Löytyy maailmasta mieltä ilahduttavia ja kiinnostaviakin elokuvia, joiden tunnelma kantaa ulos leffateatterista. Ja ennen kaikkea mietityttää pitkään jälkikäteen. Kääntäkäämme siis katseemme piirrettyjen pariin.
Paatuneina Martial Arts-faneina- (yrittäkääpä itse vääntää joku kattava suomenkielinen määrite, joka tarkoittaa yleisesti taistelu-, kamppailu- ja itsepuolustuslajeja) -päädyimme katsastamaan täällä viime viikonloppuna ensi-iltaan tulleen Kung Fu Pandan.
Kung Fu Pandan tarina on "per aspera ad astra" -tyylinen seikkailu, jossa menestyvää nuudeliruokalaa adoptioisänsä kanssa pyörittävä ja kung futa suunattomasti ihaileva panda päätyy mahdottomalta tuntuvan haasteen eteen. Hän joutuu ("ei sattumalta, sillä mikään ei ole sattumaa") arvostetun kung-fu opettajan, kultapanda Sifun oppiin, mestarin neljän muun huippuoppilaan suureksi tyrmistykseksi. Pulskasta ja fyysisesti täysin toivottoman oloisesta pandasta aletaan vastentahtoisesti koulia ennustusten Lohikäärmesoturia, joka ainoana pystyy pysäyttämään kylää uhkaavan vaaran, Tai Lung -lumileopardin.
Kung Fu Panda perustuu tietokonepeliin, mikä vihjaisee täysin harhaanjohtavasti, että elokuvalta ei kannata kummoisia kicksejä odottaa. Tuotantotiimi oli ensin aikonut rääpäistä kasaan jonkun kaoottisen ja hauskan sähellyksen, kun niitä ei maailmassa vielä olekaan tarpeeksi. Sen sijaan ohjaajat päättivät ottaa elokuvan tekemisen erittäin tosissaan ja jälki on sen mukaista. Pixarilta tosin osaakin odottaa laatua ja keskivertoa suurempaa syvyyttä.
Sen lisäksi, että elokuva on visuaalisesti huikean kaunis ja liikuttava, juonenkäänteissäkin oli yllättävän paljon latausta ja loppuun asti mietiskeltyjä yksityiskohtia. Tarinan hyvikset eivät ole yksinkertaisesti hyviksiä, vaan heissä kaikissa on omat vikansa, heikkoutensa ja pimeät puolensa. Jopa niin pimeät, että ne voivat synnyttää vahingossa peruuttamatonta pahuutta.
Pahuuden edustajalle hahmotellaan puolestaan kiinnostava taustatarina, jonka alku herauttaa helposti kyyneleet silmiin. Myös se, miten vangittua pahaa kohdellaan, pistää vähänkin valveutuneemman katsojan hätkähtämään ja johdattelee ajatuksen harhailemaan erääseenkin Kuuban rannikolla sijaitsevaan sotilastukikohtaan.
Pidin elokuvasta todella. Olin lumoutunut. Nauroin, itkin, ihastelin ja koin sen aikana yllättävän voimakkaita tunteita. Olin erityisen haltioissani siitä, miten ilmeikkääksi ikivanha, hyvin vaikeasti ilmeikkääksi piirrettävä eläin oli onnistuttu tietokoneanimaatiotekniikalla taikomaan. Ja entä putoavat kukan terälehdet? Puhdasta magiaa!
Jälkeenpäin ei tehnyt yhtään mieli lähteä kotiin ja palata arkeen, joten menimme Jänismiehen kanssa istumaan ja haaveilemaan öisen Forest Homen lammenrannan pagodiin, veden mustasta peilistä heijastuvan tähtitaivaan alle. Kohta me pikku apinat huomasimmekin jo harjoittelevamme pimeydessä uuden katamme liikkeitä.
Taidan muuten potea Stendahlin syndroomaa. Olen jo kauemman aikaa epäillyt tunteiden korostuvan elokuvateattereissa jonkin limbiseen järjestelmään vaikuttavan, ovelan äänitekniikan ansiosta ja aiheuttavan siten näitä hämmentäviä Stendahl-kohtauksia.
Stendahl-kohtauksilla tai -syndroomalla tarkoitetaan tuskaisen autuasta olotilaa tai suorastaan pienehköä hermoromahdusta, jonka valtaan ihminen joutuu suuria tunteita aiheuttavan elämyksen äärellä. Käytännössä se siis tarkoittaa, että tämän ikäinen immeinen vollottaa sojona katsellessaan PIIRRETTYÄ...
En aio kertoa varsinaisesta juonesta tämän enempää, enkä muutenkaan suosittele vaklaamaan sitä etukäteen. Sen verran sanon kritiikiksi, että pahuus-ongelman ratkaisu oli mielestäni elokuvan heikoimpia ja surullisimpia puolia. Siitä oli koko muuta tarinaa kantanut hyväntahtoinen ylevyys kaukana ja vastuu sekä jälkipyykki lakaistiin aika huolettomasti maton alle. Tosin se oli jokseenkin ainoa vaihtoehto (täysin realistisessako?) tilanteessa, jossa huomataan että sysimusta ei muutu vitivalkoiseksi, eikä edes harmaaksi vaikka mitä tekisi, vaan uhkaa ahmaista kaiken muun mustuuteen. Ratkaisu sisälsi myös hiuksia nostattavaa symboliikkaa. Sanonpahan vain tähän yhden sanan, jonka voitte sitten muistaa loppuratkaisua katsoessanne: ydintuuli.
Seuraavana yönä, juuri ennen nukahtamista silmäni rävähtivät auki, kun yksi kalvamaan jäänyt ikävä hiekanmurunen pisti mieleeni. Tarinan suunnattoman paha tyyppi on yksi tärkeistä sieluneläimistäni, lumileopardi. Valinta ei minua alun alkaenkaan kauheasti miellyttänyt.
Missäs ne lumileopardit asustavatkaan? No Tiibetin vuorillapa hyvinkin. Entä keidenkäs kansalliseläin hyväntahtoinen panda mahtaa olla (no offense, Zepander)...
Mitähän leffan tekijöillä mahtaisi olla tähän epäilyttävään ajatusketjuun lisättävää.
Paatuneina Martial Arts-faneina- (yrittäkääpä itse vääntää joku kattava suomenkielinen määrite, joka tarkoittaa yleisesti taistelu-, kamppailu- ja itsepuolustuslajeja) -päädyimme katsastamaan täällä viime viikonloppuna ensi-iltaan tulleen Kung Fu Pandan.
Kung Fu Pandan tarina on "per aspera ad astra" -tyylinen seikkailu, jossa menestyvää nuudeliruokalaa adoptioisänsä kanssa pyörittävä ja kung futa suunattomasti ihaileva panda päätyy mahdottomalta tuntuvan haasteen eteen. Hän joutuu ("ei sattumalta, sillä mikään ei ole sattumaa") arvostetun kung-fu opettajan, kultapanda Sifun oppiin, mestarin neljän muun huippuoppilaan suureksi tyrmistykseksi. Pulskasta ja fyysisesti täysin toivottoman oloisesta pandasta aletaan vastentahtoisesti koulia ennustusten Lohikäärmesoturia, joka ainoana pystyy pysäyttämään kylää uhkaavan vaaran, Tai Lung -lumileopardin.
Kung Fu Panda perustuu tietokonepeliin, mikä vihjaisee täysin harhaanjohtavasti, että elokuvalta ei kannata kummoisia kicksejä odottaa. Tuotantotiimi oli ensin aikonut rääpäistä kasaan jonkun kaoottisen ja hauskan sähellyksen, kun niitä ei maailmassa vielä olekaan tarpeeksi. Sen sijaan ohjaajat päättivät ottaa elokuvan tekemisen erittäin tosissaan ja jälki on sen mukaista. Pixarilta tosin osaakin odottaa laatua ja keskivertoa suurempaa syvyyttä.
Sen lisäksi, että elokuva on visuaalisesti huikean kaunis ja liikuttava, juonenkäänteissäkin oli yllättävän paljon latausta ja loppuun asti mietiskeltyjä yksityiskohtia. Tarinan hyvikset eivät ole yksinkertaisesti hyviksiä, vaan heissä kaikissa on omat vikansa, heikkoutensa ja pimeät puolensa. Jopa niin pimeät, että ne voivat synnyttää vahingossa peruuttamatonta pahuutta.
Pahuuden edustajalle hahmotellaan puolestaan kiinnostava taustatarina, jonka alku herauttaa helposti kyyneleet silmiin. Myös se, miten vangittua pahaa kohdellaan, pistää vähänkin valveutuneemman katsojan hätkähtämään ja johdattelee ajatuksen harhailemaan erääseenkin Kuuban rannikolla sijaitsevaan sotilastukikohtaan.
Pidin elokuvasta todella. Olin lumoutunut. Nauroin, itkin, ihastelin ja koin sen aikana yllättävän voimakkaita tunteita. Olin erityisen haltioissani siitä, miten ilmeikkääksi ikivanha, hyvin vaikeasti ilmeikkääksi piirrettävä eläin oli onnistuttu tietokoneanimaatiotekniikalla taikomaan. Ja entä putoavat kukan terälehdet? Puhdasta magiaa!
Jälkeenpäin ei tehnyt yhtään mieli lähteä kotiin ja palata arkeen, joten menimme Jänismiehen kanssa istumaan ja haaveilemaan öisen Forest Homen lammenrannan pagodiin, veden mustasta peilistä heijastuvan tähtitaivaan alle. Kohta me pikku apinat huomasimmekin jo harjoittelevamme pimeydessä uuden katamme liikkeitä.
Taidan muuten potea Stendahlin syndroomaa. Olen jo kauemman aikaa epäillyt tunteiden korostuvan elokuvateattereissa jonkin limbiseen järjestelmään vaikuttavan, ovelan äänitekniikan ansiosta ja aiheuttavan siten näitä hämmentäviä Stendahl-kohtauksia.
Stendahl-kohtauksilla tai -syndroomalla tarkoitetaan tuskaisen autuasta olotilaa tai suorastaan pienehköä hermoromahdusta, jonka valtaan ihminen joutuu suuria tunteita aiheuttavan elämyksen äärellä. Käytännössä se siis tarkoittaa, että tämän ikäinen immeinen vollottaa sojona katsellessaan PIIRRETTYÄ...
En aio kertoa varsinaisesta juonesta tämän enempää, enkä muutenkaan suosittele vaklaamaan sitä etukäteen. Sen verran sanon kritiikiksi, että pahuus-ongelman ratkaisu oli mielestäni elokuvan heikoimpia ja surullisimpia puolia. Siitä oli koko muuta tarinaa kantanut hyväntahtoinen ylevyys kaukana ja vastuu sekä jälkipyykki lakaistiin aika huolettomasti maton alle. Tosin se oli jokseenkin ainoa vaihtoehto (täysin realistisessako?) tilanteessa, jossa huomataan että sysimusta ei muutu vitivalkoiseksi, eikä edes harmaaksi vaikka mitä tekisi, vaan uhkaa ahmaista kaiken muun mustuuteen. Ratkaisu sisälsi myös hiuksia nostattavaa symboliikkaa. Sanonpahan vain tähän yhden sanan, jonka voitte sitten muistaa loppuratkaisua katsoessanne: ydintuuli.
Seuraavana yönä, juuri ennen nukahtamista silmäni rävähtivät auki, kun yksi kalvamaan jäänyt ikävä hiekanmurunen pisti mieleeni. Tarinan suunnattoman paha tyyppi on yksi tärkeistä sieluneläimistäni, lumileopardi. Valinta ei minua alun alkaenkaan kauheasti miellyttänyt.
Missäs ne lumileopardit asustavatkaan? No Tiibetin vuorillapa hyvinkin. Entä keidenkäs kansalliseläin hyväntahtoinen panda mahtaa olla (no offense, Zepander)...
Mitähän leffan tekijöillä mahtaisi olla tähän epäilyttävään ajatusketjuun lisättävää.
Piirretyt eivät ole niin viattomia, kuin miltä päällisin puolin näyttävät. Siitä huolimatta patistan kaikkia tämän lukeneita: käykää ihmeessä katsomassa ja tehkää omat johtopäätöksenne, jos haluatte. Elokuva tulee Suomessa ensi-iltaan elokuun ensimmäisenä päivänä.
11 kommenttia:
Mun mentaalikaksonen panda on ihan epäpoliittinen mönkiäinen! Se vaan heiluttelee varpaitaan ja nakertaa bambua.
Kung Fu Panda kuulostaa leffalta jonka menen katsomaan. Pitäis saada kammettua itsensä taas viikonpäivän päivänäyökseen ettei idariteinit pilaa kaikkea.
Kuulostaapa ja näyttääkin aivan ihanalta leffalta, mikähän siinä on ikäraja? Disneyn Auto-leffassakin oli K-3v! Nyt kun pikkujäppinen on maagisen rajapyykin rikkonut, niin uskaltaa sanoa, että poika jaksaa katsoa noinkin pitkän elokuvan ja voisi raahata sen teatteriin. Tuskin kyllä istuu hiljaa, joten voidaan pilata jonku katseluilo...
Täällä muuten (ainakin aiempina vuosina) on ollut tae kwondoon tuo sama 3 vuotta, joten haaveilen kiskovani pojan syksyllä tatamille. Silläkin uhalla, että isin suunnitelma tehdä pojasta Chelsean supertähti vaarantuisi (ne polvet).
Toi leffa on kyllä ehdottomasti nähtävä! Hei muuten, tuli mieleen että kun säkin aina joskus julkaiset kuviasi netissä, niin todellakin kannattaa vaikka siihen kuvaan laittaa teksti tekijänoikeuksista. Löydettiin nimittäin eilen netistä armaan siippani nimellä googlettaen mun ottamia valokuvia, jotka oli julkaistu mitään ilmoittamatta ja tietysti mitään maksamatta Kunto ja terveys-lehdessä! Siellä oli haastateltu erästä nimeltämainitsemattoman urheiluseuran jäsentä, ja jutun kuvituksena oli käytetty tosiaan ko. urheiluseuran nettisivuilla olevia mun ottamia valokuvia. Todella mukavaa... Mietin että kirjoittaisinko lehteen ja humauttaisin, että kuvalähteet olisi ainakin mainittava ja kuvaajakin myös. Aika törkeetä...
Luulen Zepander, että tykkäisit!
Shaoli, en tiedä Suomen näytösten ikärajaa, mutta noin näppituntumalta epäilen että elokuva voi olla vähän liian pelottava 3-vuotiaalle, tietysti riippuen paljon siitä miten pikkujäppinen ylipäätään suhtautuu näkemiinsä pelottaviin hahmoihin.
Voit testata etukäteen leffan pahiksen pelottavuutta pistämällä Youtubeen nimen "Tai Lung".
Ja jos lastennäytökseen menette, niin eipä kai siinä kenenkään katselunautinto pilaannu hihkumisista, aikuisille tosin suosittelen originaalin katsomista, sillä suomenkieliset dubbaukset kuulostivat ainakin Finnkinon trailerissa vähän... kököiltä.
Hehe, tatamille poika vaan ja sinä myös mukaan! Jalkapallo on tylsää, eikä juuri kehittäne henkisesti kamppailulajien lailla!
Chi, ehdotan vahvasti että sinä ja siippasi menette katsomaan leffan. Teidät tuntien uskoisin teidän ihastuvan siihen.
Suojaan kuvani yleensä mahdollisimman huonolla resoluutiolla, ettei niitä ainakaan kaupallisesti voi kummemmin hyödyntää. Jos joku haluaa käyttää pikkukuviani, niin en jaksa laitta niin pahakseni. Parhaimpia otoksiani en jakele verkossa.
Tuo, että lehdessä julkaistaan jonkun kuvia lupaa kysymättä ja kuvaajaa mainitsematta, on jo erittäin törkeää. Tosin minullekin on käynyt noin, kun se eräs terveyslehti väitti aikanaan kirjoittamani jutun yhteydessä julkaistun, ottamani kuvan olevan HEIDÄN lehtiarkistokuvansa. Otti raskaasti päähän, kun olin nähnyt kuvan ottamiseen jonkun verran vaivaa ja jutunkin saivat ilmaiseksi.
Voisit huomauttaa lehdelle, että kuvien kaupallinen käyttö edellyttää aina lupaa ja kuvaajan nimen mainitsemista, ellei erikseen sovita. Tiedän esim. ipodimiehen haastaneen lehden oikeuteen kuviensa luvattomasta käytöstä ja voittaneen sekä saaneen korvauksia.
Juu, taidetaan hankkia dvd ja katsoa sitten parin vuoden päästä. Shaanin kommentti youtuben puolen minuutin pätkän jälkeen oli: 'minä en jaksa katsoa tätä' - ja kyse sentään vielä vauhdikkaasta trailerista. Katsottiin tuo mainitsemasi pätkä myös, ja samat kommentit siitäkin.
Hmm, mielenkiintoinen reaktio. Hyvä ettei sentään pelottanut.
Tuli tosin mieleen sellainenkin vaihtoehto, että leffa voi edetä liian vauhdikkaasti ja selittämättömästi siihen nähden mitä pieni ihminen pystyy keskittymään sen tapahtumiin. Mutta parin vuoden päästä voikin jo kiinnostaa ihan eri tavalla.
StenDHAL, ei -dahl. Ymmärrän kyllä, että ihmisille, joille ruotsi on tutumpi kieli kuin ranska, "Stendahl" lipsahtaa kuin itsestään. Aika kuvaavaa, että myös kolmen linkkisi artikkeleista kahdessa, eli molemmissa suomenkielisissä, nimi oli kirjoitettu samalla tavalla väärin... Hyvä esimerkki "kosmeettisesta" pikkuvirheestä, jonka yksi sivuuttaa sujuvasti mitään virhettä tunnistamattakaan, kun taas toiselle (tässä tapauksessa ranskankielisessä kulttuurissa marinoituneelle/-valle) se pomppaa välittömästi silmään. Jonkun toisen nimen kanssa sitten taas toisin päin (olenpa useamman kerran nähnyt esim. Räikkösen nimen kirjoitettuna "Raïkkonen", mikä onkin ranskankielisille paitsi harvinaisen luonteva, niin paradoksaalista kyllä myös ääntämystä oikeampaan suuntaan ohjaava muoto). Näissä dhal/dahl -oikeinkirjoitusarpajaisissa absurdeinta lienee se, että kummallakaan kielellä itse h-kirjain ei kumminkaan äänny...
Kung Fu Pandan ikäraja näyttää Ranskassa olevan 6v. Ehdin lähteä Suomeen ennen kuin tulee täällä teattereihin, mutta palataan asiaan palattuani. Luulenpa haluavani nähdä sen mieluiten juuri ranskaksi dubattuna, näistä on sen verran hyviä kokemuksia :-)
TT, Oliko muuten tuttu syndrooma?
Noista turhista kirjaimista oli juuri juttua verkossa, että esimerkiksi englannin kielessä on valtavasti turhia kirjaimia, jotka äännettäessä jäävät kokonaan pois. Kieltä voitaisiinkin vallan mainiosti uudistaa siten, että nuo turhat kirjaimet poistettaisiin ja sellaiset sanat kuin esimerkiksi friend kirjoitettaisiin suoraan frend. Itse asiassa kun rupesin tarkemmin asiaa miettimään, on aika typerää ja kielellisesti epätaloudellista että monissa kielissä kirjoitusasu on niin paljon ristiriidassa lausumisen kanssa. Johan siitä kärsii kielen oppiminenkin, kun joutuu tankkaamaan kaikkia turhanpäiväisiä ja ennen kaikkea turhauttavia lausumissääntöjä.
Mistähän tällainen epätaloudellisuus muuten mahtaa oikein johtua? Onko sille mitään perusteita vain onko se vain jokin muinaisjäänne.
Kung fu -pandaa ollaan täälläkin odoteltu, houkuttelevia trailereita on näkynyt teatterieissa pitkin kevättä, ja poikaystävä harrastaa vielä kaupan päälle taistelulajeja.
Olen minäkin joskus piirretyille itkeskellyt. Ja yksi parhaita näkemiäni teatteriesityksiä oli Suomessa joskus vuosia sitten nukketeatteriesitys Marc Chagallin elämästä. Musiikki, nuket, ja tapa jolla Chagallin taulut heijastettiin, oli niin kaunis, että itkin molemmilla kerroilla, kun sen näin. Jos sitä vielä joskus esitettäisiin, juoksisin varmaan oikopäätä sinne taas hämmästyttämään kanssakatsojia itkullani.
Aina ei itketä, kun näkee jotain todella kaunista, mutta tulee sellainen todella pakahduttava tunne. Olisinkohan minäkin Stendhalin syndrooman uhri?
Joo toi leffa on pakko ostaa (sit ku se tulee DVD:lle). Olen tykännyt Japanista ja Kiinasta jo 6 vuotiaana ja tuon esittely pätkän maisematkin olivat niin lumoavat. Olen yrittänyt löytää mikkelistä kung fu kursseja mutta eipä ole kävellyt vastaan... Jos joku tietää voisiko kertoa (vaikka tällä sivulla) sillä se olisi mahtavaa =)
Mikkelistä ei taida valitettavasti löytyä juurikaan kung fu -kursseja. Muuta muuta Mikkelin kamppailulajitoimintaa ja kurssien aikatauluja esitellään sivulla:
http://www.wisa-arena.com/_pages/ajankohtaista.htm
Kamppailulajeja voin suositella lämpimästi. Parhaimmassa tapauksessa hyvään lajiin jää oikein koukkuun, kuten itselleni on käynyt.
Lähetä kommentti