tiistaina, elokuuta 14, 2007

"Kotona" taas

Takana kahdeksantuhatta ajokilometriä, tai minulla siis istumakilometriä kun en omista ajokorttia. Sisällä talossa josta ei tarvitse kirjautua ulos 10-12.

Maisemaa ihailtu kuumaisesta erämaasta luurankometsiin, sumuisista vuorenrinteistä happoisten ja kuumien geysirien karrelle polttamaan maahan. Nooan arkki läpikäyty lintukirpuista mustakarhuihin ja isoihin, karhuja kolme kertaa painavempiin lapiosarvisiin hirvenjulleihin. Biisoni on petollisen lempeän näköinen otus ja pelottavilla karhuilla on pitkät silmäripset. Näin jopa kolibrin ja molskautin jalkani sitä lumoutuneena seuratessani vesikuoppaan. Onneksi kyseessä ei sentään ollut kuuma lähde joihin kalttaushakuiset jenkit ovat kohtalokkain seurauksin jopa silloin tällöin sukellelleet.

Uusi koti työn alla ja oman verkon haku edessä. Lainataan verkkoa naapurilta tämän illan ajan.

Minusta tuntuu, että ihan heti ei mikään taida tuntua kummalliselta ja vieraalta. Olo on kuin leijalla hyvänä lennätyspäivänä.

Nii pal kirjoitettavaa, että meinaan läkähtyä. To be continued.

Ei kommentteja: