Mansfield Hollow

Terveisiä Mansfieldistä, Connecticutista. Jänismies osallistuu fyysikkokonferenssiin ja minulla on ollut oiva tilaisuus tutkailla uusia maisemia. Parissa päivässä onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Hakkaanpa tämänkin reissun muistiin tänne, ettei minun tarvitse taas myöhemmin harmitella sitä, kun ei tule pidettyä tarpeeksi kattavaa ja kiintoisat hetket tallentavaa päiväkirjaa.

Majapaikkamme on patikan päässä Mansfield Hollow Lakesta ja State Parkista. Hotellin nimi on Best Western Inn. Eipä siinä juurikaan muuta valittamista ole, kuin huoneissa leijaava ummehtunut haju ja henkilökunnan typerä päähänpisto testata aamupäivällä palohälytystä ilmoittamatta siitä kenellekään etukäteen.

Mansfield Hollowin poluille pääsee kohdasta, jossa järvessä on kolossaalinen patorakennelma. Otin ja päästelin sitten alkajaisiksi seitsemän tuntia pitkin metsiä, kun kerta kiintoisaa patikkapolkua tuntui riittävän. Olin aika naatti, kun palasin hotellille ja jalkani tuntuivat kuluneen viisi senttiä lyhyemmiksi.

Järven ympäristö ja metsiköt eroavat Ithacan maisemista ja muistuttavat joiltakin piirteiltään suomalaista kansallismaisemaa. Minulla juolahtelivat mieleen assosiaatiot Punkaharjusta. Lämmin havumetsän frankinsensintuoksu hemmotteli kulkijaa ja täällä oli myös monenlaisia vorriaisia ihmeteltävänä. Poluilla kulkiessani tajusin, että metsässä oli muurahaisia, joiden puuttumista olen ihmetellyt Ithacan poluilla kulkiessani. (Isoista, kotiimme tunkevista kaupunkimuurahaisista ei sen sijaa ole ollut pulaa.) Järven ja lampien rannoilla parveili ilahduttavan monilukuinen lauma erilaisia sudenkorentoja ja täällä oli jopa niitä pieniä, huntumaisessa muodostelmassa tanssivia ötököitä, jotka hyönteismyrkkyjä vapaammin kylvävissä paikoissa lienee hävitetty sukupuuttoon.

Istuin pitkän tovin pohjan kasvuston ansiosta tervaisen mustalta näyttävän, heleän vihreän ruohon reunustaman idyllisen lammen rannalla. Seurasin sudenkorentojen kisailua ja niitä oli ilo katsella. Sudarit viettivät koukeroisia kosiomenoja ja tekivät hassuja hypähteleviä dippejä veden pinnalla, kenties jotain syötävää pyydystäen. Välillä ne laskeutuivat lepäämään rannan lämpimille kiville ja odotin jonkun istahtavan käsivarrelleni, mutta ne kiersivät minut visusti. En tiedä tuntevatko hyönteiset minkään sorttista iloa tai mielihyvää olosuhteistaan, mutta tuo musta lampi ainakin väreili elämäniloa ja kuhisi edes jonkinlaisen saastumattomuuden puolesta puhuvaa elämää. Pinnan alla ui sammakoita ja kaloja. Taivaalla lentävä korppi heijastui veden peilistä.

Kuvasin eräässä lahdelmassa kuolleen kaskaan kiehtovia siivenmuotoja veden kiloa vasten. Kuvasarjasta tuli aika absurdi. Kävin uimassa rannan ihonlämpöisessä vedessä, ennen kuin palasin hotellille. Illalla houkuttelin auringon laskiessa myös pojat uimaan rannalle, jossa olin nähnyt ihmisten uittavan lapsiaan. Bongasimme ensimmäisen uimakieltokyltin, mutta päätimme rikkoa lakia jo pelkästään protestina sille, että tässä saakelin älä-älä-maassa ei ole luvallista uida oikein missään. Saimme uida rauhassa, mutta kun rantauduimme, jostain ilmaantui nuori vartijapoika kertomaan, että emme oikeastaan saisi uida siinä. Kysyin piruuttani syytä (Why is that - nykyinen lempilauseeni), jota ei ikinä koskaan eikä missään selitetä. Vartija perusteli sillä, että järvi on paikallisten juomavedenottoallas. Muuten hän käyttäytyi hyvin ystävällisesti meistä kohtaan, eikä jäänyt asiansa esitettyään jäkättämään tai kyyläämään, mistä pisteet hänelle.

Tarkistimme myöhemmin verkosta että uimakieltoa todella perustellaan sillä, että uimarit likaavat veden! Voi armias taivas. Eiköhän ne täkäläiset vedet kuitenkin ole liattu kaiken maailman teollisuusmyrkyillä jo ajat sitten. Ja samalla rannalla kuitenkin päristää kalastajien moottoriveneitä jatkuvasti, eivätkä villieläimetkään kysyne lupaa kustessaan ja paskoessaan veteen. Uskoisin ja toivoisin, että vettä myös jotenkin puhdistetaan ennen ihmisille juottamista, vaikka se kraanasta otettuna maistui ja haiskahti Turun vesikatastrofikesän mieleen tuoden turvekellarilta.

Välillä minä en kyllä ymmärrä yhtään täkäläisten logiikkaa. Enkä sen puoleen kunnioita pätkääkään kieltoja, joissa ei ole mitään johdonmukaisuutta. Keskellä maaseutua on mitä kaunein ja kirkasvetisin järvi, jossa on houkuttelevat hiekkarannat, mutta jota saa vain katsella, ei koskea. Järvi menee pilalle siitä että ihminen ui siinä, mutta ei siitä kun moottoriveneiden saasteet laskeutuvat siihen.

Sori vaan jenkit, mutta nyt saatte luvan juoda kiltisti meidän sukkahikivettämme. Varpaani olivatkin aika muhevaksi hautuneet päivän pitkän patikan jälkeen.