Maailman kauneimpien näkyjen kärjessä on aamunkoitto vuoristossa.
Se hetki, kun yön jäljiltä ankean harmaa taivas alkaa käydä läpi hempeiden pastellisävyjen kirjoa ja laaksojen pohjilla vellovat sumujen untuvatäkit. Kun aurinko nousee huippujen takaa ja alppiniittyjen jokainen kukinto ja heinänkorsi on koristeltu pisaroilla. Myriadeilla kastetimanteilla.
Tuoksuu niin raikkaalta, että toivoisin voivani juoda ilmaa. Linnut helkkäävät. Voin lähes nähdä läpikuultavan valkoisen valokeijun tanssivan niityn halki, roiskuvat kastepisarat auringon säteiden lävistämänä huntuna ympärillään.
Jos se näky olisi jumala, minä olisin kädet ristissä polvillani. Jos näystä syntyvä hurmio olisi uskoon tulo, minä olisin jo turuilla ja toreilla saarnaamassa ilosanomaa.
Mutta kun ei ole, minä laitan jalkaani kuluneet vaelluskengät ja kävelen. Siinä on kaikki ylimaallinen, mitä sieluni tarvitsee.
1 kommentti:
Vielä pari vuotta sitten asuin vuoristoisella alueella,ja vielä vuoren huipullakin.Oli tosiaankin kaunis näky se aamunkoitto siellä.
Lähetä kommentti