Tulihan se takaisin. Haltioituminen nimittäin. Se taisi olla vain lomalla ja sen esiin houkuttelemiseksi tarvittiin jotain pienempää ja vaatimattomampaa kuin Niagaran putoukset.Taivaltaessani eilen kohti lempipuistoani, käytin reittiä jota pitkin aina kuljen. Risteyksessä joissa käännytään puutarhoille, kiinnitin huomiota ihmisiin jotka ylittivät tietä noin sadan metrin päässä minusta ja katosivat metsään. Tajusin turhaan kävelleeni kerta toisensa jälkeen epämukavaa autotien reunaa ja silloin kerran joutuneeni kusipäisen koiran kanssa nenätysten, sillä oikea oikopolku olikin siellä. Sen lisäksi oikopolun toisella puolella avautui ihastuttava kukkapuutarha, täynnä värikkäästi loimuavia syyskukkasia. Voi paratiisi!
Olen erittäin otettu tuosta paikasta. Olinkin jo ihmetellyt, että eikö suuren yliopiston puutarhoilla muka ole mitään paikkaa jossa kukkivat oikein näyttävät yksilöt. Siellähän ne piileskelivät, vain muutaman askeleen päässä tavanomaiselta reitiltäni. Puutarhassa oli paljon tyystin minulle tuntemattomia merkillisiä kukkasia ja lukuisista yrteistä leyhähtävä, miellyttävä tuoksu leijuu kaiken sen yllä. Ihanaa! Toivoin, että olisin voinut taianomaisesti lennättää kukkia ja yrttejä rakastavan äitini katsomaan sitä kaikkea.
Tuli niin hyvä olo löydöstäni, että marssin sitä aikani tutkiskeltuani Forest Home -puistoon ja istuin lammen rannalla olevassa pagodissa neljä tuntia kirjoittamassa jo kauan työn alla ollutta satukirjaa. Pieni varpunen tuli istumaan nilkkani viereen ja katseli minua nappisilmillään. Söimme yhdessä varpusen kanssa eväitä ja kävin antamassa lammen kaloillekin varta vasten tuomiani murusia. Lammen ympäristö oli alkanut saada keltaisia vivahteita ja rinteillä kukkivat kultapiiskut. Syksy hiipii vähä kerrassaan tännekin. Voi kun tulisi oikein kaunis ruska, kun täällä on niin paljon vaahteroitakin!
Sitten iltahämärän koittaessa, kun palasin kotiinpäin Beebe-järven rantaa pitkin, päivä sai vielä yhden kirsikan huipulleen. Laskeva aurinko nimittäin värjäsi koko järven ja taivaan hetkeksi aikaa hempeän vaaleanpunaiseksi. Seisoin keskellä tietä ja töllötin. Kamera ei valitettavasti tallentanut tuota sävyä, mutta minulle riittää että näin sen.
Kyllä maailma vaan voikin olla kaunis.
3 kommenttia:
Joskus se van käy noin :) Ihana juttu.
"Kamera ei valitettavasti tallentanut tuota sävyä, mutta minulle riittää että näin sen."
Kiva kuulla. Jospa kykysi olikin tilapäisesti poissa juuri siksi, että hoksaisit tämän...?
Tuosta varpusesta minulle tuli mieleen, ja halu tässä kertoa, yksi oma muistoni viime syksyltä. Olin aika hiljaittain muuttanut uuteen kotiini ja yhtenä kuulaana syyspäivänä, kun istuin kirjoittamassa kasvot tavalliseen tapaan mansardi-ikkunaani päin mutta katse koneen ruudulla, lasin takaa kuului kevyttä koputuksentapaista rapinaa. Nostin katseeni ja näin ikkunan alalaidalla keikkuvan varpusen, joka päätään hauskasti pyöritellen tarkasteli ilmeisen uteliaana minua ja asuntoa. Ehkä vajaan minuutin ajan ihmettelimme siinä toinen toisiamme, sitten lintu lennähti pois. Tämä on ehkä naiivia, mutten voinut olla leikittelemättä ajatuksella, että tuon pikku varpusen olisi paikalle "lähettänyt" kotini edellinen, edesmennyt asukas... se vanha herra joka asui tässä jotain 60 vuotta... ihan vaan puolestaan katsomaan, mimmoinen ihminen hänen vanhaan kotiinsa onkaan asettunut. Ilmeisesti olin kertakatsomalla hyväksyttävä tyyppi, sillä sen koommin en ole lintuvieraita ikkunalleni saanut. :-) Vaikka eipä minulla mitään sitä vastaankaan olisi. Tapaus jäi elävästi mieleeni erikoisen kauniina, hymyilyttävänä ja tavallaan siis viehättävän monitulkintaisenakin muistona.
Nuo ovat todella koskettavia hetkiä, kun jokin villi eläin tulee lähelle ja katsoo kohti selvästi jotain päässään pyöritellen. Niissä hetkissä on monen maagiseksi taipuvan tarinan alku ja juuri.
Valokuvat ainutlaatuisista hetkistä koen välttämättömiksi sen takia, että niiden avulla pystyn paremmin palauttamaan tilanteen mieleeni vuosienkin takaa. Toisena syynä on tietysti se, että valokuvaamisessa kehittymisen toive on pitkään motivoinut minua opettelemaan ihmeellisen hetken vangitsemista kuvaksi. Tämä taito on vain todella haastava juttu ja vaatii satojen kuvien räpsimistä, että edes se yksi onnistuisi.
Lähetä kommentti