sunnuntaina, joulukuuta 14, 2008

Naisten Vaatteet

Onnistuin tuhoamaan superrakkaan sinisen Haltin takkini pesemällä sen vääränlaisella pesuaineella. Voi itku ja hammasten kiristys. Tökötti teki termiitin lailla selvää takin ohuesta veden- ja tuulen pitävästä kalvosta. Yritin pelastaa takkia huuhtomalla sitä hysteerisesti, mutta vahinko oli jo tapahtunut, - takin sisusta oli sen vedestä nostaessani täynnä valkoisia hiutaleita. Kyrsi aika ankarasti, sillä takki oli minulle erittäin sopiva, muistorikas ja olisin pitänyt sitä mielelläni vielä monta vuotta. Eikä kyllä mitään havaintoa, miksi tavan pesuaine moisen reaktion aiheutti.

Jouduin sitten vastenmielisen tehtävän eteen, eli uuden takin ostoon. Vastenmielisen siksi, että tiesin jo entuudestaan mitä täällä on enimmäkseen niin vaatteiden, kuin kenkienkin osalta tarjolla naisille: kivoja värejä, tekoturkissomisteita, vielä pahempaa - turkissomisteita, muodikkaita (=lue idioottimaisen näköisiä) muotoiluja, huppuja jotka eivät suojaa tuulelta, mutta kehystävät somasti naamaa ja ylipäätäänkin kirotun sietämätöntä epäkäytännöllisyyttä. Täkäläinen oletusarvo kun tuntuu olevan, että naiset eivät rämmi räntäsateessa kuraisten rotkojen pohjilla tai könyä muutenkaan missään korvissa. Riittää kun vain näyttävät nätille.

Kun ostin täältä ensimmäisenä kesänä vaelluskengät, olin oikeasti poksauttaa verisuonen päästäni etsiessäni sopivia. Kaikkialla oli kyllä tarjolla miesten jämäköitä, nilkkaa tukevia ja kovaa käyttöä kestäviä vaelluskenkiä, joita kuolasin kieli pitkällä. Jokaiset miesten kengät olivat leveydeltään ihan liian hehtaarilonttoset jalkoihini. Naisten hyllyköt taas puolestaan oli ladattu täyteen kevyitä, ylihinnoiteltuja somisteltuja töppösiä, joilla voi söpösti sipsuttaa asvaltoituja recreation roadeja. Tivatessani myyjältä, missä naisten kunnolliset vaelluskengät oikein ovat, hän meni hiukan vaikeaksi ja totesi ettei niille ole oikein menekkiä. No kiva. Jotkut vaelluskengän jäljitelmät sain hankittua, mutta todella paskathan ne loppupeleissä olivat. Lerppa pohja ja nilkan tuki minimaalinen. Niillä saa kuin jalkansa kipeäksi jos tekee yhtään vaativamman reissun. Raivostuttavaa, kun en voi ostaa kenkiä netistä!

Sama kitkutus oli kunnon käyttöhousuja ostaessani. Minä EN halua mitään vammaisia lantiohousuja, jotka jättävät aran selkäni paljaaksi, enkä housuja jotka pistävät kamelinvarpaat irvokkaasti näytille. Minä EN halua mitään hienoja hitukankaita, jotka repeävät heti ensimmäisen oksankarahkan sipaistessa lahjetta ja kestävät korkeintaan kymmenen pesua. Minulle eivät myöskään sovi housut, jotka kinnavat reisilihasten kohdalta, mutta jättävät 20cm tyhjää tilaa hyllyvyötärölle, jota en onneksi omista. Ainoa ratkaisu oli marssia kauppaan ostamaan rekkiin yksittäiskappaleeksi jääneet laihojen poikien beessit vaellushousut, jotka ovat kestäneet vuoden kankaan yhtään hiutumatta. Nakkasin housujen kanssa mustan värinapin pesukoneeseen ja johan näyttävät hyviltä minunkin silmääni.

Mutta se takki. Voi kiesus, että osasi taas olla vaikeata. Naisten takit ovat täällä jokseenkin joka kaupassa ihan hirveitä (kimallevärejä, pampuloita, burberryruutua, hempeyttä, hauskoja muotoja, naisellisuutta - yörks). Miesten käytännölliset ja varsin hyvännäköiset sekä eräuskottavat takit puolestaan ovat S-kokoisinakin ihan liian isoja ja jättävät mahani kohdalle pesukarhuperheen mentävän kumpareen. Jänismies ei antanut minun ostaa yhtä sellaista, joka olisi ollut hieman överiksi menevää kokoa lukuun ottamatta ihan passeli - hän kun on sellainen hienosilmä, joka pitää huolta Ryysyrannanvaimonsa edustuskelpoisuudesta :)

Kaikki lähiseudun rytkykaupat kohtuullisen epätoivoisena kollattuani, löysin lopulta vihoviimeisestä piilosta bongaamastamme kaupasta miesten takin, joka oli inan verran liian iso, mutta sopi muuten kuin olisi päälleni ommeltu. Holden Highland Jacket! Hyvä etten polvillani ylistänyt hyvän tuurin jumaluuksia - takki oli viimeinen kappale mallistoa, josta ei muuten löytänyt rihmankiertämää koko hehtaarihallista.

Tämä on kyllä asia, jota Suomesta kaipaan ihan hirveästi. Siellä otetaan naisetkin vakavasti metsässärymyäjinä, eränkävijöinä ja ihmisinä, jotka tarvitsevat yllensä sateen, tuulen, kulutuksen ja pakkasen kestäviä vaatteita siinä missä miehetkin. Mikä siinä oikein on, että saan kokea olevani joku kumma friikki kun räyhään, etten todellakaan halua palella tai kokea vaatevalintojeni takia epämukavuutta.

Nyt vain tuli vaellusparivaljakollemme nimeämisongelma. Tähän asti hehkuvan punaisen takin omistava Jänismies on ollut Maasika (mansikka) ja minä sinisen takin omistajana Muusika (=mustikka). Mikä minusta nyt tulee, kun palasin takaisin mustaan? Mustsika?

4 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Eiks niillä oo urheilukauppoja tai semmosii, á la Partioaitta? Jossain isommassa kaupungissa siinä lähellä? Pakko olla, jossain!!

Netistä jos tilais?

Ta-Miit kirjoitti...

No onhan täällä nuita kauppoja pilvin pimein, mutta juuri niissä on tuo "kunnon naiset ei mee mettään, vaan kävelee vain asfaltilla" -ongelma. Kaikki outdoor storet ja Dicks Sportit on kollattu, mutta mieluista ei vaan tunnu löytyvän siitä hintaluokasta, johon on vielä varaa. Miesten puolella on ihan sikamakeita ja tosi sääuskottavia takkeja, mutta niihin mahtuu S-kokoonkin yleensä kaksi meikäläistä.

Ois kyllä pitäny kattoo New Yorkista, mutta silloin vielä rakas Muusika takkini oli elossa ja aikoi elää kanssani hamaan tulevaisuuten saakka, joten ei tullut mieleenikään.

Netistä tilaisin muuten, mutta koon kanssa venkslaaminen on ongelma. Välillä mulle menee XS, välillä on taas oltava M. Netistä tilaamalla on kanssa extrabonuksena tuo, että kaikki menee vituralleen... olen odottanut kohta kuukauden, että eräs firma korjaa kämmimänsä jogamattotilaukseni (lähettivät jonkun hemmetin paketin kuminauhoja ja pilates-dvd:n, kun tilasin joogamaton...)

Polga kirjoitti...

Mikäs se olikaan se musta epsanjalainen kinkku ;DD

Ta-Miit kirjoitti...

Ettet vaan Polga meinaa Pata Negraa :D Kuvaushan sopii muhun melkein kuin nakutettu:

"Tämä erityisellä tavalla valmistettu kinkku kypsyy suolattavana vuosien ajan paikallisilla vuorilla. Iberian sika (cerdo negro) elää luonnonniityillä ja sitä ruokitaan seudulla kasvavilla tammenterhoilla ja ruoholla. Tämä erityisen herkullinen kinkku tunnetaan kansainvälisesti nimellä “Pata Negra” (Musta jalka).