tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Counting months, days, hours, minutes, seconds...



Maailman vaikutusvaltaisimman maan kamaralla elellään poliittisesti mielenkiintoisia aikoja. Tekisi mieli laskea sekunnin sadasosiakin siihen, kun eräs pässi lähtee vihdoin muiden päitä leikkaamasta. Muistan harmitelleeni etukäteen sitä, ettemme ole täällä aitiopaikalla, kun valta viimein vaihtuu, mutta jatkon selvittyä - olemme sittenkin! Tästä täytyy ottaa kaikki riemu irti.

USA: n presidentinvaaleihin liittyy tällä kertaa todella monta kiinnostavaa kysymystä (ja perinteisesti myös säkkikaupalla valheita ja sonnanheittoa).

Onnistuukohan pahemman kerran tyrinyt kansa valitsemaan itselleen piirun verran karismaattisemman johtajan, jonka töppäyksiä ei tarvitse jatkuvasti hävetä satasella ja jota ei tituleerata järjestään maailman vihatuimmaksi presidentiksi. Onko ehdolla ketään, joka pitää sotimista tosi huonona juttuna ja saisi nostettua maineensa tärvänneen suuren maan edes vähän ylemmäs diplomatian haisevista pohjamudista? Äänestävätkö jenkit vihdoin jotain älykästä tyyppiä fanaattisen hihhuliuskovaisen, ääliökonservatiivin, abortinvastustajan, asefanaatikon, homofoobikon, sosiaaliselle vastuulle paskat haistattavan, sotahullun tai suuryritysten munaa lutkuttavan rosvokapitalistin sijasta? Saako maata saastuttava patriotismi, parabellumismi, patriarkaatti vai rasismi nenilleen? Vai jatkuuko kaikki ennallaan, vähä kerrassaan ikävämpään suuntaan noruen.

Realistinen oletusarvo on tietenkin se, että ei koskaan mitään uutta auringon alla. Mutta joskus voi toivoa edes pientä muutosta.

Elättelen toiveita hittusen verran älyllisemmän ja humaanimman vaihtoehdon puolesta, sillä harva asia on niin yleismaailmallisen masentavaa, lamaannuttavaa ja kyynistävää, kuin tyhmän ja ylimielisen vajakin katseleminen korkealla pallilla. Normaaleilla ihmisillä tulee kyyneliä korvistakin, kun kusipäät johtajat toteuttavat sääntöä 22, jonka mukaan oikeassa oleva yksilö häviää joka tapauksessa aina, tekipä hän mitä hyvänsä. Vahinko, jota vaikutusvaltainen idiootti saa aikaan, leviää kuolion lailla tervepäistenkin riesaksi ja mädättää kirjaimellisesti puoli maailmaa. Vaikka sitä on vaikea uskoa, täälläkin on valtavasti ihmisiä jotka häpeävät presidenttiään ja kärsivät hänen takiaan toistuvista "aivoverenvuodoista".

Minut tuntevat ihmiset lienevät hämmästyneitä siitä, että mahdollisuus saada nainen maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen pallille ei innosta minua pisaraakaan. Kisaan lähtenyt ainoa nainen, eli Hillary väittää kyllä ajavansa monia hyviä asioita, mutta on yhtä kaikki mielestäni epäilyttävä teeskentelijä ja tunteeton jääpuikko. Ei hän toki huonoin vaihtoehto liene mutta sanotaanko nyt vain näin tunteella ja intuitiolla, että... ei nappaa. Joku tökkii. Naamalla on liikaa lohkeilevaa teatteripakkelia ja selän takaa kurkkii täysin munansa vietävissä ollut aviomies joka halajaa kiihkeästi paluuta vallan kahvaan.

Epäilen suuresti, että naisen, joka sietää miehensä uskomattoman törkeän pelehtimisen jonkun nuoren pimatsun kanssa, kaulaheltankaan julkisesti värähtämättä, täytyy olla joko täysin tunnevammainen, alistettu tai sitten sairaalloisen kunnianhimoinen. Todennäköisesti kaikkea näitä yhtä aikaa. Minun silmissäni moinen nainen on luuseri, vaikka kuinka kiipisi uhrauksensa ansiosta korkealle.

Hillaryn suurin kauneusvirhe minun silmissäni on se, ettei hän uskaltanut miehensä kylkiäisenä saamansa suosion katoamista pelätessään, monottaa uskottoman ukonniljakkeensa persuksiin niin isoa lähtöpassimonon kuvaa, että se olisi näkynyt Timbuktuun asti. Hän ei uskaltanut ottaa riskiä siitä, että pärjäisi vain omilla avuillaan ja ilman Billin mainetta. Eihän toki, sillä vallan irvokkaat kulissit olivat tietenkin ihmistunteita monin verroin arvokkaammat. Uskotonta, koko kansan edessä sujuvasti valehtelevaa puolisoa piti tukea, vaikka sperma roiskui helmoille ja hymyillessä veri tirskui suupielistä. Minusta se oli ällöttävää, säälittävää ja lammasmaista. Tosi Nainen ei antaisi nöyryyttää itseään tuolla tavalla, tekemättä koko maailmalle selväksi että kohta voi joltakulta löytyä iso sikari syvältä rectumista.

Teeskentelijöitä ja teatterintekijöitähän poliitikot ovat tietenkin aina, mutta jos osoittautuu pelkäksi hyvin kiillotetuksi kuoreksi noinkin vakavan henkilökohtaisen asian edessä, ei kyseiseltä henkilöltä tarvinne odottaa kovinkaan inhimillistä otetta politiikkaan. Henkilökohtaisen kriisin edessäkin rasvatyynenä pysyvä julkisivu on samaa konemaista sieluttomuutta mistä Hillary syyttää Venäjän tsaaria.

Hillarysta tehty, lokaa heittävä mainosparodia muuten onnistui (valitettavasti) huvittamaan minua suuresti, vaikkei yhtään asiallinen olekaan. Rouvan käsiä tahraa lisäksi Irakin sodan puolesta äänestäminen, joka oli anteeksiantamaton Bushin perseen nuolemista jälkiselittelyistä riippumatta.

Sympatiani ovat monella tapaa kohdistuneet mielenkiintoisimmaksi ehdokkaaksi osoittautuneeseen Barack Obamaan. Ensisijaisesti jo siksikin, että hän on irtisanoutunut naurettavuuksiin menevistä loanheittokampanjoista ja on kovaäänisesti vaatinut ehdokkailta sekä heidän kannattajiltaan asiallista käytöstä vaalien aikaan. Clintonin tukijoukot sen sijaan ovat kunnostautuneet raukkamaisessa paskanheitossa esimerkiksi Fox-televisiokanavalla yrittämällä vääntää Obamasta kiihkomuslimia ja vääntelemällä hänen nimeään Osamaksi. Kypsää ja aikuista, eikö?

Monet tuntuvat tällä hetkellä pitävän patriarkaatin kintuille kusemista tärkeämpänä asiana amerikkalaiseen rasismiin kohdistuvaa symbolista moukariniskua. Suurinta mahdollista julkista tunnustusta sille, että ihmisellä on mahdollisuus päästä suurvallan johtoon ihonväristään riippumatta. Rasismi on kuitenkin jenkkilässä vielä pahempi ongelma kuin naisiin kohdistuva syrjintä.

Ensimmäinen tummaihoinen Amerikan presidentti on alkanut kuulostaa todella herkulliselta ajatukselta. Obaman kuumeenomainen kannatuksen nousu on ollut seuraamisen arvoinen ilmiö. Häntähän kohdellaan jo kuin jotain megatähteä. Pappaikää nuorempi, energinen ja imagoltaan avarakatseinen presidentti vain tuntuu olevan suorastaan liian hyvää ollakseen totta Amerikassa (ja lieneekin), mutta nyt siihen olisi ainakin teoreettinen mahdollisuus. Ja hänestä näyttäisi olevan vaikeaa löytää todella pahaa sanottavaa ja skandaaleja.

Silmää palvoen, mutta kuitenkin, pulmus-Obama mäystää nikotiinipurkkaa osoittaakseen pääsevänsä eroon lähes ainoasta mainettaan tahraavasta inhottavasta tavasta. ("Would you vote for a smoker as president!?")

En usko Obaman olevan mikään säteilevä jeesushahmo tai ihmemies, mutta siitä huolimatta hän on harvinaisen tuore ja keskustelua herättävä persoonallisuus. Ainakin hän vastustaa johdonmukaisesti sotaa ja ennen kaikkea pitää tärkeänä diplomaattisuhteiden uudelleensolmimista pelottaviin "vihollismaihin". Jos hän pääsisi presidentiksi ja onnistuisi lupailemassaan mullistavassa diplomatiassa, maailman kelkka saattaisi kääntyä edes piirun verran pois huippuunsa lietsotun pelon raiteelta.

Seuraamme mielenkiinnolla!

17 kommenttia:

Polgara kirjoitti...

Hmph, minäkin olen seurannut aihetta, koska tahtoo Puskan Ykän johonkin mahd. kauas maapallolta(kin) mieluusti! Obamakin uutisoitiin täällä aika positiivisesti, siis tämä ennakko/paikallisvaalitulos... Mielenkiintoista siis. Ja Hilarysta olen samaa mieltä kanssasi. Luin leidin elämänkerran ja kylmäsi vielä enemmän, hui!

tiikeritoveri kirjoitti...

Kyllä, mielenkiinnolla seurataan! Vaikkakin hölökoht tässä nyt tietty keskityn ensin näihin meidän maaliskuisiin kunnallisvaaleihimme - nostaa kyllä kiinnostusta muutenkin korkealta tasolta taivaisiin, kun pääsee oikeasti itsekin äänestämään, eikä tarvitse esim. viime vuoden tapaan (pressan- ja parlamenttivaalit) vain vierestä tuskailla, että osaavatko nämä tämän maan kansalaiset ketään järkevänoloisia edustajia valita.

Kannanotossasi Obaman puolesta (ja siinä mahdollisuudessa, että hän tulisi todella valituksi) viehättää minuakin erityisesti ajatus "amerikkalaiseen rasismiin kohdistuvasta symbolisesta moukariniskusta". Se olisi toden totta erinomaisen merkittävä asia. Ja varmaan tätä voi ajatella myös laajemmin vähemmistökysymyksenä. Jotain erityistä ja sangen sympaattista kyllä näen sellaisissa maissa ja kaupungeissa, missä jonkun vähemmistön edustaja tulee demokraattisissa vaaleissa valituksi ylimpään (tai muuhun huomattavan korkeaan) virkaan. Itse olen ylpeä kotikaupungistani, jossa kaupunginjohtajana vaikuttaa - toivottavasti edelleen maaliskuun jälkeenkin, sillä on mm. liikennepolitiikassa kehittänyt kaupunkia ainakin minulle mieleiseen suuntaan - avoimesti homoseksuaali ihminen. Voisitkos muuten kuvitella saman SEN maan pääkaupungissa...? :-)

"Hillaryn suurin kauneusvirhe minun silmissäni on se, ettei hän uskaltanut miehensä kylkiäisenä saamansa suosion katoamista pelätessään, monottaa uskottoman ukonniljakkeensa persuksiin niin isoa lähtöpassimonon kuvaa, että se olisi näkynyt Timbuktuun asti. Hän ei uskaltanut ottaa riskiä siitä, että pärjäisi vain omilla avuillaan ja ilman Billin mainetta."

Tästäkin mulla tuli, kuinka ollakaan, väistämättä heti Ranska-vertaus mieleen. Täällähän sen sijaan rouva Royal teki juuri noin kuin Hillarynkin olisi pitänyt - antoi siis viime vuoden pressanvaalikampanjan aikaan kenkää vieraan naisen vierestä kärähtäneelle (avo)miehelleen ja neljän lapsensa isälle herra Hollandelle. Ja HUOM: tämä siis siitä huolimatta, että hra Hollande olisi puolueen pj:na ja muutoinkin pitkän linjan ja raskaan sarjan poliitikkona voinut jatkossakin olla poliittisesti erittäin hyödyllinen aisapari. Mutta kaikesta päätellen Ségolène siis luottaa pärjäävänsä omilla avuillaan ilman François'n mainetta - eipä tiettävästi ole edelleenkään ottanut ex-avokkiaan takaisin, ja tähtäinhän hänellä on jo seuraavissa pressanvaaleissa, mitä ennen yrittänee syrjäyttää FH:n myös puolueen johdosta. Timbuktuun asti näkyminen taas lienee Ranskassa vielä tärkeämpää kuin siellä: entisissä alusmaissa on ylimalkaan näyttävä, se on selvä. Sitä paitsi Timbuktu sijaitsee Malissa, jonka moniavioisuuskulttuuri on ikävästi tuonut ongelmia myös Ranskaan (mamu-miehiä, jotka luulevat voivansa Euroopassakin elää neljän vaimon kanssa ja mahduttaa kerrostaloasuntoon koko yli 20-kersaisen "ydinperheensä", näistä on tullut paljon harmaita hiuksia viranomaisille ja kuulemma juuri malilaisia useimmat tapaukset). Joten sillä, että Ségolènen kengänjälki François'n persuuksissa KYLLÄ näkyykin Timbuktussa asti, saattaa meikäläisittäin itse asiassa olla vielä suurempi merkitys kuin tuolla pateettisella Billary-jutulla siellä. 8-)

Pari asiaa yllä lainatussa sanomassasi tosin mietityttää. Ensinnäkin: tapahtumat, joihin implisiittisesti viittaat, olivat otsikoissa 90-luvun puolivälissä. Olisikohan Hillary tosiaan jo silloin tiennyt, että tulisi vielä joskus itsekin pyrkimään senaattoriksi ja presidentiksi...? Ellei tiennyt, miksi sitten olisi pelännyt mitään suosion katoamista? Mitä menetettävää hänellä itsellään muka SILLOIN oli? Billillä sitäkin enemmän. Minäkään en tajua, miksei H antanut B:lle lähtöpasseja siinä vaiheessa; vuorenvarmasti olisi ainakin juristina pärjännyt omillaan sen jälkeen, erikoistunut sitten vaikka avioerokeisseihin, heh! (Vai ihanko tuosta täytyisi lopulta tehdä niin öklösiirappinen johtopäätös, että jospa se sitten vaan kertakaikkiaan rakastaa sitä miestä, kaikesta huolimatta yli kaiken, ja varsinkin yli järjen...???) Ja nyt kun siitä on kulunut jo niin kauan, voisi kai jonkinlaista poliittistakin uraa tehdä jo ihan itsenäisesti - pressaksi asti tuskin olisi eronneena naisena mitään saumaa, mutta ehkä sentään senaattiin tmv. Toiseksi, "ilman Billin mainetta"...? Etkös kuitenkin nyt itsekin ole osoittanut, että sen Billin maineen kanssa on kyllä vähän niin ja näin... tai sanotaanko että maine on muttei kovin mairitteleva. Rationaalisesti ajatellen luulisi moisesta olevan H:llekin pelkkää haittaa. - No, mutta turha mun aprikoida enempää kun en kuitenkaan niin tarkkaan ole nykyistä Billary-kampanjaa seurannut. Raportoi sinä sieltä vaan niin ahkerasti kuin viitsit, kaikki vaalijutut kiinnostaa!

Zepander kirjoitti...

Huonommaksi ei enää pääse, valittiin kuka hyvänsä. Toivottavasti lohdutti :->

Ta-Miit kirjoitti...

Juu, tuskin löytyy enää mistään kivenkolosta pahempia vaihtoehtoja, paitsi tietysti karmiva Jeff Bush joka saattaa koittaa onneaan seuraavissa tai sitä seuraavissa vaaleissa. Siinä on mies, joka on varustettu kaikilla Bushin huonoilla ominaisuuksilla, mutta on kuulema apinaa fiksumpi. Giulianikin onneksi putosi kisasta, siinä oli kuulema myös vaarallinen kaveri kärkkymässä (paikallista juorutietoa).

Hillaryhan on selittänyt tuota pettämisjuttua niin, ettei epäillyt miehensä rakkautta yhtään siitä huolimatta, että häntä nöyryytettiin aika ankarasti koko maailman silmissä. Omasta rakkaudestaan hän ei sen sijaan juurikaan puhu (en ole ainakaan haastatteluissa huomannut), vaan käyttää kiertoilmaisuja siitä, kuinka piti tyttären takia pitää perhe kasassa, kuinka piti tehdä töitä liiton eteen jne.

Ehkä tuo kuulostaa vielä tavallisten ihmisten suhteessa hyväksyttävältä, mutta kuinka antaa anteeksi ja päästä yli siitä, että sinua on pidetty "rakkaasi" ansiosta pilkkana koko maailman nähden ja jutulla ilkamoidaan julkisesti koko elämäsi ajan. Se on mielestäni anteeksiantamatonta.

Eli noista vähän haiskahtaa, että piti olla eroamatta, kun se olisi näyttänyt todella pahalta (konservatiivisten) ihmisten silmissä. Ja tietysti Billin poliittinen tuki olisi mennyt eron myötä ja haaveet maailman johtajuudesta olisi saanut vetää vessasta alas.

Nyt Hillary sitten joutuu laajalti selittelemään ratkaisuaan ihmisille, jotka arvostavat ihmisen oikeutta tunteisiin.

Spekulaatiot Hillaryn presidenttiydestä ovat muistaakseni hyvinkin vanhoja. Billin suunnaton merkitys vaimonsa takapiruna taas liittyy siihen, että hän oli hyvin suosittu presidentti vielä erotessaankin, töppäyksestään huolimatta.

Hillaryn kertomuksissa reaktio pettämiseen ei muuten ollut kuulema suinkaan normaali raivo ja suru, vaan viileä: "Oletko hullu, menet riskeeraamaan kaiken sen mihin olemme pyrkineet ja mitä olemme yhdessä rakentaneet."

Hmm. Tuosta voi vähän lukea rivien välistä, että "pilasit sitten jurpo meidän poliittisen maineemme mulkkusi tähden".

Presidenttikilvan kiihtyessä neiti Lewinsky muuten kaivetaan takuulla kolostaan. Nythän hän kuulema piileskelee vaalirumban kiihkeimmät päivät jossain salaisessa paikassa.

Voihan tosiaan tietysti olla, että kaksi vallanhimoista ihmistä on tehnyt jäänviileän yhteistyö- ja avunantosopimuksen, joka ei riku pienistä sikarinheilutteluista. Mutta se ei ole minun silmissäni hyve, vaan pelottavan tunteetonta, suorastaan luonnevikaista touhua.

Sitä kuitenkin toivoisi inhimillistä ihmistä tuollekin pallille. Vaihteeksi.

Bear Jack kirjoitti...

Amerikassa vallassa on aina raha.Ei sillä ole merkitystä onko rahan edustaja nainen vai värillinen kunhan hän vain ajaa rahan etua.Nykyinen presidentti edustaa rahaa. Häntä pilkataan koska kukaan täysijärkinen ei pilkkaa rahaa.Tunnetteko yhtään ihmistä joka ei arvostaisi rahaa?Eikä kukaan uskalla pilkata rahaa.
Maailman johtava markkinatalousmaa valitsee johtajakseen henkilön joka on rahan palveluksessa.Rahan valta on täysin riippuvainen öljystä.Öljyä on Lähi-idässä ja se pitäisi pitää rahan määräysvalassa.Öljyä saa lisää kun ottaa määräysvaltaansa myös Iranin öljyn.Raha siis määrää tulevan presidentin sotimaan entiseen malliin tai jopa lisäämään sotimista.
Sotiminen ei vähennä rasismia sillä USA:n armeijan miehistö on ja pysyy värillisten osana.
Raha ei hippien seurassa viihdy siksi johtajana on yleensä konservatiivinen henkilö.Konservatiivisuus ei aina ole kirosana ja takapajuisuuden synonyymi.Uusi johtaja voi uudistaa joitakin asioita mutta vain ja ainoastaan rahan ehdoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Raapimapölkky,
Ei USA ole mielestäni maailman vaikutusvaltaisin maa. Ehkä se vaikuttaa siltä sieltä käsin. Kyllä Euroopan Unioni, Vanäjä ja Kiina ovat yhtä "vaikutusvaltaisia".
Amerikkalainen politiikka on niin naiivia, että kuka tahansa suomalainen tuntee samoin kuin sinä. Teillä on suuri ero: sinä olet suomalainen, ja ne ovat amerikkalaisia.

Tässä pari vuotta sitten törmäsin amerikkalaiseen naiseen, joka halusi olla "kaveria". Olin kolmessa msn-ryhmässä mukana, joista minut heitettiin ulos hänen juorupuheidensa ansiosta. Koska olin Suomesta, olin huora, valehtelija, tyhmä blondiini (miten hiusväri voi vaikuttaa aivotomintaan???) ja en osannut edes englantia.

Kun vaihdoin neljänteen ryhmään, minun oli valitettava tästä naisesta, koska hän seurasi minua sinnekkin. Hän lensi ulos, mutta amerikkalainen mentaliteetti jäi hieman kiehumaan vereen.

Miten kestät olla siellä? Eikö koskaan ota pannuun? Eikö näyttelijät ärsytä? Sinulla on pitkä pinna!

Kiitos edelleen hyvästä blogista, olen ollut täällä aiemminkin. Ja pidän sinulle peukkuja. Rakastettava ja hieno blogi!

Päivi
http://lillgusten.laif.fi/

Ta-Miit kirjoitti...

Amerikkalaiset poliitikot ovat aina suurten rahanlähteidensä orjia, sillä pikkuhiluilla ei vaaleihin lähdetä.

Hillary toki ajoi terveydenhuollon uudistuksia rinta rottingilla, mutta hänet kaadettiin ja ostettiin rahalla. Aivan varmasti hänellä olisi ollut vaihtoehtoja, eikä rahastakaan pressan vaimona puutetta, mutta niinpä vain myi periaatteensa.

Eikä Obamakaan köyhä poika ole. Sponsoreiden rahaa tulvii ovista ja ikkunoista. Valittiinpa kumpi tahansa, sponsorit odottavat valinnan jälkeen vastinetta sijoittamilleen rahoille. Ja ne vastineet eivät olekaan ihan pienet.

En näe mitään syytä kunnioittaa rahaa. Raha on vain vaihdon väline, jolle ei tulisi suoda jumalan asemaa. Raha on myös asia, joka on irtaannuttanut ihmiset todellisuudesta ja saanut nämä juoksemaan itsensä kuoliaaksi hurjan kuluttamisen oravanpyörässä, vaikka vähemmälläkin tulisi toimeen. Hyvin pienellä osalla maailman väestöstä on käsissään rahat ja vauraus. Loput raatavat heidän eteensä orjina saadakseen muutaman roposen.

Ta-Miit kirjoitti...

Valitettavasti USA on maailman vaikutusvaltaisin maa, katselipa sitä sitten mistä päin maailmaa tahansa. Venäjä, EU ja Kiina hiihtävät edelleen nyrpeinä perässä.

Se ei millään tavalla ilahduta minua. Päinvastoin, sillä en ihaile tai arvosta amerikkalaista syö tai tule syödyksi -kulttuuria, mutta niin vain on. Itseasiassa täältä katsoen välillä ihmetyttää, miten täkäläiset vallanpitäjät ovat onnistuneet kiipeämään edes puusta alas, mutta niinpä vain ovat ja ovat löytäneet vielä kättä pidempääkin runsain mitoin.

Ja onhan se sananlaskukin olemassa, että "Never underestimate the power of stupid people in large groups." Tämän maan suhteen se pätee aivan sairaan hyvin.

Siihen melkoiseen varastoon kättä pidempää ja järjettömään määrään pelolla manipuloituja ihmisiä se USA:n valta-asema pitkälti perustuu.

Jenkeillä on ylivoimaisesti vahvin armeija, suurin asevarustelubudjetti ja eniten ydinaseita. Se on myös suurin talousmahti ja hallitsee pitkälti maailman mediaa, kulttuuria sekä globalisaatiota. Tästä ei pääse yli eikä ympäri.

Tarvitsee vain mennä Suomessa kauppaan ja koittaa löytää ruokaa, joka ei ole jenkkien omistamien firmojen tuottamaa, niin näkee miten syvälle lonkerot ulottuvat.

Boikottitouhu on ollut minulle tuttua siitä asti kun Yrjö valittiin valtaan ja voin kertoa, että aivan järjetön määrä Suomenkin ruokamarkkinoista on jenkkilän hallussa. Täällä kaupan hyllyltä sen sijaan löytyy vain Waasan näkkäri ja Pandalakulaatikko.

Poliittisesti jenkit tuntuvat tekevän mitä lystäävät, eikä kukaan mahda niille mitään. Eipä ollut Venäjän ja Kiinan eikä muidenkaan murinoista paljon vastusta silloin, kun öljyrosvo Yrjö pisti Irakin sileäksi.

Saa nähdä kuinka tulevaisuus horjuttaa valtasuhteita, mutta toistaiseksi näillä mennään.

Minun on vaikea sanoa, kuinka täällä oikeasti tulee toimeen ihmisten kanssa, sillä olen paatunut erakko ja pidän tarkoituksellisesti kanssakäymisen ihmisten kanssa hyvin minimissä. Meitä on tosin kutsuttu jokapaikkaan kylään, mutta vierailut ovat olleet enemmän jäykkää edustamista kuin luontevaa ihmisiin tutustumista.

Oikeastaan olen tutustunut vain yhteen ihmiseen niin paljon, että voin sanoa pitäväni hänestä vilpittömästi. En hae täältä uusia tuttavia tai ystäviä. Luonto, liikunta, kirjallisuus, elokuvat ja muut elämykset riittävät minulle mainiosti.

Arkipäivän asioissa on ollut helppoa ja mukavaa tulla toimeen ystävällisyyden näyttelemistä tärkeänä pitävässä kulttuurissa.
Kaupoissa ei juurikaan törmää halveksiviin tai kivahteleviin asiakaspalvelijoihin.

Huonoa käytöstä en ole ihmeemmin kohdannut, joidenkin asioiden luvattoman heikkotasoista hoitoa (esim. pankkisotku) kylläkin.

Tuo amerikkalaisneidin käytös kuulostaa aika poikkeukselliselta, sillä olen ollut huomaavinani, että ainakin ithacalaiset ovat hyvin varovaisia huonon käytöksen suhteen. Pelkäävät vissiin oikeusjuttuja ja poliisia enemmän kuin suomalaiset.

Kaduilla ei ole törkeää (vittumitkädaisarit) huutelua tai känniördäämistä ja kakarat osaavat käyttäytyä aivan hämmästyttävän hyvin. Pienetkin lapset sanovat excuse me, kun rynnivät aikuisesta ohi ym. Mutta jokaisessa kansassa on toki mustat lampaansa. Eiköhän niitä vielä meidänkin kohdallemme siunaannu.

Ithaca on tosin yksi ihannehippipaikoista asua, joten ei täällä mitään yleiskuvaa saa Amerikasta. Täällä vihataan Bushia yhtä katkerasti kuin meren takana ja ihmiset ovat suuren yliopiston takia keskimääräistä paremmin selvillä maailman menosta. Yliopiston lait kieltävät syrjinnän ja kaikenlaisen kiusaamisen niin opiskelijoilta kuin työntekijöiltäkin erottamisen uhalla. Pahimmilta amerikkakliseiltä onnistuu välttymään aika helposti ja kun alkaa liikaa ahdistaa, voi mennä istumaan isojen vesiputousten äärelle.

Minua jotenkin liikutti täkäläisen ystävämme kertomus siitä, että hänelle oli sanottu Euroopassa, että "miten on mahdollista että sinä olet amerikkalainen etkä ole yhtään kusipää, vaan tosi mukava ja älykäs tyyppi." Hän lisäsi tähän, että kivat amerikkalaiset eivät ole uskomusolentoja.

Polga kirjoitti...

Kunnian ja omantunnon kautta - mitä itse tekisit? Aika kiperää...

Voit osallistua pieneen testiin. Testissä on ainoastaan yksi kysymys, mutta se on erittäin tärkeä.

Älä vastaa liian nopeasti tai harkitsemattomasti! Ajattele ennen vastaamista. Vastaamalla rehellisesti voit testata oman moraalisen selkärankasi.

Testissä kuvataan näennäinen, täysin hypoteettinen tilanne, jossa sinun on tehtävä päätös.
Muista, että sinun on annettava spontaani vastaus, mutta vastauksen on oltava rehellinen. (Vieritä tekstiä hitaasti alaspäin. Tämä on tärkeää testin onnistumisen kannalta.)









Olet Floridassa....









....tarkemmin sanottuna Miamissa...









Ympärilläsi vallitsee valtava hirmumyrskyn aiheuttamasta tulvasta johtuva kaaos...











....vettä on valtavia määriä joka puolella...











Olet CNN:n valokuvatoimittaja....











....ja olet keskellä tätä loistavaa katastrofia.











Tilanne on lähes toivoton.











Yrität saada mahdollisimman vaikuttavia kuvia...











ympärilläsi kelluu taloja tulvan mukana, ihmisiä katoaa vesimassoihin...











Luonto näyttää kaiken tuhoamisvoimansa...











....ja repii kaiken mukanaan.











Äkkiä näet miehen, joka ohjaa suurta maastoautoa.....











hän kamppailee välttyäkseen joutumasta vesi- ja mutamassojen vietäväksi...











....siirryt lähemmäksi...











....mies näyttää jotenkin tutulta ja tärkeältä...











....sitten tunnet hänet; hän on George W. Bush!











Samalla huomaat, että raivoavat vesimassat aikovat viedä hänet mukanaan, lopullisesti...











Sinulla on kaksi mahdollisuutta: Voit pelastaa hänet tai ottaa elämäsi valokuvan. Voit siis pelastaa hänen henkensä tai ottaa kuvan, joka on varma Pulitzer-palkinnon voittaja.











Valokuvan, joka esittää erään maailman mahtimiehen kuolemaa.











Ja nyt kysymys (vastaa rehellisesti):



















Vedostatko kuvan värikuvana vai mustavalkoisena?

Ta-Miit kirjoitti...

Hauska testi!

Mustavalkokuvana, että se kestäisi mahdollisimman kauan haalistumatta.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Ajattelin, Ta-Miit, että on asianmukaista käydä tässä toteamassa, että kitisin blogissani muun ohella kirjoituksesi henkilöönmenevyydestä.

Olen sitä mieltä, että Hillaryn omalle äänelle on suotava vertaansa vailla oleva auktoriteetti, kun kyseessä on hänen oma yksityiselämänsä. Sellainen kuin kaikille muillekin.

Ta-Miit kirjoitti...

Harkitsin aluksi tekstini loppuun lisättyä lausetta, joka korostaa kirjoitukseni olevan enemmän vaikutelmiin ja mielipiteisiin perustuva katsaus, kuin objektiivinen poliittinen analyysi. Mutta ajattelin, että sen nyt jokainen huomaa itsekin.

Alkulähtökohtana kirjoitukselleni oli se, että jokin Hillaryssa haiskahtaa nenääni pilaantuneelta. Olen lukenut hänestä eri ihmisten antamia arvioita ja niissä toistuu sekä nousee päällimmäiseksi juurikin tuo jääkylmyys ja näytteleminen kaakattavalla defenssinaurulla höystettynä.

Tulin siihen tulokseen, että henkilökohtainen on tässäkin tapauksessa poliittista, koska ihmisten ulottuvilla oleva "objektiivinen" tieto ehdokkaista on joka tapauksessa värittynyttä. Tunteet ja vaisto näyttelevät mielipiteiden rakentumisessa myös tiettyä osaa, vaikkei niin välttämättä haluaisikaan.

Korostaakseni sitä, että en teeskentele olevani politiikan asiantuntija, käytin määreitä "on minun mielestäni", "tunteella sekä intuitiolla", "epäilen" ja "minun silmissäni". Toisaalta, haluaisinpa todella nähdä sen tyypin joka pystyy tuottamaan politiikasta tai ylipäätään mistään ihmisten puuhasteluista täysin värittymätöntä tietoa.

Kirjoitukseni on henkilökohtainen mielipide. Vaikutelma, jonka muuttamiseen minulla ei toistaiseksi ole mitään syytä.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että huoraavan ja valehtelevan puolisonsa teot vallan tavoittelun hintana nieleskellyt nainen ei yksinkertaisesti miellytä minua johtajaehdokkaana.

En myöskään erityisen lämpimästi toivo huoraavaa ja valehtelevaa miestä valittavan uudelleen vallan takapiruksi. Hän sai jo kautensa, nyt olisi uusien ihmisten aika.

Henkilökohtaisissa asioissa on muuten semmoinenkin juttu, että julkisiksi tullessaan ne saattavat antaa ihmisestä paljon todenmukaisempaa informaatiota, kuin se tarkkaan harjoiteltu poliittinen naamio.

Jos olisin äänestäjä tässä maassa, vaivautuisin todennäköisesti tarkastamaan hyvin paljon enemmän yksityiskohtia ja faktoja molempien ehdokkaiden taustasta äänestyspäätöksen tehdäkseni. Koska en ole, käytän mielipiteitteni pohjana valtamedian näkyvimpiä aiheita.

Hillary on toki kunnostautunut monella alalla mutta ollut myös silmiinpistävän valmis myymään sen oman äänensä kalliilla, olipa kyse yksityisasioista tai siitä miten hän antoi lääkefirmojen ostaa itsensä aikanaan hiljaiseksi.

Kannattaa katsoa Sicko. Siinä on mielenkiintoinen kohtaus, jonka Hillaryn kannattajat yrittivät saada sensuroiduksi, mutta Moore ei suostunut.

Mielenkiintoinen kysymys toki on se, että jos Hillarysta tulee presidentti (niin kuin aika todennäköiseltä näyttää), mahtaako hänellä olla viimein rohkeutta kaivaa periaatteensa naftaliinista ja nousta niitä vastaan jotka häntä lahjoivat. Siinä olisi sitä rohkeutta, jota maailman johtajilta todella kaipaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeasti, siis IHAN OIKEASTI, jos ei tätä tekstiä parempaan pysty niin poliittiset analyysit kannattaa jättää tekemättä. Hillary "todennäköinen presidentti?" :-D Kas kun et Obaman vedestä kiiltävistä mustista lihaksista kirjoittanut...

Näistä kirjoituksistasi jää muistijälki nettiin, ja jos jossain vaiheessa elämääsi viisastut, nämä tyttömäisyydet tulevat takaisin ja purevat sinua perseeseen.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Tulipa monia asioita, joista olen kovasti eri mieltä kanssasi. Täytyy kuitenkin sanoa heti alkuun, että olen täysin vastakkaista mieltä myös anonyymin kommentaattorin kanssa. Hyvä keskustelu on moniäänistä eikä mielipide edellytä muodollista pätevyyttä tai asiantuntijuutta. Toimimme parhaan tietomme mukaisesti ja lyömättä mitään lukkoon. Samalla se, että henkilö ei ole asiantuntija, ei vapauta (tietenkin olemme vapaita jo; kantani ja sen premissit voi seuraamuksineen hylätä oman elämänsä piiristä) henkilöä tätä pyrkimyksestä toisten äänten kuuntelemiseen, ”intuitiota” ja ”tunnetta” eli ei.

Minulle ei jäänyt epäselväksi, että kirjoitus oli mielipidekirjoitus. Yksi penäämistäni asenteista on kuitenkin henkilökohtaisen poliittisen asemoinnin vastuullisuus, siis henkilökohtainen tahto keskustella toisten valta omaan itseensä tunnistaen. Katson, että toisen yksityiselämän riepottelu tämän omien arvioiden vastaisesti tai niitä odottamatta ei edusta tällaista vastuullisuutta. Esim:

”Alkulähtökohtana kirjoitukselleni oli se, että jokin Hillaryssa haiskahtaa nenääni pilaantuneelta. Olen lukenut hänestä eri ihmisten antamia arvioita ja niissä toistuu sekä nousee päällimmäiseksi juurikin tuo jääkylmyys ja näytteleminen kaakattavalla defenssinaurulla höystettynä.”

Riepoo tuo vakaa usko ihmisen tunteiden lämpötilan mittaamiseen. Totta kai kyseessä on kielikuva, mutta mitä sillä yritetään viestiä? Selvästi sille kuitenkin pannaan hyvin usein painoa, kuten tässäkin. Kylmä, lämmin. Tässä on sellainen vallankäytön maku, jota en purematta niele. Mitä defensiiviseen nauruun tulee, valta-asetelmia voi jälleen ajatella toisin päin: millä tapaa äänestävä yleisö pinnallisilla ( <-- ihan kritiikittömän perinteisessä hengessä) arvioillaan ja mieltymyksillään painostaa ehdokkaan keskittymään esiintymistaitoon ja yleisön etsimän performanssin toteuttamiseen itse poliittisen ohjelman esittelyn ja sitä koskevan avoimen arvioivan keskustelun sijaan? Tämä vastaa hieman samaa kuin mistä Foucault puhui yleisön kirjoittamana kirjailijana. Siihen ”poliittiseen naamioon” voi siis olla paljon muitakin syitä kuin henkilökohtainen opportunismi. Yleisö antaa itselleen liian herkästi synninpäästön. Tämäkin vastaa hieman jossakin viimeaikaisessa päreessä julkaisemaani Bill Hicks –sitaattia.

”Tulin siihen tulokseen, että henkilökohtainen on tässäkin tapauksessa poliittista, koska ihmisten ulottuvilla oleva "objektiivinen" tieto ehdokkaista on joka tapauksessa värittynyttä. Tunteet ja vaisto näyttelevät mielipiteiden rakentumisessa myös tiettyä osaa, vaikkei niin välttämättä haluaisikaan.”

Itse katson, että ero on yrittämisessä. On laiskuutta ja fatalismia olla edes yrittämättä kohdella toisia näiden omia ehtoja kunnioittaen. En nyt edes lähde ihmettelemään ihmiskokemusten jakamista ”järkeen” ja ”tunteisiin”. En puhu objektiivisesta enkä subjektiivisesta tiedosta, vaan subjektin perspektiivisestä tiedosta. Ja perspektiivisyys (pikemminkin kuin ”värittyneisyys”) ei ei tarkoita suoraviivaista sitoutuneisuutta lineaariseen ja yksiperspektiiviseen katsantoon. Kykenemme enempään.

”Kirjoitukseni on henkilökohtainen mielipide. Vaikutelma, jonka muuttamiseen minulla ei toistaiseksi ole mitään syytä.”

Ehkä ei. Yritin kuitenkin tarjota joitakin syitä.

”Henkilökohtainen mielipiteeni on, että huoraavan ja valehtelevan puolisonsa teot vallan tavoittelun hintana nieleskellyt nainen ei yksinkertaisesti miellytä minua johtajaehdokkaana.

En oikeastaan muista lukeneeni edes uutisointia Bill Clintonin huoraamisesta. Sen muistan, että valkoisessa talossa oli seksiskandaali, Monica Lewinsky antoi Billille suuseksiä ja Bill yritti jättää kertomatta asiasta medioille, kuten on useimmille oman elämänsä kohdalla itsestään selvää, ja kenties puolisolleen, mitä pidän itsekin raskauttavana. Vaikutti siis siltä, että parisuhteessa petettiin myös sen sisäisten sääntöjen puitteissa. Ei ole kuitenkaan muiden asia leimata esimerkiksi anteeksiantavaa ihmistä heikoksi. Syitä voi olla monia, emmekä niistä tiedä. Emme myöskään tiedä onko tavoiteltu valta henkilökohtaista valtaa vai vastuuntuntoista halua käyttää omia resurssejaan yhteiseksi hyväksi. Tuskin kenenkään esimerkiksi vaurastumaan pyrkivän kannattaa ensisijaisesti poliitikoksi ryhtyä.

”En myöskään erityisen lämpimästi toivo huoraavaa ja valehtelevaa miestä valittavan uudelleen vallan takapiruksi. Hän sai jo kautensa, nyt olisi uusien ihmisten aika.”

Tuntuu epäoikeudenmukaiselta tuomita yksi ihminen toisen tekojen perusteella. Sama koskee myös ihmisen kokonaisvaltaista leimaamista yhden alueen tuomittavien tekojen perusteella. Clintonin aikaansaamia hyviä uudistuksia tuskin tahraa hänen kyseenalainen parisuhde-elämänsä.

Hillary on toki kunnostautunut monella alalla mutta ollut myös silmiinpistävän valmis myymään sen oman äänensä kalliilla, olipa kyse yksityisasioista tai siitä miten hän antoi lääkefirmojen ostaa itsensä aikanaan hiljaiseksi.

Tätä olisi helpompi yksioikoisesti kritisoida, jos ihanteellinen ja taloudellisista klikeistä irroitettu demokratia olisi jotakin olemassaolevaa. Paljo politiikka ja hyvienkin asioiden aikaansaaminen vaatii käsien likaamista. CFC-yhdisteitä koskevaa ympäristösopimusta ei olisi koskaan saatu aikaan, mikäli se ei olisi merkinnyt uusia valtavia markkinoita kylmälaitteiden valmistajille.

”Kannattaa katsoa Sicko. Siinä on mielenkiintoinen kohtaus, jonka Hillaryn kannattajat yrittivät saada sensuroiduksi, mutta Moore ei suostunut.”

En puolla sensuuria. Päinvastoin.

Mielenkiintoinen kysymys toki on se, että jos Hillarysta tulee presidentti (niin kuin aika todennäköiseltä näyttää), mahtaako hänellä olla viimein rohkeutta kaivaa periaatteensa naftaliinista ja nousta niitä vastaan jotka häntä lahjoivat. Siinä olisi sitä rohkeutta, jota maailman johtajilta todella kaipaisi.

Itse asiassa uskon, että maailmassa on polttavampiakin ja enemmän ihmishenkiä vaarantavia kysymyksiä ratkaistavana. En kiellä kaipuuta.

Ta-Miit kirjoitti...

Tulta syöksevä lintu, juuri tuota blogeissa ja ylipäätään internetissä arvostan, että lukemalla voi löytää niin moninaisten äänten kuoron.

Äänten, jotka laidasta laitaan raivostuttavat tai ihastuttavat, mutta joiden sananvapautta ei tuosta noin vain riistetäkään erimielisten, besserwissereiden tai sensuurin toimesta.

Pidän kyllä omistani eroaville mielipiteille silmät ja korvat auki ja pohdin niitä, mutta en anna mielipiteitteni muuttua tuuliviirimäisesti vain toisia miellyttääkseni tai ollakseni kritisoijien silmissä validi.

En myöskään kadu mielipiteitäni tai kirjoituksiani, vaikka tunnustan myös muiden mielipiteiden eittämättömän tarpeen. Se, että huomautan olevani ei-asiantuntija, ei ollut ymmärrystä kerjäävä anteeksipyyntö tai puolustus, vaan huomautus siitä että koska en tee politiikkaa työkseni, en voi siten tietää siitä kaikkia miljoonia tarpeellisia yksityiskohtia.

Poliitikoissa minua todella askarruttaa kysymys yksityisyydestä. Mielestäni yksityinen kuitenkin peilaa ihmisen todellista minää paremmin kuin omaksutut teatteriroolit. Jos ihmiselle annetaan valta hallita suuria ihmisjoukkoja, on hänen persoonallisuutensakin parempi olla tarkemman syynin kohteena kuin tavallisen tallaajan. Jo senkin takia, että psykopatia on yllättävän yleistä vallantavoittelijoiden joukossa.

Siksi en halua kuulla poliittista valtaa janoavista pelkästään tilastoja, joissa he luettelevat valmiiksi opetellut repliikkinsä siitä, mitä millekin asialle tekevät. Ne on helppoa kirjoituttaa asiantuntijoiden toimesta vaikuttaviksi.

Mieluummin haluan kuulla heistä myös sen, millaisia ihmisiä he ovat ja miten he käyttäytyvät arkisella inhimillisellä tasolla.

Kiinnitin erityisesti huomiota lauseeseesi:

"On laiskuutta ja fatalismia olla edes yrittämättä kohdella toisia näiden omia ehtoja kunnioittaen."

Olen huomannut, että tässä asenteessa piilee myös suunnaton manipuloinnin riski. Sanotaan aina, että kunnioita sitä ja kunnioita tätä. Monesti kunnioittaminen tarkoittaa myös silmien, korvien ja suun sulkemista silloin kun kunnioitettava käyttäytyy huonosti.

Olen huomannut, että jos ihmisiä suostuu kunnioittamaan näiden omien sanelemiensa ehtojen mukaisesti (eikä esim. penäämällä kiusallisesti tekojen ja puheiden ristiriitaa) -joutuu monesti kumartamaan tyypille, jota sisimmässään kuitenkin halveksuu.

Jos ei saa suutaan auki silloin kun kokee sen tarpeelliseksi, tilanne johtaa epäkunnioituksen patoutumiseen ja väärinkäytösten hiljaiseen sallimiseen, joka jossain vaiheessa purskahtaa silmille alkuperäistä monin verroin voimakkaampana.

Ei Hillaryn valtaantulo pelota minua itsessään, vaan enemmänkin se että amerikkalaiseen politiikkaan ei tulisi mitään uutta ja tuoretta. Samojen sukujen jatkuva vallassa pyöriminen on sisäsiittoista ja umpioitunutta, varmistaen sen että vesi ei vahingossakaan vaihdu. Hänen valtaantulonsa ei siis ole näkökulmastani katastrofi, siinä vain kaihertaa ikävä ennakkoluulo radikaalimpien muutosten poissulkemisen mahdollisuudesta.

Tärkein kuviteltavissa oleva poliittinen uudistus olisi diplomatian palauttaminen ja se, että vihollisiksi luokiteltujen valtioiden johtajien kanssa pystyttäisiin neuvottelemaan naamakkain jatkuvan uhkailun ja pelottelun sijasta.

Tässä tulee myös valitettavan irvokas, mutta todellinen sovinistikorttikysymys pöytään:

Suostunevatko arabimaiden johtajat mieluummin neuvottelemaan diplomaattisesti valkoisen naisen vai monirotuisen (muslimikouluakin käyneen) miehen kanssa?

Ta-Miit kirjoitti...

Ja anonyymi, OIKEASTI ja IHAN OIKEASTI kannattaa jättää kommentoimatta, jos ei ole tuon parempaa sanottavaa.

Anonyymilla taitaa olla uutena fetissinä meikäläiselle vittuilu. No hyvä on, welcome to my Kinky Club, poju. Mutta koitahan vähän petrata tuosta suun sulkemisen vaatimisesta ja tytöttelystä.

Ne eivät ole minua ikivanhoina pojukliseinä ennenkään säikäyttäneet, mutta kertovat kylläkin enemmän sinusta itsestäsi ja kommentoinnin motiiveistasi (=turpa kiinni akka, jos et ole mun kaa samaa mieltä).

Mutta onhan se suorastaan loistavaa jos onnistun edes antamaan sinulle anonyymin tökkimisen tyydytyksen ;D Sehän on melkein yhtä kivaa kuin sokkotreffit.

Edelleen, suosittelen että kokeilet kirjoittamisen jaloa taitoa omassa blogissa. Se vaatii hieman enemmän ahkeruutta kuin anonyymi kommentointi.

Ja olet oikeassa, Obaman rintalihaksilla kiiltelevät pisarat unohtuivat mainitsematta. Damn, kylläpä olinkin huolimaton kun unohdin noin keskeisen seikan. Ensi kerralla lupaan muistaa ja ehkäpä sitten jo muutankin blogini otsikon "Ainoaksi Poliittiseksi Totuudeksi" :D

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Pointtini ei kiistä sananvapautta. Se kuitenkin vastustaa solvaamista, ilkeilyä ja piittaamattomuutta.

Psykopatiasta saa tosiaan lukea monenlaista kyökkipsykologiaa Haresta alkaen. Kun ottaa tällaisia diagnooseja tosissaan, sopii kiinnittää huomiota siihen, mitä ehtoja psykopatian kaltaisen käsitteen lääketieteellistämiselle on. Jo kriminologian yhteys tiettyjen psykiatristen diagnoosien mahdollisuuteen, ja kulloinkin voimassaolevan lain vaikutus kriminologiaan kertoo melko paljon. On historiallisesti nähden uusi ilmiö, että yhteiskunta voidaan käsittää todellakin sellaisena ruumiina, joka sairastuu poikkeavasta yksilöstä. Eli yksilö sairastaa poikkeavaa asemaansa yhteiskunnassa. Psykopatia on yksi niistä trendikkäistä käsitteistä, joissa ollaan melkoisessa suossa. Taudinaiheuttajaa ei ole eikä voi olla, koska 'häiriön' sisältö muuttuu siinä missä arvot ja arvioitsija.

Mitä sitaattiisi tulee, yritän parhaani mukaan olla kriittinen. En usko ottavani puolia sellaisella tavalla, joka ei mahdollistaisi puolen vaihtamista tai monen sellaisen puoltamista koska tahansa. Tällöin tietenkin jää vain yksi tapa olla lojaali, eli lojaalisuus koeteltua tietoa kohtaan. Myönnän olevani tietoisesti vastarannankiiski. Kritiikkini ei kohdistunut kirjoittamistapasi terään, joka on usein nautittavaa, vaikka en vakilukija olekaan. Se ei kohdistunut myöskään tavan vuoksi kunnioittamiseen, vaan puolsi omaehtoista kunnioitusta ja henkilökohtaiseen halveksuntaan oikeuttavan rajan korottamista.

Patouttamis-purskahtamis-kielikuva on muuten myös kiintoisa. Mikä saa ihmiset luomaan itsensä ja käyttäytymään patoutettavissa olevan ja purskahtamiskykyisen materiaalisen luonnon tapaan?