Apotin silmukka

Käytiin kävelemässä Danbyn kaupungin metsissä patikkapolku nimeltä Abbotts Loop. Illan hämärtymisen patistamaa ripeää patikkaa kertyi noin yhdentoista kilometrin verran. Oli kunnon nousuja ja laskuja sekä muutamia mutaisia puronylityksiä. Kotiin päästyä tiesi ainakin hiukan kävelleensä.

Isompia eläimiä ei sattunut vastaan ja lintujakin oli rauhoitetuksi metsäksi omituisen vähän. Nähtiin me sentään yksi lentävä sitruuna oksalla kököttämässä.

Polun varrella sattui vastaan muutamia kiintoisia juttuja. Ensimmäinen oli kaunissilmäinen pieni sammakko jota piti hetki jututtaa kameran kanssa. Aika niukkasanainen Saku oli kyseessä, eikä poseeraaminenkaan sitä kauheasti innostanut toisin kuin viimeviikonloppuisia oransseja salamantereita.

Korkealta näköalapaikalta avautui näkymä Lindsay-Parsons Biodiversity Preservelle. Pysähtyessämme evästämään luomujugurttirusinoita, (ja ohessa suuhumme tunkevia mäkäräisiä, pthui!) huomasin että matalassa varvikossa kasvoi jokin puuvartinen kasvi, jonka oksassa oli omituinen epämuodostuma, -vaaleanvihreä pallo, jossa oli punertavia täpliä. Se oli hiukan kuin jättimäinen karviaismarja, mutta sisältä ontto, samoin kuin joku lyhtykoison kukka. Siitä olisi saanut vaikka keijulle pompöösin hatun metsän muotinäytökseen. Kummastuneen tiirailun ja tökkimisen jälkeenkään pampula ei osoittautunut marjaksi, hedelmäksi eikä oikein kukaksikaan, kun se oli täysin umpio ja tyhjä. Rinteen muissa samoissa kasvoissa ei ollut ainuttakaan vastaavaa möykylää, joten taisi jäädä kasvitieteelliseksi arvoitukseksi.

Sitten sattui vastaan kukka jota olen oikein etsimällä etsinyt. Joissain lähteissä harvinaiseksi ja uhanalaiseksi mainittu orkideakasvi Pink Ladys Slipper (Cypripedium acaule) nyykötti polkumme varressa varsin kainona ja huomaamattomana kuusentaimen kainalossa. Epäilen että on voinut ammoisella apotilla silmä pyöristyä, ristin silmukka kaulassa kiristyä ja suu sopottaa muutaman valitun sanan paholaisen harjoittamasta kiusanteosta, jos on sattunut tämän näkemään kävelyreissullaan. Suomessa tämän kasvin variaatio tunnetaan Lehtotikankontti (Cypripedium calceolus)-nimellä.

Eipä ole noita vaaleanpunaisia pikku tohveleita juuri muilla metsäreissuilla näkynyt. On se vaan kieltämättä kaikkine herkkine pikku karvoineen aika Freudilainen kukkanen. Etenkin jos muistelee mitä neidon jalkineista on jaariteltu vaikkapa Tuhkimo-sadun tulkinnoissa. Muistuu muuten elävästi mieleen se hetki, kun se täkäläinen Kukkamies esitteli minulle ylpeänä ystävänsä tekemää maalausta Ladys Slipperistä ja minusta se kyllä näytti ihan söpöltä vaaleanpunaiselta pimpiltä. Jätin sen toki hänelle kertomatta ja pidin jopa pokkani vaikka huuleni nykikin. Täällä kun ei tuo säädytön alitajunta ole ihmisillä yhtä pinnassa ja kurin puutteessa, kuin meillä vapaamielisillä, villeillä ja jumalattomilla skandinaaveilla.

Ladys slipperin juurta on käytetty luontaislääkinnässä rauhoittavana, uniongelmia vähentävänä, sekä hermostollisia häiriötiloja ja kipua lievittävänä aineena. Se vastaa vaikutuksiltaan jotakuinkin valeriaanaa. Lääkekäyttöön kerääminen ja koristeeksi napsiminen on tehnyt siitä uhanalaisen.

Amerikan intiaanien tarustossa kerrotaan pienestä intiaanitytöstä, joka metsässä leikkiessään kohtasi käpälänsä loukanneen jäniksen. Koska jänis ei kärsinyt kävellä kotiin, hyväsydäminen tyttö antoi sille omat mokkasiininsa. Kun hän itse sitten käveli kotiin, hän loukkasi jalkansa kiviin niin että ne alkoivat vuotaa pahasti verta. Väsyneenä ja kivuissaan hän jäi istumaan paikalleen ja nukahti. Ohi lentävä lintu näki hänet ja kävi pyytämässä taivaan Suurelta Hengeltä, että tämä auttaisi tyttöä. Kun tyttö heräsi, hän löysi viereltään mitä kauneimman parin mokkasiineja jotka sopivat hänelle täydellisesti ja hän pääsi kävelemään niillä kotiinsa. Ladys Slipperin punaiset pilkut ja viirut ovat tarun mukaan tytön jaloista vuotanutta verta.