maanantaina, syyskuuta 17, 2007

While your lips are still red

Musiikki tai musiikkivideot eivät ole pitkiin aikoihin koskettaneet minua erityisemmin. En sen puoleen enää edes seuraa musiikkimaailman tapahtumia tai uusia kappaleita, löytääkseni jotain kuulemisen arvoista. Silloin tällöin vuosien vieriessä yksittäinen helmi vain tipahtaa jostakin vahingossa kämmenelleni ja kuuntelen sitä kuuntelemasta päästyäni, kunnes en enää pysty. Sen jälkeen on taas pitkä kausi ilman että tietokoneellani soi yhtään mikään.

Viimeisin helmi tuli todella kulman takaa ja napsahti suoraan otsaluuhuni, niin että ei auttanut muu kuin jäädä pyörittelemään sitä hölmistyneenä.

En ole koskaan ollut mikään erityisen innokas Nightwish-fani. Bändillä oli aikanaan muutamakin hieno kappale, joita kuuntelin oikein mielikseni ja siinä kaikki. Nightwishin ruma temppu laulajansa erottamisjupakassa tuntui minusta tosi haljulta ja rumalta. Se oli kuin julkkisero, jossa toinen osapuoli kiirehtii repostelemaan yksityisasiat medialle, ennen kuin toinen osapuoli ehtii edes erokirjettä avata. Niin halpaa ja amatöörimäistä toimintaa, olipa syy sitten kenessä hyvänsä.

Pitkään kohkattu laulajavaihdos oli tuomittu epäonnistumaan niiden silmissä ja korvissa, jotka olivat pitäneet Nightwishin musiikista suurimmaksi osaksi vain Tarjan poikkeuksellisen äänen ansiosta. En saa itse mitään kiksejä uuden pirtsakkaaksi luonnehditun popprinsessan laulusta, eikä bändi niin ollen kiinnosta enää entisenkään vertaa. Olin jo valmis lukitsemaan mielipiteen siitä, että Tuomas Holopaiselta ja poppoolta ei heru enää yhtään mitään, mihin viitsisin kuunteluaikaani haaskata.

Mutta...

Erehdyinpä katsomaan Markku Pölösen Lieksa! elokuvaan tehdyn tunnussävelmän videon ja se kolahti aika lujaa, liiankin. Kappale "While your lips are still red" on tismalleen juuri sitä ylevää, melankolista romantiikkaa, mitä korvani musiikilta epätoivoisesti janoavat, mutta harvoin saavat kuullakseen. Sävelmä toimi hienosti ja sanatkin ovat hienoisesta naiiviudestaan huolimatta ihan onnistuneet. Kaunis video sai aikaiseksi myös palavan toiveen nähdä itse elokuva. Ei vähiten siksi, että irtipoikki kitketyt juureni harvinaisella tavalla vihloivat tuota katsoessani.

En ollut ennen kiinnittänyt huomiota siihen, että Marco Hietala osaa laulaa noin hyvin, vaikka tiesinkin hänet rautaiseksi ammattilaiseksi. Todella, todella paljon pidän hänen äänestään tässä kappaleessa. Taustalla soivaa pianoa suorastaan rakastan.

Huokaus. Tuo elokuvapätkien lumi puissa ja maassa. Pohjois-Karjalan lumi. Lumisota rakastetun kanssa. Pääsee aina unohtumaan, miten kaunista se voi olla kun pakkanen laskee siellä kaukana niin matalalle, että silmäripset ja puut kasvavat valkoista kuurakarvaa.

Nonni. Nyt olen tuon kappaleen ansiosta niin järjettömän romanttisella tulella, että tekisi mieli käydä ostamassa pullo punaviiniä ja käydä ryöstämässä Jänismies töistä istumaan kanssani putouksille. Taitaa vaan olla yksinäinen metsäretki edessä, sillä yliopistolla on työn osalta tuli tutkijoiden kintereillä, menneillään olevan tiukka-aikatauluisen kokeen vuoksi.

Tarina sai outoa jatkoa päivän kävelyretkelläni. Menin erääseen luonnonpaikkaan, somalle aukiolle istumaan ja kirjoittamaan. Aurinko paistoi, oli ihanan energinen ilma. Annoin kappaleen soida kerta toisensa jälkeen siellä nököttäessäni.

Jossain vaiheessa havahduin kummalliseen yskähtelevään ääneen, joka kuului viereisestä metsiköstä. Näin kuinka puiden lomassa päätään puisteli kiihtynyt peura, (mule deer) jota selvästi kiinnosti äänen lähde kovasti. Kun laitoin musiikin pois, peura hiljeni ja rauhoittui. Kun laitoin musiikin takaisin, yskähtely, pärskähtely ja levoton pyörintä alkoivat uudestaan. Peura ei suinkaan lähtenyt omille teilleen vaan rymisteli ja sytkyili pusikossa, jatkaen merkillistä korskuntaansa, välillä tullen lähemmäs ja välillä siirtyen epäluuloisena kauemmas. Musiikkiini viehtynyttä peuraa tovin kummastuneena tarkkailtuani, vajosin kappaleen säestämänä takaisin syvälle kirjoitusteni syövereihin ja unohdin, että minulla oli seuraa.

Kun noin tunnin jälkeen aurinko laski ja päätin illan huomattavasti viiletessä lopettaa, nousin huovaltani seisomaan ja venyttelemään. Samalla liikkeellä hyvin lähelle, kumpareen taakse kyyläämään hiipinyt peura sinkosi säikähtäneenä takaisin metsään ja onnistui hiukan säikäyttämään minuakin. Musikaalinen suurikorvainen peura oli siis tullut huomaamattani ihan liki, kuuntelemaan varta vasten hienoa biisiä, jolle Väinämöinenkin saisi olla kateellinen. Olihan merkillistä.

8 kommenttia:

Zepander kirjoitti...

Phihii! Nightwish-fanipeura!

Ta-Miit kirjoitti...

Noita peuroja usein nähneenä ja tarkkailleena voin ainakin sanoa, että kyse ei ollut mistään ihan tavanomaisesta käytöksestä. Ne saattavat töllistellä ihmistä kaukaa ja vasat jopa tulla hetkenmatkaa lähemmäskin, mutta ihan noin lähelle ne eivät tule vapaaehtoisesti muuten. Ja se pärskiminen oli kanssa hassua, enpä osaa arvailla mitä peuran päässä liikkui.

bear jack kirjoitti...

Holopainen saattaa pelastaa tällä kappaleella kuolinkouristuksista kärsivän bändinsä.Laulajana Hietalakin on parempi vaihtoehto kuin valittu ruotsalainen kotirouva "pissis".Tämä kappale voittaa jo aiemmin julkaistut kaksi singleä "pystyyn".
Elokuva Lieksa on sekavaa kohellusta rannalla neljän asuntovaunun,vanhojen autojen ja Peter Franzenin ympärillä.Elokuvan parasta antia on nuorten rakastavaisten temmeltäminen karjalaisessa luonnossa tämän kappaleen soidessa taustalla.
Itse en oikein päässyt kerran katsottuani sisään elokuvan juoneen.Hyvän ja pahan taistelua nuoresta viettelevästä neidosta.Elokuva on välttävää perustavaraa.

shaoli kirjoitti...

Samaa mieltä tuosta ruotsalaisesta laulajasta - tämähän kuulostaa paljon paremmalta. Nykyinen Nightwish kuulostaa samalta kuin Europe aikoinaan.

Lieksa-leffa haukuttiin jossain oikein perusteellisesti. Voisihan se olla nostalgista katsoa jossain ison meren takana. Katsoin omalla ulkomaankomelluksellani Pölösen Onnenmaan tai jonkun vastaavan ja tippa silmässä sitä tihrustin. Muut katsojat eivät tainneet ymmärtää mitään koko elokuvasta saati puheen möngerryksestä. Mutta siitä lähtien olen ollut melkein Pölös-fani.

Luontoelämyksistä: asutaan tässä metsän reunassa ja olen melkein innostunut metsässä liikkumisesta (luontopolulla), MUTTA siellä on joku omaisuuttaan tarkasti valvova ORAVA (!), joka on parhaimmillaan seurannut meitä puoli kilometriä, kun ollaan rämmitty pois. En ole koskaan ollut orava-fani, yksi vartioi muutama vuosi sitten taloni ovea niin tiukasti, että vasta kolmannella yrittämällä pääsin ovesta sisään. Taitaa olla ne peurat kivempia tai sitten minun täytyy turvautua Nightwishiin myös.

Ta-Miit kirjoitti...

Hmm, olen lukenut kaikki Lieksan! arvostelut verkosta ja on se saanut niin haukkuja kuin kehujakin. Voisi kolahtaa täällä oleillessa ja koti-ikävä tulla, en sitten tiedä milloin saan tuon leffan dvd:nä haltuuni.

Kyllä minä tässä mielentilassa painuisin heti katsomaan sen, jos Suomessa olisin. Elokuvan tunnussävelmä on kyllä parasta antia, mitä Nightwishilta olen kuullut. Olisivat vaan pojat jatkaneet musisointia keskenään, niin olisi tullut parempaa tavaraa.

Oravat on kovanaamoja, nähtiin Kanadassa jopa mustia goottioravia ja veljeni oli siitä ratkiriemuissaan. Ei niillä sentään niittipantoja näkynyt...

tiikeritoveri kirjoitti...

Hmm... ikävä todeta, mutta minuun taas ei tuo kappale eikä video ainakaan ensikuulemalta ja -näkemältä tunnu vaikuttavan ei sitten yhtikäs mitenkään. Hietalalla on kieltämättä hyvä ääni - mutta niin on minusta Anettellakin, sen vähän perusteella mitä olen tähän mennessä kuullut.
Pohjois-Karjalan "nälkään", tässä tuoreessa haastattelussa mukavan paljon juuri Kitee-jutustelua:
http://www.city.fi/artikkeli/Tuomas+Holopainen/2436/

tiikeritoveri kirjoitti...

No piti nyt varmuuden vakuudeksi katsoa ja kuunnella vielä uudestaan. Kappaleen vaikutus itseeni edelleen pyöreä nolla (tarkoittaa siis sitä, ettei toisaalta myöskään ärsytä). Videosta saan ehkä juuri ja juuri lähinnä lievästi äklön maun. Kai tämä sitten jälleen kerran siitä kertoo, että meikäläisessä ei vaan kertakaikkiaan romantikkoa ole sentin vertaa.
Mutta! Samalla katsoin vertailuna siitä vierestä Amaranthin - ja täytyy sanoa, että SIITÄ kyllä pidän! Videohan on ihan WAU!, ja piisi jollei nyt mitään musiikkihistoriaa mullistavaa, niin kerrassaan erittäin kuunneltavaa ja juostavaa!

Lieksa!-leffaa ei kyllä tuon "While your..." -videon perusteella tule mitään hinkua katsomaan, vaikka Pölösen aiempaa tuotantoa ja kotiseuturakkautta sinänsä kovastikin arvostan. Se tuosta jäi nyt mietityttämään, miten ihmeessä noin peri(maalais)suomalaiseksi profiloitunut ohjaaja on kelpuuttanut tunnussävelmäksi englanninkielisen kappaleen...?

Ta-Miit kirjoitti...

Tiikeritoveri, muistankin tästä että meidän musiikkimakummehan ovat yleensä olleet järjestään hyvin kaukana toisistaan. Tulee mieleen etenkin se sinulle tärkeä metroon liittyvä laulu, jota soitit Tour de Francen jälkeen sohvallamme ja joka ei avautunut minulle millään tavoin.

Luulen, että kyse on enemmän assosiaatioista kuin musiikista. Minulla ainakin "While your..." tulee jatkossa aina assosioitumaan hektiseen päivään, jolloin oli tajuttoman romanttinen, energinen ja kaihoisan onnellinen olo. Ja tietysti siihen, että kuuntelen kappaletta keskellä luontoa kun oudosti käyttäytyvä peura liittyy seuraani.

Yhtään liioittelematta, Amaranth puolestaan ei nytkäytä minussa mitään kohtaa ja videossakin on jostain syystä halpa maku upeaan taideteokseen viittaamisesta huolimatta. Olen myöskin katsonut sen useaan otteeseen, mutta jotain puutuu (=Tarja). Laulajan äänessä pelkästään se vika, että on ihan ok, mutta valuu kuin vesi hanhen selästä.

While your lips.. biisissä taas jokin erityinen juuri äänenvärissä, tietyissä sointukuvioissa ja osittain tietysti myös videon kuvissa vetoaa minussa jonnekin ennakoimattomaan. En tiedä mihin. Minä kuitenkin olen aina ollut synkiöromanttinen ja kiskon siitä paljon kiksejä. Joku kanssa vetoaa siinä, kun miehen ääni "särkyy" melankoliseksi laulaessa niin kuin Hietalalla.