sunnuntaina, joulukuuta 11, 2011

SAAPASJALKAKISSA


Olen kuvitellut olevani immuuni mainonnalle, mutta tänä syksynä iskenyt pateettinen saapaskuume on saanut minut epäilemään, että alitajuntaani on murtauduttu!


Harvaa elokuvaa tulee odotettua niin hyväntuulisen toiveikkaana, kuin uutta Saapasjalkakissaa. Kissoja kun nähdään aivan liian harvoin valkokankaalla hyviksinä tai sankareina. Tai jossain muissakin, kuin minulle pahaa mieltä ja ärtymystä tuottavissa, potkittavan, jalan alle jäävän tai koomisen kompastumisen aiheuttavan, pahaäänisen sidekickin rooleissa. Saapas (heh) kuitenkin nähdä jos vaikka tuo vastenmielinen pahisklisee olisi viimeinkin so last season.

Saapasjalkakissa on ollut minulle lapsesta saakka mieluinen satu, huolimatta siitä että se on läpeensä amoraalinen, mitä tietysti sopii ranskalaisen muokkaamalta sadulta odottaakin (tuohikuiva virnistys). Kissahan hankkii tarinassa rutiköyhälle isännälleen huikean omaisuuden, prinsessan ja puoli valtakuntaa virtuoosimaisilla supliikkitaidoillaan (=valehtelemalla), vetämällä rikasta kuningasta höplästä sekä syömällä hiireksi muuttuneen jätin/örkin, joka oli sitä ennen riistänyt ja pelotellut köyhää maalaiskansaa.

Alun perin Saapasjalkakissa ei edes ole kirjoittajaksi mainitun Charles Perraultin mielikuvituksen tuotetta, vaan kulkutarina ja folklorea, josta löytyy vanhoja variaatioita Intiasta asti. Siinä on havaittavissa selkeitä viitteitä kissan toimimisesta onnea isännälleen hankkivana kotijumaluutena, eli suomalaisittain ajatellen parana.

Mutta tosiaankin siitä saapaskuumeesta. Mieleni tekee kävellä kengillä, jotka tukevat vahvasti jalkaa ja pohjetta sekä lisäävät askeleeseeni tiettyä asennetta ja joilla voisi tarvittaessa potkaista auki vaikkapa ranskalaisen asiointipalvelun oven, todeten pahaenteisellä äänellä, että: Mon sens de l'humour, c´est fini.

Kenkäkaupassa käyminen on valitettavasti aina yhtä ärsykärsimystä ja helvettiä, joka päättyy loputtoman sumplaamisen, löytöretkeilemisen ja lukuisten kompromissien kautta siihen, että ostan kengät jotka satuttavat vähiten jalkojani ja lompakkoani. Ostan mieluummin kenkiä kirpputorilta, koska ne ovat jo kestäväksi osoittautuneita ja valmiiksi pehmeämmiksi muokkaantuneita. Viimeisimpinä löytöinä voisin mainita laatumerkki Ten Pointsin täysin uudenveroiset talvikengät, jotka lähtivät matkaani kolmella eurolla ja joiden ainoa vika on pieni häikkä toisen jalan istuvuudessa, Vagabondin erittäin hyväntuntuiset sandaalit eurolla sekä identtiset Eccon kävelykengät toinen pari eurolla ja toinen 50 sentillä! Kellä on varaa heittää noita menemään??? Vaan tämäpä kuume ei kirpputoreilla ratkea, kukaan kun ei kai ole niin hullu, että luopuisi sellaisista saappaista, jotka minä haluan.

Aluksi minulla oli vain määrittelemätön mielijohde siitä, millaiset unelmakenkieni pitäisi olla. En vain ole muistaakseni nähnyt kenelläkään sellaisia jalassa. Vähintään polvikorkeat, pohkeen muotoa myötäilevät, mutta samalla kuitenkin maastouskottavat, paksunahkaiset ja vahvarakenteiset saappaat, joissa on nyöritys ja tukeva korko. Tärkeintä niissä olisi juuri se fiilis, että ne ovat jalan muotoiset ja silti miellyttävällä tavalla hevit. Sain selville että tämänkaltaisia kenkiä kutsutaan muun muassa nimellä Lace Up Combat Boots. Enimmäkseen moiset mallit on tietenkin suunnattu miehille, wonder why...

Sen nyt sitten taas arvasi, että sen kerran kun minä kiinnostun tosissani jostain päällepantavasta, unelmiani vastaavat ainoastaan maltaita maksavat vermeet, jotka lisäksi näyttäisivät olevan joka paikassa loppuun myydyt. Täydellisemmät löytämäni olivat Jeffrey Campbellin MT-luomukset, joita ei tunnu edes saavan oikeassa koossa mistään. Mutta voihan tuota kuvaa mielihyvällä katsella.



Goottikenkäfirma Demonia haltsaa myös kyseisen kenkämallin idean, mutta heillä on vähän liian paljon angstihärpäkkeitä varsissa ja liikaa massaa pohjissa. Mieluisa löytö olivat myös Ten Pointsin Pandoran saappaat (eivät tosiaankaan lähde uusina kolmella eurolla...), jotka todennäköisesti siirtyvät omistukseeni jos olen niiden istuvuuteen tarpeeksi tyytyväinen.



Niin kauan kun ei ole vielä saappaita, ihailen vain näitä Saapasjalkakissan kuvia ja etsiskelen mustaa, leveälieristä huopahattua, vyötä sekä miekkaa...



2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Meitsi läähättää jo trailerille joka kerta kun nään sen :-D Antonio Banderasin ääni sopii vekkulille aikasmoisen hyvin! Hitsi mikä hurmuri on tää kolli!

Ta-Miit kirjoitti...

Näyttäisi siltä, että neitikissakin on onnistunut luomus. Mä kanssa odotan jo elokuvaa kuin kuuta nousevaa :)

Jokohan vihdoin syntyisi kissabuumi piirrettyihin, koirat on jo niin nähty!