lauantaina, kesäkuuta 12, 2010

Crazy Horse Memorial




*


En ihmeemmin innostunut Mount Rushmoresta ja sen kylkeen hakatuista presidenttien päistä. Näkymät olivat toki hienot, kallioveistos kunnioitettava aikaansaannos ja paikka kulttuurihistoriallinen "must", kun kerta Amerikassa oltiin. Ympäröivä luontokin oli miellyttävää auringonpaahteessa tuoksuvine keltamäntyineen ja kummissa muodostelmissa kumpuilevine graniittikallioineen. Mutta... Siihen Mt.Rushmoren ihastelu sitten hyytyi ja historiallinen kriittisyys otti vallan.

Gutzon Borglumin ja poikansa Lincoln Borglumin johdolla veistettyjä Rushmoren presidentinpatsaita hehkutetaan mahtipontisesti Amerikan perustaja-isiksi. Näin sanottaessa painetaan villaisella ahneiden, häikäilemättömien ja valehtelevien kalpeanaamojen sortamat alkuperäiskansat. Harvempi amerikkalainen edes tietää, että Mt Rushmore on alun perin lakota-siouxheimolta riistettyä maata, jonka halki kulki tärkeä "henkinen tie" nimeltä Kuusi Isoisää.

Amerikkalaisen rosvopatriarkaalisuuden päälle sappea sylkevät asenteeni eivät perustu romantisoituihin  intiaanistereotypioihin. Intiaanien, kuten minkä tahansa muun  ihmiskansan keskuudessa, oltiin ja ollaan luonnollisesti myös julmia, syrjiviä, typeriä, katalia, ahneita, sotaisia ja selkään puukottavia. Mutta intiaanikulttuurien, kuten minkä tahansa luonnon ehdoilla elävän kansan  murskaaminen ylivoimalla on silti hirmuteko, jota on syytä hävetä, hyvittää ja pyydellä anteeksi vielä pitkään Obaman esimerkillisen yritelmän jälkeenkin. En vain voi olla pohtimatta, millaiseksi olisi voinut kehittyä omilla ehdoillaan toimiva sivilisaatio, joka ymmärsi universumin yhtenäisyyden  ja relativistisuuden päälle, kunnioitti luontoa sekä näki maailmansa ihmiskeskeisyyden ja hierarkian sijaan totemistisesti.

Niinpä intiaanien pyhän vuoren seinämällä möllöttävät omahyväiset äijänkäppänät kirvoittivat minusta jupinaa dynamiitin tarpeesta tai jättimäiseen viiksienpiirtotussin hankkimisesta. Patsaiden ihailuun tarkoitetulla aukealla turisteja viihdyttäneet, shamaanirumpuja paukuttavat vakavakasvoiset intiaanit tuntuivat taustaansa vasten irvokkailta ja surullisilta. Useita kurjia intiaanireservaatteja matkan varrella nähtyäni tiedän kuitenkin hyvin, että Amerikassa on syytä kiskoa leipänsä irti siitä, mistä se sattuu sillä hetkellä irtoamaan. Arvokkuudesta, juurista tai historian vääryyksistä ei voi aina pitää jääräpäisesti meteliä - niitä kun ei voi syödä nälkäänsä.

Onneksi reittimme etsiytyi Rushmoren jälkeen paikkaan, joka jätti pönöttäjäisät kirkkaasti varjoonsa sekä ilmiasunsa, toteutustapansa, että ideologiansa suhteen. Päädyimme tienviittojen houkuttelemana Thunderhead-nimisen vuoren juurelle ja pääsimme tutustumaan mielettömään projektiin, josta mahdollisesti joskus valmiina tulee maailman suurin veistos.

Crazy Horse Memorial on idealistinen hanke, jossa Thunderhead -vuoren kylkeen louhitaan intiaanipäällikkö Hullua Hevosta (Tȟašúŋke Witkó) esittävää monumenttia. Nimi Hullu Hevonen ei  muuten ole oikea käännös, vaikka onkin vakiintunut puhekieleen. Autenttisempi käännös kuuluu "Hänen hevosensa on hullu" ja se viittaa intiaanipäällikön näkyyn, jossa hänen ratsunsa "tanssi" oudosti.

Hankkeen toteuttamisen aloitti vuonna 1948 kuvanveistäjä Korczak Ziolkowski. Hän oli saanut intiaanipäällikkö Seisovalta Karhulta kirjeen, jossa tuotiin julki intiaanien toive näyttää valkoiselle miehelle, että myös heillä oli kunnioitettavia ja muistamisen arvoisia sankareita:

"Then indians wrote me a letter and asked me to... would I come out here and carve a mountain to their great hero. Well, they had no money. They had nothing. They didn´t even have a mountain. So since it was my dream and I always thought the indians got a raw deal... I decided after the war was over and I came out here in 1947 that I would spend my life carving this memorial to the North American Indian."

Ziolkowski otti tehtävän vakavemmin, kuin kukaan ikinä olisi saattanut kuvitella. Hän suunnitteli ja laittoi alulle monumentin joka on 195 metriä leveä ja 172 metriä korkea, kun Mount Rushmoren presidentinpäät ovat "vain" vaivaiset 18 metriä korkeita. Työn määrästä kertoo jotain se, että nyt, yli 60 vuotta kestäneen louhinnan ja räjäyttelyn jälkeen monumentista on valmiina vasta Hullun Hevosen kasvot. Vieraskeskuksessa näkemässämme dokumentissa veistäjä kertoi, kuinka esimerkiksi kahden viikon hillittömän raatamisen ja kymmenien tonnien painoisten kivimassojen räjäyttelyn jälkeen työmaalla ei ollut alhaalta päin katsottuna nähtävissä minkäänlaista edistystä.



Suoraselkäinen Ziolkowski ei suostunut ottamaan vastaan valtion kahteenkin otteeseen tarjottelemaa 10 miljoonan dollarin avustusta, vaan kaikki alueen toiminta rahoitetaan vierailijoiden pääsymaksuilla ja yksityisten tekemillä lahjoituksilla. Kuvanveistäjä kuoli 1982, mutta hänen vaimonsa, lapsensa ja lastenlapsensa ovat jatkaneet sinnikkäästi alkuperäisen suunnitelman toteuttamista.



"Of course I guess you have to be a little bit crazy don´t you. To do a things like this. Especially when you tell government they can keep their 10 million dollars twice."

Louhintaurakan ohessa Thunderheadin juurelle kehittyi monipuolinen ja kiinnostava Amerikan alkuperäiskansojen kulttuuri- ja koulutuskeskus. Siellä on yliopisto ja kampus, museo, Ziolkowskin alkuperäinen museoitu koti ja studio, vierastilat, ravintola, elokuvateatteri ja lahjakauppa. Voin varoittaa, että keskus on oikea tarujen aarreaitta ja selvisin itse sieltä ulos tekemättä vararikkoa vain siksi, ettei minua kaikkein eniten sykähdyttäneistä Woody Crumbon taideteoksista ollut (onneksi?) myytävänä jäljennöksiä.

Keskuksen pihalla on näytillä monumentin 1/34 -kokoinen, lumivalkoinen ja sirosti muotoiltu pienoismalli, jolla on taustanaan vuorityömaa. Malli ei kuitenkaan ole kuviin joutumista vältelleen Hullun Hevosen identtinen näköismuotokuva, vaan symbolinen hahmo, joka osoittaa sormellaan horisonttiin:  "My lands are where my dead lie buried,"

Voitte vain arvata millaisen määrän kunnioitusta, inspiraatiota sekä liikutusta tuollaisen elämäntyön näkeminen ja sen eteen tehdyistä ponnisteluista kuuleminen minussa herättikään! Veistäjä itse on sanonut, että:  "You only have to live long enough to inspire others to do great things."


6 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Mielenkiintoista tietoa.Tuollapäin en lainkaan ollut asuessani USAssa.

Zepa kirjoitti...

Ihanaa että sulla riittää näitä tarinoita ja kuvia, vaikka tulitte takaisin jo aikaa sitten. Näitä on hieno lukea!

Ta-Miit kirjoitti...

Kiitos :)

Minulla on jäänyt varastoon ja kirjoittamatta ihan kauheasti juttuja, joita haluaisin blogissa käsitellä. Kansiossa näyttäisi olevan punaisella merkittyjä luonnoksia toisensa perään odottamassa, että kipinä syttyy niihin.

Minulla vain tuhraantuu turhan paljon aikaa (jota ei taas liiemmälti juuri nyt ole) sen muotoiluun, mitä mistäkin kokemuksesta haluan purkaa tekstiksi.

Nuo kertomistaan vaativat amerikantarinat tosiaan laahaavat kaukana perässä ja uusimpiin käänteisiin en ole toistaiseksi saanut edes pienintä langanpäätä avattua. Syksyllä viimeistään koitan siirtyä enemmän preesensiin, kunhan saan taas telttaleirini vakiinnutettua.

Yritän tosiaan pitää projektina sen, että tulee kirjattua suuret tunteet, paikat ja kokemukset ylös edes jossain vaiheessa. Jo siltäkin varalta, että alan todennäköisesti muuten unohtelemaan kaikenlaisia itseäni viehättäneitä vinhoja yksityiskohtia (Ihanaa, jos siis ilahduttavat muitakin!)

Massiva kirjoitti...

Lukiessa alkoi soimaan päässä Nightwishin Creek Mary's Blood, oletko ehkä kuullut?

Se vain, että olen lukenut parikin kertaa tuosta Crazy Horse-monumentista (muistaakseni tosin Cracked.comista, jossa artikkelien taso vaihtelee melko lailla), ja siitä kerrottiin, että tätäkin veistosta ollaan pykäämässä alkuperäiskansan pyhänä pitämälle vuorelle, eikä "Hullu Hevonen" ikinä halunnut itseään kuvattavan. Nämä valkoiset tyypit siis tuppaavat sotkemaan kaiken silloinkin, kun tarkoittavat hyvää... Puhumattakaan siitä, että tuo sormella osoittaminen on kai itse asiassa kyseisessä kulttuurissa hävytön ele, vähän kuin keskarin heiluttelu. En tiedä, miten se oikeasti lienee. Mutta ehkä se menisi silti vielä läpi, jos sillä osoittaisi vaikka Washingtoniin päin...
Joka tapauksessa huima projekti.

Jälkiajatuksena, siinähän voisi olla itua. Intiaanipatsas vaikka suoraan naamamonumentin eteen, heristämään niille sormea.

Ta-Miit kirjoitti...

Olen lukenut myös noista samoista patsaaseen liittyvistä epäkohdista. Aikalailla sellainen tilanne, että kun yhteen suuntaan kumartaa niin toiseen pyllistää.

Ja näkeehän sen jo jollain tapaa monumentin muotokielestäkin, että se on syntynyt länsimaalaisen visiona. Itseasiassa patsaan olemus tuo minulle jostain syystä mieleen nykyisen fantasiakirjallisuuskuvaston.

Kokonaisuutena patsasprojekti on kuitenkin nähdäkseni myönteinen, koska on saanut ympärilleen vilkkaan alkuperäiskansojen kulttuuria tutkivan ja tukevan toimintayhteisön. Autenttista alkuperäisyyttä lienee mahdotonta enää tavoittaa, kun kulttuurit kuitenkin ovat niin voimakkaasti sekoittuneet keskenään.

Massiva kirjoitti...

Näinpä on, ja länsimaisen tyylin voi ajatella myös olevan jopa sopivana osana, jos teosta ajattelee osittain länsimaalaisena anteeksipyyntönä.