maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Kuminauhasammakko



Tallentuipas vihdoin filmille ja videolle tämäkin veijari, joka on pähkäilyttänyt ja naurattanut minua ja Jänismiestä siitä asti kun tänne saavuin. Ensikuuleminen sattui muutama päivä saapumiseni jälkeen ja ummikkona luulin bojojongia jostain sähkölaitteesta tulevaksi ääneksi.

Yhdessä jos toisessakin kosteikkopaikassa olemme törmänneet tähän suuren kuminauhan rämpsäyttämistä muistuttavaan äääneen, mutta sen aiheuttajasta emme ole ennen tätä päivää nähneet räpylän vilausta, vaikka olemme sinnikkäästi kykkineet ja tiirailleet lampien rannoilla. Kuminauhasammakosta on muodostunut mielissämme melkein mytologinen olento, jonka ulkomuoto on vilkkaan mielikuvituksemme ansiosta värittynyt vaikka minkä moiseksi.

Nyt sitten viimeinkin onnisti. Forest Homen pagodin sillalta bongasin lumpeen lehdellä istuvan sammakon ja sehän se oli. Joten saanko esitellä: ensi-illassa huikea luontodokumenttini, Kuminauhasammakko. Luvassa on jännittävä draamanäytelmä, jonka aikana Green Frog (Rana Clamitans) päästää luonteenomaisen kurnahduksensa kaksi kertaa. Taustamusiikista vastaavat lammikon osmankäämeissä hengailevat Punaolkaturpiaalit, jotka lienevät erityisesti Tiikeritoverille vanhoja tuttuja pehmolelun muodossa.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hauska otus! Näytti ihan piirretyltä pätkältä.
Tosi kiva ja monipuolinen blogi sinulla, saako mahdollisesti linkittää?