Excuse for a Sauna

Täällähän ei helposti kunnon saunaan pääse, vaikka kuinka alkaisi sielu sen puutteessa riutua ja kroppa myrtyä. Ainut yritys saunojen saralla on ollut ennen mennyttä viikonloppua kesän vähemmän päräyttävä kokemus Coloradossa. Siellä saunan pukuhuoneessa oli kiusallinen valvontakamera ja kiukaalle piti lappaa vettä muovipussilla kun kauhaa ei ollut. Lienee turha mainita, että ei sieltä kovin kummoisia löylyjä irronnut.

Natiivi informoi meitä julkisten saunojen puutetta ihmetellessämme, että saunakulttuuri ei ilmeisesti vain kerta kaikkiaan sovi alastomuuttaan häpeävien ja pelkäävien amerikkalaisten pirtaan. Tämähän nyt on se ikivanha vitsikin, millä Suomessa vierailevan amerikkalaisen saa tolaltaan: ei kun vaan saunaan muiden ihmisten kanssa ja perkeleesti löylyä kiukaalle.

Talven harmaan selän taittamiseksi vuokrasimme sitten mökin tästä lähitienoolta. Lienen joskus maininnutkin, että rakastamme mökkiromantiikkaa, saunaa sekä takkatulta suunnattomasti ja sen kaipuu onkin alkanut kasvaa täällä ollessa myyttisiin mittoihin. Pidimme mökin valinnan ykköskriteerinä sitä, että pääsisimme vihdoin hauduttamaan itsemme ylikypsiksi uunimakkaroiksi vaikka missä koirankopissa, jonka lämpötila vain saataisiin nousemaan yli kuudenkymmenen asteen.

Löysimme lupaavan kuuloisen kombinaation mökkiä, saunaa, kuumavesiallasta ja aamiaista keskeltä maaseudun luonnonrauhaa. Reissu oli kokonaisuudessaan varsin virkistävä ja kaikki muut lupaukset kyllä toteutuivat: historiallinen mökki oli viehättävä kaikkine pienine sisustuksellisine yksityiskohtineen (joskin hivenen vilpakka), ulkona höyryävä kuumavesiallas oli oikein luksusta ja aamiainen oli amerikkalaiseksi ruuaksi erittäin herkullinen. Isäntäväki oli lisäksi mukavaa ja heillä riitti lähtömme hetkellä paljon kaikenlaista juteltavaa hiihtämisestä taiteeseen. Isäntä eritoten vaikutti olevan semmoinen puuhapete, että hänellä oli rautoja tulessa enemmän kuin ehdin selostuksista laskeakaan.

Mutta sauna oli jotain sellaista, että ennen muinoin maakuopassa asustelleet nokinenäiset esi-isämmekin olisivat nauraneet sille itsensä kipeäksi. Ehkä se on voinut toimia joten kuten kesäaikaan, mutta nykytilassaan se oli kyllä jotain sanoin kuvaamattoman naurettavaa.

Epäluulomme heräsivät siinä vaiheessa, kun isäntä sanoi saunan lämpiämiseen menevän noin viisitoista minuuttia. Viisitoista minuuttia? Hmm, jokin ei nyt täsmää. Odotimme hivenen pidempään ja haipparoimme sitten kukkulan päällä olevalle tynnyrisaunalle, iljanteisia portaita pitkin liukastellen. Polkua reunustivat värikkäät jouluvalot ja pimeä metsä oli kuorruttunut jäärimpsuihin. Voin sanoa, että oikein värisimme innosta päästä meheviin löylyihin.

Jo heti oven avattuamme tajusimme, että nyt ovat muutamat kulttuuriset käsitteet menneet valovuoden verran toisistaan ohi. Tynnyrissä oli nimittäin jotakuinkin 25 astetta lämmintä huolimatta siitä, että isäntä oli luonnehtinut lämpötilaa sanoilla pretty hot. Lauteilla paloi kaksi tuoksukynttilää, joista toiseen oli joskus lämpimämpänä aikana hukkunut iso ruma hättiäinen. Ämpärissä oleva vesitilkka oli paksussa jäässä. Kun kurkkasimme uuniin, huomasimme että siellä oli palamassa noin kourallinen sormenpaksuisia tikkuja. Lienee turha mainitakaan, että kiukaan kivet olivat tuskin kädenlämpöisiä ja niitä hetken tarkasteltuamme tulimme siihen tulokseen, että ne ovat jotain huokoista, lämpöä eristävää (eikä suinkaan varaavaa) materiaalia, joka ei edes kuumene kovin helpolla. Eli eipä tarvinnut juurikaan vaatteitaan riisua.

Tehtyämme rivakan inventaarion saunassa, saimme raavituksi kasaan muutaman lisäkourallisen tikkuja. Siis huom. TIKKUJA, ei ainuttakaan kunnon klapia tai kalikkaa. Koska suomalainen ei saunanhimossaan luovuta kovin helpolla, päätimme että mehän perkele lämmitämme tämän saunan kuumaksi vaikka millä. Katselimme jopa sillä silmällä puulaatikkoa, josta olisi saanut monta hyvin palavaa lautaa, mutta emme sitten kuitenkaan iljenneet käydä sitä tuhoamaan.

Puuta oli kuitenkin saatava jostain, joten vuoronperään toinen meistä ramppasi pihalla keräämässä maassa lojuvia jäisiä oksia ja toinen lappoi pesään lisää täytettä nurkasta löytämiemme hyvin palavien sytykepalojen kera. Katkoimme oksia uuniin sormet nilellä, minkä kerkisimme. Touhussa oli vain se ikävä puoli, että aina kun avasimme tulipesän, tynnyri täyttyi uunista tuprahtelevalla savulla, jonka jälkeen oli puolestaan pakko avata ulko-ovi ja päästää savut sekä vähät kertyneet lämmöt pihalle. Ulko-ovi oli sen verran turvonnut ja hakanen siirtynyt pois paikaltaan, että sen takaisin kiinni saamisessa oli melkoinen urakka aina sen jälkeen kun sen kerran avasi.

Uunin luukku oli kiukaan ohella niin pahoin puhki ruostunut, että se meinasi heti kättelyssä pudota kokonaan paikaltaan ja sitä venkslatessamme onnistuin vielä polttamaan sormenpäällysenikin kipeille rakoille. Tutkailin lisäksi hieman saunan rakenteita ja huomasin sen mädänneen nurkista öklöttäväksi möhjöksi. Jokaisessa kulmassa oli vähintäänkin nyrkinmentävä reikä ja yhdestä kolosta lähti vipeltämään lämmöstä virkistynyt musta hämähäkki.

Hurjan pusaamisen ansiosta saimme lämpötilan nousemaan 25 asteesta 27 asteeseen. Vettä kiukaalle ja hormin päälle kaataessamme saimme aikaiseksi pikkuriikkisen sihinän ja muutaman höyryhattaran nousemisen ilmaan. Siinä vaiheessa tynnyrin päällä ollut lumi sitten alkoi sulaa ja sataa katon läpi niskaamme isoina pisaroina. Siihen lumen sulattamiseen se kaikki loppu lämmön nousu sitten ilmeisesti hupenikin.

Kuvitelkaa mielessänne meidät hämärään, puolilahoon tynnyriin. Nenät vastakkain, selkä köyryssä ja kulmat kurtussa istumassa ja katsomassa toisiamme silmiin, tietämättä pitäisikö itkeä vai nauraa. Katosta tippuu päähän isoja pisaroita, tip tip tip. Hämähäkki vilistää pitkin tummunutta seinälautaa. Siinäpä vasta romantiikkaa, jolle harva kokemus vetää vertoja.

Aikamme yltyvästä monsuunisateesta ja huimausta aiheuttavasta savunkitkusta kärsittyämme, tajusimme että emme saa millään raavittua pihalta tarpeeksi oksia, eikä tästä nyt muutenkaan tule yhtään mitään, vaikka olisi säkillinen suomalaista sisua pelissä mukana. Myrtynein mielin luovutimme ja rompostimme koko saunan polttamisesta vitsaillen takaisin mökille. Olisi tehnyt mieli sanoa muutama valittu sana isäntäpariskunnalle, mutta kun he olivat kaikin puolin muuten niin ystävällisiä ja kilttejä. Ilmeisesti vielä kaiken lisäksi täysin vilpittömästi siinä luulossa, että alle ruumiinlämpöisessä pöntössä tuoksukynttilän ääressä istuminen on ihan oikeasti se, mitä saunakokemukselta haetaan. Enpä tosin yhtään ihmettele, että vieraskirjassa ei oltu mainittu saunasta halaistua sanaa. Kuumavesiallasta oli sen sijaan ylistetty maasta taivaisiin.

Onneksi ja onneksi ulkona lumen keskellä kököttävä kuumavesiallas oli juuri sitä mitä siltä osasi odottaakin. Vesi oli oikein kuumaa ja sen sai jopa poreilemaan. Haudoimme itseämme altaassa öistä taivasta tuijotellen ja liotellen saunakatastrofista syntynyttä mielipahaa niin kauan että olimme lopulta tutisevia keitettyjä spagetteja. Nyt kun jälkikäteen ajattelee järjellä, niin olisi pitänyt vain skipata sauna suosiolla ja keskittyä sekin aika altaassa lillumiseen.

Romanttiseksi ateriaksi söimme saksalaista ruisleipää, savulohta, kirsikkatomaatteja, brie-juustoa, salaattia, avokadoja, ihanaa juustokakkua ja kahvia. Palan painikkeeksi kiskoimme takan ääressä tuleen tuijotellen pullollisen Zinfandelin vinkeänmakuista punaviiniä. Maljakossa helotti Jänismiehen minulle ostama suhteemme ensimmäinen ruusu. Aiempi kukkien saamattomuus ei siis ole Jänismiehen vika, vaan olen itse sanonut hänelle, sitä vilpittömästi tarkoittaen, että kukkien ostaminen minulle ei ole mitenkään tarpeellista. Eleenä ruusu oli minusta silti hyvin suloinen, niin kuin sen antajakin.

Mutta olihan vaan kokemus. Taas yhtä sellaista rikkaampana odottelemme kaiholla pääsyä aitoon suomalaiseen saunaan.