Mielenkiintoinen kysymys tuikahti mieleeni nähtyäni erään loistavan pilavideon, joka sai minut pitkästä aikaa nauramaan vilpittömästi.
Osaavatkohan julmat, pahoihin tekoihin syyllistyneet hirviöt nauraa ollenkaan itselleen? Mahtaako heitä koskaan hihityttää, jos heistä tehdään pilaa? Onko heillä minkäänlaista komiikan tajua oman pateettisuutensa ja teennäisyytensä suhteen.
Charles Chaplinin omaelämänkerrassa väitettiin että Hitler olisi nähnyt Chaplinin Diktaattorin ja jopa pitänyt siitä.
Mitähän tämän linkkinä alla olevan videon päähenkilö mahtaisi tykätä nähdessään itsestään tehdyn hauskan parodian. Pitäisikö pokka?
SPEECH
Osaavatkohan julmat, pahoihin tekoihin syyllistyneet hirviöt nauraa ollenkaan itselleen? Mahtaako heitä koskaan hihityttää, jos heistä tehdään pilaa? Onko heillä minkäänlaista komiikan tajua oman pateettisuutensa ja teennäisyytensä suhteen.
Charles Chaplinin omaelämänkerrassa väitettiin että Hitler olisi nähnyt Chaplinin Diktaattorin ja jopa pitänyt siitä.
Mitähän tämän linkkinä alla olevan videon päähenkilö mahtaisi tykätä nähdessään itsestään tehdyn hauskan parodian. Pitäisikö pokka?
SPEECH
9 kommenttia:
Osaavatkohan julmat, pahoihin tekoihin syyllistyneet hirviöt nauraa ollenkaan itselleen?
Erittäin mielenkiintoinen kysymys. Ajattele nyt, jos teurastaja nauraisi omille pahoille teoilleen ja itselleen. Jostain syystä uskon sen olevan hyvin mahdollista.
Ah, Diktaattori. Näin sen joskus todella pienenä (alle kouluikäisenä) muistaakseni hervannassa opiskelijankadun elokuvaillassa. Nauroin ihan sairaasti! Se oli minun mielestä huvittavinta, mitä olin koskaan nähnyt.
Pohjimmainen perusolettamushan on se, että jos tekee pahoja tekoja, ei ainakaan voi olla enää koskaan normaalilla tavalla iloinen, vaan vähintäänkin täysin ilmeetön. Jos sitten vaikkapa ihmisiä tappanut tyyppi voi ihan aidosti nauraa jollekin tai laskea rentoutuneesti leikkiä, se rikkoo aika rajusti kaikki kliseiset hyvä-paha kuvitelmat ja aiheuttaa aika outoja ristiriitoja.
Minusta tuo oli aika hieno piirretty muistuttaessaan fiktion keinoin, että pelätyimmät hirviötkin ovat loppujen lopuksi ihmisiä.
Sama lienee ollut sodassa, että armotta tappanut, pelätty vihollinen onkin elävänä kiinni jäädessään osoittautunut ihmiseksi, jolla on nälkä ja kylmä ja joka osaa itkeä, nauraa, kaivata läheisiään, laskea leikkiä ja pelätå.
Luonnollisesti kirjoittaminen ja ajatusten vaihto on lähes aina hyvä asia.
Huono (sekä hyvä?) puoli kaikessa kirjoittamisessa on se, että kirjoitettu on värittynyt ja välillinen kuva todellisuudesta, niin kuin kaikki muukin viestintä (kyynisen representaatikon näkökulma). Kyllä siitä huolimatta kannustaisin sinua kirjoittamaan. Pahoja tekoja ei tietenkään tarvitse hyväksyä, mutta niiden mekaniikkaa ja tekijöiden mielenmaisemaa on terveellistä tutkia, jos he moisen kerta sallivat.
Arvostan hyvin korkealle mahdollisuuden tutustua tekstien kautta sellaistenkin ihmisten ajatuksiin, joita pelkäisin, halveksuisin tai kammoksuisin livenä. Aina on tietysti hyvä pitää kriittisyys terävänä, ettei joudu tiedostetun tai tiedostamattoman aivopesuyrityksen kohteeksi.
(poistin muutaman kommenttini muille kuulumattomista syistä)
Sodassa vihollisia armottomasti tappoivat isämme ja isoisämme.Ovatko he hymyileviä hirviöitä?
Hirviön maine on myös monesti toisten luomaa.Viholliselle luodaan usein hirviön imago.
Vertaammeko omia tekojamme hirviöiden tekoihin ja puolustelemme niitä sillä että joku on pahempi.
Jokainen ihminen osaa nauraa ja hymyillä.Jokainen ihminen pystyy myös hirmutekoihin.
Vihollisesta on pakko tehdä myyttinen hirviö, sillä kuka voisi silmän räpähtämättä tappaa hymyilevän ja nauravan lajitoverinsa, jolla on samat tunteet, samat tarpeet, samat ilot ja surut kuin itsellä.
Lähetä kommentti