sunnuntai, joulukuuta 31, 2006

Vuonna 2006

Tämä tulee nyt vähän myöhään, mutta hyvä kun edes joskus.

Vuosi on lopussa ja toinen uuden vuoden päivä takana. Työ ei rajoita tällä hetkellä valvomista eikä nukkumista, joten normaali unirytmini ottaa mielellään vallan. Perjantaina sain valmiiksi kirjoittamisen saralla täysin uuden kokeilun ja vieläpä deadlineen mennessä ilman että minun tarvitsi kuolla kuukahtaa väsymyksestä näppäimistön ääreen.

Kirjoittaminen alkoi siitä luistaa paremmin kuin vuosiin. Kirjoitin koko viime yön illasta aamuun erästä toista tekstiä ja olen tyytyväinen siihen mitä sain aikaiseksi. Sama jatkuu tänään ja toivottavasti vielä monena päivänä ennen kuukauden lopun deadlinea. Vanha tarina on alkanut hengittää uutta ilmaa ja muotoutua kokonaiseksi maailmaksi, jossa on omat erikoiset lainalaisuutensa ja asukkaansa. Olen siitä niin innoissani vaikka välillä on kirjoitettava tylsää leipätekstiäkin, jossa dialogin kuljettaminen on enemmän velvollisuus kuin ilo. Toisaalta, dialogi kulkee nyt paljon tuskattomammin kun edellinen teksti eli pelkän keskustelun varassa.

En tehnyt viime uutenavuotena uudenvuodenlupauksia, enkä tehnyt niitä nytkään. Muutokset parempaan tai mihin tahansa suuntaan tapahtuvat elämässäni aina puolivahingossa ja vähän niin kuin huomaamatta, silloin kun en katso niihin päin tiukan vaativasti. Keskeinen tekijä muutoksissa on flow, riemastuttava virta johon voi heittäytyä.

Tulevaksi vuodeksi on tiedossa valtava elämänmuutos, mikäli kaikki asiat menevät suunnittellulla tavalla. En tosin aio murehtia sitä vielä, vaan vasta sitten kun se on edessä. Siihen täytyy vain mennä niin kuin avantoon, kävellä puoliksi huomaamatta, tyynesti mutta tarkkaavaisesti.

Olen luullut pelkääväni kylmää vettä ja korkeita paikkoja. Olen kai valehdellut itselleni, sillä vuonna 2006 sekä seinäkiipeilin ensimmäistä kertaa, että kävin avannossa, siis vedessä jota reunusti kunnon jää. Aiemmin olen lätrännyt vain sellaisessa vedessä, joka on vähän riitteessä. Kyllä vain, marraskuun 17-19 päivä oli eräs pieni järvi niin jäässä, että saattoi puhua jo avannosta. Myöhemmin meri ei ollut jäässä, mutta ihan tarpeeksi kylmä.

Vuoden aikana tuli käytyä seinäkiipeilemässä niin sisällä kuin luonnonkallioillakin ja laskeuduttua jylhältä Olhavavuorelta laskeutumiskasilla alas. Heinäkuussa sitten kiipesimmekin Mont Blancille, jossa korkeutta oli riittävästi 4808 metriä. Huiputuksen päivä, 22.7. oli ehdottomasti koko meikäläisen vuoden kohokohta, hienoin hetki ja suurin saavutus. Koko maailma ja pilvet alapuolellamme! Olo oli kuin pienellä jumalalla! Selvisimme hengissä paluumatkalla läheltä liipanneesta kivivyörystä ja yli purjehtineesta ukkosmyrskystä. Kiersimme Ranskaa 25 helteistä päivää, kolusimme Choranchen tippukiviluolat, tutustuimme hulluhkoon Palais Idealeen ja uimme Paratiisilaguunin rannoilla Arcachonessa. Matkan jälkeen oli todella vaikeaa laskeutua syksyyn ja arkeen.

Vuoden aikana ei tullut vastaan varsinaisia suuria epäonnistumisia tai hankaluuksia. Polvi lienee ongelmistani ainoa ja nyt vuoden lopulla sitten selvitettiin viiden vuoden muljunnan jälkeen mikä sitä vaivaa. Tietääpähän ainakin nyt, ettei kannata todellakaan harjoitella voltteja tai hypätä kovin korkealta ennen kuin vika on korjattu. Kyllä tällä muuten vielä korjaamatta kävelee, kun kerran käveli Blancillekin. Pistän polven puukon alle sitten kunhan elämänmullistus on ohitse.

Musiikillisesti vuoden viehättävin löytö oli laulettu mantra Om Mani Padme Hum. Uskokaa tai älkää, voin kuunnella kirjoittaessani tuntikausia laulua, jonka ainoat sanat ovat Om Mani Padme Hum. Verkosta voi latailla mantran erilaisia variaatioita. Pidän erityisesti sellaisista, joissa naisen kirkas ääni laulaa ja taustalla helisevät kristalliset tiu´ut.

Vuodelle 2006 olisin toivonut enemmän kiirettömyyttä ja aikaa keskittyä tärkeisiin asioihin. Onneksi en ehtinyt ajaa itseäni traditionaaliseen talviseen kuolemanväsymykseen, joka pakottaa minut nukkumaan aina kun voin. Vältin sen niukin naukin keväällä ja syksy nyt on mennyt siinä lonkalta töitä paiskiessa. Töiden osalta vuosi oli kohtuullinen: tarpeeksi töitä ja tarpeeksi lomaa. Olen oppinut vähentämään jatkuvaa murehtimisstressiä niin, ettei se ala sattua sydämeen.

Vuoden rimanalitus: Menneestä vuodesta haluaisin muuttaa pystyessäni erään luolanaisen aivokapasiteetilla toteutetun juopottelukeikan. On ikävää, kun alkoholiin varovasti ja terveellä kunnioituksella suhtautuvalta ihmiseltä karkaa huomaamatta pullo kädestä. Ilta alkaa sivistyneesti sherryllä mutta aamulla pensaasta löytyy tyhjä viskipullo, jonka juojaa ei tarvitse kauaa miettiä. Käytös muuttuu ja muisti menee kerrankin ihan aikuisten oikeasti. Aamulla otsasta löytyy iso kuhmu, jonka alkuperästä ei ole mitään havaintoa. Hieronymus Boschin Kiirastuli on kesäinen piknikki verrattuna siihen kärsimykseen, joka aamulla seurasi krapulan muodossa. Sänky oli liian korkea paikka maata, matto oli liian korkea paikka maata ja jopa lattia oli liian korkea paikka maata. Miksi krapuloita varten ei kaiveta valmiiksi takapihalle syvää monttua jonka pohjalla olisi viileää? Myöhemmin tulevat vakavat kysymykset: tunnenko sittenkään itseni pohjamutia myöten ja kuka minä oikein olin juovuksissa. En onneksi tehnyt mitään peruuttamatonta tai aiheuttanut pysyviä vammoja itselleni tai muille. Tapoin tosin mintuntaimeni pudottamalla ne kukkapöydältä ja rikoin yhden viinilasin. Pitkäkestoisin seuraus: en pysty varmaan enää ikinä juomaan rakastamaani sherryä. Ajatuskin sherrypullosta saa minut yökkäämään refleksinomaisesti. Viskiä vihasin jo valmiiksi, jotta lisäinho sen suhteen ei ole iso vahinko. Ihmettelen vaan miten helvetissä minä pystyin juomaan sitä melkein kokonaisen pullon.

Vuonna 2006 rakastamisesta on löytynyt edelleen syvempiä sävyjä. On ihmeellistä olla viiden vuoden seurustelun jälkeen ihastunut kumppaniinsa, nukahtaa illalla rakkaaseen kainaloon ja herätä aamuisin suukkoihin. Riidat ovat edelleen siedettävän pieniä ja harvinaisia ja liittyvät yleensä siihen että molemmilla on luja tahto, korkea omanarvontunto ja jästipää, jota toisen ei anneta käännellä mielin määrin. En tiennyt etukäteen, että näin paljon voi rakastaa. Tämä vain paranee kuin vuosikertaviini.

Ihmisiin suhtautumiseni on jatkanut samaa loogista kaartansa. Vähemmän on enemmän. Tietyt oman ja toisten ihmisten käyttäytymisen piirteet ovat entisestään vahvistaneet käsityksiäni siitä, että ihmisiin ei voi luottaa ja että moraali tai sivistynyt käyttäytyminen ovat vain hienoinen lakkakerros eläimellisten viettien ja itsekkyyden pinnalla. Sitäpaitsi, kirkas oivallus: suurin osa ihmisistä on aivan sietämättömiä ja suurin osa ihmisistä ei edes siedä yhtään toisiaan, he vain teeskentelevät. Sietämättömien kanssa voi vielä tulla toimeen teeskentelemällä ja pitämällä "vesi hanhen selästä" -linjaa, mutta muutaman kappaleen verran on toki niitäkin (onneksi todella harvoin, jos koskaan näkemiäni) ylisietämättömiä persereikäisyyden tiivistymiä, joille voisi toivoa vilpittömästi joululahjaksi niskalaukausta saunan takana. Mutta olkoot ja eläkööt rauhassa. En jaksa tuhlata energiaani takautuvasti pahan toivomiseen, vaan keskityn puhtaasti itsepuolustukseen sillä hetkellä kun kimppuuni käydään .

Jäljelle jäävä siedettävä ja rakastettava osuus on kultaakin kalliimpaa.

Vuoden 2006 sosiaalispsykologisiin oivalluksiini kuuluu se, että ihmiset pelaavat jatkuvasti erilaisia evoluutiota jäljitteleviä syö tai tule syödyksi -akselille sijoittuvia pelejä, koska heillä on tylsää. Peleissä on aina narsistisen tyytyväisesti itseään onnitteleva voittaja ja pettynyt häviäjä joka tuntee häpeää, katkeruutta ja vihaa siitä että on huonompi. Tiedostaminen on vahvistanut entisestään haluani erakoitua, mutta toisaalta myös tuikahduksina esiintyvää haluani panostaa silloin tällöin niihin harvoihin ihmisiin joiden seurassa on hyvä ja vaivaton olla. Kannattaa hankkiutua sellaisten ihmisten seuraan joilta ei kadehdi tai halua varastaa mitään ja jotka eivät kadehdi sinua eivätkä myöskään halua viedä sinulta mitään. By the way, Pelaaminen on perseestä. Minä vihaan sitä.

Vuoden 2006 aikana intohimoni lukea erämaihin, aavikoille ylipäätäänkin ihmisniukille luonnonalueille sijoittuvaa dokumenttikirjallisuutta on vain entisestäänkin vahvistunut. Kuljen kirjojen sivuilla Mongoliassa, Siperiassa, Saharassa ja Tiibetissä. Karu luonto kirvoittaa kamarallaan kulkevista ihmisistä syvää, arkista viisautta ja virvoittaa kyynistä sydäntä. Ikisuosikkinani keikkuu Peter Matthiessenin Snow Leopard, Vladimir Arsenyevin Dersu Uzala, kirgisialaisen Tsingiz Aitmatovin melankoliset tarinat, mongoliaa kirjassaan Kesytön Aasia kuvaava Henning Haslund-Christensen, Myrskyluodon Maijan äiti Anni Blomqvist, lukuisat Afrikkaan rakastuneet ihmiset jne. Ilahduttavaa on, että matkakuvaukset eivät maailmasta kesken lopu ja n e ovat usein todella laadukasta luettavaa.

Vuoden parhaita makuelämyksiä ovat Helsinkiläisessä ravintola Vltavassa syöty lohi ja Tallinnan torilla nautiskeltu lämmittävä talvijuoma, jossa oli inkivääriä, alkoholia, omenaa ja jotain muutakin. Mieleen on jäänyt olut Tete Roussen mökillä auringon laskiessa vuoristoon ikkunoiden takana - se ei ollut jumalattoman hyvää, mutta ainutkertaisen nautinnollista.

Paras näkemäni elokuva oli ehdottomasti Mikael Håfströmin Ondskan - Pahuus. Pisti kylmäksi ja lämpimäksi samalla kertaa. Katsokaa se, jos haluatte että iho kuoriutuu mielen pinnalta. Jan Guilloun pohjana oleva kirjakin pitäisi lukea.

Järjissäni ja ilman masennusta minut piti tämänkin vuoden ajan liikunta. Ihana, kamala liikunta joka tekee vahvaksi mutta niin usein kipeäksi. Ilman liikuntaa olisin tosin monin verroin kipeämpi ja heikompi.

Vuoden mielenkiintoisin tuttavuus oli kanadalainen professori, jonka kanssa oli helppoa keskustella vaikken ole kiinnostunut hänen alastaan pätkääkään. Juttu alkoi luistaa, kun hän kävi kertomaan rapakon takana olevissa luonnonpuistoissa eleskelevistä karhuista jotka aiheuttavat harmaita hiuksia patikoijille.

Vuosi oli siis itsessään kutakuinkin hyvä ja helppo vuosi. Pidän tällaisista vuosista, jotka eivät syö ihmistä elävältä eivätkä jätä suuhun kitkerää makua. Uudesta vuodesta toivon luonteeltaan samankaltaista, mutta olosuhteiltaan täysin erilaista. Seikkailua on luvassa, saa nähdä miten se muuttaa maailmani.

torstaina, joulukuuta 28, 2006

Kissabussi 猫バス Nekobasu

Taannoin näkemässäni, Hayao Miyazakin animepiirretyssä Naapurini Totoro on aivan ihana mielikuvitusolento, Kissabussi. Hahmossa on jotain hyvin kiehtovaa liittyen kohtumaiseen lämpöön, ajattomaan onnellisuuteen sekä villiin unelmaan mahdollisuudesta kulkea turvallisesti maiden ja mantujen halki.

Kissabussi on valtava, raidalinen irvikissaa muistuttava otus jolla on monta toukkamaista jalkaa ja jonka kyljestä aukeaa ovi karvoilla kuorrutettuun ja upottavan pehmeään matkustajatilaan. Kissabussilla on etu- ja takavaloina punaisina loistavat hiiret ja pimeän tullen kissan suuret silmät hehkuvat ja lakaisevat valonheittäjien tavoin maisemaa. Kissabussi on sukupuoleltaan kolli. Kissabussin hymy ulottuu korvasta korvaan niin kuin Irvikissallakin ja sillä on samanlainen taito ilmiintyä ja kadota tahtonsa mukaan.

Kissabussi on metsänhenkien, esimerkiksi tarinan keskushahmon Totoron absurdi kulkuväline, joka pystyy loikkimaan peltojen, järvien ja kukkuloiden yli yhdessä hujauksessa niin että riisipelto vain huojuu sen synnyttämässä tuulenpyörteessä. Se ottaa kyytiinsä myös pienet tytöt jotka ovat ystävystyneet Totoron kanssa ja vie nämä katsomaan sairaalassa olevaa äitiään. Elokuvassa on hieno kohtaus, jossa kissabussi ja tytöt piileskelevät sairaalan edustalla kasvavan puun oksistossa.

Totoron lisäksi Kissabussi esiintyy Ghiblin museossa esitettävässä lyhytfilmissä Mei to Konekobasu, eli Mei ja Kissanpentubussi. Siinä tavataan Kissabussin poikanen Konekobasu ja useita muita kissan muotoisia kuljetusvälineitä, kuten Kissajuna.

Hellyttävän hullua. Jos joku lanseeraa kissabussisohvan taidan olla sitä ensimmäisenä jonottamassa.

Lähde: Wipedia / Catbus
Kissabussin ja Kissanpentubussin kuvia

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Vastaa biisien nimillä

Meemin ideana on valita joku artisti, ja vastata esitettyihin kysymyksiin kyseisen artistin biisien nimillä.

Valitaanpa nyt sitten se kaikkein rakkain ja pitkäikäisin kestosuosikki, johon en todennäköisesti tule koskaan kyllästymään.


1. Sukupuolesi?

The Hooded (Wo)Man

2.
Mikä on suurin unelmasi?
World Of Difference

3. Mitä inhoat?
White Fool

4. Millainen fiilis sinulla nyt on?

A Mhuirnin O´

5.
Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
Against The Wind

6. Mistä asioista pidät?
Gathering Mushrooms

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?
You´re The One

8. Missä haluaisit olla?
Ancient Forest

9. Kuvaile elämää?
Live And Learn

10. Kuvaile itseäsi?
Struggle

11. Mitä sinä haluaisit olla juuri nyt?
Strayed Away

Kyseessä on korvia ja mieltä hellivä Clannad, jota olen rakastanut intohimoisesti siitä lähtien kun näin 80-luvulla televisiosarjan Robin of Sherwood. Näistä molemmista on aikomus keskittymiskyvn riittäessä kirjoittaa pitkät bloggaukset.

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Noidan musta kissa

Noidat ovat kansanperinteessä esiintyviä tietäjiä, magian ja kansanparantamisen harjoittajia, jotka pakanauskonnot kansan keskuudesta kitkemään pyrkivä kristillinen traditio leimasi pahoiksi ja pahantahtoisiksi.

Noidilla oletettiin perinteisesti olevan seuranaan eläinhahmoinen apuri. Noitien uskottiin myös voivan muuntautua itse eläimiksi. Useissa kuvauksissa apuri tai muodonmuutoshahmo on musta kissa. Äänettömästi liikkuvan ja pimeään sulautuvan eläimen ajateltiin olevan mitä luontaisin hahmo noidalle, joka liikkui öisin salaisilla retkillään. Kansanperinteessä esiintyy useita tarinoita, joissa kyläläiset vahingoittavat mustaa kissaa, mutta kissan vammat ilmaantuvatkin johonkin kylässä asuvaan naiseen.

Mustien kissojen väitettiin olevan kristittyjen arkkivihollisen, paholaisen liittolaisia tai jopa itse paholaisia. Pääasiallisesti tämän vuoksi niiden näkemisen uskottiin tuottavan huonoa onnea tai olevan enne jostain onnettomuudesta. Mustia kissoja tapettiin ja kidutettiin näiden uskomusten nojalla. Noitaoikeudenkäynneissä mustan kissan omistaminen oli raskauttava asianhaara ja lemmikit saatettiin polttaa noidaksi väitetyn omistajansa kanssa roviolla.

Musta kissa esiintyy kuvataiteessa usein noidan takana luudalla ratsastaen tai noitakeitoksiaan hämmentelevän koukkuleukaisen ja syylänenäisen vanhan naisen jaloissa kiehnäten. Luudan varrella keikkuvaan kahvipannuun liittyy niin ikään mielenkiintoista symboliikka: kahviahan pidettiin alun perin synnillisenä paholaisen juomana.

Kissojen ja noitien toisiinsa yhdistämiseen liittyy mielenkiintoinen kreikkalainen taru josta löytyy valitettavan vähän tietoa. Tämän klassisen tarun mukaan pimeisiin voimiin, noituuteen ja magiaan yhdistetty kreikkalainen jumalatar Hecate muutti Galenthias -nimisen neidon kissaksi. Galenthiaksesta tuli Hecaten kultin korkea-arvoinen papitar.

Wicca-uskonnon harjoittajat omaksuivat mustan kissan symbolikseen 1930-luvulla. Noituutta harjoittavat ovat traditioon tietoisesti nojaten pitäneet ja pitävät edelleenkin mielellään mustia kissoja lemmikkeinään.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Unikissat

Univelkaista ihmistä ei voi kadettaa mikään niin paljon, kuin unelias kehräävä kissa, joka jää nukkumaan lämmittämääsi vuoteenkohtaan, kun itse lähdet rahjustamaan töihin. No ehkä kuitenkin vielä enemmän se, jos kissa ja oma kumppani jäävät nukkumaan suloisesti vierekkäin [kehräten] kun itse puet kiroten päällesi edellisaamusta jo valmiiksi savisia kurahousuja ja sadetakkia. Pistää melkein putoamaan polvilleen, kun näkee raukeasti itseään venyttävän ja silmiään selvästi hymyillen siristelevän kissan mielihyvän siitä että lämpöiseen peittoon kääritty uni jatkuu vielä ja pitkään. Ja se suloinen värinä, kun käy pussaamassa nukkuvaa miestä, -sen vetovoiman rinnalla mustan aukon imuteho ei tunnu missään.

Kissat ovat evoluutiossa selvästi ihmistä pidemmällä: he ovat monesti niin rakastettuja että joku tyydyttää heidän tarpeensa ilman että heidän tarvitsee laittaa rikkaa ristiin. Silti harvemmalle juolahtaa mieleen haukkua kissoja loisiksi ja inhota niitä niiden laiskuuden takia. Harras pyyntö karman laille: Seuraavassa elämässä haluaisin kovin mielelläni syntyä kissaksi.

Kissoille ihmiset ovat mitä mukavimpia makuualustoja. Meidän sylikissaksi maagisesti muuttunut Mörkömme jaksaa huvittaa minua suunnattomasti tarpoessaan päälleni kun makaan sohvalla. Pienen hurinan säestämän leipomisen jälkeen Mörkö kieräyttää itsensä kerälle ja asettuu makaamaan ki-pisteeni eli jotakuinkin napani päälle. Hetken päästä Mörkö rentoutuu pitkäksi ja alkaa valua minua pitkin kuin sulava lakritsijäätelö. Se on niin hellyttävää. Sama juttu öisin. Kun nukun itselleni mieluisessa nato-asennossa siten että jalkani muodostavat kolmiomaisen "pesän" on siellä kehräävä Mörkökissa pesimässä alta aikayksikön. Lokkikissa taas arvostaa luolassa tai teltassa, eli peiton alla nukkumista. Harvinaisia päivänokosia ottaessani voin saada Lokkikissan huristamaan kylkeeni peiton alle. Jos vieressään nukkuvaa kissaa sitten sattuu silittämään kesken unien, hän yleensä ojentaa tassunsa oooikein pitkiksi ja koskettaa hellästi takaisin.

Kissat ovat mestarinukkujia ja ne todella tietävät, kuinka nukkumisesta otetaan kaikki irti. Riippuen kissan iästä, aktiviteettimahdollisuuksista ja luonteesta, kissat nukkuvat 13-16 tuntia päivässä, eli kaksin- tai kolminkertaisesti keskivertoihmiseen verrattuna. Tästä paremmaksi pistävät vain opossumit, lepakot ja laiskiaiset. Miksi, oi miksi minä synnyin ihmiseksi. Byäääh!

Nukkuminen on kerta kaikkiaan ihanaa, mutta se näyttäisi olevan ainakin ihmisten kohdalla uhkaavasti hupeneva luonnonvara. Nukkua kuulema ehtii haudassakin ja kuolema kuittaa univelat. Kysynpähän vain, miten tyhmänä ja vääristyneenä voi pitää ihmiskuntaa, jossa pidetään nukkumista rajattoman tehokkuuden haittatekijänä. Nykyisinhän kehitellään lääkkeitä, joiden avulla unentarpeen kuulema voisi vähentää muutamaan tuntiin yössä tai poistaa väliaikaisesti kokonaan.

Senpähän vain sanon, että mieluummin ampuisin kuulan kallooni kuin söisin lääkkeitä jotka tehostavat ja lisäävät TYÖNTEKOAIKAANI. Kahvi nyt on asia erikseen, sen avulla pysyn edes jotakuinkin normaalissa ihmisten päivärytmissä mukana. Ehkä dna:ssani on sittenkin ripaus kissaa, sillä ilman kahvia olisin todellakin aivan toivoton nukkumaija. Minulle ei tee tiukkaakaan koisia juuri tuon verran kuin kissojen yöunen pituudeksi ilmoitettiin, jos saan nukkua mieleni mukaan. Normaali univelaton unentarpeeni lähentelee puolestaan kymmentä tuntia.

Olen muuten ottanut viimeisenä kahtena yönä väkisin univelkoja takaisin ja pyrkinyt nukkumaan kellon ympäri. Rajansa se on nimittäin univeloillakin. Fiilis on huomattavasti parempi ja jaksaa jopa lähteä perjantai-iltana punttisalille koomaisen sohvanhalailun sijaan.

Nukkukaa hyvät ihmiset tarpeeksi! Se tekee hyvää varsinkin näin synkimpänä aikana vuodesta, jolloin mitkään muutkaan otukset eivät kuku hulluna aamusta iltaan.

keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

Merileijonat pelaavat veneenupotusta

Sattuipa silmään Myytinmurtajia ohimennen seuratessani varsin hassu ohjelman kulkuun liittynyt oheisjuonne. Sain makeat naurut, vaikkei taloudellisille vahingoille kai pitäisikään virnuilla. No, nämä vahingot eivät tapahtuneet todellakaan yhteiskunnan vähäosaisille, vaan nimenomaan sille etuoikeutetummalle osalle. Kyseessä ei myöskään ollut elinkeinon tai koko omaisuuden, vaan luksustasoisten huvivälineiden menetykset. Pointti tapahtumien huumorissa oli kuitenkin se, että "mother nature strikes back" ja että osaavat ne eläimetkin sikailla tyylillä.

Merileijonilla on tapana kokoontua sankoin joukoin, noin kymmenen vuoden välein Newportin satamaan. Nämä suloiset ihratankkerit ovat kokoonsa ja ruumiinmuotoihinsa nähden yllättävän ketteriä eläimiä ja ne osaavat kiivetä vedestä kuiville jopa hankalassakin paikassa. Ilmeisesti jotain uimaportaita ja muita tasoja käyttäen, ne olivat onnistuneet keplottelemaan itsensä satamassa olleiden huvipursien kansille. Siellä niitä sitten lojui kunnioitettavat määrät ottamassa aurinkoa, erittäin letkeällä tyylillä kuin parhaimmatkin ökyeläjät. Leijonien paksu nahka grillaantui ihanasti (vrt. turistirantojen meininkiin), melkein saattoi haistaa pekonin tuoksun. Ainoastaan korkeakertoiminen aurinkorasva ja sitruunaviipaleilla sekä pienillä koristevarjoilla somistetut drinkit puuttuivat niiden räpylöistä. Ja RayBanin aurinkolasit silmiltä.Tulee ihan mieleen Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen laulu, jossa lauletaan että "laiskanpulskeita jallii". Toinen spontaani mielleyhtymä liittyy Jack Nicholsoniin, älkääkä vaan kysykö miksi.

Imagine that!

Merileijonat ovat sattumoisin sen verran painavia, että kun niitä kiipeä vaikkapa viisitoista kappaletta pienehkön veneen päälle, vene uppoaa auttamatta sataman pohjaan. Jos ei uppoa, niin nämä öykkärit vähintäänkin paskovat veneet luokattoman kuntoon. Haju on kuulema pöyristyttävä. Sen lisäksi satamassa raikuu hermoja raastava, taukoamaton merileijonien haukku ja mökästys.

Viranomaiset ovat yrittäneet säikytellä merileijonia tiehensä, mutta ne palaavat sinnikkäästi heti takaisin kun hätistelijöiden silmä välttää.

Veneenomistajilla ei ole todellakaan kivaa. Toivottavasti sentään vakuutukset kunnossa. No, todetaan nyt ironinen virne suupielessä, että kerrankin ihmisetkin saavat tuta sen miltä eläimistä saattaa tuntua, kun piittaamattomat homo sapiensit tulevat paskomaan, roskaamaan ja metelöimään eläinten mieluisimmille reviireille. Eivätkä lähde pois vaikka kuinka hätistelisi.

MERILEIJONIEN KOSTO

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Kalat katsovat valoon

Menneen viikon runollisin ja tunnelmaltaan sykähdyttävin hetki.

Seison laiturilla uimapuvussa. Merellä on pimeää, märkää ja kylmää, vain muutama valo näkyy rannalta. Tuuli vihmoo inhottavasti kylmiä pärskeitä iholle. Puuskien mukana viimeinenkin ruumiinlämpö karkaa usvana yöhön. Laskeudun portaita pitkin mereen ja henkeä haukkoen upottaudun kaulaa myöten sameanvihreään kylmyyteen. Muutama hysteerinen uimaliike ja sitten äkkiä portaita pitkin ylös. Vesi roiskuu iholtani kuin sula metalli joulukuusen lailla loistavan kylpylän vastavalossa. Kipeästi puristavat jääsormet päästävät vähän kerrassaan irti sääristäni. Seison laiturilla veteen katsellen ja odotan uimista seuraavaa huumaavaa endorfiinin tulvahdusta.

Huomaan, että laiturissa on kiinni veden alla oleva lamppu. Lampun edessä, lähellä pintaa kelluu rivistönä tummia tikkumaisia varjoja. Kumarrun katsomaan. Näen että varjot ovat parvi pienen pieniä kaloja. Ne tuijottavat kuin naulittuina paikallaan pysytellen laiturivaloa, vaikka aallot keinuttavat niitä. Kuvittelen mielessäni miltä niistä tuntuu. Syksyn kylmässä pimeydessä uivat pienet olennot löytävät yhtäkkiä parvena sokaisevan valon äärelle, joka kenties hieman lämmittääkin. Jos kalojen aistimaailma muistuttaa edes kaukaisessa määrin omaamme, sen täytyy olla huikaisevaa, lumoavaa. Onkohan valo niille suuri lempeä jumala?

Liikutun, koska olen tunteellinen hupsu.

Palaan sisälle kylpylään ja astelen kuumaan, kylmän jälkeen kiehuvan pistelevältä tuntuvaan veteen. Valoa ja lämpöä. Siinä ihmisellekin jumalaa kerrakseen.

sunnuntai, marraskuuta 19, 2006

Mökillä

Harvemmin tulee viikonlopusta näin rentoutunut ja seesteinen olo. Jokainen lihas on rennon vetelä ja jatkuva kiire vasta huomisen ongelma. Kokonaisvaltaisen rentoutumisen resepti on seuraavanlainen:

Vuokrattiin ystäväporukalla kiva mökki luonnon rauhasta, järven rannalta. Mökissä oli hyvä sauna ja järvessä avanto. Sen lisäksi runsaasti tupatilaa ja pesämäinen nukkumaparvi. Maisema oli marraksinen ja suurimman osan ajasta hennon harmaaseen usvaan kääriytynyt.

Kävimme iltapäivällä reippailemassa metsäteillä ja poluilla. Vastaan tuli jörön näköisinä pyssyjensä kanssa passissa istuvia hirvimiehiä. Toivoin mielessäni, etteivät he saisi yhtään hirveä ammutuksi, sillä oli liian mukava päivä kenenkään kuolemiselle. Kävelyretken aikana hämärä laskeutui ja pimeyden mukana tuli myös sumu, joka teki metsästä salaperäisen. Joimme laavupaikalla raudan makuista kaivovettä ja mutustelimme suklaata. Takaisinpäin tullessa oli jo säkkipimeää ja juoksimme Jänismiehen kanssa kevyttä hikeä pintaan tienpinnan iljanteita varoen.

Kunnon lenkin jälkeen oli kotoisaa palata pimeän keskeltä mökille, jonka ikkunoista loisti lämmin valo. Loputkin tulijat olivat lenkkimme aikana saapuneet paikalle. Laitoimme yhdessä hyvää ruokaa meren elävistä ja vihreästä currysta sekä jouluisen makuista luumurahkaa piparimurujen kera. Sitten paljon kahvia, kohtuudella viinaa ja hieman lepäilyä. Sitten se kaikkein tärkein eli saunaan.

Tuli saunottua todella perusteellisesti. Kun oli tarjolla hyinen avanto, jossa käydä välillä kastautumassa, itsensä lauteilla paahtamista jaksoi jatkaa tuntikausia. Tällainen saunominen on eräänlaista meditaatiota. Tavalliseen saunaan hyytyy viimeistään tunnissa, mutta kun avannosta kävi hakemassa aina uuden adrenaliinipiikin, ei meinannut millään malttaa lopettaa. Suhteeni kylmään veteen on todella outo: Normaalisti inhoan kylmää sydämeni pohjasta. Kun päivällä kävin pesemässä kädet järvessä, en meinannut kärsiä uittaa niitä edes ranteita myöten avannossa. Kun sitten piti mennä kokonaan veteen, kylmäshokki ei tuntunutkaan niin pahalta kuin olin kuvitellut, vaan oikeastaan aika mukavalta. Ei sinne avantoon kuitenkaan tehnyt mieli jäädä kroolaamaan ympyrää, vaan kyllä sieltä aika vilkkaasti itsensä ylös kiskoi. Ystävän koira katseli meidän hulluja avantotouhujamme sen näköisenä, että noilla ihmisillä ei taida ihan kaikki ruuvit olla kiristettyinä.

Suurimpana ihmetyksen aiheena minulle oli se, että en saanut minkäänlaisia kylmäallergiaoireita, vaikka nokkosrokkomainen ihoni kuumotus ja turpoaminen saattavat laueta (ja yleensä aina näin käykin) jopa kesällä 21 asteisessa vedessä uimisesta tai kylmässä sateessa kastumisesta. Ehkä syynä oli allergialääke, jota reissussa käytin. Tai sitten reaktio tulee ihan jostain muusta, kuin kylmästä, kenties levästä. Ilmeisesti samaisen Duactin ansiosta suukkoja auliisti jakelevat koiratkaan eivät saaneet minua niiskuttamaan.

Kun joskus aamuyöllä sitten malttoi lopettaa kossulla terästetyn glögin ja baileysilla jatketun kahvin tissuttamisen, sänkyyn meneminen oli kuin olisi mennyt makaamaan untuvapilven päälle. Oli ihanaa kaapaista Jänismies kainaloon ja kuiskutella hänen unenpöpperöiseen korvaansa, kuinka mukavaa on elää hänenkaltaisensa otuksen kanssa tällaista elämää.

Muutama koko yön nuotion äärellä valvoneista sitkeimmistä mökkiläisistä laittoi vielä saunan lämpiämään ja tuli iloisesti höyryävinä vastaan, kun aamun valjetessa tossuttelin ulkovessalle päin. Niin sitä pitää, laatuajasta onkin syytä tiristää kaikki irti viimeiseen pisaraan!

perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Felinium - vaarallisen aineen materiaaliohjekortti

VAARALLISEN AINEEN MATERIAALIOHJEKORTTI

KEMIALLINEN ANALYYSI

Aine

Felinium (yleisnimitys "Kissa")

Symboli

Ks

Löytäjät

Faaraot

Atomimassa

Keskimäärin noin 4 kiloa, mutta tunnetaan myös isotooppeja joiden massa vaihtelee 3-7 kilon välillä. Suurin tunnettu feliniumisotoopin massa on 21 kiloa.

Esiintymistiheys

Yleinen kaikkialla maailmassa

FYYSISET OMINAISUUDET

1. Normaalisti felinium on karvan peitossa, mutta myös karvattomia isotooppeja tunnetaan.

2. Felinium saattaa haiskahtaa joskus kalalta, muuten sen haju muistuttaa lämmintä mokkanahkaa.

3. Felinium kiehuu härnättäessä, jäätyy mikäli tavoitetaan tekemästä jotain luvatonta ja sulaa silitettäessä.

4. Feliniumia voidaan taivuttaa helposti silittämällä selkää. Etenemissuunta ehdottomasti myötäkarvaan, niskasta hännän juurta kohti, - vastakkaiseen suuntaan silitettäessä voi tapahtua kiehumisreaktio. Huomioi myös ominaisuus ”sulaa silitettäessä”.

5. Felinium muuttuu kitkeräksi mikäli sitä ei ruokita ajoissa, happameksi mikäli sille tuputetaan halpoja ruokia ja huomattavan makeaksi, kun ruokitaan savustetulla lohella ja kermalla.

6. Felinium päästää pehmeää, kehräävää ääntä ollessaan ideaalitilassa. Epävakaassa tai epäsuotuisassa tilassa feliniumin ääni muuttuu sihinäksi, murinaksi ja volinaksi.

7. Feliniumnäytteiden on havaittu esiintyvän useissa eri väreissä ja karvanpituuksissa.

KEMIALLISET OMINAISUUDET

1. Felinium vetää magneettisesti puoleensa lihaa ja kalaa. Pystyy imeyttämään itseensä huomattavia määriä maitoa.

2. Felinium on erittäin herkästi räjähtävä aine joutuessaan kontaktiin veden (H2O), koiraniumin (VuH) tai hiiriniumin (Hi) kanssa.

3. Felinium ei liukene veteen, vaan hylkii sitä voimakkaasti. Kissanminttu yhdistettynä feliniumiin, voi aiheuttaa voimakkaan, höyrystymistä muistuttavan kemiallisen reaktion.

4. Felinium soveltuu erittäin hyvin rahan haihduttamiseen, erityisesti jos seokseen lisätään hiukan eläinlääkäriymiä (El) kiihdyttämään reaktiota.

FELINIUMIN YLEISET KÄYTTÖTARKOITUKSET

1. Herätyskellona.

2. Paperipainona.

3. Sylinlämmittimenä ja yleisesti rentouttavana aineena.

4. Ovistopperina.

4. Tuholaisten torjunta-aineena ja lintukarkottimena.

TESTIT

1. Felinium sihisee joutuessaan läheiseen kosketukseen koiraniumin (VuH) tai eläinlääkäriymin (El) kanssa.

2. Felinium sihisee ja räjähtää joutuessaan kosketuksiin veden kanssa.

3. Feliniumin oikealla käsittelyllä voidaan saada aikaiseksi kehräävää ääntä.

VAARALLISUUS

1. Felinium aiheuttaa mahdollisesti haavoja ja reikiä testaajan nahkaan, suoritettaessa testiä 1 ja 2.

2. Ihmisten ruokatarvikkeilla on taipumusta haihtua ilmaan joutuessaan kosketuksiin feliniumin kanssa.

3. Felinum lisää huomattavasti pimeässä liikkuvien kappaleiden kaatumisherkkyyttä.

4. Kylminä öinä felinium absorboituu lämpimiin aineisiin aiheuttaen tukehtumisvaaran.

5. Feliniumista ja tietyistä ravintoaineista muodostuu haitallista ja pahanhajuista jätettä. Mikäli felinium on kitkerää, jätteellä on taipumusta kasautua sopimattomiin paikkoihin.

6. Felinium saattaa aiheuttaa allergisia oireita joissakin yksilöissä.

7. Feliniumilla on taipumusta edesautttaa huonekalujen riekaloitumista.

8. Feliniumista irtoaa karvan muotoisia hiukkasia, jotka absorboituvat joka paikkaan.

ERITYISHUOMIOTA VAATIVAT SEIKAT

1. Kaikki ihmisten ruokatarvikkeet tulee säilyttää paikassa, jossa ne eivät joudu kosketuksiin feliniumin kanssa.

2. Feliniumin aiheuttaman kaatumisvaaran vähentämiseksi, suositellaan infrapunalasien käyttöä pimeän aikaan.

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

M-kirjain kissan otsalla

Kirjavien, niin sanottujen tabbykuvioisten kissojen otsalla on erotettavissa musta kuvio joka muistuttaa selvästi M-kirjainta. Kuvioon liittyy useita legendoja, jotka kertovat kuinka tuo M-kirjain kissan otsaan oikein piirrettiin.

Egyptiläisille tämä tabbykissojen tunnusmerkki toi mieleen pyhän Scarabee-kuoriaisen, joka siten yhdistettiin kissan ja etenkin jumalatar Bastetin ikonografiaan. Kissa, joka istuu suuren scarabee-kuoriaisen selässä, on egyptissä suosittu patsasaihe. Olen itsekin saanut sellaisen egyptintuliaisena.

Muslimien tarinaperinteessä kissa on siisteytensä perusteella luokiteltu mielllytäväksi ja hyväksi eläimeksi toisin kuin esimerkiksi sika. Kerrotaan, että profeetta Muhammedilla oli kissa nimeltä Muezza, johon hän oli hyvin mieltynyt. Profeetta jopa leikkasi hihansa irti mieluummin, kuin häiritsi sen päällä nukkuvan kissan unta. Kerran Muezza sitten pelasti Muhammedin tappamalla myrkyllisen käärmeen, joka yritti luikerrella profeetan kaavun hihaan. Muhammed oli tästä niin kiitollinen, että painoi kissan otsalle M-kirjaimen oman nimensä muistoksi ja silitti kissan selkää niin, että siihen ilmestyivät tummat tabbykuviot. Kirjain muistuttaa siten ihmisiä Muhammedin kissalle antamasta siunauksesta.

Kristillisessä kansanperinteessä kerrotaan, että kun Jeesus-lapsi syntyi, oli kylmä yö. Lapsella oli vilu kehdossaan. Tallissa oleva emokissa hyppäsi silloin kehtoon ja lämmitti Jeesusta omalla pehmoisella turkillaan. Kiitokseksi äiti, neitsyt-Maria, painoi oman nimikirjaimensa kissan otsaan.

Todellisuudessa kahdessa viimeisessä tarinassa on kielellinen virhe. Kumpikaan M-kirjaimen kissaan painaneesta henkilöstä ei olisi käyttänyt latinalaista M-kirjainta. Neitsyt Maria oli arameankielinen nainen, joten hänen nimensä ensimmäinen kirjain olisi siten ollut Mem מ. Muhammed puhui ja kirjoitti arabiaa, joten hänen nimensä alkoi arabialaisella Miim-kirjaimella, jonka merkki on م.

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Milady ja Romy

Muistuipa tuossa yllättäen mieleen kaksi piirrettyä lastensarjaa, jotka olivat minulle aikanaan tärkeitä. Olin jo pienenä oikea kissahullu kissanpalvoja ja seurasin näitä sarjoja pelkästään niissä esiintyvien kahden kissahahmon takia.

Olisi sinänsä hauskaa nähdä nuo sarjat uudestaan, mutta hyvin varmasti aika on niiden osalta tehnyt tehtävänsä. Niitä ei enää aikuinen todennäköisesti jaksaisi edes katsoa, jos nyt ei sitten kamalassa krapulassa tai muuten puolustuskyvyttömänä. Mutta hauskahan niitä silti on muistella. Varsinkin kun erityisesti naisten esittäminen erilaisina kissahahmoina kiinnostaa minua kovasti.

KOLME MUSKETTIKOIRAA

Toinen sarjoista oli nimeltään Kolme Muskettikoiraa, alkuperäiseltä nimeltään D'Artacan y los tres mosqueperros. Olen useammallakin taholla huomannut, että sarjan tunnari räksyttää monissa kännyköissä soittoäänenä. Nostalgiaa harjoittavat siis todennäköisesti jotkut muutkin, kuin minä.

Muskettikoirissa olivat koirat päähenkilöinä ja tarina perustui Alexander Dumasin Kolmeen muskettisoturiin. Muskettisotureiden, kuten myös Muskettikoirien tarinassa esiintyy salaperäinen femme fatale, Milady de Winter, joka on rehtien koirien joukossa tietenkin juonitteleva kissa. Luonnollisesti Milady on lastensarjassa alkuperäisen kirjan murhaavan vaarallista kaunotarta kesympi ja vähemmän traaginen hahmo, mutta aiheuttaa kuitenkin koirasankareille kaikenlaista harmia timanttien ryöväämisestä myrkyttämiseen.

Viitaan pukeutuva, naamiokasvoinen Milady saa koiramiehet lankeamaan pauloihinsa kauneudellaan ja salaperäisyydellään, jota harva pystyy vastustamaan. Hänen synkkä hahmonsa onkin monin verroin kiinnostavampi ja huolellisemmin piirretty kuin vaikkapa sarjan päähenkilön Dogtanianin rakastetun, Julietin väritön ja laimea hahmo. Juliet puolestaan on sellainen vaaleanpunaisiin pukeutuva, äitelän avuton kultatukka, kuin kiltin ja viattoman perinaisen oletetaan olevankin. Miladyssa puolestaan on käytetty oivaltavasti hyväksi kissoihin liitettyjä negatiivisia, mutta kiehtovia assosiaatioita, kuten petollisuus, yöeläimellisyys, ahneus, sulokas vaarallisuus ja viettelevyys. Tärkein katsojaa kiinnostava piirre hänessä on kuitenkin se, että hän on aktiivisesti seikkaileva toimija. Hän on piristävällä tavalla jotain aiuvan muuta kuin pelkkä sankaria kotiin odottava katselija, jota on pidetty perinteisissä seikkailutarinoissa ainoana naiselle sopivana hyvänä roolina. Kuten arvata saattaa, Miladylle ei lopuksi käy kovinkaan kaksisesti, vaikkei piirretyssä sentään teloitetakaan häntä, kuten alkuperäisessä kirjassa:


Milady, during the passage had contrived to untie the cord which fastened her feet. On coming near the bank, she jumped lightly on shore and took to flight. But the soil was moist; on reaching the top of the bank, she slipped and fell upon her knees.

She was struck, no doubt, with a superstitious idea; she conceived that heaven denied its aid, and she remained in the attitude in which she had fallen, her head drooping and her hands clasped.

Then they saw from the other bank the executioner raise both his arms slowly; a moonbeam fell upon the blade of the large sword. The two arms fell with a sudden force; they heard the hissing of the scimitar and the cry of the victim, then a truncated mass sank beneath the blow.

The executioner then took off his red cloak, spread it upon the ground, laid the body in it, threw in the head, tied all up by the four corners, lifted it on his back, and entered the boat again.

In the middle of the stream he stopped the boat, and suspending his burden over the water cried in a loud voice, “Let the justice of God be done!” and he let the corpse drop into the depths of the waters, which closed over it.


MATKA MAAILMAN YMPÄRI

Toinen sarja, jota seurasin innolla, on Matka maailman ympäri, alkuperäiseltä nimeltään La Vuelta al Mundo de Willy Fog. Sen tarina perustuu Jules Vernen samannimiseen kirjaan. Piirrossarjassa hyvinä päähenkilöinä ovat leijona Willy Fogg, kaksi kissaa Rigardon ja Romy sekä jonkinlainen hiiri tai hamsteri Tico. Tarinan seikkailuissa maailman ympäri matkaava retkue joutuu jos jonkinlaisiin kommelluksiin, enimmäkseen heidän vedonlyöntiään sabotoimaan pyrkivien konnien toimesta. Yhdessä Intiaan sijoittuvassa jaksossa akrobaatin taidoilla varustettu palvelija Rigardon pelastaa roviolle sati-perinteen takia joutumaisillaan olevan lesken, prisessa Romyn. Romy on kiltti, viehkeä, pehmeä-ääninen, hurmaava kiltti kotikissa jota koko porukka rakastaa ja palvoo, kuten laulun lyriikoissakin todetaan:

Romy now, that you’re with us you'll be the angel of the team.
It’s my turn - the gentle touch of Romy - they love me so much

Jos muistan oikein, niin prinsessa on kohtuullisen passiivinen ja puolustuskyvytön hahmo ja hänen roolinsa oli lähinnä joutua ryöstetyksi tai mieshahmojen retuuttamaksi. Toki hän tietenkin on myös viehkeä koriste ja kohteliaisuusmagneetti, joka pukeutuu kauniisiin sareihin ja silmät pyöreinä sanoo usein pehmeästi "ooh". Kuten hyvien naisten perinteiseen rooliin kuuluu, prinsessa Romy saa tietenkin lopussa palkintonsa hyvästä käytöksestä kun hän ja rehti vedon voittanut leijona, Willy Fogg menevät naimisiin.

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Painajainen

Saattaa olla merkki liiallisesta väsymyksestä, kun alkaa nähdä painajaisia jotka ovat kokonaisuudessaan kauhuelokuvan veroisia ja tuntuvat liian todelta. Näen aika harvoin painajaisia ja siksi viimeöinen outo ja kauhea uni jäi hyvin kirkkaana mieleeni. Kirjoitan sen ylös, koska se oli todella kummallinen ja tunnetasolla niin realistinen että on vieläkin vähän melankolinen olo.

Unessa oli ilta ja kävelimme hilpeän kaverijoukon kanssa aikeena mennä ilmeisesti baariin tai jatkoille. Menimme yli rautatiesillan ja silloin yksi joukossa mukana oleva tunnettu hurjapää sai päähänsä, että hän haluaa kokeilla jotain akrobaattisia temppuja sillan kaiteilla siitä huolimatta että kuulimme junan olevan tulossa. Huolestuin unessa siten, kuin yleensä huolestun jos joku alkaa kännissä temppuilla ja anelin häntä lopettamaan. Hän ei kuunnellut pyyntöjäni eikä muidenkaan vastalauseita, vaan oikeastaan vain innostui niistä entistä enemmän ja alkoi riekkua uhmakkaasti kaiteen päällä pelkojamme pilkaten.

Juna lähestyi ja huusimme häntä vihaisesti lopettamaan. Hän huusi vastaan, ettei ole mitään hätää ja että hän kyllä tietää mitä tekee. Temppuilija teki kaiteella jonkun hienon parkour-tempun ja siinä samassa juna porhalsi sillalle kauheaa vauhtia. Temppuilijan tasapaino horjahti jotenkin väärään suuntaan ja kaikkien kauhistuneiden katseittemme alla juna silpaisi miehen mukaansa ja rusikoi hänet jonnekin kiskojen väliin. Junan jarrut kirkuivat ja sen pysähtyminen tuntui tapahtuvan kuin hidastettuna. Tunsin miten epäuskoisuuden ja hyisen kauhun tunne valui sisääni. En voinut uskoa, että jotain niin hirveää voisi tapahtua. Kaikki menivät tolaltaan ja olivat varmoja, että temppuilija oli kuollut. Juoksimme sillalle ja kuulimme huutoa. Minä juoksin ensimmäisenä ja näin että juna oli raahannut temppuilijan sillan yli ja paiskannut hänet toisella puolella olevalle liejuiselle pellolle. Hän oli vielä elossa.

Mies kirkui hulluna tuskasta. Hänen molemmat jalkansa olivat leikkautuneet poikki polven yläpuolelta. Reisistä oli jäljellä vain tasaisesti leikatut pölkyt ja niiden leikkauspinnasta näkyi valkoinen luu keskellä punaista lihaa aivan kuin jossain sarjakuvan pihvissä. Verta ei vuotanut (epärealistisesti) kauhean paljon mutta leikkauskohta oli tahriintunut pahasti mustaan multaan. Mies yritti ryömiä hirvittävää kipuansa pakoon käsillään itseään raahaten. Ajattelin että ensimmäistä kertaa elämässäni näen juuri hänen huutavan, karjuvan ja itkevän tuskasta, sillä hän ei juuri koskaan osoita tuntevansa kipua oikeassa elämässä.

Juoksin miehen luo, polvistuin ja koetin sitoa hänen jalantynkänsä repustani riuhtaisemallani budopuvun vyöllä. Onnistuin huonosti joten luovutin ja lopulta otin vain hänen päänsä syliini. Mies oli liikuttavan pieni ja hauras menetettyään vahvat jalkansa. Hänen huutonsa oli hirvittävää ja hänen äänensä alkoi särkyä käheäksi sen vain jatkuessa. En osannut tehdä mitään muuta kuin pitää häntä paikallaan, silittää vereen tahriutuneita hiuksia ja peittää jostain syystä kämmenelläni hänen silmänsä. Kiinnitin huomiota, että hänellä oli jalassaan samat farkut joissa olin nähnyt hänet viimeksi kohdatessamme. Myötätunto, jota häntä kohtaan tunsin oli sanoin kuvaamaton.

Huusin muita soittamaan ambulanssin ja kyyneleet alkoivat valua kirvelevinä poskilleni. Tajusin miten hirvittävä tragedia miestä ja samalla meitä kaikkia oli kohdannut yhdessä mitättömän pienessä hetkessä. Miehen elämä olisi hyvin suurilta osin lopussa, koska hänelle liikkuminen ja ruumiin voima olivat todella tärkeitä. Hänen mukanaan musertui myös osa meistä ja hän oli meille samalla sekä kuollut, että tuskaisesti elossa. Näin hänet sieluni silmillä rullatuolissa ja ajattelin että hänen olisi ollut sittenkin parempi kuolla kuin jäädä eloon, hänen luonteensa tietäen. Tunsin hirvittävää syyllisyyttä siitä, että koin jotenkin yllyttäneeni miehen temppuilua jäädessäni katsomaan sitä sen sijaan että olisin kävellyt pois.

Unen loppupuolella mies oli viety puhtaan valkoiseen sairaalaan ja kävimme katsomassa häntä. Valkoiset ohuet verhot heiluivat tuulessa sairaalavuoteen ympärillä ja oli hyvin viileää. Hän oli tyystin musertunut ja menettänyt elämänhalunsa. Yritin kuvitella hänelle jalkaproteesit ja jopa sen miten hän niillä liikkuisi, mutta tajusin että hän tuskin jaksaisi elää raajarikkona. Suru oli laskeutunut kaveripiirimme harteille, eikä kukaan enää hymyillyt tai sanonut mitään mikä ei olisi ollut raskasta ja murheen murtamaa. Ajattelin unessa, että meistä kukaan ei enää koskaan hymyilisi.

Unesta oli todella outoa herätä. Helpotus oli tietysti valtava, kun tajusin että se oli vain painajainen. Unessa esille tulleet tunteet olivat vain monin verroin voimakkaampia kuin mitä olen viime aikoina arkielämässä tuntenut ja jäivät siksi vaivaamaan mieltä. Mitenkähän tällainen uni pitäisi oikein tulkita.

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Vähän on pakko irvaista

En sitten kuitenkaan malta olla irvaisematta, vaikka ensin meinasin jättää tämän kaikessa banaaliudessaan ja mauttomuudessaan väliin.

Kun on enemmän kuin kotitarpeiksi saanut seurata irvailuja suomalaisen naisen huonoudesta, seksittömyydestä ja rumuudesta naapurimaan kaunottariin verrattuna, ei voi olla hirnahtamatta kyynisesti, kun kaunottaren silkkoinen sisus kerrankin käännetään esille. Lisää hirnumisen aihetta voi tempaista vaikka siitä, että taannoin miesten iloista idänmatkailuhalukkuutta lisääville tuulipuvuille irvaillut pakkelinaama kertoilee vaihteeksi tosiasioita siitä miten helpot ja halvat saaliit ovat oppineetkin itse saalistamaan tyhmiä poroja.

Niin. Käykää vain toki rumahisten haukkujat rajan takana ostamassa tai vonkaamassa kauniimpaa ja puunatumpaa tavaraa. Se on tietenkin aina laadukkaampaa, empaattisempaa, älykkäämpää, lempeämpää, kivempaa, räiskyvämpää ja ymmärtäväisempää seuraa kuin kahisevassa tuulipuvussa hautunut hapan tylsä kotimainen tavara. Ulkomailta tehdyissä rihkamaostoksissa saattaapi kuitenkin olla semmoinen pikkuinen riski, että koreasta kuoresta huolimatta laatutakuu ei välttämättä olekaan voimassa.

Maassa, jossa naisihmistä usein kohdellaan esineenä ja jossa tavara arvotetaan tienaamisvälineeksi, ei välttämättä kasveta luonteeltaan ja käytöstavoiltaan miksikään herttaisiksi hellan ääressä viihtyjiksi ja suloisen romanttisiksi pikku kisumirrirakastajattariksi. Sellaisen näytteleminen toki saattaa luontua hetken aikaa vallan mainiosti, samoin kuin mikä tahansa käyttökelpoinen rooli. Ihminen kun on oppivainen eläin.

Saalistajien kanssa elääkseen kisaileva harjaantuu helposti itsekin häikäilemättömäksi saalistajaksi. Halveksuntaa osakseen saanut oppii sitä myöskin helposti takaisin antamaan. Kyky rakastaa ja olla empaattinen, luotettava, kunnollinen sekä kiltti voi jostain kumman syystä hukkua huorana toimineelta jonnekin matkan varrelle. Tilalle saattaa hyvinkin löytyä piinkova taito iskeä vyön alle ja pelata kortit aina itselle edullisimmin. Keinoja kaihtamatta, omatunnon kolkuttamatta ja kunniasta piittaamatta. Eikös se ole sitä luonnollista, selviytymisen kannalta välttämätöntä evoluutiota?

Niin makaa kuin petaa ja sitä saa mitä tilaa. Eikös se tosimiesten motto näin mennyt?

No, pistetään kuitenkin kyyniset nauruhanat kiinni ja kahistaan vaan me rumahiset edelleenkin naama peruslukemilla. Ollaan hiljaa ylpeitä siitä, että meillä on sentään siihen mahdollisuus.

sunnuntai, lokakuuta 22, 2006

Koskettaminen kultaakin kalliimpaa

Lauantain ja sunnuntain välinen yö tuli vietettyä hauskan poikkeuksellisella tavalla: hieromalla ystävien olkapäitä ja lajimme shiatsuhieronnasta mieleen muistuvia hermoratoja. Olipas muuten todella mukavaa moisen kokeileminen. Jotain aivan muuta, kuin jokseenkin aina saman kaavan mukaan menevä klassinen illanvietto. Nukkumaan tuli mentyä iloisena ja virkistyneenä myötämielinen hymy huulilla eikä aamulla koskenut päähän.

Hierominen ja hierotuksi tuleminen on itselleni yksi tärkeimpiä kosketuksen muotoja ja siihen liittyvä mielihyvä on ilahduttavaa jakaa muidenkin kanssa. Ihmisiin kun kertyy syystä tai toisesta noita jomottavia fyysisiä solmuja, jotka suorastaan huutavat purkamistaan. Eikä niiden vanuttaminen nyt niin vaikeaa ole tai vaadi mitään monen vuoden koulutusta tai hierojatutkintoja. Siitä vain kokeilemaan, kyselemään ja opettelemaan.

Iho on ihmisen suurin aistinelin ja kosketusaisti kehittyy aisteista ensimmäisenä säilyen myös pisimpään. Aivan! Vanhukseksi asti. Koskettamisen merkitys on ihmiselle mittaamaton. Se on ihmisen sosiaalisin aisti, joka vaikuttaa niin itsensä kokemiseen kuin muiden ihmisten kanssa solmittaviin suhteisiinkin.

Olen lukenut, että masennus ja henkinen pahoinvointi liittyvät hyvin voimakkaasti siihen, että ihmisillä on valtava kosketuksen puute. Yhdyn tähän käsitykseen sataprosenttisesti. Koskettamattomuus aiheuttaa itsestäänselvästi masennusta, ahdistusta, aggressiivisuutta, empatiakyvyttömyyttä ja itseensä käpertymistä. Toisen ihmisen kosketus on ehkä suurin kuviteltavissa oleva hyväksymisen ilmaisu. Koskettamalla toista ihmistä voi ymmärtää toisen kokemusmaailmaa ja tarpeita syvällisemmin sekä siirtää tunteita jopa paremmin kuin puhumalla. Ystävällinen kosketus rikkoo vierauden ja epäluuloisuuden rajan sekä lisää ihmisten vapautuneisuutta toistensa seurassa.

Koskettamiseen liittyy tietenkin myös isoja ongelmia, sillä se ei suinkaan ole mikään rajaton jokaihmisen oikeus. Tietenkään ei ole yleisesti hyväksyttävää rohmaista mielijohteesta kiinni kehen tahansa tai käydä hipelöimään edessä istuvan vieraan ihmisen tukkaa bussissa. Laissa määritellään sen sijaan ihmisen oikeus koskemattomuuteen. Täysin ymmärrettävää onkin se, että ihmistä ei saa mennä koskemaan jos tämä itse ei sitä pyydä tai halua. Jokaisella täytyy olla oikeus ympärillään olevaan koskemattomuuden piiriin, jonka rajoja ei saa rikkoa väkivalloin.

Koskettamiseen liittyvää neuroottissävyistä pelko- ja tabukynnystä voi tietenkin pyrkiä jonkun verran madaltamaan korostamalla voimakkaasti koskettamisen positiivista ja taka-ajatuksetonta, enemmän ystävällisyyteen ja yhteisöllisyyteen (kuin intiimiin seksuaalisuuteen) liittyvää puolta, jonka estottomampi ilmaiseminen saattaisi olla koko ihmiskunnalle hyväksi.

Kokeilkaa: menkää ja halatkaa rautakangenjäykkää isäänne, silittäkää lempeästi äitinne tukkaa ja tehkää siihen kampaus, hypittäkää riemusta kiljuvaa lasta ilmaan ja vaihtakaa neniä, kysykää kaverilta onko niskat kipeät ja hierokaa jos hän haluaa. Katkaiskaa pahan mielen kierre pitämällä lämmin hetki kainalossa. Tarjotkaa auttava käsi, jos joku huonosti liikkuva ei joskus pääse jostain omin avuin. Älkääkä heti automaattisesti säikähtäkö ja puolustautuko aggressiivisesti, jos joku vieras joskus lupaa kysymättä tai pahaa tarkoittamatta istuu viereenne tai koskee teihin. Olin itse tilanteessa, jossa kirjaimellisesti ojan pohjalta ryömivä pahan näköinen pultsari kohti rönytessään ja jotain selittämään pyrkiessään tuli pelkästään taputtamaan ystävällisesti olkapäälle kun en inhoten kavahtanutkaan ja väistänytkään häntä. Sen jälkeen hän jatkoi harmittomasti matkaansa. Vaikka kaikki vaistot siinä vaiheessa käskisivät karttamaan, hetken odottaminen osoitti, ettei mitään pelättävää oikeasti ollutkaan. Toinen vastaavanlainen tilanne sattui eräässä kaoottisessa baarissa, kun tuntematon mies tuli yhtäkkiä hipelöimään niskaani. Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että äsähdän äkeästi ja vähintään läppään sormille, mutta päätin kuitenkin katsoa ensin. Hipelöijä hymyili humalaisen anteeksipyytävästi ja perääntyi pyytämättä. Eikä tarvinnut edes suuttua.

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Autumn falls

Aamuisin ei enää kärsi pyöräillä töihin ilman hansikkaita. Odotan ensimmäistä kuuraa. Pian joutuu miettimään mitä päällensä laittaa, eikä iltaisin harjoituksiin mennessä ole enää mukavaa ajella ilman valoja kavaliin kuoppiin. Lämmin sänky ja rakkaan miehen paljas suudeltava selkä houkuttavat entistä enemmän käpertymään siilinä talviuneen. Uni on raskasta, vain tassulla naamaan läimäyttävä kissa saa sen ennen kellon soittoa rikkumaan. Sänkyyn takaisin mielivä zombie on helppoa patistaa antamaan ruokaa.

Musta kissa makaa öisin selkäni päällä ihan kuin sekin tarvitsisi lisälämpöä. Toinen kissa on vaihtanut mielipaikkansa ikkunan äärestä pehmeään tuoliin, kaipa ikkunan luona vetää ikävästi. Aamut ovat hiukan julmia. Joka sarastuksen aikaan on vain karisteltava itsensä irti toisen tuoksusta ja kipattava uninen kissa tylysti poijes niskastaan. Noustava ihmisen varjona hengittämään kylmää ilmaa. Nariseva koneisto käynnistyy vasta sitten kun avaan työhuoneeni ikkunan ja juon ensimmäisen kupillisen kahvia.

Syksyn taivas on juuri sellainen kuin eräs opettaja opetti sen maalaamaan: horisontti on tumma ja raskas, korkeammalle noustessa sini muuttuu viiltäväksi. Ruskan värit ovat kuin sitruunamehu haavassa, ne kirvelevät ja saavat silmät vuotamaan vettä. Ilmassa on kylmän ja horroksen traaginen tuoksu. Pakahduttaa.

Muutokset odottelevat nurkan takana. Pitäisi tehdä vuoden vaihteeseen mennessä raskaita ratkaisuja sen suhteen jatkaako puritaanisesti turvallista palkkatyötä vai heittäytyykö tyystin virran vietäväksi tekemään sitä mitä rakastaa ja josta saatetaan yhtä hyvin maksaa kuin olla maksamattakin. Puntarissa siis dramaattisesti raha tai rakkaus, luulin että sellaista joutuu puntaroimaan vain romanttisissa kirjoissa. Lisämurheena on valinta siitä, pysyäkö hennosti kasvaneilla juurillaan vai lennähtääkö juurettomana muuttolintuna todella todella kauas. Kauemmas kuin koskaan. Mikään järkeä kummempi ei varsinaisesti pitele minua paikallani, enkä ole varma pitäisikö olla kerrankin täysin järjetön.

Niin hyvin sopii näihin hetkiin CMX:n ihmeellisen kaunis Aura. Sitä kuuluu kuunnella kynttilän valossa punaviiniä siemaillen kun syksyn viima ujeltaa nurkissa.

AURA

Elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään
aamupäiväin kappaleisiin
iltojen ikävään
missä
kasvot puhuvat omaa kieltään
oppivat suruaan nauramaan
ja elämän hauraat astiat
katsovat ihmetellen toisiaan

askel ja pysähdys kerrallaan
yksi nurin yksi oikein
etsi tietä joka hehkuu
polkua joka puhuu

se on käsiesi liikkeissä
se on taivaankannen valoissa
se on päivällä ja yöllä ja aina
se on täällä se on muualla
se ei puhu, ei voi vastata
olen ymmärtänyt tämän sen valossa

talvi toi meidät tähän paikkaan
missä lepäämme kylki kyljessä
opimme enemmän toisiamme
opimme ajoissa luopumaan

en ehkä tiedä mitä tehdä
vaikka joskus olenkin varma
ja joskus makaan aivan hiljaa
ja uskallan vain epäillä

jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Edes yksi hyvä uutinen

Kohtuullisen ankean ja varjoisan viikon päättää sentään kauniin aurinkoinen perjantai, jona saa lukea edes YHDEN hyvän uutisen lehdestä. Perhana, että tulikin hyvä mieli!

Bangladeshilainen kansantalouden professori Muhammad Yunus on voittanut Nobelin palkinnon. Kyse on miehestä joka on perustanut Grameen-pankin. Pankki antaa lainoja yhteiskunnan huono-osaisille, että nämä voisivat paremmin voittaa alkuvaikeudet pyrkimyksissään parempaan elämään. Tutkimuksissaan ja toiminnassaan Yunus on päätynyt siihen tulokseen, että pienillä lainoilla voi olla hyvinkin suuri merkitys ihmisen selviytymisen kannalta.

Grameen pankki auttaa erityisesti kouluttamattomia naisia, joiden on jokseenkin turha kuvitella saavansa apua muualta. Naisten ahkeruuden ja selkärankaisuuden hyvin tuntien tämä on järjellistä ja kannattavaa toimintaa. Monet lainan saaneet ovat onnistuneet nousemaan köyhyysrajan yläpuolelle ja nostamaan samalla koko perheensä paremmin toimeentuleviksi. Lainat tulevat kuulema myös erittäin hyvin takaisinmaksetuiksi, sillä nämä köyhät naiset ovat yleisesti rehellisiä lainanottajia.

Tässä on vinha perä. Miehille jaettu raha saattaisi haaskaantua joihinkin vähemmän epäitsekkäisiin tavoitteisiin, kuin perheen elintason nostamiseen. Sitäpaitsi raha jäisi nimenomaan miehen haltuun ja omavaltaisesti käytettäväksi, tasa-arvosta kun kehitysmaissa on tuskin kuultukaan. Eikä sillä takaisinmaksullakaan olisi niin takeita, kun mies voisi hilpaista rahan turvin omille teilleen välittämättä pätkääkään siitä naisen kontolle sysäämästään perheestä jonka jättäisi taakseen. Tuleepahan vain elävästi mieleen Hesarin Kuukausiliitteen juttu lehmästä joka lahjoitettiin perheelle, jossa topakka ja vastuuntuntoinen mummu oli jäänyt hoitamaan isoa liutaa lapsia äidin kuoltua aidsiin ja holtittoman isän otettua ritolat. Eipä voi muuta kuin kumartaa syvään ja kunnioittavasti. Ja ehkä ostaa lehmän jos saan tarpeeksi lahjoitusintoisia ihmisiä kasaan jouluun mennessä.

Minulle on ainakin turha tulla naukumaan, että palkinto meni väärään osoitteeseen. Yunuksen kaltaiset ihmiset ovat kannustuksensa ansainneet. Mara kyllä tulee toimeen ilmankin.

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Vaarallisia keskustelunaiheita

Ihmisten kanssa on käsittämättömän vaikeaa keskustella. Joskus tuntuu siltä, että vaikeneminen on todellakin kultaa. Ehkä pitäisi olla vain hiljaa ja tarkkailla neutraali Mona Lisa -hymy huulillaan muiden älyllisiksi elämänmuodoiksi itsensä laskevien touhuja. Mutta kun en voi, enkä saata. Minussa näet jyllävät kaikkien niiden vuosituhansien ajan suunsa kiinni pitäneiden ja "väärät" mielipiteensä nielleiden esi-äitieni geenit, joihon on kertynyt Olkiluodollisen verran säteilevää hatutusta.

Ajautuipa tuossa viikonloppuna keskustelu taas muodikkaasti siihen, että mihinkä sitä feminismiä tai itseasiassa ylipäätään mitään humanistisia aineita oikein tarvitaan. Itsensä "oikean tieteen" edustajiksi laskevilta pukkasi ennustettavasti jälleen kerran näitä "älykkäitä" kommentteja, että eipä tietenkään mihinkään ja että humanistit on Krusty-pellejä, luonnontiede selittää kaiken ja että naiset itse aiheuttavat kaikki ongelmansa jne. Päälle kuului tietysti nauraa öyhöttää Beavis and Butthead -naurua ja läppäillä riemastuneita viitosia. Hoh-hoijaa.

Annettakoon tässä kritiikissä sen verran köyttä, että älyllisen väittelyn sijasta oli jälleen kerran puolin ja toisin kyse enemmänkin ystävien välisestä tylsän laskuhumalaisesta jänkkäämisestä, jossa ei suinkaan tuotu neutraalilla tai rakentavalla tavalla esille erilaisia näkökulmia, vaan pyrittiin keinolla millä hyvänsä nujertamaan eri mieltä olevat. Todellisuudessa harvemmalla tähän väittelyyn osallistuneella edes oikeasti on mitään keskenään toisistaan poikkeavia mielipiteitä tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta, ihmisarvosta tai etiikasta. Pitipähän vain itse kunkin valita viihteen ja jännityksen vuoksi musta tai valkoinen puolensa. Lyhesti sanottuna: silkkaa idiotismia.

Kun tuli kyse naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai väkivallasta ylipäätäänkin, jota feministit vastustavat ja jonka vähentämiseksi naistutkijat etsivät kiivaasti vastauksia, kysäisin että kertokaapas sitten (viisaat miesgurut, kun kerran kaikkeen vastauksen tiedätte) että minkäs takia se miehen nyrkki ei pysy sen enempää maailmanlaajuisesti kuin liian monessa parisuhteessakaan taskussa, kuten sotauutiset ja naisten hakkaamistilastot osoittavat. Ensireaktiona kiivettiin melkein seinälle, että mistäs helvetistä he tietävät kun eivät hakkaa naisia. No eivät tietenkään hakkaa! Ihan kuin minä nyt viettäisin vapaaehtoisesti ja mielelläni aikaani sellaisten ihmisten kanssa jotka hakkaavat.

(Tähänhän nyt voisi tietysti vitsailla, että ai eivätkös kaikki miehet olekaan hakkaajia ja että eivät varmaan kaikki humanistitkaan sitten siinä tapauksessa ole pellejä vai mitä :) )

Sitten erään luomakunnan piikkikruunuihin lukeutuvan ajatustoiminta pääsi Suomi-viinan siivittämään vauhtiin ja hän alkoi filosofoida, että naiset tietenkin itse ovat valinneet naistenhakkaajia kumppaneikseen ja edistäneet täten väkivaltaisten miesten geenien siirtymistä eteenpäin (ihan kuin ennen aikaan olisi paljon naisen mielipiteitä kumppanin valinnassa kyselty). Filosofointi jatkui edelleen pohdintana, että itse asiassa miehet alkavat hakata naista vasta alettuaan kimppaan naisen kanssa, joten hakkaamisen alkaminen täytyy johtua 1+1 = tietenkin naisesta. Onhan nainen sitäpaitsi itse tietoisesti hankkiutunut kimppaan nyrkinheiluttajan kanssa. Eli aina on ollut näin, tulee jatkossa olemaankin ja että mitään muutosta ei ole näköpiirissä eikä tarvitse edes yrittää. Ja suluissa vielä ivallinen hymähdys, että kikkelis kokkelis, mitäs valitsitte väärin. Erityisen patologista tässä oli se, että joukon normaalisti ei-sovinisteiksi lukeutuvien miesten suusta kuului vain hyväksyvää hännystelevää hörähtelyä. Mikäpäs se joukossa tiivistyikään?

Tässä vaiheessa vastaiskunani oli huomauttaa häijyn ironisesti, että sääli kun minulla ei ollut juuri nyt olkapäällä kameraa, jolla tallentaisin tätä alempien elämänmuotojen primitiivistä kommunikointia nauhalle dokumentiksi pehmeällä äänellä kommentoiden (vrt. D. Attenborough). Olisi siinä tulevilla sukupolvilla ihmettelemistä ja säälimistä.

Suuri filosofi oli nähtävästi sitä mieltä, että ei hän oikeastaan tiedä miksi miehet hakkaavat, mutta genetiikalla kuitenkin selitetään aukottomasti kaikki. Naiset ovat hänen mukaansa täysin syypäitä siihen, että miehet hakkaavat ja hänellä ei ole tarjottavana lääkkeeksi muuta kuin ivallista voivoita. Siltikään humanisteille (tai tarkemmin sanottuna naistutkijoille) ei pidä missään nimessä sallia pienintäkään mahdollisuutta tehdä erilaiseen lähestymistapaan pohjautuvaa tieteellistä tutkimusta, jolla pyritään määrätietoisesti korjauksiin ja muutokseen.

Aika fatalistista. Tuolla logiikalla kulttuurisella evoluutiolla (hui mikä hirveä humanistinen kirosana) ei olisi mitään merkitystä ja kökkisimme kenties vieläkin tyytyväisenä puussa kuorimassa banaaneja ja nyppimässä kirppuja toisistamme - mikä ei välttämättä olisi mikään huono asia, kun katsoo millaista havokkia rotumme on maailmassa saanut aikaan.

Sain kuitenkin kylkiäisinä hakemani vastauksen siihen, että miksi humanistit ovat joidenkin mielestä pellejä, miksi naistutkimus on vaarallista roskaa sekä väärää tietoa ja että miksi naisen pitäisi sittenkin mieluiten pitää turpansa kiinni ja hinkata vain geeniensä johdattelemana vessanpyttyä. Myös Anna Politkovskajan murha vastaa tietyllä tavalla tähän samaan kysymykseen, mikäli siirrytään sukupuolikysymyksestä yleiseen vallankäytön lainalaisuuksiin:

Sotimisen, luonnontieteellisten totuuksien, teknologian ja kaupankäynnin perusteille rakennettu alistajien ja alistettujen välisestä suhteesta polttoaineensa saava ihmiskunta on luonnollinen ja ainoa hyvä olemassaolon muoto. Sitä ei parane mennä sorkkimaan, vaan se tulee hyväksyä mukisematta. Valtaa pitäviä ja heidän vääriä tekojaan EI saa kritisoida, EIKÄ väärinkäytöksiä pyrkiä vähentämään tai tutkimaan ilman että joutuu pilkanteon, väheksynnän, uhkailun, väkivallan tai pahimmassa tapauksessa murhan kohteeksi. Mitään ei saa muuttaa, koska silloin hierarkian huipulle kivunneet joutuisivat luopumaan katteettomista eduistaan. Vakavaksi väärinkäytökseksi laskettavaa touhua on myös kulttuuriseen evoluutioon puuttuminen ja sen merkityksen vahva painottaminen, kun etsitään humaanimpia vaihtoehtoja epäoikeudenmukaisille hierarkioille ja alistussuhteille. Semmoista ei kerta kaikkiaan saa tehdä. Piste.

Feminismi on pelottavaa ja tuomittavaa siksi, että se pyrkii ärsyttävästi kaivamaan esille sitä tietoa joka on aina ja ikuisesti sensuroitu sekä lakaistu maton alle. Feministit ovat yhtä vittumaisia otuksia, kuin ruumiskoirat jotka etsivät murhan uhreja maan alta tai jorpakosta. Väittelyn matalaan tasoon tympääntynyt ja kotiin nukkumaan lähtenyt Jänismies totesi myöhemmin hienosti, että on siinä vain kaiken kaikkiaan jotain todella hämärää, kun mitä tahansa tiedon hankkimiseen ja esille tuomiseen tähtäävää toimintaa kritisoidaan ja vastustetaan yhtä kovalla apinan raivolla kuin feminismiä.

Niin on muuten taatusti Politkovskajan murhassakin.

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Vittu haisee hyvälle!

Aluksi varoitus kaikille herkkäsilmäisille ja -mielisille pikku tytöille ja pojille. Seuraavaksi tulee K18 tekstiä, jossa vilisee sukupuolielimiä ja muita nolostusta sekä poskien punoitusta aiheuttavia asioita. Mikäli olette sitä mieltä, että maailmassa on asioita joita ei saa sanoa ääneen tai kirjoittaa julki, älkää jatkako lukemista niin säästytte turhilta loukkaantumisilta.

Sattuipa nimittäin muutamia päiviä sitten okulaariin pikku-uutinen, joka rupesi korventamaan ankarasti. Jos jalkovälissäni olisi hampaat, se näyttäisi niitä irvistäen ja sähisisi vihaisesti kaikki karvat pörhöllään tämän asian tiimoilta.

Suomeenkin on näet päässyt vaivihkaa ryömimään ilmiö nimeltä tuoksulliset kuukautissuojat. Vaniljan ja kamomillantuoksua lähes näkymättömiin pikku siivekkäisiin sieltynä. Voi miten ihqua ja sööttiä! Niinpä niin. Valheita vilisevät kuukautissuojamarkkinat hyötyvät rutosti siitä kun vapautuneita ja ruumiiseensa riemulla suhtautuvia naisia muilutetaan vaivihkaa takaisin ruotuun ja palaamaan vanhoihin ahdistaviin ajattelumalleihin. Kohta siteissä on kenties jytyä desinfiointiainetta, jolla saisi autotallin lattiankin pestyä ja tuoksu sitä luokkaa, että wunderbaumitkin jäävät kakkoseksi.

Naisten ulkonäön halveksunta ja kauneusfasismi eivät riitä, vaan pitää lanseerata vielä tämäkin neuroosien aihe uuteen kertaan. Eikö Rosa Meriläisen rintanapillaan rohkeasti mainostama "vittu haisee hyvälle" - lasusahdus mennyt sittenkään perille? Kertokaa minulle pliis, ettei tuollaisia naurettavuuksia edes osta oikeasti kukaan. Nyt taitaisi olla viimeistään aika lähteä barrikadeille polttamaan muutama oolveissi ja lipresse. Paitsi ettei minulla ole yhtään sidettä poltettavaksi, kun kaapissani nököttää ne korvannut mainio kuukuppi.

Naisen sukupuolielimeen kohdistunut inho ja halveksunta eivät ole mikään uusi juttu. En tiedä miten kauan kieroutuneet valtaapitävät instituutiot ovat harjoittaneet pillun halveksuntaa ja opettaneet naisiakin ankarasti vihaamaan jalkoväliään ja sen eritteitä. Jokatapauksessa kauan. Kyse ei ole mistään ihan pienestä ja viattomasta vitsimielessä esitetystä asenteesta. Tuollainen halveksiva ajattelu ei voi olla vaikuttamatta ikävällä tavalla naisten minäkuvaan. Se synnyttää valheellisia harhoja siitä, että omassa ruumissa olisi muka jokin hävettävän saastainen ja likainen kolo, jota pitää (Birdyä mukaillakseni) jynssätä pulloharjalla ja kloriitilla sekä paketoida vielä varmuuden vuoksi tuoksuvaan käärinliinaan, ettei se vain pääse haiskahtamaan kenenkään nenään. Se, että tätä soopaa koitetaan vielä nykyisinkin syöttää väkisin naisille, on mielestäni niin pöyristyttävää, että sielu menee karrelle. Tällä valheella tärvellään luonnollinen suhtautuminen omaan kehoon ja saadaan ihminen alistettua turhaakin turhempien tarpeiden orjaksi. Kukaan Birdyä ja Rosaa lukuunottamatta ei tunnu innostuneena kailottavan julkisesti siitä, että itse asiassa pillu on hyvinkin hygieeninen itsepuhdistuva elin, jonka vielä kaupanpäälle erittää urokset villeiksi ajavaa tuoksua, kopuliinia.

Sen sijaan ihmiset peittävät omat tuoksunsa ärhäköiden parfyymien alle. Eikä yhtään murehduta se, että omat luonnolliset feromonit menevät hukkaan. En muuten todellakaan usko että ihmisen feromoneja aistiva vomeronasaalinen elin hullaantuu jostain tuoksuresedan, neilikan tai magnolian lemusta siten, kuin itselle sopivan kumppanin houkuttelemisessa olisi edullista. Miehenkin puhtaan (ei puoli viikkoa hautuneen ja bakteerialusstana toimineen) hien tuoksu on monin verroin miellyttävämpi kuin yhdenkään partaveden keinotekoinen lemu. Tietääköhän monikaan ihminen edes miltä oma puhdas hiki tuoksuu?

Enkä tässä räyhäyksessäni tietenkään vaadi, että alapään peseminen pitäisi lailla kieltää. Totta kai nyt kuka tahansa järjellinen kaksijalkainen tajuaa sen, että pesemätön paikka joka hautuu ja muhii päiväkausia, alkaa hajahtaa eikä ole millään tavoin miellyttävä elämys. Miehilläkin lienee kokemuksia terskan alle kertyvästä sulatejuustosta, joka peittoaa heittämällä ranskalaisten juustojenkin hajun. Silti kukaan ei kaupittele miehille tuoksuvia kullikääreitä tai hajustettuja alushousuja. Mutta sen sanon, että terveet, puhtaat sukupuolielimet eivät haise pahalle. Jos haisevat, on jotain pielessä ja lääkärikeikka erittäin suositeltavaa.

En siis vastusta peseytymistä tai puhtautta, vaan kuulutan maalaisjärkeä hygieniakäyttäytymiseen ja siihen, millaisten hyödykkeiden kelkkaan kannattaa oikeasti lähteä. Jos kukaan ei laita hanttiin ja kieltäydy ostamasta, pian naisille varmaan myydään solkenaan jotain pimppivakuumeja jotka säilövät tämän vaarallisen elimen tyhjiöön eivätkä päästä vahingossakaan ainuttakaan pimppimolekyyliä ilmaan toisten ihmisten riesaksi.

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Asetekniikkaa

Tuli vietettyä tuossa viikonloppuna muutaman harjoituksen verran aikaa asetekniikkaleirillä. Siis ei, en ollut heilumassa pyssyjen kanssa pitkin metsiä. Inhoan tuliaseita ja kaikenlaiset kovia ääniä päästävät paukuttimet inhottavat minua suuresti. Kyseessä olivat sen sijaan harrastamaani kamppailulajiin liittyvät perinteiset kättä pidemmät.

Kävin puukon, lyhyen kepin, pitkän kepin ja huivin käytön harjoituksissa ja jätin miekan sekä pari muuta juttua toiseen kertaan. Leirit ovat raskaita ja niillä loppuu helposti motivaatio, jos joutuu miettimään liian paljon tekniikoita liian lyhyessä ajassa. Kyllä, luitte muuten aivan oikein että huivi. Harvalle muuten ikinä juolahtaa mieleen, että huivia voi käyttää asena, mutta voipa hyvinkin. Ensimmäisen kerran näin demonstraation tästä erikoisuudesta naisten itsepuolustuskurssilla, jolloin ohjaaja näytti kuinka hyökkääjä tempaistaan huivilla kuristukseen ja heitetään sen jälkeen komeasti ketoon. Jokainen voi lisäksi kuvitella mielessään, miltä tuntuu ruoskalyönti kasvoihin huivilla, jossa on kolikko nurkassa painona. Laillista ja kätevää.

Aseista minua nappaa eniten ehkä lyhyt keppi ja puukkoa vastaan harjoiteltavat vastaliikkeet. Lyhyt keppi pysyy aseiden suhteen epäkätevämmänkin kourassa ja sillä voi aiheuttaa mojovaa kipua ilman fataaleja seuraamuksia. Itsekin sain kivan napsun kyynärrustoon, joten eipä tarvinne muutamiin päiviin nojailla haaveellisesti kyynärpäihinsä. Puukon pois saamiseksi puolestaan oli muutamia liikeellisesti erittäin mielenkiintoisia tekniikoita, joissa pääsi testailemaan naama tuskanirveessä Jänismiehen ja omaa lukonsietokykyä. Muita ei viitsi kohteliaisuudesta kurmuuttaa niin paljon, mutta siipan kanssa sitä aina löytää kivusta ihan uusia ulottuvuuksia.

Pitkä keppi sen sijaan on mielestäni aina ollut syvältä. En tajua miten hemmetissä taas päädyin epähuomiossa sen harjoituksiin, sillä tiedän hyvin inhoavani sitä ja viettäväni suurimman osan treeneistä hiiltyneenä siihen, että keppi ei yleensä juurikaan pyöri mihinkään suuntaan ja jos pyöriikin, niin varmasti putoaa heti kun yritän tehdä jotain rytminvaihdosta.

Pitkän kepin käyttöön on ensinnäkin suhteellisen vaikeaa motivoida itseään, kun harjoittelee lajiaan nimenomaan itsepuolustuksen näkökulmasta. Harvempi kun kantelee itsensä mittaista puukeppiä mukanaan siellä missä sattuu kulloinkin liikkumaan. Toisekseen, pitkän kepin käyttö vaatii jotain mystistä rytmiikan, tilan ja balanssin tajua jota minulla ei ole eikä tule, vaikka pyörittäisin kepakkoa maailman tappiin asti. Tai korjataan: Ehkä voisin oppia jotain perusjuttuja, jos vaihtaisin treenaamiseni kokonaan kepin pyörittämiseen. Siihen minulla ei ole kuitenkaan aikaa eikä motivaatiota.

Kaksi nuorta urosta, jotka ovat lajimme tulevaisuuden lupauksia pyörittelivät keppiä yhtä vaivattomasti kuin toiset hengittävät. Selän takana, pään ympäri, kahdeksikkoa, yhdellä kädellä, suuntaan ja toiseen. Toinen heistä tuli epäuskoisen ilmeeni nähtyään vierelleni sanomaan jotain että näin ja näin ja näin se sujuu, tämähän on ihan helppoa. Turhautuneena taisin olla hivenen kaksimieleisen ilkeä, kun totesin että helppoahan se on teille miehille, kun olette syntyneet keppi kädessä ja olette varmaan hivenen enemmän tottuneet käsittelemään sitä kuin minä. No minähän olenkin häijy vanhempi naaras, jonka velvollisuuksiin kuuluu olla hieman epäkunnioittava liian talentteja nuorukaisia kohtaan, ettei niille pääse liikaa nousemaan oma erinomaisuutensa päähän :)

Mutta tulipahan taas käytyä ja joka vuosi kun näille leireille edistyy, niin saattaa jopa oppiakin jotain. Ainakin sen, että jos oman ruumiin hallinnan oppiminen on vaikeaa, niin vaikeusastetta lisää huomattavasti se, kun kannat kädessäsi jotain lisäuloketta, joka sinun pitäisi pystyä kuvittelemaan mahdollisimman saumattomasti oman ruumiisi jatkeeksi.

Naisille muuten mielenkiintoisena vinkkinä kelvolliselta vaikuttava itsepuolustusase, joka on kaikin puolin laillinen ja helposti kannettavissa mukana. Ihastuin itse esineen ideaan jostain "kumman" syystä: Self defence cat key ring. Toimivuudesta en sano mitään ennen kuin pääsen itse moista kokeilemaan.

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Kissuuksia

Pieni kokoelma kissoihin liittyviä sananlaskuja, sanontoja, sutkauksia ja muita osuvia oivalluksia.

1. Cave felem - varo kissaa. -Latina-

2. Elämä on kuin kissan oksennus. Jos et siivoa sitä heti, astut siihen varmasti. - Xnterna-

3. Kissat voisivat olla luomakunnan valtiaita, mutta ne eivät viitsi nähdä vaivaa.

4. Kissan viikset ovat niin herkät, että ne löytävät pienimmänkin raon, josta pääsee sisälle särkyneeseen sydämeen.

5. Kissat ovat mukavuudenhalun asiantuntioita. - James Herriot -

6. Pieninkin kissaeläin on taideteos. - Leonardo da Vinci-

7. Kun rotat valtaavat palatsin, jopa laiska kissa on arvokkaampi kuin nopea hevonen. -Kiina-

8. Kissanpentu on ruusunnuppu eläinkunnan puutarhassa. - Robert Southey-

9. Parempi ruokkia yhtä kissaa kuin monta hiirtä. - Norja-

10. Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että kissat säilöivät itseensä auringonvaloa silmiensä kautta. Öisin auringonvalo heijastui niiden silmistä ja niin kauan kuin kissan silmät hehkuisivat öisin, oli toivoa että aurinko nousisi myös seuraavana päivänä.

11. Taiteilijat ovat kuin kissoja, sotilaat kuin koiria. - Desmond Morris-

12. Kissa kehrää omaksi ilokseen - Irlanti

13. Aamiaista vaativissa kissoissa ei ole valitettavasti torkkunappulaa.

14. Tuhansia vuosia sitten kissoja palvottiin jumalina, eivätkä he ole unohtaneet sitä vieläkään.

15. Uteliaisuus vie kissalta hengen.

16. Kissa on luonnon kaunotar - Ranska-

17. Kituroomista se on elämä yhrellä kissalla - Pohjanmaa-

18. Loukkuun jääneestä kissasta tulee leijona - Englanti-

19. Koirat ovat koiria, mutta kissat persoonia.

20. Varo ihmisiä, jotka eivät pidä kissoista - Irlanti-

21. Hyvä ihminen ruokkii ensin kissansa ja käy vasta sitten itse ruokapöytään -Heprea-

22. Jos leikkii kissan kanssa, ei pidä pahastua raapaisuista. - Jiddish-

23. Kissa juo vettä, josta kuunsäteet heijastuvat, kuvitellen että se on maitoa. -Zen-sananlasku-

24. Kissa kiitoksella elää. - Suomi-

25. Ei kissakaan kiitoksella elä. -Norja-

26. Ihmiset jotka vihaavat kissoja, syntyvät hiiriksi seuraavassa elämässään. - Faith Resnick-

27. Koirat luulevat olevansa ihmisiä, kissat jumalia.

28. Jos venyttelystä maksettaisiin, kissat olisivat rikkaita. -Afrikka-

29. Kissojen kylvettäminen on kamppailulaji.

30. Kissa syö mielellään kalaa, muttei kastele varpaitaan.

31. Kissa voi mennä luostariin, mutta pysyy silti kissana. -Kongo-

32. Kun hiiri nauraa kissalle, on lähellä taatusti kolo. - Nigeria -

33. Kissat eivät pyydystä hiiriä miellyttääkseen jumalaa. - Afganistan-

34. Annoin kissalle komennon ja kissa antoi sen hännälleen. - Kiina -

35. Kissaa ei voi omistaa - Englanti -

36. Pimeän laskeuduttua kaikki kissat ovat leopardeja.

37. Kissa syntyi leijonan aivastuksesta. - Arabia.

38. Kissan silmissä kaikki kuuluu kissalle. - Englanti -

39. Kissa jota käärme on purrut, varoo jopa köyttä. - Arabia -

40. Kissat ovat älykkäämpiä kuin koirat. Et voi pakottaa kahdeksaa kissaa vetämään rekeäsi.

41. Kun kissa on poissa, hiiret tanssivat pöydällä.

42. Kissan pahin vihollinen on suljettu ovi.

43. Vaikeaa kuin kissalauman paimentaminen.

44. Koirat tulevat kutsuttaessa, kissat kuuntelevat viestin ja palaavat asiaan.

45. Älä leiki kissa ja hiiri -leikkejä, ellet ole varma siitä ettet ole hiiri.

46. Jos eläimet osaisivat puhua, koira olisi sähläävä ylipuhelias heppu, mutta kissalla olisi harvinainen taito olla sanomatta sanaakaan liikaa. - Mark Twain-

47. Minä pidän sioista. Koirat katsovat meitä ylöspäin, kissat puolestaan alaspäin. Siat pitävät meitä samanarvoisina. - Winston Churchill -

48. Kissat ja naiset tekevät mitä huvittaa. Miesten olisi syytä vain rentoutua ja totutella ajatukseen. - Robert A. Heinlein -

49. Koirilla on omistaja, kissoilla henkilökuntaa.

50. Kissan naukaisu hieroo sydäntä. - Stuart McMillan -

51. Jotta ihminen säilyttäisi suhteellisuudentajunsa, hänellä pitäisi olla koira joka palvoo häntä ja kissa joka ei ole häntä huomaavinaankaan. - Dereke Bruce -

52. Ei kissa meitä hyväile puskiessaan, se hyväilee itseään meitä vasten.

53. Ei nukkuvan kissan suuhun hiiri juokse.

54. Olen tutustunut moniin filosofeihin ja moniin kissoihin. Kissojen viisaus on ylivoimaista.
–Hippolyte Taine -

55. Koira saattaa imarrella sinua, mutta sinä joudut imartelemaan kissaa. – George Mikes –

56. Tyyneyden ihanne ilmenee täydellisimmillään istuvassa kissassa. – Jules Reynard -

57. Luomakunnassa on vain yksi olento, jota ei saa alistettua piiskan alle. Se on kissa. Jos kissa ja ihminen risteytettäisiin, se olisi eduksi ihmiselle, mutta haitaksi kissalle. – Mark Twain -

58. Koirat ovat liberaaleja, joilla on tarve miellyttää kaikkia. Kissoja ei edes kiinnosta se että kaikki rakastavat niitä.

59. Kissojen luonteeseen kuuluu olennaisena piirteenä se, että ne kulkevat yksin omia polkujaan.

60. Kissa on pyhimys silloin kun ei ole hiiriä lähettyvillä. - Japani-

61. Kissoista hyvää huolta pitävä menee onnellisiin naimisiin. - Ranska -

62. Rotta joka puree kissan häntää, kaivaa verta nenästään. - Kiina -

61. Omasta mielestään kissa on leijona. - Intia -

62. Kissat ovat maan päälle laskeutuneita henkiä. Olen aivan varma, että ne pystyvät kävelemään pilvien päällä putoamatta läpi. - Jules Verne -

63. Kissa on liian sielukas ollakseen sydämetön. - Ernest Menaul -

64. Kaikista elävistä olennoista juuri kissat ovat oivaltaneet parhaiten sen, että tärkein päämäärä elämässä on nauttia siitä. - Samuel Butler -

65. Kissat eivät lähde kävelylle päästäkseen jonnekin vaan tutkiakseen tuntematonta. - Sidney Denham -

66. Kissat noudattavat periaatetta, jonka mukaan ei ole koskaan haitaksi pyytää sitä mitä haluaa. Joseph Wood Krutch -

67. Kissa saattaisi hyvinkin olla ihmisen paras ystävä, mutta se ei alentuisi myöntämään sitä. - Doug Larson -

68. Mies joka rakastaa kissaa, rakastaa myös vaimoaan. - Venäjä -

69. Kissa uskaltaa katsoa päin kuningastakin.

70. Käsineitä käyttävä kissa ei saa hiirtä kiinni.

71. Kissat ovat vaarallista seuraa kirjailijalle, koska kissojen katseleminen on lähes täydellinen tekosyy välttää kirjoittamista. - Dan Greenburg -

72. Kissaa on turha yrittää saada luopumaan jääräpäisyydestään. - Robert A. Heinlein -

73. Kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. - Suomi-

74. Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. - Suomi-

75. Epäilen ettei se ole niinkään kylpy, jota kissat vihaavat, vaan se että ne joutuvat käyttämään lopun päivästä saadakseen turkkinsa takaisin ojennukseen. - Debbie Peterson -

76. Ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi kissat ovat jääneet lemmikkinä koirille toiseksi nykypäivän Amerikassa. Ihmiset haluavat omistaa lemmikkejä, jotka ovat heidän itsensä kaltaisia. Kissat ovat vastuuttomia, eivätkä piittaa vähääkään auktoriteeteista. Kaiken kukkuraksi ne kehtaavat olla toisista riippuvaisia tarpeidensa suhteen. Kissoja ei voi pakottaa tekemään mitään hyödyllistä. Kissat ovat olemassa huvikseen. - P.J. O´Rourke. -

77. Kissojen kanssa vietetty aika ei ole koskaan hukkaan heitettyä - Collette-

78. Jumala loi kissan, että ihminen saisi aavistuksen siitä, millaista olisi pitää leijonaa lemmikkinään.

79. Kissat, jotka ovat ulkona haluavat sisälle ja päin vastoin. Useimmiten molempia yhtä aikaa. - Dr. Louis J. Camuti -

80. Jos jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, oletko koskaan tullut miettineeksi kenen kuvaksi hän mahtoi luoda huomattavasti hienostuneemman kissan.

81. Jumala on mitä luultavimmin kissaihmisiä. Kuunneltuaan koko päivän anojia, jotka yrittävät miellyttää häntä, hän tuskin kaipaa koirien seuraa. - John Ritter -

82. Kissan silmät näyttävät sillalta toiseen maailmaan. - Lyn Hollyn-

83. Kissat saavat virtansa kitkasta, eivät pattereista. Sinä silität, kissa kehrää.

84. Kissat ovat hyviä kiipeämään korkeiden esteiden yli. Jopa niiden, jotka olemme rakentaneet ympärillemme.

85. Kissat pitävät kyntensä terävinä siltä varalta, että pelkkä kehrääminen ei riitä.

86. Kissat eivät halua omistaa ihmistä. Ne suosivat avoimia sopimuksia.

87. Kissat ovat turkkiin kääritty kimppu rakkautta.

88. Koti on erityinen paikka, joka on vuorattu kissankarvoilla.

89. Kissan yhdeksän elämää lisättynä yhteen omaani, tekee täyden kympin.

90. Jokaisella koiralla on päivänsä, mutta yöt on varattu kissoille.

91. Jokaisen kissan kaulapannassa pitäisi lukea: tämän kissan omistaa kissa itse. - Elmer Davis -
92. Kehrääminen näyttäisi olevan automaattinen turvamekanismi, jolla kissa estää onnellisuuden ylitsevuotamisen. - Monica Edwards -

93. Älä ikinä, koskaan yritä kastaa kissaa.

94. Jos haluan kuulla kotonani pienten jalkojen tepsutusta, laitan kissalleni kengät.

95. Ei pidä lähettää kissaa kerman ostoon - Jiddish-

96. Kissa luotiin maailmaan rikkomaan sääntöä, jonka mukaan kaikki ovat ihmiselle alamaisia.

97. Jumala päästää kissat taivaaseen vain voidakseen pitää niitä silmällä.

98. Kissa on turkkiin pukeutunut asenne.

99. Kissat pitävät siitä, kun kutsut niitä. Ne istuvat piilossa läheisessä pensaikossa ja kuuntelevat. - Pam Brown -

100. Samettisilla tassuillaan ja kimaltavilla silmillään kissat varastavat sydämemme.

101. Vaikka kissa asuisi talossa, joka on täynnä mattoja, mukavia sohvatuoleja, pehmeitä tyynyjä, hyllyjä ja ikkunalautoja, se silti haluaa nukkua juuri sen paperin päällä jota sinä olet lukemassa.

102. Tapasin kerran Istanbulissa miehen, joka sanoi olevansa aivan varma siitä että jumala on kissa. Mistä niin päättelet, kysyin. Siitä että joka kerta kun rukoilen häntä, hän ei ole kuulevinaankaan. - Lowell Thomas -

103. Jos me voisimme puhua eläimille, pisin jono olisi kissan pakeille.

104. Kissat sallivat sinun nukkua sängyssä. Reunalla. - Jenny de Vries -

105. Hankkiuduin eroon aviomiehestäni. Kissa tuli allergiseksi.

106. Lapset tulivat kissalle allergiseksi. Annoimme lapset pois.

107. Entinen aviomieheni tapasi sanoa, että se on joko kissa tai hän. Kaipaan häntä joskus.

108. Kun kissaa kutsuu, se saattaa olla kuin ei kuulisikaan. Jonkun ajan päästä se sitten tulee luoksesi ikään kuin se olisi ollut sen oma idea.

109. Mikään ei ole täydellistä ilman yhtä kissankarvaa.

110. Yksi kissan suurista arvoituksista on se, miksi ihmeessä se päätti ryhtyä kotieläimeksi.

111. Uteliaisuus on yksi sivistyksen peruspilareista. Jos sanot, että uteliaisuus vei kissalta hengen, totean vain että ainakin se kuoli jalolla tavalla. - Arnold Edinborough -

112. Jokainen kissanomistaja tietää, ettei kissaa voi omistaa.

113. Erehtyminen on inhimillistä, kehrääminen on kissimillistä.

114. Mitä useampia ihmisiä tapaan, sitä enemmän pidän kissoistani.

115. Ei mennyt aikaakaan huomata, että aina kun oli työtä tarjolla, kissoja ei näkynyt missään. - George Orwell -

116. Viisas kissa pitää viisauden omana tietonaan. - H.G. Frommer -

117. Kissat ovat äärimmäisiä narsisteja. Sen voi jo päätellä siitä ajasta, minkä ne käyttävät itsensä puunaamiseen. Koirat ovat toisenlaisia. Ne hoitavat itsensä puunaamisen kieriskelemällä kalanraatojen päällä. - James Gorman -

118. Ihmisen täytyy tehdä kovasti töitä, että jotain hänen persoonastaan muistettaisiin. Kollikissoilla on helppoa: niiden tarvitsee vain suihkauttaa kerran ja niiden läsnäolo muistetaan vielä pitkään sen jälkeen. - Albert Einstein -

119. Kissat näyttävät silkkisen, pehmeän ja samettisen ruumiillistumilta, ilman yhtään terävää särmää olemuksessaan. Kissat ovat uneksijoita, joiden filosofia on nukkua ja antaa nukkua. - Saki-

120. Luontoäiti antoi jalokivensä kissan silmiksi.