Synkeitä talvikuukausia lusiessaan muistaa silloin tällöin, että virikkeettömään harmauteen on olemassa hetken helpotuksen tuova lääke. Nimittäin suklaan ja muiden namien siivittämä hetken serotoniinihuuma. Että eikun vain käpertyy miehen kainaloon sohvalle ja leffaa katsoessa mupeltaa itsensä hienoiseen sokerihuppeliin. Ai autuutta.
Täällä karkkien lääkekäytössä on kuitenkin yksi iso ongelma. Menet kauppaan ja lapat pussiin yhtä ja toista syötävän näköistä suklaata. Muita irtonameja ei erityisemmin huvita ostaa, kun niistä näkee jo päällepäin, että tuollaisia sävyjä tuottavat väriaineet eivät voi olla kovin terveellisiä. Sitten menet kotiin ja syöt yhden, kaksi, kolme palaa ja sitten tuleekin jo tosi huono olo. Niin huono, että pitää juoda puoli litraa vettä päälle ennen kuin sisäelimiin kohdistuva happohyökkäys hellittää.
Kun muistelen kotimaata, niin muistan myös sen että karkkien syönnistä johtuvan huonon olon saavuttamiseksi piti syödä tyhjäksi vähintään se koko pussillinen tai levy. Täällä vastaavaan temppuun taas riittää kolme surkeaa suklaapalaa. Miten siinä kolmea suklaanpalaa syödessään muka ehtii nauttia karkinsyömisen turmeltuneesta mielihyvästä? No ei mitenkään.
Ostamani maitosuklaa oli loistava esimerkki täkäläisistä nameista: sokeria, joka on maustettu makeutusaineella ja ilmeisen isolla määrällä lisäaineita. Suklaasta tuo suklaankorvike tuskin oli kuullutkaan. Imelyys maistui suklaassa suorastaan etovan vahvalta, sietämättömältä. Tuntui kuin olisi kitalakeen pisteleviä sokerineuloja syönyt. Tähänhän tietysti auttaisi se, että ostaisi vain makeuttamatonta tummaa suklaata, mutta se nyt ei vain kitkeryytensä vuoksi joka kerta täytä kriteerejäni synnillisestä herkutteluhetkestä ja joinakin päivinä jopa maistuu suorastaan pahalle.
Masentavaa. Minä kun siis todella pidän laadukkaasta maitosuklaasta, mutta en todellakaan täkäläisestä maitosuklaasta, jonka makeus räjäyttää takaraivon seinälle ja insuliinit kaakkoon. Tällä kansalla on huolestuttavan paha fiksaatio sokeriin ja makeutusaineisiin ja sen kyllä huomaa. Harvoja ovat ne tuotteet joihin ei ole ujutettu sokeria tai high fructose corn syrup:ia tai molempia. Eikö ihan hiukkasen vähempikin riittäisi.
Jotta näin ollen kaamosmasennuksen peittoamiseen näyttäisi jäävän jäljelle vain se toinen klassinen luonnonlääke. Tosin se onkin mielestäni aina parempaa kuin suklaa :)
Nautiskelkaa te siellä pohjolassa sitten minunkin puolestani salmiakkisuklaan kaltaisia tasapainoisia luksusherkkuja. Te etuoikeutetut.
Täällä karkkien lääkekäytössä on kuitenkin yksi iso ongelma. Menet kauppaan ja lapat pussiin yhtä ja toista syötävän näköistä suklaata. Muita irtonameja ei erityisemmin huvita ostaa, kun niistä näkee jo päällepäin, että tuollaisia sävyjä tuottavat väriaineet eivät voi olla kovin terveellisiä. Sitten menet kotiin ja syöt yhden, kaksi, kolme palaa ja sitten tuleekin jo tosi huono olo. Niin huono, että pitää juoda puoli litraa vettä päälle ennen kuin sisäelimiin kohdistuva happohyökkäys hellittää.
Kun muistelen kotimaata, niin muistan myös sen että karkkien syönnistä johtuvan huonon olon saavuttamiseksi piti syödä tyhjäksi vähintään se koko pussillinen tai levy. Täällä vastaavaan temppuun taas riittää kolme surkeaa suklaapalaa. Miten siinä kolmea suklaanpalaa syödessään muka ehtii nauttia karkinsyömisen turmeltuneesta mielihyvästä? No ei mitenkään.
Ostamani maitosuklaa oli loistava esimerkki täkäläisistä nameista: sokeria, joka on maustettu makeutusaineella ja ilmeisen isolla määrällä lisäaineita. Suklaasta tuo suklaankorvike tuskin oli kuullutkaan. Imelyys maistui suklaassa suorastaan etovan vahvalta, sietämättömältä. Tuntui kuin olisi kitalakeen pisteleviä sokerineuloja syönyt. Tähänhän tietysti auttaisi se, että ostaisi vain makeuttamatonta tummaa suklaata, mutta se nyt ei vain kitkeryytensä vuoksi joka kerta täytä kriteerejäni synnillisestä herkutteluhetkestä ja joinakin päivinä jopa maistuu suorastaan pahalle.
Masentavaa. Minä kun siis todella pidän laadukkaasta maitosuklaasta, mutta en todellakaan täkäläisestä maitosuklaasta, jonka makeus räjäyttää takaraivon seinälle ja insuliinit kaakkoon. Tällä kansalla on huolestuttavan paha fiksaatio sokeriin ja makeutusaineisiin ja sen kyllä huomaa. Harvoja ovat ne tuotteet joihin ei ole ujutettu sokeria tai high fructose corn syrup:ia tai molempia. Eikö ihan hiukkasen vähempikin riittäisi.
Jotta näin ollen kaamosmasennuksen peittoamiseen näyttäisi jäävän jäljelle vain se toinen klassinen luonnonlääke. Tosin se onkin mielestäni aina parempaa kuin suklaa :)
Nautiskelkaa te siellä pohjolassa sitten minunkin puolestani salmiakkisuklaan kaltaisia tasapainoisia luksusherkkuja. Te etuoikeutetut.
10 kommenttia:
Salmiakkisuklaasta puheen ollen, suomikaupasta sitten vaan tilaus vetämään jos himo (ja kateus) käy ylivoimaiseksi:
http://www.suomikauppa.fi/product_info.php?cPath=24_38_191&products_id=2104
"Jotta näin ollen kaamosmasennuksen peittoamiseen näyttäisi jäävän jäljelle vain se toinen klassinen luonnonlääke. Tosin se onkin mielestäni aina parempaa kuin suklaa :)"
Aivan, ja oikeastaan sitä tehokkaampaa lääkitystä mitä pimeämpää ja kosteampaa on, ja silti sitä vaan jaksaa jaksaa... ainakin vielä tämän ylämäen ja tuon suoran, ja seuraavaan risteykseen, siellä huomatakseen että kas vielä siitäkin eteenpäin jaksaa... Samaa mieltä, juoksemisen masokistisperäinen nautinto ON parempaa kuin (paraskaan) suklaa.
Vaikka tietenkin molempi parempi! :-)
Tota, kai siellä on kunnollista kaakojauhetta jossain.. luksuskaupassa ehkä? :) Siitä vaan kaakaota väkertämään sitte.
Ostin jo tummaa kaakaota, mutta sekin aiheuttaa jonkinlaisia pahoinvointioloja ja tosi rajun happamuudentunteen massuun.
En tiedä johtuuko jostain lisäaineesta sitten, purkin kyljessä lukee etä processed with alcali.
No joo, ehkä tämä on yleistä talvitympääntymistäkin. Kaikki maistuu jotakuinkin sokerihuurretulta pahvilta. Täältä vain tuntuvat puuttuvan kaikki kunnolliset kaamosmasennuksen selätyssapuskat.
Fazerin siniselle (tai etenkään salmiakkisuklaalle) ei löydy kilpailijaa ainakaan täältä. Tosin FS:nkin koostumus huononnettiin aika ankarasti silloin kun kasvisrasvojen käyttö suklaassa sallittiin Eu:ssa. Grr.
Soymilkin soijasuklaamaito silloin tällöin maistuu kyllä hyvältä ja samoin hamppusuklaamaito.
Ehkä tää vielä tästä tokenee, kunhan aurinko alkaa paistaa. Olen jopa opetellut juoksemaan juoksumatolla...
Auts...Tuo hyvän suklaan puute on kyllä lähes fataalia.
Siitä toisesta luonnollisesta nautinnosta mieleeni tuli kyllä jotain ihan muuta kuin juokseminen ;)...Vaikka tottahan se on, että rankasta liikunnasta saa "kicksit".
salmiakkisuklaa, yök. :)
Tykkäätkö suklaajäätelöstä? Mövenpickia voi ainakin suositella, ja sitä saa kaikkialta.
Minullakin on likainen mieli - tiikeritoverinkin kommentti kristallisoitui vasta sanasta juokseminen, aluksi luulin, että eteenpäin jaksaminen on hieman hassu vertauskuva.
Hehheh, minä allekirjoitan molemmat ehdotetut luonnonlääkkeet. Tosin ensimmäiseksi ajattelemani ei ollut se, mistä Tiikeritoveri kirjoitti :)
Hirveän naminhimon syyksi paljastui muuten se tietty aika kuusta.
Voih, suklaajäätelöä täällä tulvii joka tuutista ja sekin kyllä kelpaisi, mutta jälleen kerran lähes poikkeuksetta HFCS:lla makeutettuna. Ja se tarkoittaa terävää makeutta, joka kuorii nahkat suusta. Olen pari kertaa syönyt näitä highfructose -nameja ja voin vakuuttaa, että ne ovat jo hyvin lähellä myrkyllistä. Syömisestä seuraa aina lievähkö pahoinvointi.
Täytyykin tarkistaa sisältääkö Mövenpickin tuota HFCS:ia.
HFCS on jenkkiläinen vitsaus, joka on todennäköisesti suurimpia syypäitä täkäläisten järkyttävään lihomiseen. HFCS:n käytön aloittaminen ja jenkkien lihomisen käsiin räjähtäminen vaikuttaisi kulkevan ajallisesti käsi kädessä. Täällä joutuu tekemään töitä, että saa tuon moskan pidettyä poissa ravintoympyrästään. Saatan kirjoittaa joku päivä tuosta järkyttävästä HFCS monopolista, sillä en ollut siitä ennen tänne tuloani kuullutkaan.
HFCS on halpaa sokeriin verrattuna ja se kyllä näkyy. Mutta heti kun menee rajan yli Kanadaan, niin jopas muuttuukin HFCS sokeriksi. MIstäköhän johtuisi?
Suomi-kaupan käyttö saattaa tosiaan vielä tämän kevään aikana tulla ajankohtaiseksi, kunhan ensimmäinen salmiakinpuutoshulluus iskee todella kehiin.
"Saatan kirjoittaa joku päivä tuosta järkyttävästä HFCS monopolista"
Please do! Yksi erittäin kiinnostunut lukija ilmoittautuu heti.
"Olen jopa opetellut juoksemaan juoksumatolla..."
Minä en toistaiseksi ole. Pariisissa on onneksi äärimmäisen harvoin sellainen keli, että ulkona juoksua pitäisi epäröidä. Äskettäin silmiini sattunut videopätkä talvilenkkeilijöistä Helsingissä muistutti jälleen mieleeni, kuinka tyytyväinen saan tosiaan täällä olla: eipä tarvitse millään jäisellä iljanteella liukastella, esim. tänä talvena ainakaan toistaiseksi ainuttakaan kertaa, ja viime talvelta muistan yhden (1) päivän kun oli liukasta. Kaatosateella en lähde, mutta sellaiset nyt eivät koskaan loputtomiin kestä, joten aikatauluista riippumattoman tarvitse sellaisenkaan sattuessa kuin ehkä parilla tunnilla lenkkiä lykätä. Hiljaisempaa sadetta taas olen hiljalleen oppinut sietämään, niin ettei menoa hidasta (pikemmin päinvastoin), ja ihan pikku tihku nyt on melkein paras lenkkisää mitä voi toivoa. Ja pimeyshän ei Valon Kaupungissa estä edes DSPS-yksilölle niin ominaisia yöjuoksuja, se on ihan loistavaa (pun intented). :-)
Muistankin tästä nyt, että teillähän siellä oli katuvalojakin ihmeen niukasti.... Metsäpolkujen varrella ei varmaan senkään vertaa? Ja sitten jos on vielä liukasta, niin... ei ihmekään jos juoksumatto houkuttaa enemmän. Hyviä lenkkejä joka tapauksessa, toivottavasti pian taas jo ulkonakin!
Ymmärrän hyvin tuon suklaan puutteen! Täällä Meksikossa on sama juttu. Luulisi, että suklaan kotimaassa saisi hyvää suklaata, mutta ei. Kaakao onneksi sentään on hyvää, usein kanelista. Suklaanhimon iskiessä ostan usein sveitsiläistä (?) leivontaan tarkoitettua suklaata, joka ei ole liian makeaa. Muutenkin täällä karkit ovat aika surkeita, paitsi toreilla myytävät käsin tehdyt paikalliskarkit.
Minäkin ajattelin heti sitä toista luonnonlääkettä. Juokseminen on kivaa, mutta se toinen on kyllä parempaa! ;-)
"Juokseminen on kivaa," väittää colibridreams. Outo näkemys. Olen juoksuaddikti, mutta minusta juokseminen on kaikkea muuta kuin kivaa. Minusta se on, kuten ylempänä jo totesin, nimenomaan masokistista toimintaa. Kysymyshän on ihan siitä, mitä kautta kukin mieluiten nautintonsa/tyydytyksensä tai pahan olon helpotuksensa hakee: mahdollisimman helposti ja nopeasti (kuten mussuttamalla itsensä sokerihumalaan), vai pitemmän kaavan mukaan itseään rääkkäämällä, ellei nyt välttämättä verta ja kyyneleitä niin ehdottomasti vähintään hikeä vuodattaen. Ainakin omalla kohdallani juoksemisen suklaatakin parempi "lääkevaikutus" perustuu juuri tuohon.
Silloin tällöin itsekin ikävä kyllä sorrun vetämään myös kunnon sokerihumalan (ei tosin niinkään äklömakeilla nameilla, vaan ylipäätään isolla hiilarimäärällä, ja joskus harvoin silkalla salmiakilla), mutta koska sellaisesta on kohdallani väistämättömänä seurauksena hirveä morkkis, näen sen tavallaan sitten mitätöivän tai oikeastaan vetävän koko hetkellisen nautinnon vain hetkeä myöhemmin miinusmerkkiseksi. Rääkiltä tuntuvassa liikunnassa on vähän niin kuin toisin päin: suorituksen aikana sitä vaan kärsii ja yrittää kovin miinusmerkkisestä olosta huolimatta keskittyä piiskaamaan itseään eteenpäin, kunnes viimein koittaa (jos vaan tarpeeksi kauan jaksaa kärsiä) se taitoskohta, jolloin kärsimys jalostuu nautinnoksi. Erityisen motivoiva seikka on kuitenkin se, että olo jälkikäteen palkitsee AINA - silloinKIN kun ei jaksa endorfiinien irtomiseen asti vaan palaa (liian lyhyeltä tai tehottomalta) lenkiltä joka oli tervanjuontia alusta loppuun. Silloinkin saa sentään olla itseensä tyytyväisempi kuin jos olisi liikkunut vain sohvan ja jääkaapin väliä.
Lopuksi huomautettakoon, että laadukas tumma suklaa kuuluu kyllä jokapäiväiseen ruokavaliooni ja nautin sen mausta suuresti, minkä lisäksi paketillinen van houtenia hupenee yhden hengen taloudessani yleensä kuukauden sisään. Itse sanoisinkin, että esimerkiksi hyvän kaakaon valmistus ja juominen on kivaa, mutta juokseminen parempaa - koska se EI ole yhtään kivaa. Kokonaisuus ratkaisee. Tiikeri ei pääse raidoistaan, eikä itseensä kroonisesti tyytymätön masokisti taipumuksistaan.
Minä taas olen puoliksi samaa mieltä Colibrin ja puoliksi Tiikeritoverin kanssa tuosta juoksemisen olotilasta.
Toisina päivinä rankkakin juokseminen tuntuu siltä kuin olisi siivet kantapäissä ja siirtyminen aerobiseen tilaan käy tuskattomasti ja polvikin on hiljaa. Toisina päivinä taas keuhkot eivät aukea millään, nilkan revenneet nivelsiteet särkevät joka toisella ja rikkinäisen polven läpi menee naula joka toisella askeleella.
Samahan tuossa kamppailemisen treenaamisessakin on aina ollut. Toisina päivinä kestää melkein mitä vaan, toisina päivinä ei kärsi istua edes polviensa päällä irvistelemättä.
Itselläni on aika runsaasti kokemusta kivun vaikutuksesta treenaamismentaliteettiin ja ainakaan minuun se ei vaikuta järjestään positiivisesti, vaan tekee ärtyisäksi ja tavattoman lyhytpinnaiseksi treenaamisen hetkellä.
Biorytmi, elämänenergian vaihtelu, elimistön ruokavarastot, mikä sitten lieneekin syynä siihen että toisina päivinä kulkee ja toisina ei millään.
Sokerihumalan tai ylipäätään herkuttelun tarpeellisuudesta taas olen oppinut sen, että silloin kun selittämätön & silmitön herkkujen himo iskee, kropalla on siihen hyvät syynsä ja sitä on syytä kuunnella.
Siis tietenkin vain siinä tapauksessa, että selittämätön himo iskee tiettynä aikana, eikä joka ikinen päivä. Tälle himon tunnistamiselle kehittyy mielestäni tietynlainen herkkyyskin.
"Lääkinnällisen" sokerihumalan hankkiminen (kuten alkoholihumalankin) on kuitenkin tarpeellista pysäyttää siinä vaiheessa, kun olo on euforisen tyydyttynyt. Jos siitä vetää vielä yli, koko nautinto menee hukkaan tympeän huonon olon ja kenties myös huonon omatunnon takia.
Löysin muuten eilen Green Starista kohtuullisen hyvää tummaa suklaata jossa oli paljon chiliä. Se oli mukavan tulista kahvin kanssa.
Toista tärkeää mielentilalääkettäni, eli savustettua kalaa täältä kyllä saa, mutta kun täkäläisillä on tapana korvata ruuanvalmistustaidon puutteet suolan lisäämisellä, niin lopputulos ei ole mitenkään tyydyttävä. Etenkään jos vertaa vaikka Turussa myytävään Piipanojan savukalaherkkuun :P
Lähetä kommentti