torstaina, toukokuuta 11, 2006

Kirsikkamies

Satuin löytämään paikan, jossa kirsikat kukkivat todella kauniisti. Kun kävelee puiden alle ja katselee kukkahunnun alta sinistä taivasta, tulee hetkeksi aika ylimaallinen olo. Ymmärrän kovasti japanilaisia, jotka menevät kirsikoista sekaisin. Täytyypä vain sanoa että täällä huomattavasti harvinaisempana näkynä moisen löytäminen oli todella ilahduttavaa ja elähdyttävää. Oli ihan pakko mennä nuustamaan kukintoja höperön onnellinen ilme kasvoilla läikkyen.

Satunäkymän kohtaamisesta seurasi tietenkin se, että sisälläni uinuva valokuvaaja heräsi ja sai maanisen kohtauksen. Tämä täytyi saada filmille aivan ehdottomasti, mutta ei pelkkinä kukkien kuvina vaan muotokuvauksena, josta minulle juolahti mieleen heti hyvä idea. Tohtorin väitöskuvat eivät nimittäin olleet kovin kummoisia. En jaksanut raahata koko juhlapäivää mukanani rakasta järjestelmäkameraani ja en taas osannut alkuunkaan käyttää vierasta digikameraa, joka bileissä kouraani lykättiin. Tuloksena oli huonoja kuvakulmia, tärähdyksiä ja hämäriä punasilmäkanikuvia.

Nyt oli tilaisuus korjata vahinko. Soitin miehelle töihin ja sanelin Justiinan äänensävyllä, että nyt mennään eikä meinata. Arvata saattaa, että siitä seurasi kitinää. Hänellä kun oli sata ja yksi tärkeää asiaa hoidettavanaan juuri tämän työpäivän aikana. Joskus minä kuitenkin olen aika ikävä ihminen, enkä anna joustovaraa, kun saan jonkun päähänpiston. Patistin miehen kotiin ja pukemaan juhlapuvun päälleen huomauttamalla, että olen saanut kuulla aika pitkän aikaa virsiä hänen tärkeistä aikatauluistaan ennen väitöskirjaa, mutta myös pyhiä lupauksia siitä, että väitöksen jälkeen helpottaa. En toisin sanoen antanut vaihtoehtoja. Syystä, että tänään en olisi itse ehtinyt millään kuvaamaan velvollisuuksien kutsuessa ja koko viikonlopuksi on taas luvattu sadetta. En voinut ottaa riskiä, että kukinta menee ohi, se olisi ollut anteeksiantamatonta.

Saimme kuin saimmekin aikaiseksi kuvaussession kirsikkapuiden alle. Eihän sekään tietysti ollut mutkatonta. Mies kitisi kuin pahainen diiva, niin kuin hän aina tekee joutuessaan mallikseni. Se on muuten sääli, sillä hänellä on ehdottomasti valokuvauksellisimmat kasvot ja vartalo, jotka ovat vastaani sattuneet. Hän vain on niin PERKELEEN hankala kuvattava 90% kuvausajasta. Toisaalta, minä taas olen hyvin dominoiva kuvaaja sille päälle sattuessani, enkä anna periksi ihan pienille väninöille. Lieventävänä asianhaarana mallin ärtymykselle tietysti oli se, että hän sai allergiaoireita siitepölyään päällemme tupsuttavista kirsikankukista ja voi hieman huonosti. Saimme kuitenkin kovalla tahdilla noin sata otosta aikaiseksi, että luulisi niiden joukosta nyt edes muutama napakymppi löytyvän, ellen ole ihan mämmikouraantunut kuvaajana. Oli ilahduttavaa, kun mies sai edes hetkeksi päälle hurmaajavaihteen ja naurunkimallusta silmiinsä. Illalla häntä jo nauratti kiukuttelunsa ja hän taisi olla jopa ihan tyytyväinen siihen, että tulipahan tehtyä.

Alustavasti digikuvissa oli ainakin muutama oikein viehättävä kuva. Harmi, etten ehtinyt saada kunnolla filmille muutamaa silmänräpäystä, jonka aikana mies vaihtoi pukunsa arkikuteisiin kirsikankukkaputouksen alla. Auringonvalo, miehen huumaava tuoksu, kaunis askeettinen vartalo ja vaaleanpunaiset ryöppyävät kukat saivat ainakin tämän valokuvaajan sydämen läpättämään tuulessa värisevien kirsikankukkien lailla.

7 kommenttia:

tiikeritoveri kirjoitti...

Wau, mahtavaa! Voin kuvitella että saitte kuvia, joita teidän (ja muiden) kelpaa ihailla vielä vanhuksinakin. Toivoisinpa vaan itsellenikin useammin noin päättäväistä "tämä tehdään NYT!" -toimintakykyä. Esim. juuri tuossa tapauksessa todellakin ainoa oikea tapa toimia - kirsikankukkien hetkellisyys, varsinkin kaikille sen Japanissa kokeneille... niin tuttua... niin... oma ilmiönsä, ettei sen aiheuttamia tunnetiloja oikein voi sanallisesti kuvailla kuin haikuilla.

Seuraava ei nyt ole kirsikankukista, mutta muuten ajankohtainen, sattumalta vastikään löysin. Runoilija on virolainen Sass Suuman. Eikö ole ihana:

"Puunlehti saapui.
Haikurunoilija kai
on postiin pannut."

Miss Foxy kirjoitti...

kuulostaa rakkaudelta ))

Ta-Miit kirjoitti...

Kyllä. Minulle tämä on Suurta Rakkautta, joka tuntuu vain vahvistuvan vuosien kuluessa.

Ta-Miit kirjoitti...

Ja tuo haiku muuten tosiaan on ihana. Haiut ovat niitä harvoja runomuotoja, joita koen ymmärtäväni ja joita itsekin mielelläni kirjotan.

tiikeritoveri kirjoitti...

"Haiut"...?! :-o :-D
Olin jo sanomassa puhtaasti oman kielitajuni pohjalta, että taivutetaan ilman muuta suomeksikin "haikut", "haikun", "haikussa" jne., mutta intouduinpa peräti tarkistamaan. Eli perussanakirjankin vahvistuksella: kyllä vaan. Sen sijaan vars. tupakan savua merkitsevästä homonyymistä k toki astevaihtelussa katoaa. Puhumalla "haiuista" saatat siis johtaa ajatukset pikemminkin piippuihin ja sikareihin, mitä tuskin haluat.

No mutta se pilkunviilauksesta; varsinaisena asianani oli vinkata, että luepa joskus Juha Seppälän Suuret kertomukset (2000). Yksi novelli siinä on "Kirsikankukkia". Ehkäpä joskus 70 vuoden kuluttua joku katselee juuri näitä kuvia ja tuntee jotain hieman samaa kuin sen kertoja...

Kasvavan uteliaisuuden vallassa (joskin kohteliaan kärsivällisesti) odotan muuten sitä yhtä tiettyä kokoelmaa... lieneeköhän sitten sakura siinäkin mukana, saa nähdä... ;-)

tiikeritoveri kirjoitti...

Ja seuraava kirjallisuuskysymys: oletko Heidi Liehua lukenut? Jos, niin mitä jäänyt mieleen? Minä tulin juuri lukaisseeksi (pienois)romaaninsa Rakkaus Pariisissa, ja huomasin sen liepeestä, että myös Liehu on julkaissut "Kirsikankukkia" (filosofinen teos). Tuo rakkausromaani ei kyllä minua vakuuttanut - kielestä jäi jotenkin tympeä vaikutelma, vähän kuin kyseessä olisi hieman kömpelö suomennos ranskankielisestä tusinateoksesta - mutta kuka tietää, ehkä nuorempi Liehu onkin parhaimmillaan juuri asiallisen filosofisissa kirjoituksissa...?

Ta-Miit kirjoitti...

Olen lukenut tuon Rakkaus Pariisissa - kirjan. Oli todella huono ja teennäinen. Ei sytyttänyt ja sen tähden en ole myöskään edennyt muita hänen teoksiaan lukemaan.