Jos yksi asia minua ihmisten ulkonäköön liittyen ottaa päähän ankarasti, niin se on tietynlaisten ulkonäkökeskeisten naisten harjoittama fanaattinen, hauraiden luurankojen palvonta.
Mitä hirveämpi luuhengari näytille asetetaan, sen hurmoksellisempi ihastuksen vikinä kuuluu toisiaan aivopesevien anorektikkojen ja muiden syömishäiriöisten joukosta. Esteettiset ihanteet ovat juu toki ihmisen oma asia, mutta kun tuosta kuolemanlaihuusidiotismista onkin lanseerattu joku pyhimyskultti ja joka puolelle maailmaa levinnyt helvetillinen vitsaus, jota levitetään edelleen suorastaan evankeliumina.
Saakelin jurvot! Sanonpahan vaan, että ihminen, joka vapaaehtoisesti näivettää itsensä sellaiseksi, että kuka tahansa saa murrettua häneltä ranteen kahdella sormella, ei suinkaan ole kaunis vaan pelkkä ihmisen irvikuva. Mitä ihailtavaa ja tahdonvoimaista on muka siinä, kun juuri ja juuri jaksaa ryömiä sängystä peittojen alta lipittämään sen päiväaterian korvaamiseen tarkoitetun sormustimellisen kevytkokista? Mitä elämää se sellainen on, jos koko ajan paleltaa, pyörryttää ja pitää taistella ankarasti jatkuvaa raastavaa nälkää vastaan? Mitä elämää on sellainen, jossa ei ole mielestään tarpeeksi laiha edes silloin, kun painoindeksi vilkuttaa nälkäkuoleman rajamailla.
Yksi esimerkki esteettisestä aivopesusta on se, miten Suvi Koposen kohuttuihin tissinvilauttelukuviin suhtauduttiin. Mallimamma kauhisteli ainoastaan rinnat näyttävän kuvan säädyttömyyttä. Pornotähti puolestaan ihasteli mallin näpsäköitä tisukoita, sentään huomauttaen sivuteitse, että kyseinen neitokainen näyttää yleensä muissa kuvissa sellaiselta, joka on syönyt yhden näkkärin viime vuonna. Mutta eipä juuri kukaan rääkäissyt julkisesti kauhusta nähdessään neitokaisen kuvassa törröttävät tikkulaihat sääret. Nehän ovat jumalauta varmaan laihemmat, kuin meikäläisen käsivarret.
Juu, puolustelijat ovat tietenkin heti jonossa selittämässä, että ei tietenkään Suvi ole mikään anorektikko, vaan juurikin sellainen harvinainen, luonnostaan nollakokoinen luonnonoikku joka raskaan työn ohella kenties kiireissään "unohtaa" vielä silloin tällöin syödä. Toki, toki. Selittäkää vaan, niin paljon kuin sielu sietää. Kyllä se on yleisessä tiedossa millaiset säännöt, paineet ja luonnonlait mallimaailmassa vallitsevat. Hyvät geenit ja nopea aineenvaihdunta tarkoittavat suomeksi käännettynä salaatinlehteä, laksatiivia ja vesilasillista.
En halua nähdä julkisuudessa palvottuna näitä nälkiintyneitä kalanruotoja, joita nuoret naiset koittavat epätoivoisesti jäljitellä, päätyen tippaletkuihin. Ja missä mitassa jäljittelevätkään, voi kauhistuksen kylkiluuhäkki, etten muuta sanoisi:
Olin jo jonkun aikaa siinä naiivissa luulossa, että anoreksia on mennyt pois muodista ja pahimmat syömishäiriöihin yllyttävät jutut on pyritty viime vuosien aikana siivoamaan mediasta. Mutta sitten törmäsinkin sattumalta netissä ja blogien parissa tähän samaan hulluuteen, joka oli täysin avointa ja uhmakasta. Seurasin tyrmistyneenä muutamia linkkejä ja uusia muotisanoja. Ne paljastivat nopeasti syömishäiriöiden palvonnan olevan varsin yleinen vitsaus ja vielä entistäkin räikeämpää.
Friikit proanorektikot ja probuliimikot, sun muut ruuan tahalliset väärinkäyttäjät pitävä yllä törkeitä sivustoja, joille ovat laittaneet esille toinen toistaan karmeampia, avaruusolentoja muistuttavia vinkuiitoja. Ihasteltujen tyyppien kylkiluut paistavat laskettavina ja selkänikamat pullottavat korkealla ohkaisen, karvanukkaisen ihon alla. Selällään makaavilta melkein näkyvät sisäelinten rajat.
Mitä irvokkaampi kuva, sen enemmän kuvien alla on ihastelua ja kadehdintaa, että "voi kun minäkin olisin NOIN ihqu-laiha!". Sivustoja pykäävät sekopäät kutsuvat sitten sairaita keskitysleirigallerioitaan "thispirationiksi" ja käyvät kavereineen kuolaamassa kuvia, että jaksavat olla taas yhden päivän syömättä. Itku meinasi päästä noita kauhistellessa.
Ylen ulkomaanuutisissa kerrottiin tänään, että Britanniassa tähän ongelmaan haluttaisiin jo puuttua. Suomen medioissa on sen sijaan aika hiljaista noiden suhteen, kun on se sananvapaus, nääs. Mutta meneehän se toisaalta niinkin, että kun sairaat ihmiset kannustavat toisiaan nettisivujen avulla vajoamaan syvemmälle sairauden syövereihin, se on itse asiassa verrannollista itsemurhaan yllyttämiselle. Itsemurhayllyttäjien sivustoihin sentään tietääkseni voidaan jopa puuttua. Vai miten mahdollisesti suhtauduttaisiin sivuihin, jolla suositeltaisiin keinoja hankkia itselleen syöpä, aids tai vakava sisäelinvaurio?
Tiedetään ja ymmärretään, että syömishäiriöt ovat vakava mielen ja ruumiin sairaus, josta ei parannuta pelkästään oman tahdon voimalla. Kun lumipallo lähtee pyörimään, sitä on sangen vaikea pysäyttää. Sairastajilla on aivokemiat täysin vituroillaan, kuuppa enemmän tai vähemmän sekaisin, neurooseja ja pakkomielteitä, huono itsetunto, itsetuhoisuutta ja itsevihaa, paskat kotiolot, masennuksia ja kaikkea muuta ikävää harteillaan kannettavana. Minä todella säälin ja symppaan heitä ja toivoisin, että heidän kaltaisiaan hoidettaisiin tehokkaammin ja kokonaisvaltaisemmin, eikä annettaisi viipottaa uhmakkaasti omaa tietään niin kauan kunnes ollaan kuoleman porteilla sikiöasennossa uikuttamassa.
Mutta siksi juuri se, että nämä sairaat ihmiset levittävät omaa sairauttaan jonain ihanana (Ana, make me beautiuful!) ja tavoiteltuna (together we can do it) -juttuna internetissä, on jotain sellaista jota en suuttumatta niele. Näen noiden elämäntapanälkäänkuolijoiden touhujen takia suorastaan punaista!
Luurankosivuilla pidetään kirjaa aivan hirveistä panttausruokavalioista ja haukutaan itseä (painoindeksi jotain 16-17) läskiä tursuavaksi lehmäksi, jos on päivän aikana sattunut syömään yhden ylimääräisen omenan tai porkkanan. Itseen ja implisiittisesti tietenkin myös muihin lukeviin syömishäiriöisiin kohdistetaan niin julmaa kuria, kritiikkiä ja rangaistuksia että hirmuhallitsijatkin kalpenevat siinä rinnalla. Miksi?! Miksi!? Miksi!!!?
En tiedä mitä noille sivustoille voisi oikein tehdä? Suostuisiko kukaan niitä sensuroimaan ja olisiko niiden sensuroiminen edes "asiallista" vapaan sanan maassa? Tätä miettiessä pikkutytöt yllyttävät päiväkirjoissaan toisiaan hitaaseen itsariin ja ylpeilevät sillä, kuinka elävät käytännössä vedellä ja salaatilla. Kenties he jopa kuolevatkin siten, kuin ne eräät nälkäkuoleman partaalla tasapainoilleet mallit, jotka kuukahtivat sydäriin ja maksan poksahtamiseen taannoin.
Kuolemantapausten jälkeen malleille ruvettiin sentään muutamassa maassa pykäämään säännöstöjä, jonka mukaan alipainoisia ei palkata. Mutta kuka pistäisi luun kurkkuun näille sekopäille neitokaisille, jotka leikkivät kuolemallaan netissä ja houkuttelevat muitakin heikkotahtoisia leikkeihinsä mukaan? Minä ainakin menen ja ilmiannan jokaisen tuollaisen vastaan tulevan sivuston ylläpitäjälle sopimattomana ja hengenvaarallisena propagandana.
Mitä hirveämpi luuhengari näytille asetetaan, sen hurmoksellisempi ihastuksen vikinä kuuluu toisiaan aivopesevien anorektikkojen ja muiden syömishäiriöisten joukosta. Esteettiset ihanteet ovat juu toki ihmisen oma asia, mutta kun tuosta kuolemanlaihuusidiotismista onkin lanseerattu joku pyhimyskultti ja joka puolelle maailmaa levinnyt helvetillinen vitsaus, jota levitetään edelleen suorastaan evankeliumina.
Saakelin jurvot! Sanonpahan vaan, että ihminen, joka vapaaehtoisesti näivettää itsensä sellaiseksi, että kuka tahansa saa murrettua häneltä ranteen kahdella sormella, ei suinkaan ole kaunis vaan pelkkä ihmisen irvikuva. Mitä ihailtavaa ja tahdonvoimaista on muka siinä, kun juuri ja juuri jaksaa ryömiä sängystä peittojen alta lipittämään sen päiväaterian korvaamiseen tarkoitetun sormustimellisen kevytkokista? Mitä elämää se sellainen on, jos koko ajan paleltaa, pyörryttää ja pitää taistella ankarasti jatkuvaa raastavaa nälkää vastaan? Mitä elämää on sellainen, jossa ei ole mielestään tarpeeksi laiha edes silloin, kun painoindeksi vilkuttaa nälkäkuoleman rajamailla.
Yksi esimerkki esteettisestä aivopesusta on se, miten Suvi Koposen kohuttuihin tissinvilauttelukuviin suhtauduttiin. Mallimamma kauhisteli ainoastaan rinnat näyttävän kuvan säädyttömyyttä. Pornotähti puolestaan ihasteli mallin näpsäköitä tisukoita, sentään huomauttaen sivuteitse, että kyseinen neitokainen näyttää yleensä muissa kuvissa sellaiselta, joka on syönyt yhden näkkärin viime vuonna. Mutta eipä juuri kukaan rääkäissyt julkisesti kauhusta nähdessään neitokaisen kuvassa törröttävät tikkulaihat sääret. Nehän ovat jumalauta varmaan laihemmat, kuin meikäläisen käsivarret.
Juu, puolustelijat ovat tietenkin heti jonossa selittämässä, että ei tietenkään Suvi ole mikään anorektikko, vaan juurikin sellainen harvinainen, luonnostaan nollakokoinen luonnonoikku joka raskaan työn ohella kenties kiireissään "unohtaa" vielä silloin tällöin syödä. Toki, toki. Selittäkää vaan, niin paljon kuin sielu sietää. Kyllä se on yleisessä tiedossa millaiset säännöt, paineet ja luonnonlait mallimaailmassa vallitsevat. Hyvät geenit ja nopea aineenvaihdunta tarkoittavat suomeksi käännettynä salaatinlehteä, laksatiivia ja vesilasillista.
En halua nähdä julkisuudessa palvottuna näitä nälkiintyneitä kalanruotoja, joita nuoret naiset koittavat epätoivoisesti jäljitellä, päätyen tippaletkuihin. Ja missä mitassa jäljittelevätkään, voi kauhistuksen kylkiluuhäkki, etten muuta sanoisi:
Olin jo jonkun aikaa siinä naiivissa luulossa, että anoreksia on mennyt pois muodista ja pahimmat syömishäiriöihin yllyttävät jutut on pyritty viime vuosien aikana siivoamaan mediasta. Mutta sitten törmäsinkin sattumalta netissä ja blogien parissa tähän samaan hulluuteen, joka oli täysin avointa ja uhmakasta. Seurasin tyrmistyneenä muutamia linkkejä ja uusia muotisanoja. Ne paljastivat nopeasti syömishäiriöiden palvonnan olevan varsin yleinen vitsaus ja vielä entistäkin räikeämpää.
Friikit proanorektikot ja probuliimikot, sun muut ruuan tahalliset väärinkäyttäjät pitävä yllä törkeitä sivustoja, joille ovat laittaneet esille toinen toistaan karmeampia, avaruusolentoja muistuttavia vinkuiitoja. Ihasteltujen tyyppien kylkiluut paistavat laskettavina ja selkänikamat pullottavat korkealla ohkaisen, karvanukkaisen ihon alla. Selällään makaavilta melkein näkyvät sisäelinten rajat.
Mitä irvokkaampi kuva, sen enemmän kuvien alla on ihastelua ja kadehdintaa, että "voi kun minäkin olisin NOIN ihqu-laiha!". Sivustoja pykäävät sekopäät kutsuvat sitten sairaita keskitysleirigallerioitaan "thispirationiksi" ja käyvät kavereineen kuolaamassa kuvia, että jaksavat olla taas yhden päivän syömättä. Itku meinasi päästä noita kauhistellessa.
Ylen ulkomaanuutisissa kerrottiin tänään, että Britanniassa tähän ongelmaan haluttaisiin jo puuttua. Suomen medioissa on sen sijaan aika hiljaista noiden suhteen, kun on se sananvapaus, nääs. Mutta meneehän se toisaalta niinkin, että kun sairaat ihmiset kannustavat toisiaan nettisivujen avulla vajoamaan syvemmälle sairauden syövereihin, se on itse asiassa verrannollista itsemurhaan yllyttämiselle. Itsemurhayllyttäjien sivustoihin sentään tietääkseni voidaan jopa puuttua. Vai miten mahdollisesti suhtauduttaisiin sivuihin, jolla suositeltaisiin keinoja hankkia itselleen syöpä, aids tai vakava sisäelinvaurio?
Tiedetään ja ymmärretään, että syömishäiriöt ovat vakava mielen ja ruumiin sairaus, josta ei parannuta pelkästään oman tahdon voimalla. Kun lumipallo lähtee pyörimään, sitä on sangen vaikea pysäyttää. Sairastajilla on aivokemiat täysin vituroillaan, kuuppa enemmän tai vähemmän sekaisin, neurooseja ja pakkomielteitä, huono itsetunto, itsetuhoisuutta ja itsevihaa, paskat kotiolot, masennuksia ja kaikkea muuta ikävää harteillaan kannettavana. Minä todella säälin ja symppaan heitä ja toivoisin, että heidän kaltaisiaan hoidettaisiin tehokkaammin ja kokonaisvaltaisemmin, eikä annettaisi viipottaa uhmakkaasti omaa tietään niin kauan kunnes ollaan kuoleman porteilla sikiöasennossa uikuttamassa.
Mutta siksi juuri se, että nämä sairaat ihmiset levittävät omaa sairauttaan jonain ihanana (Ana, make me beautiuful!) ja tavoiteltuna (together we can do it) -juttuna internetissä, on jotain sellaista jota en suuttumatta niele. Näen noiden elämäntapanälkäänkuolijoiden touhujen takia suorastaan punaista!
Luurankosivuilla pidetään kirjaa aivan hirveistä panttausruokavalioista ja haukutaan itseä (painoindeksi jotain 16-17) läskiä tursuavaksi lehmäksi, jos on päivän aikana sattunut syömään yhden ylimääräisen omenan tai porkkanan. Itseen ja implisiittisesti tietenkin myös muihin lukeviin syömishäiriöisiin kohdistetaan niin julmaa kuria, kritiikkiä ja rangaistuksia että hirmuhallitsijatkin kalpenevat siinä rinnalla. Miksi?! Miksi!? Miksi!!!?
En tiedä mitä noille sivustoille voisi oikein tehdä? Suostuisiko kukaan niitä sensuroimaan ja olisiko niiden sensuroiminen edes "asiallista" vapaan sanan maassa? Tätä miettiessä pikkutytöt yllyttävät päiväkirjoissaan toisiaan hitaaseen itsariin ja ylpeilevät sillä, kuinka elävät käytännössä vedellä ja salaatilla. Kenties he jopa kuolevatkin siten, kuin ne eräät nälkäkuoleman partaalla tasapainoilleet mallit, jotka kuukahtivat sydäriin ja maksan poksahtamiseen taannoin.
Kuolemantapausten jälkeen malleille ruvettiin sentään muutamassa maassa pykäämään säännöstöjä, jonka mukaan alipainoisia ei palkata. Mutta kuka pistäisi luun kurkkuun näille sekopäille neitokaisille, jotka leikkivät kuolemallaan netissä ja houkuttelevat muitakin heikkotahtoisia leikkeihinsä mukaan? Minä ainakin menen ja ilmiannan jokaisen tuollaisen vastaan tulevan sivuston ylläpitäjälle sopimattomana ja hengenvaarallisena propagandana.
7 kommenttia:
Jep, ei, tämä ei ole vingutusta siitä, että itse olen läski, olen vain huomannut tuon saman Blogistaniassa. Katsopas Blogilistaa sillä silmällä; joko laihuutta tai kästöitä. Apua, minusta molemmissa on jotain, köh, sairasta. Anteeksi kästyölokkaajat, ehkä se johtuu siitä, että en vain osaa. Samoin ikuiset laihduttajat ja 43 kg painavat läskit; minä olen ehkä joskus painanut 43 kg, silloin ikäni kirjoitettiin vielä yhdellä numerolla. Jotenkin näiden blogien kuvauskin vaikuttaa jo säädyttömältä! Argh...
Juu, kästyölokkaajat saavat puolestani olla ihan rauhassa mutta nämä luurangot...
Olen aidosti kauhuissani ja myös raivoissani, sen verran kuin nyt sairaille ihmisille voi raivoissaan olla.
Se on jo itsessään tarpeeksi hirveää, että joku tuohon hulluuteen sairastuu, mutta sitten kun vielä "thinspataan" samaan muitakin heikkomielisiä niin voi "#¤%&/!
Vaatisin kovaan ääneen sensuuria, ellei se tarkoittaisi lähes kaiken muunkin sensuroimista.
Miten noille voisi puhua järkeä päähän. Ei vissiin mitenkään, kun ne luulevat sen vain olevan kateellisten panettelua ja salajuoni, jonka tarkoitus on estää heistä tulemasta *täydellisiä*.
Siis ei vittu aamen! Anteeks kirosana, mutta kun itekkin just nuo proana- ja thinspiration-sivut löytäneenä oon ihan shokissa, että kuinka voi noin järjettömäksi mennä ajatusmaailma. Pienen selailun jälkeen en todellakaan ahdistu enää siitä, että paino on muutaman kilon noussut ja entiset housut ei enää mahdu jalkaan - kun mulle on niiden kilojen myötä siunaantunut ihkaoikea perse! Oon niin ylpeä siitä. \o/
Niinpä, Emmareetta! Kyllä minuakin kiroilutti vuolaasti noita löytäessäni.
Normaalilla ihmisellä viisi kiloa suuntaan ja toiseen ei tunnu juuri missään ja nämä ressukat taas ovat tosissaan tekemässä harakiria, jos paino on noussut sata grammaa (se juotu vesilasillinen).
Nuo elämättömästä elämästä ja puntaria varten elämisestä kertovat sivut tuntuvat minusta suorastaan elämän rienaamiselta ja pilkanteolta kaikessa kauheudessaan.
mä olen ihan viime vuosiin saakka kuulunut juuri niihin luonnostaan luuviuluihin, vastoin tahtoani. onneksi ikä, 41 v, on tehnyt tehtävänsä ja painoindeksi on nykyään jo 20 entisen 17 sijasta. niin siis sitä vaan tässä yritän sanoa, että on _ihan oikeasti_ olemassa ihmisiä, joiden aineenvaihdunnassa on jotain kummaa eli paino ei nouse vaikka mitä tekis. tällä historialla ihmettelen todella, että kukaan haluaa vapaaehtoisesti näyttää biafralaiselta nälänhädän uhrilta. kammottavaa ja sairasta.
olmi
En ehkä pitäisi 17 painoindeksistä ja painoonsa tyytyväistä ihmistä vielä minään anorektikkona. Olen ollut itsekin nuorempana jotain 17,5 enkä ollut silloin vielä läheskään nälkäkuoleman partaalla, joskin köyhien opiskeluaikojen ansiosta vähissä vararavinnoissa ja lähes aina nälissäni.
Nämä luuviulut sen sijaan tavoittelevat tahallaan ja hyvin julmin keinoin jotain ihan mahdottomia lukuja. Jotain 14 painoindeksiä, ollakseen tyytyväisiä. Monesti vaan noin pahasti alipainoisilla karkaa mopo sitten lopullisesti käsistä niin, että kohta ei olekaan enää muuta kuin kevyet luut haudattavaksi.
Esimerkkinäni käyttämällä Suvilla on painoindeksi vissiin jotain 15-16 luokkaa, kenties vähemmänkin. Eikä ruoka voine hänelle kovin paljoa maistua, mikäli aikoo pitää uuman, jonka ympäri sormet yltävät.
Minun (pidän itseäni hoikkana) pitäisi laihtua varmaankin noin 20 kiloa päästäkseni hänen mittoihinsa ja väitän kyllä, että olisin siinä vaiheessa erittäin huonossa hapessa jos enää hengissäkään.
Mutta jutun kärki kohdistui tosiaan ensisijaisesti noihin aivan varmasti sairaisiin tytteleihin, jotka pitäävät anoreksia- ja bulimiasivujaan netissä. Eiköhän Suvikin lukeutune suvereenisti heidän thinspiration-malleihinsa.
Ehdotus: kirjaudu niille kauhusivustoille ja laita sinne nuo Ana Forrest -videot. Höystettynä tietysti asianmukaisilla muistutuksilla, että tuollaiseenhan sitä ei sitten pysty ellei syö kuin urheilija. SIINÄ sitä olisi sentään kunnon idolia!
Lähetä kommentti