Örrikissamme, se vanha kiukkuinen äkäskääkkä, jonka kesyttämiseen minulta on mennyt yli kymmenen vuotta on tosiaan tehnyt täyden turkinkäännöksen. Tuossa taannoin kirjoittelin siitä, että hän on ruvennut viihtymään ihmisten lähellä ja jopa sylissä, mitä en olisi koskaan uskonut. Nyt hänen hellyydenkaipuunsa on alkanut paisua sellaisiin mittasuhteisiin, ettei hän kohta muuta teekään kuin tunkee paijattavaksi.Esimerkiksi tällä hetkellä istun kiikkerästi työtuolini kulman päällä, kun örriäinen päätti, että hänen TÄYTYY saada sullottua itsensä samaan tuoliin. Aina kun tulen tietokoneelle, hän tulee istumaan tuolin viereen anova katse silmissään ja kehräten. Jos en tee heti tilaa tai ota syliin, hän venyttää käpäläänsä, tarttuu kynsillään hihaani tai käsivarren lihaani! ja vetää minut hyvin vaativasti alas puoleensa, että voi hieraista naamaansa omaani. Sillai niinkuin pienenä vihjeenä siitä, että häntä VOIS VÄHÄN pitää hyvänä.
Sama juttu nukkuessa, syädessä tai sohvalla löhötyessä. Örri ui mun liiveihin koko ajan. Ja antaa märkiä pusuja, silitystä sekä kovia puskuja. Hurhuspuspus! Sinäänsä aivan ihanaa ja hellyttävää, mutta mihinkään keskittymistä vaativaan on turha ryhtyä, mikäli örripörri ei ole nukkumassa. Ehkä se nyt ottaa takaisin koko menneen elämänsä hellyydenkaipuuvajeen?
5 kommenttia:
Oi! On siis teoriassa toivoa, että mun Musta myös etenisi tuohon joskus! Iih! Nyt vajassa kahdessa vuodessa se on oppinut, ettei ihan jokaista kosketusyritystä tarvitse juosta karkuun. Vahva alku, tavallaan ...
niin mitenkäs päin tämä Örri on kuvassa, viiksikarvat näkyy ja selvästi näppäimistö seinää vasten...mutta mitenkä se oikein köllöttää...?
))
Hän on ahtanut itsensä mun (vaalea kaistale) persuksen ja tuolin selkänojan väliin sitkeällä pungerrustekniikalla. Ja mä olen lähes putoamassa lattialle kun yritän olla istumatta hänen päällensä. Kuva on otettu yläviistosta.
Ja tuollahan örripörri taas parhaillaankin tarsii sohvalla loikovan ukkoni päällä ja asettuu hänen rinnuksilleen makaamaan kuin divaanille. Jo on aikoihin eletty...
Tämä on sitä samaa ilmiötä, kuin helvetin jäätyminen ja Suomen euroviisujen voittaminen...
Voipa teoriasi olla hyvinkin totta :) Ja ehkä minustakin on tullut pehmeämpi vuosien kuluessa ja kissat aistivat sen. Rakkaus on siitä kiva juttu, että mitä enemmän sitä saa osakseen, sitä enemmän sitä voi tuhlata ja jakaa ja silti se vain tuntuu karttuvan.
Myös lokkikissa saa nykyisin hassuja, ruokaan liittymättömiä hellyyskohtauksia. Toissa iltana se makasi ensin minun rintani päällä ja kehräsi itsensä läkähdyksiin. Sitten se siirtyi tukkajumalan rinnuksille toistamaan saman. Saatiin kehruuta koko viikon edestä.
Ja jes. Vihdoinkin meillä on kaksi sylikissaa!
Lähetä kommentti