Hyytävä nirvana

Tätähän minä en uskonut ikinä kuuna päivänä kirjoittavani: Olen jäänyt koukkuun avantoon ja jäiden nyt häivyttyä kylmään veteen. Olen ihan innoissani. Se kylmän puraisu tuntuu niin ihanalta. Kuin koko kroppa muuttuisi kiliseväksi kristalliksi ja hauraasti ritiseväksi riitteeksi. Sitten tulee annos kipristävää kipua, kuin avanto roikkuisi terävillä hampaillaan perslihassa. Ja jälkeenpäin leijuu vaaleanpunaisten untuvien päällä, samalla kun päässä helkkyvät pienet iloiset tiu´ut. Kas kun tätä ei ole vielä keksitty kieltää huumeena?

Siis MINÄ! Hytisevä vilukissa, joka on kokenut pelottavia, hypotermiaa muistuttavia tajunnanhämärtymisiä liftaillessaan sumuisenviileänä kesäyönä jossain jumalattaren selän takana Karjalan kunnailla. Siis huom: kesällä. Minä, joka ei moniin synkkiin talviin mielellään nenäänsä ulos pistänyt. Minä jota jurppii, jos kämpän lämpötila on niin matala, ettei voi rauhassa viettää vaikka koko vapaapäiväänsä alasti keekoillen. Minä, jonka mielestä kylmän taatusti loitolla pitävää kerrospukeutumista voidaan pitää yhtenä ihmiskunnan suurimpina oivalluksina.

Avanto hiipi veriini kavalalla tavalla. Se kuului alun alkujaan listalleni: tätähän minä en sitten todellakaan tee. Esimerkiksi Norjan vaellusreissullamme hytisin jääkylmässä jäätikköjärvessä pohkeitani myöten ja yritin kiroillen pestä itseäni. Puin nyrkkiäni ja uhosin että "tässä järvessähän minä EN ui." Kuinka ollakaan, heti tuon lausuttuani liukastuin niljaiselta rantakiveltä ja sukelsin jorpakkoon pää edellä. Kyllä Jänismiehelle nauru kelpasi.

Elämä näkyy pitävän huolen siitä, että teen asioita joita en omasta mielestäni muka todellakaan suostuisi tekemään.

Toinen kylmäuintireissu tapahtui mökillä, exän pilkatessa vierellä, etten varmasti uskalla. Pakkohan sinne jääriitteen sekaan oli mennä jo pelkästään sen takia, että sai exän pyyhkimään alentuvan ilmeen naamaltaan. Ensimmäinen kerta tuntui kamalalta, kuin jalat olisi sahattu ruosteisella sahalla poikki. Sitten alkoi jo sujua ja ei tuntunut oikeastaan missään. Lopulta oli pakko mennä uudestaan ja uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Kummallista. En ymmärrä itseäni lainkaan.

Ystävämme järjestivät meille Helsingissä todella ihanan avantokokemuksen eräänä muuten surullisena ja ikävänä päivänä. Helvetillisen kuumasta, nokisesta savusaunasta kymmenen asteen pakkaseen ja avantoon. Taivaan portti oli apposen auki mustassa vedessä, johon laskeutuivat jääkaljun peittämät portaat.

Viime mökkireissulla harmikseni epäonnistuneen, raivopäisen avannonmurskausyrityksen jälkeen olen päässyt kahdesti jäädyttämään itseäni oikeiden avantouimareiden seurassa. Ensimmäisellä kerralla meressä vielä kellui kunnon lautat jäätä, mutta nyt viikkoa myöhemmin kaikki jää oli kadonnut huis hittoon. Ei veden kylmyydessä silti mitään vikaa ollut. Ei todellakaan.

Viisi kertaa meressä käytyäni ja jopa todella uituani lyhyen matkan, olin kirjavatäpläinen kuin leopardi. Kylmäurtikariani ei antanut tällä kertaa itsestään mitään merkkiä, vaikka viime kerralla se sentään nosti nivusiini koholleen turvonneet, käden kokoiset läikät jotka kestivät loppuillan. Ehkäpä pääsen tuosta oireesta eroon kokonaan, tai voihan se tietenkin olla myös jonkin muun vesistössä piilevän allergeenin aiheuttama oire.

Seuraava endorfiinihumala on melkoinen. Jotain siitä kertoo sekin, että saunalla ventovieraat ihmiset käyvät kälättelemään hilpeästi vierustoverilleen ja nauravat paljon. Aurinko paistoi taas ihanasti koko päivän ja sen kauniisti valaisemia kallioita oli ilo katsella saunan kuistilla kylmäshokista toipuessaan. Lentokone oli raapaissut siniseen taivaankanteen valkoisen raamun. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.

Pyöräilin kaupungin halki tuulen lennättämän höyhenen lailla ja leijun edelleen hivenen lattiapinnan yläpuolella. Ensi yönä nukuttaa taas hyvin.

Nyt olen ainakin ansainnut ylleni talvella ostamani suloisen vaaleanpunaisen t-paidan, jossa on vinksahtaneen näköinen pallonpyöreä pingviini, jonka räpylässä (siivessä?, kädessä? tassussa?) on jääkuution sisällä oleva kala. Paidassa lukee että ARCTIC SWEET.

Ohessa oleva kuva: Michael Whelanin Snow Queen

Kulinaristisia kynsiä

Samperin saksalaiset! Tämä se vielä puuttuikin, että jään koukkuun valkosipuleihin! Olen kyllä aina tykännyt paljon valkosipuleista, mutta en ole ihan varma onko niitä terveellistä syödä purkkitolkulla. Onneksi en asu enää kotona. Isäpuoleni sai kauheita raivareita, kun yrttinoitaäitini kanssa kasvatimme ja söimme valkosipuleita suurena herkkuna ja haisimme sitten kilpaa kuin sipulitehdas. Mitä enemmän isäpuoli äksysi, sitä enemmän silppusin kiusallani sipulia ruisleivälleni. Kiusa se on pienikin kiusa diktaattorin valtakunnassa.

Saksalainen herkkuspesialistiyritys Hörrlein valmistaa valkosipulinkynsiä, jotka on marinoitu chili - sinapinsiemen - auringonkukkaöljyliemeen. Ne veivät kieleni mennessään heti ensimaistamalla. Ihanan äkeitä ja tulisia, pulleita ja rapsakoita kynsiä! Snjam! Minusta tuntuu siltä, että voisin elää niillä. Miten ne voivatkin olla noin hyviä? Lisätäänköhän mausteliemeen jotain addiktoivaa huumetta? Jonkun on syytä asentaa pian jääkaappiin lukko ja hankkia minulle porttikielto Hörrleinejä myyviin kauppoihin. Näen jo itseni linnoittautuneena valkosipulinkynsipurkkeja täynnä olevaan pimeään kellariin, jossa silmät kiiluen kaivan purkista kynnen toisensa jälkeen ja mutisen käheällä äänellä "my precious!"

Ei siinä muuten mitään, mutta kun epäilen olevani jonkinmoinen tuoksuhaitta niille ihmispoloille jotka eivät voi sietää valkosipulin lemua. Hassua kyllä, minä itse pidän tavattomasti valkosipulilta "haisevista" ihmisistä ja sellaiseen törmätessäni minun alkaa yleensä tehdä valtavasti mieli pizzaa. Eilen mattopainiessani ja rönöttäessäni parini päällä mietin, että mahtaakohan hän kuolla siellä alla tuoksuuni. Minusta nimittäin tuntuu, että hikoilen valkosipulihikeä, kun viikonloppuna Hörrleinherkkujen napostelu meni överiksi. Valkosipulihan tunnetusti aktivoi hikoilua. Itse en tietysti dunkkikseni tasoa voi arvioida, kun jokainen soluni lienee allisiinissä marinoitu.

Toisaalta, joudunhan minäkin kärsimään ajattelemattomien tupakoijien ja parfyymissa kylpevien ihmisten lemahduksista, joten eiköhän puntit menne tasan. Eivätkähän ainakaan vampyyrit pääse kiusaamaan minua. Toivottavasti kynsilaukka tepsii henkisiinkin verenimijöihin.