Menneen viikon runollisin ja tunnelmaltaan sykähdyttävin hetki.
Seison laiturilla uimapuvussa. Merellä on pimeää, märkää ja kylmää, vain muutama valo näkyy rannalta. Tuuli vihmoo inhottavasti kylmiä pärskeitä iholle. Puuskien mukana viimeinenkin ruumiinlämpö karkaa usvana yöhön. Laskeudun portaita pitkin mereen ja henkeä haukkoen upottaudun kaulaa myöten sameanvihreään kylmyyteen. Muutama hysteerinen uimaliike ja sitten äkkiä portaita pitkin ylös. Vesi roiskuu iholtani kuin sula metalli joulukuusen lailla loistavan kylpylän vastavalossa. Kipeästi puristavat jääsormet päästävät vähän kerrassaan irti sääristäni. Seison laiturilla veteen katsellen ja odotan uimista seuraavaa huumaavaa endorfiinin tulvahdusta.
Huomaan, että laiturissa on kiinni veden alla oleva lamppu. Lampun edessä, lähellä pintaa kelluu rivistönä tummia tikkumaisia varjoja. Kumarrun katsomaan. Näen että varjot ovat parvi pienen pieniä kaloja. Ne tuijottavat kuin naulittuina paikallaan pysytellen laiturivaloa, vaikka aallot keinuttavat niitä. Kuvittelen mielessäni miltä niistä tuntuu. Syksyn kylmässä pimeydessä uivat pienet olennot löytävät yhtäkkiä parvena sokaisevan valon äärelle, joka kenties hieman lämmittääkin. Jos kalojen aistimaailma muistuttaa edes kaukaisessa määrin omaamme, sen täytyy olla huikaisevaa, lumoavaa. Onkohan valo niille suuri lempeä jumala?
Liikutun, koska olen tunteellinen hupsu.
Palaan sisälle kylpylään ja astelen kuumaan, kylmän jälkeen kiehuvan pistelevältä tuntuvaan veteen. Valoa ja lämpöä. Siinä ihmisellekin jumalaa kerrakseen.
Seison laiturilla uimapuvussa. Merellä on pimeää, märkää ja kylmää, vain muutama valo näkyy rannalta. Tuuli vihmoo inhottavasti kylmiä pärskeitä iholle. Puuskien mukana viimeinenkin ruumiinlämpö karkaa usvana yöhön. Laskeudun portaita pitkin mereen ja henkeä haukkoen upottaudun kaulaa myöten sameanvihreään kylmyyteen. Muutama hysteerinen uimaliike ja sitten äkkiä portaita pitkin ylös. Vesi roiskuu iholtani kuin sula metalli joulukuusen lailla loistavan kylpylän vastavalossa. Kipeästi puristavat jääsormet päästävät vähän kerrassaan irti sääristäni. Seison laiturilla veteen katsellen ja odotan uimista seuraavaa huumaavaa endorfiinin tulvahdusta.
Huomaan, että laiturissa on kiinni veden alla oleva lamppu. Lampun edessä, lähellä pintaa kelluu rivistönä tummia tikkumaisia varjoja. Kumarrun katsomaan. Näen että varjot ovat parvi pienen pieniä kaloja. Ne tuijottavat kuin naulittuina paikallaan pysytellen laiturivaloa, vaikka aallot keinuttavat niitä. Kuvittelen mielessäni miltä niistä tuntuu. Syksyn kylmässä pimeydessä uivat pienet olennot löytävät yhtäkkiä parvena sokaisevan valon äärelle, joka kenties hieman lämmittääkin. Jos kalojen aistimaailma muistuttaa edes kaukaisessa määrin omaamme, sen täytyy olla huikaisevaa, lumoavaa. Onkohan valo niille suuri lempeä jumala?
Liikutun, koska olen tunteellinen hupsu.
Palaan sisälle kylpylään ja astelen kuumaan, kylmän jälkeen kiehuvan pistelevältä tuntuvaan veteen. Valoa ja lämpöä. Siinä ihmisellekin jumalaa kerrakseen.
4 kommenttia:
Minulla on inspiroitunut olo, jota en pääse purkamaan. Istun töissä ja haluaisin olla kotona kirjoittamassa punaviinilasillinen kädessäni.
Minäkin liikutuin tarinastasi. Onneksi kaloilla ei kuitenkaan taida olla vedessä samalla tavalla kylmä kuin ihmisillä :-)
Mietiskelin jonkin aikaa tuota "miltähän kaloista mahtaa tuntua talvella kylmässä vedessä -juttua."
Mielenkiinnosta googlasin ja sain kalojen talvielämästä seraavanlaista tietoa:
Vedessä elävien vaihtolämpöisten olosuhteet eivät muutu kovin paljoa talvella, eivätkä veden lämpötilamuutokset ole kovin suuria. Jään päällä oleva lumi tekee vedenalaisen maiseman pimeäksi ja hiljaiseksi.
Kalat hakeutuvat syvänteisiin. Ne liikkuvat vähemmän kuin kesällä, mutta elintoiminnat säilyvät jokseenkin normaaleina.
Kalat ovat talvella hyvin hidasliikkeisiä ja tarvitsevat vain vähän ravintoa. Niiden ruumiinlämpö laskee. Talvinen veden hapen väheneminen voi koitua kaloille kohtalokkaaksi pienissä järvissä ja lammissa.
http://www.oulu.fi/northnature/
finnish/Suomi/talvikansio/
talvivedessa.html
Olipas oikeasti ihan mielenkiintoista, alkaa hahmottua novelli-idea näistä aineksista.
Voipa hyvinkin olla, että valo ihan oikeasti aiheuttaa pimeissä vesissä lilluville kaloille huumaavan oooh, tuon täytyy olla jumala ja taivas -elämyksen.
Kiintoisaa! Laituriin kiinnitetty lamppu oli varmastikin kaloille ihmeellinen näky. Olisiko niin, että valo houkuttelee elämää puoleensa, koska se on useimmille eliöille elinehto. Toki pimeässäkin on elämää, mutta se on riippuvaista valossa kasvaneista kasveista. Tuli myös mieleen, että merten syvänteissä pedot saalistavat pienempiä kaloja "lyhdyn" avulla. Lyhty toimii mielenkiintoisena houkuttimena ympäristössä, jossa on niin pimeää, että hiemmeäkin valo erottuu mustuuden keskeltä.
Tänään muuten jätin kissoille valot päälle, kun lähdin kotoa. Ajattelin, että asunnosta tulee niin ikävän pimeä iltaan mennessä, vaikka kissoja pimeyden ei pitäisi vaivata. Ajattelin kuitenkin, että ne tuntisivat olonsa kotoisammaksi valossa :-)
Lähetä kommentti