Irusan - Kissojen Kuningas

Kirjoittaessani aiemmin Brittein saarten kissalegendoista, mainitsin ohimennen Kissojen Kuninkaan. Kyseessä on lukuisissa Irlantilaisissa kansantarinoissa ns. Ossiaanisessa perinteessä esiintyvä olento nimeltä Irusan, jota kuvaillaan härän kokoiseksi kissaksi. Arusanin poika Irusan asusteli Clonmacnoisen lähellä olevassa luolassa vaimonsa Tulensylkijän (Spit-fire), tyttärensä Terävähampaan (Sharp-tooth), veljiensä, Kehrääjän (Purrer) ja Ärisijän (Growler) kanssa. Tähän hirviökissaan liittyy mielenkiintoinen tarina, jolla on melkoisen merkillisellä moraalilla varustettu loppu saduksi, ottaen huomioon että saduissa kusipäät saavat yleensä aina rangaistuksensa.

Bardit eli runonlaulajat olivat Irlannissa arvostettua väkeä. Eräänä päivänä bardien päärunoilijaksi kohotettu Seanchan saapui Connaughtin kuninkaan Guairen linnaan, seurassaan kaikki Irlannin silmää tekevät runoilijat. Kuningas kestitsi heitä ruhtinaallisesti ylenpalttisilla pidoilla niin, että muinaista linnalle johtavaa polkua kutsutaan vieläkin Tiskien tai Ruokakippojen tieksi (The Road of the Dishes).

Seanchan oli kuitenkin ahne ja kateellinen linnan aatelisille. Aatelisilla oli hänen mielestään kaikki niin paljon paremmin, kuin hänellä. Hän ei ollut tyytyväinen mihinkään kuninkaan tarjoomuksiin, vaan antoi ymmärtää odottavansa koko ajan parempaa ja parempaa. Joka päivä kuningas kysyi hemmotelluilta vierailtaan , kuinka nämä viihtyvät, mutta sai vastaukseksi vain tyytymätöntä murinaa ja moitteita.

Joka tapauksessa juhlat kestivät kolme päivää ja kolme yötä. Vieraat ryyppäsivät ja elämöivät hilpeästi. Koko bardien arvoisa joukko viihdytti kuninkaan linnan aatelisia mieluisalla musiikilla ja korkealuokkaisilla esiintymistaidoillaan. Yleisesti ottaen kaikilla, paitsi yhdellä oli oikein hauskaa. Pääbardi Seanchan oli vetänyt ison herneen nenäänsä ja jaksoi vain murjottaa. Kun hän näki kuinka paljon aatelisiin upposi ensiluokkaisia liharuokia ja viiniä, hän ilmoitti ettei söisi murustakaan ennen kuin kaikki aateliset palvelijoineen olisi lähetetty linnasta tiehensä. Kun kuningas taas kyseli hänen ja vieraiden vointia, Seanchan valitti ettei ollut eläessään kokenut näin kurjia päiviä ja öitä tai syönyt huonompia aterioita, kuin kuninkaan vieraana ja oli sitten syömättä kaikki kolme päivää.

Kuningasta murehdutti, että kuuluisa bardi paastosi ja kuihtui muiden juhliessa. Hän lähetti oman palvelijansa tarjoilemaan Seanchanille erityisiä herkkuja, mutta tämä ajoi palvelijan tiehensä solvaten törkeästi tämän isoisää ja sanoen, ettei söisi mitään mikä on käynyt moisen iljetyksn jälkeläisen käsissä. Kuningas yritti uudelleen lähettämällä ihanan neidon tarjoilijaksi, mutta Seanchan torjui kaiken solvaten neitoa rumaksi ja väittäen tämän isoäidillä olleen tapana paiskata kättä spitaalisten kanssa. Kuningas suuttui tästä ja kirosi ylimielistä Seanchainia ennustaen tämän huulten vielä suutelevan spitaalista ennen kuolemaansa.

Nuori palvelijatyttö ehdotti Seanchainille, että tämä voisi syödä edes kananmunan, joka oli säästetty häntä varten. Munan nirso bardi sitten lopulta kelpuuttikin ja käski tuoda sen syötäväkseen. Mutta muna olikin kadonnut. Bardi suuttui ja syytti palvelustyttöä munan syömisestä. Tyttö kiisti jyrkästi ja epäili hiirten vieneen sen.

Seanchan suuttui hiirille kovin ja sepitti hiiristä niin ilkeämielisen ja kitkerän runon, että kymmenen hiirtä heitti henkensä välittömästi. Seanchan ei kuitenkaan ollut tähän tyytyväinen, vaan virkkoi, että ensisijainen syypää munavarkauteen olikin kissa, joka oli laiminlyönyt tehtävänsä pitää hiiret aisoissa. Hän alkoi sepitttää solvaavia säkeitä kissoista ja erityisesti näiden vastuunalaisena pitämästään kuninkaasta Irusanista. Irusan oli hänen mukaansa kaikkine hirviön kynsineen ja hampaineenkin vetelä surkimus, joka päästi heikkouksissaan hiirenkin karkuun käpälistään. Solvauksiinsa Seanchan lisäsi vielä muutaman ivallisen huomion kissojen ulkonäöstä.

Hyväkuuloinen Irusan sattui kuitenkin kuulemaan bardin solvaukset, jotka kantautuivat hänen luolaansa. Hurja kissa kertoi perheelleen, että heitä oli loukattu ja että hänen täytyi lähteä kostamaan. Irusanin perheenjäsenet vannottivat häntä, ettei hän surmaisi runoilijaa, vaan toisi hänet heidän eteensä vastaamaan sanoistaan. Irusan lupasi tehdä niin ja lähti laukkaamaan kohti kuninkaan linnaa.

Kun Seanchan kuuli, että Irusan oli tulossa kostamaan, häntä alkoi pelottaa ja hän vaati että kuningas ja kaikki aateliset asettuisivat suojaamaan häntä. Pian kuului hurja, raivoavaa myrskyä muistuttava ääni ja härän kokoinen kissa, Irusan loikkasi väkijoukon keskelle. Irusan läähätti ja näytti murhanhimoiselta. Sen korvat olivat repaleiset, naama halveksivassa irveessä, kyntensä viiltäviksi teroitetut ja hampaat toraiset. Kissan silmät kiiluivat vihasta ja kostonhalusta.

Kehenkään muuhun vilkaisematta se ryntäsi Seanchanin luo, riuhtaisi tämän selkäänsä ja häipyi ennen kuin kukaan ehti sormeansa liikauttaa.

Ryöstetty Seanchan osoitti olevansa ruskeakielisyyden mestari ja alkoi heti liehitellä Irusania säästääkseen henkensä. Hän kehui kuinka suurenmoinen olento kissojen kuningas olikaan hänen mielestään. Kuinka vahva juoksija, erinomainen loikkaaja, niin voimakas, ihmeellinen ja notkea! Sitten hän alkoi viattomana kysellä, että miksi Irusan oli hänet ryöstänyt ja tällä tavalla resuutti raivon vallassa ties minne. Seanchan väitti, ettei tiennyt miksi Irusan on vihainen ja aneli tätä säästämään henkensä. Lopuksi hän toivoi pyhimystä avukseen.

Irusan ei kuunnellut hänen höpinöitään, eikä päästänyt häntä menemään. Juostessaan kohti Clonmacnoisenia, he sattuivat vastakkain pyhimys St.Kieranin kanssa. Pyhimys oli työstämässä rautaa ahjon ääressä. "Mitä ihmettä," pyhimys parahti kaksikon rynnätessä paikalle. "Olenko näkevinäni Erinin suuren bardin hirviökissan selässä? Onko kuningas Guairen kuuluisa vieraanvaraisuus tullut tiensä päähän?" Näin sanottuaan hän tempaisi ahjostaan tulenhehkuisen rautapalkin ja lävisti sillä Irusanin kyljen. Iso kissa kaatui elottomana maahan.

"Olkoon kirottu käsi, joka teki noin," bardi sanoi ryömittyään ylös maasta. "Miksi niin," St.Kieran kysyi ihmeissään, kun luuli tehneensä hyvänkin työn. "Siksi," sanoi äkäinen Seanchan, "että olisi ollut parempi kun Irusan olisi tappanut minut ja syönyt minut viimeistä murua myöten. Silloin kurja kuningas Guaire olisi saanut vielä lisää häpeää kontolleen minun huonosta kohtelustani, sillä on täysin hänen surkeiden sapuskoidensa syytä että jouduin tähän jamaan."

Kun muut kuninkaat kuulivat Seanchanin kohtalosta he lähettivät tälle kilvan kutsuja hoveihinsa. Mutta suurelle bardille ne eivät kelvanneet ja hän palasi nenä pystyssä runoilijoiden palatsiin. Siitä saakka kaikki kuninkaat pelkäsivät kuollakseen Seanchainin loukkaamista. Kuningas Guairo ja Seanchan onnistuivat kuitenkin pääsemään sopuun ja bardi kutsuttiin jälleen kerran kuninkaan juhliin. Häntä ja hänen seuruettaan kohdeltiin juhlissa kuin puolijumalia. Lopulta kuninkaan ylitsevuotavalle vieraanvaraisuudelle alkoi herua kiitosta ja suitsutusta bardienkin taholta ja Guairon nimestä tuli kuolematon bardien säkeiden ansiosta.

Tarinassa on kieltämättä outo vire, jota en oikein tajunnut. Lukijaa ärsytetään inhoamaan sydämensä pohjasta nirppanokkaista ja kiittämätöntä bardia. Tämä saa sättiä ja halveksia seuraamuksitta kaikkia muita, jotka eivät todellakaan ole edes sitä ansainneet. Lukija odottaa kieli pitkällä, saako häijyläinen ansionsa mukaan, mutta mitä vielä: Mitä inhottavampi, ahneempi ja vaativaisempi Seanchan on, sen avokätisemmin hänet palkitaan ja sen suuremmassa arvossa häntä pidetään. En tiedä olenko oikeilla jäljillä, mutta minusta tuntuu, että tässä tarinassa saattaisi pohjimmiltaan olla kyse sananvapaudesta.

IRUSANIN LEGENDA