Tässä on vierähtänyt useampikin päivä juhlista toipuessa, olivat ne vain sellainen sirkus. Olo on kuin puusta päiväsaikaan päälleen pudonneella lepakolla, vaikka olenkin yrittänyt estää itseäni liikaa myötäelämästä toisen ihmisen tunteita. Täytynee hieman kirjailla bloginkulmaan tästä kaikesta, sillä kokemus oli kaiken kaikkiaan sellainen, ettei moista ihan vähään aikaan tule vastaan.
Kauhea vouhaaminenhan alkoi jo torstaina, yö vierähti rattoisasti savukalapasteijoita leipoessa. Paistaminen ja roudaaminen jatkuivat heti töiden jälkeen perjantaina ja illan ainoa rauhallinen hengähdyshetki oli siunattu tunti saunassa kalpean tohtorikokelaan kanssa. Tuli ihan mieleen initiaatioriitinomainen kylpeminen, kun rakkaudella pesin mieheni tuuheaa villihevosenharjaa ja hieroin rauhoittavasti hänen jalkojaan. Onneksi hän saattoi istua lauteilla hikoilemassa ihan pienen hetken ilman huolia, ilta-auringon paistaessa lohduttavasti sisään ikkunoista. Olisin toivonut voivani ottaa edes sakaran hänen rististään kannettavakseni.
Illan mittaan sherry osoittautui mainioksi vastalääkkeeksi estämään liian monen ihmisen liian pienessä tilassa toteuttaman hösäämisen aiheuttamaa melustressiä. Kuuppani ja miehenikin kuuppa pysyi kiitettävästi kasassa niin kauan, että saimme talon hiljenemään ja ihmiset yösijoilleen. Simahdin miesparan vielä kirjoittaessa lectiotaan. Yöhön mahtui kuitenkin vielä täysin meistä riippumatonta absurdia, hallitsematonta ja raivostuttavaa veripäistä dramatiikkaa, jotka miinustivat omani ja etenkin tohtorikokelaan unen määrän vain muutamiin tunteihin. Ellen olisi zenhenkisyyttä arvostava kamppailija, olisin taatusti käynyt kuristamassa erään täysin edesvastuuttoman ihmisen paljain käsin.
Aamulla jouduin nousemaan hyvin aikaiseen ehtiäkseni kampaajalle ja meikattavaksi, kun lopulta tarpeeksi kauan vastaan hangoiteltuani päätin että ollaan sitten viimeisen päälle, kun kerran pitää laittautua. Vaatteetkin valitsin huolella, vaikka periaatteessa ottikin päähän. Kuten arvata saattaa, niin ei tullut ihan halpa reissu kun ainoa päälleni täydellisesti istunut takki koko kaupungissa sattui olemaan Rilsin kokoelmasta. En siis viitsinyt ostaa jotain ensimmäisen käytön jälkeen langoiksi purkaantuvaa hennesmauriz-riepua, kun kerran kirpputoreistakaan ei ollut pelastajaksi tällä kertaa. Onneksi sentään sain tuon takin hurjalla yli 1/3 hinnasta alennuksella, minkä jälkeen se oli edelleenkin törkeän kallis meikäläisen näkökulmasta. Rakkaani aivopesi minut yhtälailla ihastuneesti huokailevan ovelan myyjätätin kanssa ostamaan sen. Mokomat!
Väitös oli tilaisuutena hyvin hikinen. Rakkaani asteli väitöksen alkaessa saliin niin surullisen ylvään, kalpean ja komean näköisenä, että olisi voinut luulla olevan kyseessä jonkun traagisen teloituskohtauksen romanttisesta elokuvasta. Minulle ainakin nousi pala kurkkuun kun häntä katselin. Hänen kasvoillaan olisi helppo ansaita Oscar. Kaksi ja puoli tuntia kuluivat melkein huomaamatta jännittäessä koville joutuneen rakkaani puolesta. Käteni hikosivat ja palleaa kiristi. Joitakin yleisempiä katkelmia huomasin pystyväni jopa seuraamaan, muutamasta kaksiulotteista maailmaa koskevasta yksityiskohdasta jopa kiinnostumaan, mutta loput 98% väitöksestä olikin sitten hepreaa, jota ei todellakaan seurattu kaukaisilla muistoilla lukion fysiikasta.
Vastaväittäjä oli aivan loistava hiillostaja, tiukka mutta kannustava ja sosiaalisesti älykäs. Hän laittoi rakkaani laskemaan taululle kiperiä kaavoja, joita hän joutui useaan otteeseen pyyhkimään ja korjaamaan. Välillä huomasin huutavani mielessäni, että älä kiltti höpönassuni koske niillä taululiituisilla käsillä kasvoihisi, partaasi tai etenkään pukuusi, kun mieheni luonteensa mukaisesti piti kättä leuallaan tai otsallaan miettiessään. Olin ihan varma, että väitöksen lopussa hän on puuteroinut naamansa kauttaaltaan kuin aurinkokuningas, mutta jotenkin hän selvisi siitäkin yhdellä pienellä liituviirulla olkapäässä. Oli ihanaa kuulla sanat, väitös on hyväksytty ja voimme jatkaa kahvitukseen. Halasin lutustani niin suurella lämmöllä ja rakkaudella kuin vain voin.
Väitöstä seurasi tietysti virallinen juhlaillallinen, eli karonkka. Ruoka oli varmaankin? ihan hyvää, mutta minulla ei ollut lainkaan ruokahalua huolimatta siitä, että olin koko päivänä juonut vain yhden kupillisen kahvia ja syönyt pari kofeiinikarkkia. En saanut sitäkään vertaa uppoamaan pöytään raahattua alkoholia, aterian päättyessä tervetuliaismaljani oli edelleen puolillaan. Hetkellisen suvannon koittaessa rupesi väsyttämään, mutta kaava oli käytävä läpi, eikä siitä päässyt minnekään. Kyllähän se liikutti, kun rakkaani pöytäpuheessaan käänsi katseensa hymyillen minuun ja kiitti minua rakastamisesta ja kärsivällisyydestä, sekä hänen rinnallaan pysymisestäni. Minusta kuulema oli löytynyt näiden stressaavien päivien aikana jotain aivan uusia, yllättäviä puolia. Nauratin näyttämällä hyppysellisellä, kuinka paljon minulla aikuisten oikeasti on tuota kehuttua kärsivällisyyttä.
Karonkan jälkeen koitti sitten eräänlainen vapahdus, eli iltajuhla, jossa ei tarvinnut enää pingottaa niin viulunkielenä. Pöydät notkuivat herkkuja muurahaisena ahertaneiden sukulaisten ja vähän itsenikin ansiosta. Juhlaan tuli rakkaita ystäviä ja tuttuja ihanan paljon ja lahjojen määrä oli pudottaa herra tohtorin polvilleen. Kiitos kaikille jotka tulivat ja kiitos kaikesta mitä toitte mukananne (jos joku vieraista sattuu tätä lukemaan)! Ehkä lutuseni viimeinkin alkaa tajuta olevansa hyvin rakastettu ja pidetty mies.
Kannoin vielä aika kauan huolta siitä, että asiat luistavat hyvin ilman odottamattomia yllätyksiä. Se on selkäytimessä, teenpä mitä tahansa, olen perusluonteeltani vastuunkantaja ja se jolla todennäköisimmin säilyy kontrolli sekä tolkku päässä silloin kun muilla on alkoholia veressä. Ärsytti hivenen kun koitin saada vihdoin ja viimein musiikin raikamaan ja sain kommenttia huolekkaasta hääräämisestäni musiikkilaitteen virityksen suhteen, että "Sinähän hösssäät". Meinasin vetää saman tien herneen nenään, mutta tyydyinkin sen sijaan kivahtamaan, että ehkäpä sinäkin hiukan hössäisit, jos olisit pompannut viime päivät superpallona näiden samperin bileiden eteen ja kärsinyt kaiken maailman ylimääräisestä yöviihteestä...
Käytännöllisesti katsoen en juonut koko illan aikana mitään (aloin vasta viiden aikaan lipittämään puhdasta kossua saadakseni jatkuvasta puhumisesta äityneen kurkkukivun lakkaaamaan), mikä oli loistojuttu sen kannalta, että jossain vaiheessa juhlia vastaväittäjä tuli juttusilleni. Aluksi olin jäykkä kuin hiilihanko ja oikein tunsin kuinka hiki alkoi valua kainaloistani. Ujostelin ja murehdin ruostunutta englannin kielen taitoani, mutta turhaan: vastaväittäjä oli aivan uskomattoman miellyttävä ihminen. Se säteili hänestä kauas jo väitöksen aikana, mutta etenkin sitten kun hänen kanssaan pääsi keskustelemaan. Ei aikaakaan, kun ohut jää oli sulanut ja vitsailimme jo täyttä päätä. Olin yllättynyt siitä, että pystyin ovelasti kiertämään ja ympäriselittämään sellaisia sanoja, joita en muistanut tai tiennyt ja ainakin tyyppi sanoi että saa erittäin hyvin selvää englannistani. Oli mukavaa huomata, että pystyy sanaleikkimään myös vieraalla kielellä niin että toinen tajuaa.
Keskustelun syntymistä helpotti tietenkin se, että vastaväittäjä on myös intohimoinen luonnossa liikkuja. Hän kertoi juttuja Yosemiten puistossa asustelevien ihmisten läsnäoloon tottuneiden karhujen käytöstavoista ja minä puolestani kertoilin hänelle harrastamastani itsepuolustuslajista ja siihen liittyvistä erikoisista yksityiskohdista, kuten hermopisteistä. En olisi ikinä arvannut, että voin juuttua niin pitkäksi aikaa juttusille täysin eri planeetalta olevan ihmisen kanssa. No, siitä kyllä suurin kiitos kuuluu hänelle ja hänen vilpittömille, jollain kummallisella tavalla Afrikan Tähti-timantin mieleen tuoville silmilleen, jotka keskustellessa viestivät hyväntahtoisuudesta ja ystävällisyydestä.
Tästä rohkaistuneena ajauduin juttusille rakkaani kollegoiden kanssa ja sama juttu. Heidän kanssaan tuntui olevan ihan yhtä lailla helppo jutella ja hassutella. Luulenpa, että minua on onnistuttu vetämään stereoptyyppisesti höplästä, kun rakkaani on uskotellut jopa pomonsa olevan sitä mieltä, että hänen ammattialansa kollegojen seuraa on hyvä välttää jos ei halua ajautua koko loppuillaksi kiistaan "hiukkasen kiihdyttävistä" asioista. Ei se ihmisluonto ehkä sittenkään ole paljoakaan kiinni siitä mille alalle on fakkiutunut.
Niin. Juhlat jatkuivat saunomisineen, yhteislauluineen, tohtoria muiluttavine diaesityksineen ja muine riekkumisineen kuuteen asti aamulla. Jossain vaiheessa yritimme jopa kiivetä bilepaikan katolle auringonnousua ihailemaan, mutta kattotasanteen ovi oli valitettavasti lukossa. Kotiin palasimme tosiaan räjähtävänpunaisen auringon noustessa ja vielä siideriä hyvillä mielin naukkaillen. Hassuna kuriositeettina, jouduin ottamaan rakkaani työlabralta viileähkön kotimatkan ajaksi ylleni nuhjaantuneen työtakin, joka oli hassulla tavalla samaa kokoa ja muotoa kuin upea juhlatakkinikin. No ehkei nyt ihan niin upea kuitenkaan :)
Vilskehän ei toki tähän päättynyt, vaan seuraavana päivänä jatkoimme vaputtelua ja sitä seuraavana päivänä vääntäydyimme piknikille. Tiistai-illan viimeinen juhlanumero oli vastaväittäjän tarjoama illallinen, jonka aikana vakuutuin entistäkin enemmän siitä, että hänen kaltaisensa ihmisen vastaväittäjäksi saaminen oli paras lahja, mitä rakkaani olisi voinut väitöksessään saada.
Kauhea vouhaaminenhan alkoi jo torstaina, yö vierähti rattoisasti savukalapasteijoita leipoessa. Paistaminen ja roudaaminen jatkuivat heti töiden jälkeen perjantaina ja illan ainoa rauhallinen hengähdyshetki oli siunattu tunti saunassa kalpean tohtorikokelaan kanssa. Tuli ihan mieleen initiaatioriitinomainen kylpeminen, kun rakkaudella pesin mieheni tuuheaa villihevosenharjaa ja hieroin rauhoittavasti hänen jalkojaan. Onneksi hän saattoi istua lauteilla hikoilemassa ihan pienen hetken ilman huolia, ilta-auringon paistaessa lohduttavasti sisään ikkunoista. Olisin toivonut voivani ottaa edes sakaran hänen rististään kannettavakseni.
Illan mittaan sherry osoittautui mainioksi vastalääkkeeksi estämään liian monen ihmisen liian pienessä tilassa toteuttaman hösäämisen aiheuttamaa melustressiä. Kuuppani ja miehenikin kuuppa pysyi kiitettävästi kasassa niin kauan, että saimme talon hiljenemään ja ihmiset yösijoilleen. Simahdin miesparan vielä kirjoittaessa lectiotaan. Yöhön mahtui kuitenkin vielä täysin meistä riippumatonta absurdia, hallitsematonta ja raivostuttavaa veripäistä dramatiikkaa, jotka miinustivat omani ja etenkin tohtorikokelaan unen määrän vain muutamiin tunteihin. Ellen olisi zenhenkisyyttä arvostava kamppailija, olisin taatusti käynyt kuristamassa erään täysin edesvastuuttoman ihmisen paljain käsin.
Aamulla jouduin nousemaan hyvin aikaiseen ehtiäkseni kampaajalle ja meikattavaksi, kun lopulta tarpeeksi kauan vastaan hangoiteltuani päätin että ollaan sitten viimeisen päälle, kun kerran pitää laittautua. Vaatteetkin valitsin huolella, vaikka periaatteessa ottikin päähän. Kuten arvata saattaa, niin ei tullut ihan halpa reissu kun ainoa päälleni täydellisesti istunut takki koko kaupungissa sattui olemaan Rilsin kokoelmasta. En siis viitsinyt ostaa jotain ensimmäisen käytön jälkeen langoiksi purkaantuvaa hennesmauriz-riepua, kun kerran kirpputoreistakaan ei ollut pelastajaksi tällä kertaa. Onneksi sentään sain tuon takin hurjalla yli 1/3 hinnasta alennuksella, minkä jälkeen se oli edelleenkin törkeän kallis meikäläisen näkökulmasta. Rakkaani aivopesi minut yhtälailla ihastuneesti huokailevan ovelan myyjätätin kanssa ostamaan sen. Mokomat!
Väitös oli tilaisuutena hyvin hikinen. Rakkaani asteli väitöksen alkaessa saliin niin surullisen ylvään, kalpean ja komean näköisenä, että olisi voinut luulla olevan kyseessä jonkun traagisen teloituskohtauksen romanttisesta elokuvasta. Minulle ainakin nousi pala kurkkuun kun häntä katselin. Hänen kasvoillaan olisi helppo ansaita Oscar. Kaksi ja puoli tuntia kuluivat melkein huomaamatta jännittäessä koville joutuneen rakkaani puolesta. Käteni hikosivat ja palleaa kiristi. Joitakin yleisempiä katkelmia huomasin pystyväni jopa seuraamaan, muutamasta kaksiulotteista maailmaa koskevasta yksityiskohdasta jopa kiinnostumaan, mutta loput 98% väitöksestä olikin sitten hepreaa, jota ei todellakaan seurattu kaukaisilla muistoilla lukion fysiikasta.
Vastaväittäjä oli aivan loistava hiillostaja, tiukka mutta kannustava ja sosiaalisesti älykäs. Hän laittoi rakkaani laskemaan taululle kiperiä kaavoja, joita hän joutui useaan otteeseen pyyhkimään ja korjaamaan. Välillä huomasin huutavani mielessäni, että älä kiltti höpönassuni koske niillä taululiituisilla käsillä kasvoihisi, partaasi tai etenkään pukuusi, kun mieheni luonteensa mukaisesti piti kättä leuallaan tai otsallaan miettiessään. Olin ihan varma, että väitöksen lopussa hän on puuteroinut naamansa kauttaaltaan kuin aurinkokuningas, mutta jotenkin hän selvisi siitäkin yhdellä pienellä liituviirulla olkapäässä. Oli ihanaa kuulla sanat, väitös on hyväksytty ja voimme jatkaa kahvitukseen. Halasin lutustani niin suurella lämmöllä ja rakkaudella kuin vain voin.
Väitöstä seurasi tietysti virallinen juhlaillallinen, eli karonkka. Ruoka oli varmaankin? ihan hyvää, mutta minulla ei ollut lainkaan ruokahalua huolimatta siitä, että olin koko päivänä juonut vain yhden kupillisen kahvia ja syönyt pari kofeiinikarkkia. En saanut sitäkään vertaa uppoamaan pöytään raahattua alkoholia, aterian päättyessä tervetuliaismaljani oli edelleen puolillaan. Hetkellisen suvannon koittaessa rupesi väsyttämään, mutta kaava oli käytävä läpi, eikä siitä päässyt minnekään. Kyllähän se liikutti, kun rakkaani pöytäpuheessaan käänsi katseensa hymyillen minuun ja kiitti minua rakastamisesta ja kärsivällisyydestä, sekä hänen rinnallaan pysymisestäni. Minusta kuulema oli löytynyt näiden stressaavien päivien aikana jotain aivan uusia, yllättäviä puolia. Nauratin näyttämällä hyppysellisellä, kuinka paljon minulla aikuisten oikeasti on tuota kehuttua kärsivällisyyttä.
Karonkan jälkeen koitti sitten eräänlainen vapahdus, eli iltajuhla, jossa ei tarvinnut enää pingottaa niin viulunkielenä. Pöydät notkuivat herkkuja muurahaisena ahertaneiden sukulaisten ja vähän itsenikin ansiosta. Juhlaan tuli rakkaita ystäviä ja tuttuja ihanan paljon ja lahjojen määrä oli pudottaa herra tohtorin polvilleen. Kiitos kaikille jotka tulivat ja kiitos kaikesta mitä toitte mukananne (jos joku vieraista sattuu tätä lukemaan)! Ehkä lutuseni viimeinkin alkaa tajuta olevansa hyvin rakastettu ja pidetty mies.
Kannoin vielä aika kauan huolta siitä, että asiat luistavat hyvin ilman odottamattomia yllätyksiä. Se on selkäytimessä, teenpä mitä tahansa, olen perusluonteeltani vastuunkantaja ja se jolla todennäköisimmin säilyy kontrolli sekä tolkku päässä silloin kun muilla on alkoholia veressä. Ärsytti hivenen kun koitin saada vihdoin ja viimein musiikin raikamaan ja sain kommenttia huolekkaasta hääräämisestäni musiikkilaitteen virityksen suhteen, että "Sinähän hösssäät". Meinasin vetää saman tien herneen nenään, mutta tyydyinkin sen sijaan kivahtamaan, että ehkäpä sinäkin hiukan hössäisit, jos olisit pompannut viime päivät superpallona näiden samperin bileiden eteen ja kärsinyt kaiken maailman ylimääräisestä yöviihteestä...
Käytännöllisesti katsoen en juonut koko illan aikana mitään (aloin vasta viiden aikaan lipittämään puhdasta kossua saadakseni jatkuvasta puhumisesta äityneen kurkkukivun lakkaaamaan), mikä oli loistojuttu sen kannalta, että jossain vaiheessa juhlia vastaväittäjä tuli juttusilleni. Aluksi olin jäykkä kuin hiilihanko ja oikein tunsin kuinka hiki alkoi valua kainaloistani. Ujostelin ja murehdin ruostunutta englannin kielen taitoani, mutta turhaan: vastaväittäjä oli aivan uskomattoman miellyttävä ihminen. Se säteili hänestä kauas jo väitöksen aikana, mutta etenkin sitten kun hänen kanssaan pääsi keskustelemaan. Ei aikaakaan, kun ohut jää oli sulanut ja vitsailimme jo täyttä päätä. Olin yllättynyt siitä, että pystyin ovelasti kiertämään ja ympäriselittämään sellaisia sanoja, joita en muistanut tai tiennyt ja ainakin tyyppi sanoi että saa erittäin hyvin selvää englannistani. Oli mukavaa huomata, että pystyy sanaleikkimään myös vieraalla kielellä niin että toinen tajuaa.
Keskustelun syntymistä helpotti tietenkin se, että vastaväittäjä on myös intohimoinen luonnossa liikkuja. Hän kertoi juttuja Yosemiten puistossa asustelevien ihmisten läsnäoloon tottuneiden karhujen käytöstavoista ja minä puolestani kertoilin hänelle harrastamastani itsepuolustuslajista ja siihen liittyvistä erikoisista yksityiskohdista, kuten hermopisteistä. En olisi ikinä arvannut, että voin juuttua niin pitkäksi aikaa juttusille täysin eri planeetalta olevan ihmisen kanssa. No, siitä kyllä suurin kiitos kuuluu hänelle ja hänen vilpittömille, jollain kummallisella tavalla Afrikan Tähti-timantin mieleen tuoville silmilleen, jotka keskustellessa viestivät hyväntahtoisuudesta ja ystävällisyydestä.
Tästä rohkaistuneena ajauduin juttusille rakkaani kollegoiden kanssa ja sama juttu. Heidän kanssaan tuntui olevan ihan yhtä lailla helppo jutella ja hassutella. Luulenpa, että minua on onnistuttu vetämään stereoptyyppisesti höplästä, kun rakkaani on uskotellut jopa pomonsa olevan sitä mieltä, että hänen ammattialansa kollegojen seuraa on hyvä välttää jos ei halua ajautua koko loppuillaksi kiistaan "hiukkasen kiihdyttävistä" asioista. Ei se ihmisluonto ehkä sittenkään ole paljoakaan kiinni siitä mille alalle on fakkiutunut.
Niin. Juhlat jatkuivat saunomisineen, yhteislauluineen, tohtoria muiluttavine diaesityksineen ja muine riekkumisineen kuuteen asti aamulla. Jossain vaiheessa yritimme jopa kiivetä bilepaikan katolle auringonnousua ihailemaan, mutta kattotasanteen ovi oli valitettavasti lukossa. Kotiin palasimme tosiaan räjähtävänpunaisen auringon noustessa ja vielä siideriä hyvillä mielin naukkaillen. Hassuna kuriositeettina, jouduin ottamaan rakkaani työlabralta viileähkön kotimatkan ajaksi ylleni nuhjaantuneen työtakin, joka oli hassulla tavalla samaa kokoa ja muotoa kuin upea juhlatakkinikin. No ehkei nyt ihan niin upea kuitenkaan :)
Vilskehän ei toki tähän päättynyt, vaan seuraavana päivänä jatkoimme vaputtelua ja sitä seuraavana päivänä vääntäydyimme piknikille. Tiistai-illan viimeinen juhlanumero oli vastaväittäjän tarjoama illallinen, jonka aikana vakuutuin entistäkin enemmän siitä, että hänen kaltaisensa ihmisen vastaväittäjäksi saaminen oli paras lahja, mitä rakkaani olisi voinut väitöksessään saada.
2 kommenttia:
Isot onnittelut kaikille! Maltoit kuitenkin pitää kossun ns. rajoissa? Mä olen järjestänyt kolme väitöstä, joista viimeisin oli monimutkaisin ikinä hoitamani juttu (kai...) ja vedin iloisesti soololärvit yksin, omassa toimistossa sinä aikana kun muut aloittelivat karonkkaa. Lähdin suoraan toimistolta kotiini. Elämäni voimallisin känni. Onneks ei tullut hankittua vahingossa vaan ihan tietoisesti. Rankka työ, rankka huvi.
Ainutlaatuisia kokemuksia. Kunhan ei liian usein :-)
Onneksi olkoon molemmille!
Meillä ollaan vielä jäljessä: mieheni gradu hyväksyttiin juuri ja hän harkitsee nyt jatko-opintoja. Eli voi hyvinkin olla, että jossain vaiheessa minutkin nähdään huolekkaasti häsläämässä karonkkavalmisteluiden parissa. Niin muuten, minuakin ärsyttää, jos joku kritisoi huolehtimistani: minkä koira karvoilleen voi.
Lähetä kommentti