lauantaina, elokuuta 01, 2009

Paluumuuttolintu

Olemma sitten takaisin kotomaassa. Esterin perseestä täysillä roiskuva kaatosade tervehti meitä leppeästi heti kun pistimme nenämme ulos lentokentältä. Oi kallis kotimaa, Suomi sulo pohjola...

Huokaus. Loman aikana ei puolestaan satanut varmaan sormustimellisen vertaa vaikka meni iso ukkonenkin ja melkein trombi lähitienoon yli. No emmä valita - seuraavat päivät ovat sentään olleet loistavaa hellettä.

Paluuta edelsi lähes kuukausi hektistä reissaamista, telttailua ja ajamista reitillä Ithaca - New York – Ithaca - Niagara Falls – Freeport – Badlands – Mt. Rushmore - Deadwood – Sheridan – Yellowstone – Ellensburg – Seattle – Mt. Rainier National Park – Crater Lake – Jedediah Smith Redwoods – Crescent City - Redwood National Park – Humboldt Redwood National Park – San Francisco – Santa Nella – Panorama City – Los Angeles. Losista sitten lehahdimme Seattlen ja Reykjavikin kautta Suomeen. Lennolla oli kiva tutkailla hyvin näkyviä Gröönlannin maastoja.

Kyllä tuossa kaikenlaista kerkesi nähdä ja yhtä jos toistakin ihmetellä, vaikka tällä kertaa oli vahvasti sellainen fiilis, että piti vain kiiruhtaa paikasta toiseen ilman chillailuun keskittyviä luppopäiviä. Upeimpia näkyjä olivat Badlandsin erämaan yllä riehunut massiivinen ukkonen, Yellowstonessa kiipeämämme Avalanche Peak, Muirnin jäätikölle asti kavuttu Mt. Rainier (ja Paradise Valley (ei ollut valitettavasti varusteita tai muutenkaan mahdollista lähteä huiputtamaan), huikean sininen Crater Lake sekä ihmeellisten puujättiläisten "kansoittamat" ja paksun valkoisen merisumun vaippaansa kietomat punapuumetsät. Sattuneista syistä matkallamme oli mukana myös eräs karvainen obstaakkeli, jonka hyvinvoinnista huolehtiminen rajoitti melkoisesti seikkailemistamme, eikä antanut juurikaan sijaa suuresti ikävöimällemme suisidaalilomailulle. Vähän jäi vaillinainen olo, kun ei tällä kertaa päässytkään pelkäämään täpöillä railoon tippumista tai kivi/lumivyöryn alle jäämistä :)


Nyt on kyllä sellainen matkustusyliannostus, että ei tekisi mieli ihan vähään aikaan autossa saatikka lentokoneessa istua. Jetlag takaa, että en pysty kunnolla nukkumaan, vaikka väsyttää ihan sikana. Ja jos nukun, on herättyä olo kuin seinä olisi kaatunut päälle. Kaipa se tästä parin päivän päästä alkaa helpottaa. Joohan? Tosin puhelin alkoi soida negatiivisella nuotilla ennen kuin olin ehtinyt olla vuorokauttakaan maan kamaralla ja huolet alkoivat nostaa tuntosarviaan. Tässä maassa on näköjään ihan turha kuvitella olevansa yltiöpositiivinen tai huoleton, jos tuntee useamman ihmisen kuin itsensä.

Kävimme tuossa kaupungilla pyörimässä ja nyt täytyy kyllä tunnustaa, että olen aika vieraantunut ja suorastaan vierastan Suomea. Ihmisten kanssa suomeksi asioiminen tuotti melkoista päänvaivaa, kun sanat eivät vain tuntuneet asettuvan järjelliseen järjestykseen. Ihan kuin Amerikassa olisi tullut joku lievä kielellinen aivovaurio (naurakaa vaan Andylle). Vähäsanainen, töksähtelevä asiakaspalvelu tuntui erittäin kummalliselta ja vielä kummallisemmalta se, kun saatiin asiakaspalvelua humoristisella vittuilulla höystettynä. Sangen ihanaa taas oli se, ettei tarvitse koko ajan lässyttää excuse me:tä kun menee alle metrin säteellä ohi kanssaihmisistä.

Mutta ruoka! Ruoka maistuu niin hyvältä, että söin kuola suupielistä roiskuen itseni tinkeäksi pitkästä aikaa. Uunissa haudutettu hirvipaisti ja uudet perunat sekä emmentaalilla päällystetty ruisleipä vain olivat niin hyvää, etten voinut saada niistä tarpeekseni (OMNOMNOMNOMNOM!). Salmiakkia olen mäystänyt niin, että musta kuola valuu suupielistä ja kohta käynee kuolema kolkuttelemaan, kun ne loputkin surkeat kaliuminmurenat ottavat hatkat elimistöstäni.

Olemme nyt olleet tässä melkein viikon Jänismiehen vanhempien kotona maalla ja koonneet itseämme. Kävimme metsässä itikan syöttinä poimimassa villivattuja ja mustikoita sekä sieniä. Tein vattupiirasta ja sienikastikkeella kruunattua uunilohta. Hölkkäsimme verryttelylenkin lehmänpaskan ja viljapeltojen muhevassa käälyssä. Paistoimme itseämme saunan lauteilla ylikypsiksi.

Täällä asuva Lokkikissa eli Elli on voinut iäkkyydestään ja jäykistä nivelistään huolimatta oikein hyvin maalaiskissana. Hän viettää suurimman osan ajastaan vierikossa jyrsijöitä pyydystellen ja tulee sitten seikkailujensa välissä nukkumaan pitkät unet sohvalle. Mitä nyt välillä antaa pienelle vouhaavalle koiranräyskäleelle ilmakorvatillikkaa ja sähisee niin lespaavasti, ettei koirakaan usko hänen olevan tosissaan. Ellin turkki oli tuuhentunut ja kissan yleisilme muuttunut villin ilvesmäiseksi. Luonne sen sijaan oli pehmentynyt narisevasta, mäykyvästä ja tiuhaan protestoivasta sekä rehellisesti sanottuna ärsyttävästä jästipäästä pehmoiseksi, hymynaamaiseksi kehruuttelijaksi, kun vanhalla neidillä on vihdoinkin ovi auki ulos ja sisään tasan silloin kun hän itse tahtoo. Lokki jäänee tänne maalle asumaan elämänsä loppuun, sillä mikään kaupunkilaiskissa hän ei ole omasta tahdostaan koskaan ollutkaan.

Mörkökissaa menemme sen sijaan katsomaan ehkä perjantaina. Pelkään pahoin, että vanhaherra ei valitettavasti ole kunnossa, mistä minulle ei tietenkään ole viitsitty ilmoitella mitään, kuin vasta nyt kun soitin.

Sitten pitäisi ruveta vaan nohevoitumaan ja integroitumaan takaisin tähän arktiseen yhteiskuntaan. Vähän hiipii melankolia puseroon, mutta tokihan se kuuluu jo kansanluonteeseen.


5 kommenttia:

Polga & Vinski kirjoitti...

Huh, kammottava ensivaikutelma? Siltä ainakin kuulosti - teretulemas tagasi! =D

refanut kirjoitti...

Satuit kuitenkin hyvään kesään palaamaan. Ei muuta kuin marikkoihin! Ja myöhemmin sieneen.
Kyllä meihin tottuu, vaan sopii kertoa, missä ylen ankeita ollaan.
Tervetuloa!

TA-MIIT kirjoitti...

Eiköhän noihin kotimaan keleihin ja säästeliääseen kommunikointiin taas totu, ne lienevät elämässäni se pienin murhe.

Ja ruokahan on Suomessa kerta kaikkiaan jumalaista, tuli melkein kyynel silmään, kun kävin supermarketin ruokataivaassa. Se uskomaton laadun ja valikoiman määrä niin lämmitti sydäntäni! Metsään jo ehdinkin ihania vattuja ahnehtimaan ja sienet siintävät silmissäni. Rakastan tämän maan antimia!!!!

Se, mikä ei tällä hetkellä lämmitä sydäntäni lainkaan Suomessa on se, että aivan kuten muistinkin, täällä rikollisilla kusipäillä on edelleenkin sangen helppoa mennä aika pitkälle ja jatkaa esteettä kiusantekoaan sekä vainoamistaan, ennen kuin kukaan puuttuu heidän touhuihinsa.

Alkaa hiukan eräässä jo pitkään vireillä olleessa ja viattomille ihmisille älyttömästi harmia tuottaneessa asiassa ns. oman käden oikeustaju syyhytä ja se tuntuu taas vaihteeksi sangen ankealta.

shaoli kirjoitti...

Siis, vieläkö Se Vainoaja Vainoaa? Tervetuloa käymään, jos alkaa ahdistaa sielläpäin elo. Mä tosin aloitin just uudessa työssä, niin olen ihan dead, mutta enköhän tästä pian tokene.

TA-MIIT kirjoitti...

Ei sentään sama tapaus, ei täällä, enkä siis itse ole kohteena (muuten alkaisin jo kaivella nyrkkiä naftaliinista). Mutta eräiden taparikollisten uskomaton röyhkeys on alkanut kaivelemaan aika ankarasti...

Ollaan kyllä tulossa seikkailemaan sinnepäin tuossa loppukuun tienoolla, sillä mennään yhteen näytökseen. Katsotaan, jos saataisiin aikataulut osumaan yksiin.