perjantaina, joulukuuta 05, 2008

Vihaan näitä!


On taas se aika vuodesta, jolloin taivaalta sataa jalkarättejä ja muodin orjuuden ihanuudesta hehkuttavat ihmiset herättävät minussa mentaalisia aggressioita. Kirjoitin tämän kiukunpurkauksen itse asiassa jo silloin kun satuin kyseessä olevan aivopierun lukemaan, mutta unohdin sen julkaista. No talvinen säätila on sitäkin otollisempi hetki antaa hangesta katkotuilla ohdake-talventörröttäjillä vihtaa eräälle turhamaisuudessaan kieriskelevälle emännälle.

Muotikonsultti (!.tukahtunut turskahdus..!) Leena Sarvi nillittää Johanna Elomaan Iltasanomien haastattelussa:

"Olen sitä mieltä, että kaipaamme korkokenkien tarjoamaa nostetta ja kohennusta pepun alle ja vähän äkkiä. Ei tarvitse kuin mennä Tallinnaan, jossa naiset kävelevät kuin enkelit ja hymyilevät. Meikäläiset vetävät läskäreissä ja tuulipuvuissa, kun kaiken pitää olla niin kamalan mukavaa. Meidän pitäisi pyrkiä siihen, ettei meitä erotettaisi niin selkeästi muista eurooppalaisista."

Ja paskat sanon minä! En voi sanoin kuvata, kuinka minua etoo, kun noita muotimaailman "einsteineja" päästetään joka toinen kuukausi lehtien sivuille sättimään suomalaista naista ja halveksumaan käytännöllisiä vaatteita sekä kenkiä, jotka ajavat asiansa, eli lämmittävät ja suojaavat.

Minulla on heille yksi neuvo: Työntäkää päänne syvälle sinne narsistiseen takapuoleenne ja pitäkää huolta vain omasta ulkonäöstänne. Jos on pakko väkyttää pelkästään negatiivisia juttuja kanssaihmisten ulkomuodosta, niin antakaa nyt edes hiukan fiksumpia neuvoja kuin jalantappokenkien käyttäminen (puolipohkeeseen yltävässä sohjossa?) tai myrkkykemikaaleilla läträäminen.

Kannattaisi ottaa myös selvää mistä ahnehtimienne hienojen korujen ja jalokivien materiaalit tulevat. Pienet lapset ja työturvallisuudesta tietämättömät köyhät ihmisparat kaivavat niitä epäinhimillisissä työolosuhteissa raataen. Tokihan sormuksesi ovat sen arvoisia, että joku onneton jossakin jumalan selän takana saa keuhkoihinsa silikoosin ja kuolee siihen?

Suomalaiset naiset! Erottukaa eurooppalaisista edelleenkin ja olkaa siitä ylpeitä. Me suomalaiset olemme karu arktinen kansa, emmekä luonnostamme mitään tuulella käyviä, koroilla keikkuvia, hattarapäitä hienoperseitä! Muistakaamme jatkossakin, että muoti on enimmäkseen pelkkää rahankeruuseen valjastettua paskanjauhamista, hengästyttävään tuhlaamiseen ohjastavaa höpönlöpöä ja älyttömiä mielikuvia, joilla rahastetaan hölmöjä ihmisiä makeasti. Sellaista ei kenenkään pidä vasten luontoaan ja omaa terveyttään palvoa.

Kävelkää vain jatkossakin pää pystyssä lämpimissä, vedenpitävissä ja jalalle armollisissa talvikengissänne sekä sateen pitävässä tuulipuvussanne tai toppatakeissanne. Ostakaa käytettyä ja kierrättäkää. Panostakaa laatuun ja mukavuuteen, vaikkei tissitoppeja saakaan GoreTexinä. Älkääkä vain unohtako nauraa makeasti korkokengillään tai typerissä vettä imevissä saappaissaan ja kalliissa muotikuteissaan syyssateessa ohitsenne koikkeroiville viluisille muodin orjille. He ovat niitä, joita oikeasti kuuluisi sääliä.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

MAHTAVAA!! Ihan mielettömän hyvä kirjoitus, en voisi olla enempää samaa mieltä!

myytinmurtaja kirjoitti...

Tuollaisissa lausunnoissa on musta usein kyse myös siitä, että lausuja ei voi ymmärtää, että voisi olla olemassa erilaisia tyylejä. Hän elää yhden totuuden maailmassa: on olemassa THE oikea tyyli, ja kaikki muut ovat mauttomia. Jos joku nainen ei pukeudu korkkareihin, jos miehellä on pitkä tukka, se on *väärin*. He eivät nauti erilaisuudesta vaan haluavat kaikille univormun.

Oma tyylini ja ystävieni tyylit ovat hyvin erilaiset. Silti me kaikki "panostamme pukeutumiseemme", siis piittaamme siitä, miltä näytämme. En voisi käyttää ystävieni vaatteita, mutta heidän vaatteensa ovat heidän tyylisensä, ja siis sopivat heille.

Minusta mahdollisimman laitettu ja puleerattu gootti-tyyli kaikilla mausteilla on hienoa katseltavaa. En kuitenkaan itse halua pukeutua niin. Se ei ole mua. Hm, gootit muuten taitavat tässä maassa olla se ainoa ihmisryhmä, joka täysin täyttää Sarvin vaate-vaateet mahdollisimaan femmestä pukeutumisesta! Niin nais- kuin miesgootitkin!

*iTkUpiLLi* kirjoitti...

Amen. Olipa hyvä kirjoitus, siihen oei ole mitään lisättävää.

Anni kirjoitti...

Tuo taitaa olla se sama rasittava lehmä, joka kävi paheksumassa PMMP:n tyttöjä Nelosen Maria!-ohjelmassa. Ihan kun nyt ihmisten pitäis arkena meikata, en mä ainakaan koe olevani niin ruma meikittä, että tarvis aina pakkeloida naama piiloon. Ihan hauskaahan se naaman maalaminen voi joskus olla, jos on sillä tuulella, mutta mitä se kellekään konsulteille kuuluu milloin meikkaan?

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä! Eihän kukaan pidä joulukuustakaan muutoin kuin erityiskoristeena. Ei sitä tarvitse arkimaanantaiksi koristella.

Ta-Miit kirjoitti...

En halua riistää kenenkään omannäköistä ja oloista pukeutumista tai tyyliä, olipa se sitten vaikka ne korkokengät sohjokelillä tai muodikas minihame 30 asteen pakkasella (=omaapahan on aivopestyä tyhmyyttä).

Mutta sellaisille ihmisille, jotka nillittävät julkisesti halveksuvansa ja HÄPEÄVÄNSÄ käytännöllisesti ja lämpimästi (=rumasti) pukeutuvia pohjoisen maan naisia, tekisi mieli antaa Pelle Hermannin keppiä niin että napsuu.

Ihminen ei tee kissanpaskaakaan niillä muotikuteilla tai korkokengillä silloin kun oikeasti pitää siirtyä häjyksi käyvässä ulkoilmassa rivakasti paikasta toiseen tai tehdä jotain muutakin kuin istua sievänä koristeena paikoillaan. Ja Suomen sää ei tunnetusti ole sellaista linnunmaitoa, että siinä kelpaa tepsutella kevyissä hörsöissä vuodenajasta toiseen.

Sitäpaitsi on ihan tosiasia, että "virolaismaisen naisellisesti" pyllyä korostaen pukeutumalla saa myös sitä vääränlaista huomiota puoleensa ja jos joutuu sitten pulaan, niin niillä tiukoilla hamosilla ja korkkareilla ei paljon puolustauduta saatikka juosta karkuun.

Raiskaustapauksissa tunnutaan oikeusistuimissakin (ainakin vajakkilassa Itä-Suomessa päin) olevan mielipide kallellaan siihen suuntaan, että itsepähän houkuttelit.

Siitä niin ylistetystä ja ihanasta eurooppalaisesta tyylistä ja muodin orjuudesta kertoo muuten paljonpuhuvasti se, että brittipoliisit ovat ostaneet pikkujoulukaudelle jaettavaksi matalia naistensandaaleja, etteivät naiset nyrjäyttelisi niin valtavasti nilkkojaan pikkujouluista kotiin palatessaan! Eli ne saakelin korkkarit alkavat olla jo suoranainen uhka kansanterevydelle! Voisi sitä tosin omaakin järkeään käyttää hiukkasen...

Esim. vaelluskenkä sen sijaan varmistaa tukevan jalansijan sekä kävelylle, että myös tarvittaessa vaikkapa kunnon potkulle.

Ja niistä meikeistä... En taida jaksaa edes aloittaa, mutta tässä pieni pätkä:

According to the study says on an average a woman applies 175 chemicals on a daily basis which comes under the category of cosmetics and toiletries.

MOST of those chemicals are associated with health problems like skin problems, hormonal conditions and cancer.

Polga kirjoitti...

Et olisi voinut paremmin kirjoittaa! Minuakin tuo ketutti, mutta jätin asian omaan arvoonsa. Ihan syystä, että en voi - onneksi - pitää korkkareita, en pukeutua miniin enkä paljon muutakaan. Pukeudun itselleni sopiviin, siisteihin (töihin siis!) mukaviin vaatteisiin, lämpöisiin (koska joudun odottelemaan ulkona) ja muutenkin *köh* kummallisiin. Tuulipukua en omista... Mutta täsmäasuni on mustat leggarit ja toppi, päällä musta hame (usein loimusamettia), pitkä ja leveä, iso maripaita tms., musta jakku, miel. leveä tai tavis. Käy oikein hyvin Varastolla vaadittavaan asukoodiin ,D Sillä menee minne vaan, oikeastikin. Kengät voivat olla pienoinen ongelma, ne kun talvella ovat goretexia ja nahkaa sekä mallia Pitkä Retki! Mutta minä olen minä ja vaatteni ovat minun. Se joka niistä huomauttaa, saa vielä huomata yllättyneensä.
Ja meikeistä: en käytä. Rasvat: Yrjöltä tai halpiskaupasta. Sorry folks, that's all.
Ai niin, pitäähän sitä kertoa, että Shushu oli tunnistanut minut pukeutumisestani *muahhahahaaaaah*!

Halo Efekti kirjoitti...

LOISTAVA kirjoitus. Täysin samaa mieltä.

Surkeinta on että tuohon älyttömään trendipelleilyyn on ryhtynyt jo moni mieskin naisten lisäksi. Todella sä-ä-äälittävää!

Chi kirjoitti...

Mä allekirjoitan tämän kaiken.

Se toinen pipipää, virolainen Anu Saagimhan on kanssa haukkunut aina suomalaisia naisia samoista jutuista ja muutenkin ollaa kuulemma ihan helvetin rumia. Ai nii juu ja hänen mukaansa pitäs vielä koko ajan ilahduttaa ja palvella miestä. Sehän se onkin naisen pääasiallinen tehtävä täällä maailmassa...

Myytinmurtaja kirjoitti...

Hei, mä olen ihan samaa mieltä sun kanssasi.

Naisten ulkonäön haukkuminen on pelkkää vallankäyttöä. (Miehiähän ei yleensä haukuta eikä vaadita pynttäytymään naistaan miellyttääkseen.) Sitä paitsi koko homma on hämäystä: eihän nainen voi koskaan näyttää "oikealta". Vaikka joku leidi täyttäisikin kaikki noi "tyyligurujen" vaatimukset itsensä koristelemisesta, viiltelemisestä ja puleeraamisesta, hän saisi palkakseen vain kuulla olevansa pinnallinen bimbo! Tai luultavammin huora.

Teit niin tai näin, aina teet väärinpäin.

Ta-Miit kirjoitti...

Näinhän se on. Nainen EI SAISI koskaan tuntea oloaan hyväksi, kauniiksi, lämpöiseksi, varmajalkaiseksi ja turvalliseksi, koska sitten menee turhan ja vahingollisen (=naisten oloa entisestään pahentavan) pashan myyjiltä leipä suusta.

Tekisi mieli lähettää koreaan joulupaperiin kääritty koirankakkakikkare jokaiselle noista Suomalaisia naisia haukkuvista pintaliitoämmistä, noin niin kuin symboliseksi vihjeeksi.

Tai pakottaa ne kiipeämään lohkareiselle vuorelle korkokengissä ja minihameessa.