Syksyn ensimmäinen päivä. Hätkähdän tuulen maahan pudottamia lehtiä, joissa ruosteen värit. Sitä istuu iltaa ravintolan oranssin sadekatoksen alla ja katselee raukeana, kuinka katulyhdyn kellastamat pisarat valuvat maahan. Sisätiloihin ei mennä periaatteesta, kauan toivotusta viilenemisestä on syytä nauttia, vaikka kuinka alkaisi viluttaa ja ballerinatossuni imee kärjellään vettä pöydän alle liruvasta purosta.
Lihaksia särkee vienosti koko päivän edestä. Huomenna voi olla vaikeaa päästä ylös sängystä ulvomatta. Koska: ensin pirullista, lasinliukkaaksi kiillottunutta vuorenseinämää ylös köydellä. Itseänikin yllättäviä kiipeilykevätjuhlaliikkeitä, jossain vaiheessa kiipeilytossu jotakuinkin korvan vieressä. Huolellisesti manattuja perkeleitä ja saatanoita laiskojen toponpäivittäjien niskaan, koska 5b raastaa 6a:ta normaalisti kiipeävän epätoivon partaalle. Sitten patikka luolaverkostolle. Lämpötila laskee huuruhengityksen puolelle heti suuaukosta astuttaessa. Niljaisilla kivenlohkareilla liukastelua, katosta pudonneiden lohkareiden kauhistelua, konttaamista maan alla hyytävässä luolatuulessa, kädet mudassa ja kypärällä suojattu pää kivenlohkareisiin kopsuen. Seinien outojen pisaroiden ja mineraalien ihmettelyä. Pinnoilta tihkuva vesi tuoksuu vienosti sammaleiselta parfyymilta. Housunlahkeet reisiä myöten kurassa. Patikka takaisin laaksoon. Lampaiden ja vuohien chevrentuoksun imppaamista, kun paholaismaisen näköisen pukin tähdittämä lauma ohittaa rinteessä. Kilpajuoksu alkavan sateen kanssa voitettu nauraen. Oltiin autolla, kun kun ensimmäinen pisara osuu otsaan.
Sitten iltaruoka, jonka tarjoilee vilkkusilmäinen, hurmaava, tummatukka-suklaasilmä nuorimies, todellinen tarjoilun ammattilainen. Salaattipedillä ohuttaikinainen nyytti, jonka sisällä vuohenjuustoa, pähkinöitä ja hunajaa. Makujen sinfonia liikuttaa mieltä. Pieni lasillinen punaviiniä kielenkärjellä. Jälkkäriksi iso maitokahvi, maistiaisiksi lusikallinen siipan täydellistä creme bruleeta.
Kotona kuumaan, kuumaan suihkuun, koska kaivattu syysade oli sittenkin kylmä. Sitten peiton alle unnumaan.
3 kommenttia:
Luin juuri Johanna Sinisalon Salattuja Voimia, Opas valoisille ja pimeille poluille. Jotenkin tästä kirjoituksestasi tuli niin mieleen se kirja, että ihan piti tulla kertomaan... Jos saat käsiisi jostakin, suositan ;)
Ikävä kyllä, meikäläisellä on tuo kahden tunnin kylillä roudaus posti-apteekki-kirjasto-kaupat nykyään jo kestävyyden ylärajoilla sekä vaatii jopa douppausta *hmph*.
Voin vain kuvitella sen tyytyväisyyden - on sitä tullut joskus nuorempana harrasteltua kaikenlaista (ei vuorilla, mutta metsissä -> talottu pitkin soita ja pieniä vuoria, otettu suunta kompassilla huomaamatta korkeuskäyrää jne :D )
Kiitos vinkistä, tuo onkin varmaan ilmestynyt ihan lähiaikoina? Minulla on vielä Enkelten Vertakin lukematta, kärkyn jo sen haltuuni saamista innolla. Sinisalo on huikea kirjailija.
Johannahan harrastaa vuoristovaellusta ja Kädettömät Kunikaat kirjassa oli se ei niin kivasti päättyvä vuoristonovelli "Grande Randonnée" Äitini ei ollut kauhean mielissään sen luettuaan, kun jo aina muutenkin murehtii harrastuksiani.
Minua kyllä niin myötäharmittaa se, kun sinuun sattuu Polga! Osaan jotenkin samaistua toisten kipuun sen kautta, että itselläni on usein kovia nivelkipuja ja kramppeja, joiden tiedän vain pahenevan iän myötä. Luulen, että kunhan tässä vielä vuosia kertyy, niin joudun itsekin douppaamaan enenevässä määrin kipulääkkeillä :(
Mutta niin kauan kun pystyn, koitan tehdä jutttuja joihin en ollut luullut pystyväni laisinkaan. Luonto on mun huume, parempaa en ole vielä löytänyt :)
Kirja on aivan uunituore; tarinoita ja ihmeellisiä totuuksia mm. vuorilta ja patikoinnista! Todella hieno opus (ja lopussa ihan asiallisia vinkkejä vaikka t o d e l l a huimista reiteistä!) :D
Sinisalo on hieno, olen aina pitänyt - jo silloin, kun luin ensimmäiset novellit eikä häntä kai juuri tunnettu kirjoittajana.
Lähetä kommentti