun ne stereotypiat pitää paikkaansa vaikka ei kuitenkaan saa yleistää. On olemassa yli 20 cm jorman omaavia aasialaisia ja afrikkalaisia joiden älykkyysosamäärä on yli 150.

"Eikö myös ole hämmästyttävää, että älykkyydestään huolimatta hyvinvoivat ja rikkaat valkoihoiset tuntuvat potevan jopa enemmän masennusta, kuin jossain kylässään köyhyydessä elävät tummaihoiset."

Tästä asiasta on varmasti olemassa tutkimuksia, mutta osa syy masennukseen on se, että länsimaissa ihmisiltä vaaditaan liikaa. On työuupumusta, kilpailua, kiirettä, rahahuolia, ei nukuta kunnolla, valtavat määrät tietoa pitää opiskella jne.. Länsimaissa esiintyvä masennus tulee luultavasti aikanaan leviämään Afrikkaan kun siellä elintaso nousee ja sosiaaliturvan takia paljon kehuttu afrikkalainen yhteisöllisyys vähenee.

TURHAA YLIKOULUTUSTA

"Olipa rotu mikä tahansa, aina on ruoho aidan toisella puolella vihreämpää."

Joo, eivät ole eurooppalaisetkaan itseensä tyytyväisiä. Tällä taitaa olla jokin biologinen tarkoitus.

Muistaakseni Desmond Morris kirjassaan kertoo millaisen kasvonpiirteen ja vartalon omaava ihminen on kaunis tai komea.

The facial proportions of beautiful people
Facial Beauty
Beauty Analysis
Black beauty contest criticised
Big Four pageants

Anonyymi kirjoitti...

Vielä tuosta korreloiko sukupuolielin älykkyyttä.

J. Philippe Rushton on sanonut näin:
"It's a trade-off: More brain or more penis. You can't have everything,"

Academic Racists
Penis length among different races

Tuolla ylempänä annoin Testosterone, Violence, Gender, and Race linkin, jossa kerrotaan, että mustilla (negridit) on korkein testosteronitaso, europideillä toiseksi korkein ja mongolideillä pienin.

Testosteronihan tekee miehestä miehen.

Koska mongolidi miehillä on vähiten, niin voidaan sanoa, että he ovat naisellisempia. Esim. pienemmät lihakset ja vähemmän karvotusta.

Tietääkseni on olemassa stereotypia, jonka mukaan mustat ovat hyviä seksissä.

Tietenkin siihen on syynä kookas kikkeli, mutta myös korkea testosteronitaso, jonka ansiosta mustat ovat "kiimaisempia", lihaksikkaampia ja jaksavat täten teoriassa tyydyttää naista kunnolla myyttiseen orgasmiin asti.

Korkealla testosteritasolla on kuitenkin huonot puolensa kuten aina kaikella onkin. Ne ovat mm. kivessyöpä ja aggressiivisuus, joka mm. näkyy rikos ja avioero tilastoissa.

Testosteroni

Tässä asiassa tietenkään ei saa yleistää kaikkia tyhmiksi tai väkivaltaisiksi, joilla on iso jortikka.

Kauneudesta sanoisin vielä, että kauneus on yleensä katsojan silmissä ja sisäinen kauneus on se tärkein. Yritin vaan pohtia sitä, mikä on yleismaailmallinen kauneus ihanne.

Is Love Colorblind?