Kirsikkamies

Satuin löytämään paikan, jossa kirsikat kukkivat todella kauniisti. Kun kävelee puiden alle ja katselee kukkahunnun alta sinistä taivasta, tulee hetkeksi aika ylimaallinen olo. Ymmärrän kovasti japanilaisia, jotka menevät kirsikoista sekaisin. Täytyypä vain sanoa että täällä huomattavasti harvinaisempana näkynä moisen löytäminen oli todella ilahduttavaa ja elähdyttävää. Oli ihan pakko mennä nuustamaan kukintoja höperön onnellinen ilme kasvoilla läikkyen.

Satunäkymän kohtaamisesta seurasi tietenkin se, että sisälläni uinuva valokuvaaja heräsi ja sai maanisen kohtauksen. Tämä täytyi saada filmille aivan ehdottomasti, mutta ei pelkkinä kukkien kuvina vaan muotokuvauksena, josta minulle juolahti mieleen heti hyvä idea. Tohtorin väitöskuvat eivät nimittäin olleet kovin kummoisia. En jaksanut raahata koko juhlapäivää mukanani rakasta järjestelmäkameraani ja en taas osannut alkuunkaan käyttää vierasta digikameraa, joka bileissä kouraani lykättiin. Tuloksena oli huonoja kuvakulmia, tärähdyksiä ja hämäriä punasilmäkanikuvia.

Nyt oli tilaisuus korjata vahinko. Soitin miehelle töihin ja sanelin Justiinan äänensävyllä, että nyt mennään eikä meinata. Arvata saattaa, että siitä seurasi kitinää. Hänellä kun oli sata ja yksi tärkeää asiaa hoidettavanaan juuri tämän työpäivän aikana. Joskus minä kuitenkin olen aika ikävä ihminen, enkä anna joustovaraa, kun saan jonkun päähänpiston. Patistin miehen kotiin ja pukemaan juhlapuvun päälleen huomauttamalla, että olen saanut kuulla aika pitkän aikaa virsiä hänen tärkeistä aikatauluistaan ennen väitöskirjaa, mutta myös pyhiä lupauksia siitä, että väitöksen jälkeen helpottaa. En toisin sanoen antanut vaihtoehtoja. Syystä, että tänään en olisi itse ehtinyt millään kuvaamaan velvollisuuksien kutsuessa ja koko viikonlopuksi on taas luvattu sadetta. En voinut ottaa riskiä, että kukinta menee ohi, se olisi ollut anteeksiantamatonta.

Saimme kuin saimmekin aikaiseksi kuvaussession kirsikkapuiden alle. Eihän sekään tietysti ollut mutkatonta. Mies kitisi kuin pahainen diiva, niin kuin hän aina tekee joutuessaan mallikseni. Se on muuten sääli, sillä hänellä on ehdottomasti valokuvauksellisimmat kasvot ja vartalo, jotka ovat vastaani sattuneet. Hän vain on niin PERKELEEN hankala kuvattava 90% kuvausajasta. Toisaalta, minä taas olen hyvin dominoiva kuvaaja sille päälle sattuessani, enkä anna periksi ihan pienille väninöille. Lieventävänä asianhaarana mallin ärtymykselle tietysti oli se, että hän sai allergiaoireita siitepölyään päällemme tupsuttavista kirsikankukista ja voi hieman huonosti. Saimme kuitenkin kovalla tahdilla noin sata otosta aikaiseksi, että luulisi niiden joukosta nyt edes muutama napakymppi löytyvän, ellen ole ihan mämmikouraantunut kuvaajana. Oli ilahduttavaa, kun mies sai edes hetkeksi päälle hurmaajavaihteen ja naurunkimallusta silmiinsä. Illalla häntä jo nauratti kiukuttelunsa ja hän taisi olla jopa ihan tyytyväinen siihen, että tulipahan tehtyä.

Alustavasti digikuvissa oli ainakin muutama oikein viehättävä kuva. Harmi, etten ehtinyt saada kunnolla filmille muutamaa silmänräpäystä, jonka aikana mies vaihtoi pukunsa arkikuteisiin kirsikankukkaputouksen alla. Auringonvalo, miehen huumaava tuoksu, kaunis askeettinen vartalo ja vaaleanpunaiset ryöppyävät kukat saivat ainakin tämän valokuvaajan sydämen läpättämään tuulessa värisevien kirsikankukkien lailla.