Ikkunasta näkyy useampi kymmenen senttiä lunta ja taivas harmahtaa. On mitä antoisin aika kaivaa esiin aurinkoiset ja mehevänvihreät kesä/syysmuistot, joista en ole vielä saanut aikaiseksi kirjoittaa pärettä.
Jos sattuu olemaan hiukankin botanistisesti suuntautunut, matkakohteissa kannattaa ottaa selvää kasvitieteellisistä puutarhoista ja puistoista. Niiden olemassaolosta vastaavat kasvitieteilijät ovat nimittäin melkein poikkeuksetta intohimoisia viherpiipertäjiä, jotka ovat käyttäneet elämänsä rohmuamalla kaikki mahdolliset saatavilla olevat vihertävät elämänmuodot vaalimilleen maalänteille. Ihailen ja sympatiseeraan heitä syvästi ja kun en kerta omista toistaiseksi omaa maapalaa (en toistaiseksi edes kukkaruukkua), kerään erikoisia kasvilajikkeita äidilleni, joka vaalii niitä tursuavassa puutarhassaan.
Luonnonvaraisissa metsissä ja niityillä tarpominen on tietysti aina aidompaa, mutta pidän suuresti myös paikoista joissa kasvikset on eroteltu toisistaan, nimetty ja ehkäpä vielä pistetty kasvamaan niin, että kokonaisuus miellyttää esteettistä silmää. Hyvin hoidetut puistot ovat parhaimmillaan kuin maagisia maalauksia, joihin voi astua sisään ja nauttia kauneuden lisäksi myös tuoksuista, äänistä ja kasvien sekä puiden koskettelusta.
Viime kesänä Storrssissa käydessäni löysin Connecticutin yliopiston kasvitieteellisille puutarhoille. Siellä käyminen sai minut miettimään vakavasti sitä, josko sittenkin olisi pitänyt kouluttautua joksikin kasvitieteilijäksi. Kadehdin oikein ajatuksen kanssa ihmisiä, jotka pääsevät työkseen kasvattamaan lihansyöjäkasveja, kummallisia kaktuksia, raatokukkia, eläviä kiviä, kahvipensaita(!), yrttejä, palmuja ja vaikka mitä härpäkkeitä. Tosin sitten aina muistan perheeni työntäyteisiltä puutarhayritysajoilta sen tosiasian, että allergiani ja astmani eivät ole parasta mahdollista pataa voimakkaasti tuoksuvien rehujen tai pöllyävän turpeen kanssa. Silti vaan tuli herkistyneen kotoisa olo, kun astuin sisään sademetsänkosteaan ja turpeelta tuoksuvaan kasvihuonekompleksiin. Vietin paikassa useamman tunnin valokuvaten kasvien kiehtovia yksityiskohtia. Harmi tai ehkä sittenkin onni, että puutarhan harvoin kukkiva raatokukka oli ehtinyt jo lakastua. Sen uskomaton löyhkä kuulema leijailee puutarhoilta jopa lähellä asuvien ihmisten koteihin saakka, josta seuraa aina napinaa.
New Yorkin kävijälle voin puolestaan suositella lämpimästi käyntiä New York Botanical Gardenissa, joka on sadan hehtaarin kunnioitettava kaupunkipuisto. Jos jalkalihakset kestävät runsaasti kävelyä, käynnin voi yhdistää tehokkaasti vieressä sijaitsevan Bronxin eläintarhan vierailuun. Paikka ei ollut kauneimmillaan lokakuussa, jolloin siellä ei kukkinut oikein mikään. mutta kevään humaavaa kukkaloistoa voin vain kuvitella. Pääsyliput koko puistoon ovat harvinaisen suolaiset 20$, mutta osaan puistoa pääsee ilmaiseksi keskiviikkoisin (samoin kuin eläintarhaan).
Edellä mainittua huomattavasti pienempi, mutta erittäin rakastettu Brooklyn Botanic Garden oli sen sijaan syksylläkin silmää hivelevä käyntikohde. Sinne pääsee ilmaiseksi lauantaisin 10-12, mutta normaalitaksa 8$ ei ole mielestäni suinkaan liikaa pyydetty. Kasvihuoneet olivat tupaten täynnä eksoottisia lajikkeita ja ulkona olevissa lammissa sojottivat luurimaiset lumpeet ja polskivat kirkasväriset karpit. Varsinkin japanilaisen puutarhan lammessa karppeja oli ihan jumalaton lauma ja ne kiehuivat kuin kalakeitto hellalla, ihmisten heitellessä (mielestäni aika edesvastuuttomasti) niille leivänmuruja syötäväksi. Olisin lorvehtinut paikassa mielelläni vaikka kuinka kauan ihastelemassa ruskan värejä, mutta meidän oli kiiruhdettava sieltä iltapäivän Equusin näytökseen.
Luonnonvaraisissa metsissä ja niityillä tarpominen on tietysti aina aidompaa, mutta pidän suuresti myös paikoista joissa kasvikset on eroteltu toisistaan, nimetty ja ehkäpä vielä pistetty kasvamaan niin, että kokonaisuus miellyttää esteettistä silmää. Hyvin hoidetut puistot ovat parhaimmillaan kuin maagisia maalauksia, joihin voi astua sisään ja nauttia kauneuden lisäksi myös tuoksuista, äänistä ja kasvien sekä puiden koskettelusta.
Viime kesänä Storrssissa käydessäni löysin Connecticutin yliopiston kasvitieteellisille puutarhoille. Siellä käyminen sai minut miettimään vakavasti sitä, josko sittenkin olisi pitänyt kouluttautua joksikin kasvitieteilijäksi. Kadehdin oikein ajatuksen kanssa ihmisiä, jotka pääsevät työkseen kasvattamaan lihansyöjäkasveja, kummallisia kaktuksia, raatokukkia, eläviä kiviä, kahvipensaita(!), yrttejä, palmuja ja vaikka mitä härpäkkeitä. Tosin sitten aina muistan perheeni työntäyteisiltä puutarhayritysajoilta sen tosiasian, että allergiani ja astmani eivät ole parasta mahdollista pataa voimakkaasti tuoksuvien rehujen tai pöllyävän turpeen kanssa. Silti vaan tuli herkistyneen kotoisa olo, kun astuin sisään sademetsänkosteaan ja turpeelta tuoksuvaan kasvihuonekompleksiin. Vietin paikassa useamman tunnin valokuvaten kasvien kiehtovia yksityiskohtia. Harmi tai ehkä sittenkin onni, että puutarhan harvoin kukkiva raatokukka oli ehtinyt jo lakastua. Sen uskomaton löyhkä kuulema leijailee puutarhoilta jopa lähellä asuvien ihmisten koteihin saakka, josta seuraa aina napinaa.
New Yorkin kävijälle voin puolestaan suositella lämpimästi käyntiä New York Botanical Gardenissa, joka on sadan hehtaarin kunnioitettava kaupunkipuisto. Jos jalkalihakset kestävät runsaasti kävelyä, käynnin voi yhdistää tehokkaasti vieressä sijaitsevan Bronxin eläintarhan vierailuun. Paikka ei ollut kauneimmillaan lokakuussa, jolloin siellä ei kukkinut oikein mikään. mutta kevään humaavaa kukkaloistoa voin vain kuvitella. Pääsyliput koko puistoon ovat harvinaisen suolaiset 20$, mutta osaan puistoa pääsee ilmaiseksi keskiviikkoisin (samoin kuin eläintarhaan).
Edellä mainittua huomattavasti pienempi, mutta erittäin rakastettu Brooklyn Botanic Garden oli sen sijaan syksylläkin silmää hivelevä käyntikohde. Sinne pääsee ilmaiseksi lauantaisin 10-12, mutta normaalitaksa 8$ ei ole mielestäni suinkaan liikaa pyydetty. Kasvihuoneet olivat tupaten täynnä eksoottisia lajikkeita ja ulkona olevissa lammissa sojottivat luurimaiset lumpeet ja polskivat kirkasväriset karpit. Varsinkin japanilaisen puutarhan lammessa karppeja oli ihan jumalaton lauma ja ne kiehuivat kuin kalakeitto hellalla, ihmisten heitellessä (mielestäni aika edesvastuuttomasti) niille leivänmuruja syötäväksi. Olisin lorvehtinut paikassa mielelläni vaikka kuinka kauan ihastelemassa ruskan värejä, mutta meidän oli kiiruhdettava sieltä iltapäivän Equusin näytökseen.
2 kommenttia:
Paratiisimaisia puutarhoja, kumpa pääsisi joskus niitä katselemaan! Hyvää Joulun aikaa!
Kiitos, Hiipi. Asetin itselleni tavoitteeksi myös käynnin Helsingin kasvitieteellisillä puutarhoilla, kunhan palaan Suomeen, sillä olen viimeksi käynyt siellä niin pienenä etten juuri muista mitään. Turun Ruissalon puutarhat ovat myös aivan ihanat kera hilpeän Arno Kasvin :)
Lähetä kommentti