Pääsimme erään täkäläisistä villikukista suuresti innostuneen miehen opastamana retkelle metsään, jolle luonteenomaista on runsas kevätkukkien määrä. Johan tulikin nähtyä paljon ennen näkemätöntä ja erityisesti sellaista, jonka äärelle emme olisi ilman oppaan paikallistuntemusta oma-aloitteisesti löytäneet.
Kevätmetsä oli hennon vaaleanvihertävä ja lehdistön läpi siivilöityvä valo jotenkin haltiamaisen eteerinen, etenkin tummasävyisempään suomalaiseen mörrimöykkymetsään verrattuna. Pääsin maalaamaan heti polun alusta löytämällämme bloodrootilla, eli verijuurella miehen tyttären käteen pienen sydämen ja tämä hassu hetki ikuistui sitten videollekin. Tyttönen oli hieman pitkästynyt (booo-ring), sillä hän lienee kolunnut metsiä isänsä "lapset pois videopelien sekä telkkarin ääreltä ja metsiin kävelemään" -visioiden mallina niin monet kerrat, ettei jaksa enää siitä niin mahdottomasti innostua.
Oppaallamme oli mukana karvamikki ja kunnollinen videokamera, jolla hän innokkaasti sihtaili kaikenlaista. Olin liikkeellä aitona epäedustavana itsenäni, eli tukka heinäpehkona hasottaen ja kulutusta kestävissä metsäkuteissa, enkä nyt niin kauheasti olisi välittänyt tallentua mahdollisesti jopa julkiseen levitykseen päätyville pätkille. Mutta enpä olisi metsään lähtiessäni viitsinyt meikkaamaankaan ruveta, joten olkoon, kun en kerta hollywood-roolin toivossa ole muutenkaan tänne tullut :)
Kukkamies meni kuin vainukoira pitkin polkuja ja löysi varmoin ottein kaikki huomionarvoiset rehut.
Metsän näyttävin anti olivat trilliumit eli kolmilehdet, joiden kukat täyttivät mäenkumpareet ja notkelmat valkoisena mattona. Samoin kuin valkovuokot Suomessa, vain huomattavasti kookkaampina. Trilliumista löytyi retkellä useita vinkeitä värimuunnelmia, kuten valkoinen vihreäraidallinen, kokonaan vaaleavihreäkukintoinen, vaaleanpunainen ja tumman sametinpunainen yksilö. Sekä tietysti suurikukkainen valkoinen trillium, eli trillium grandiflorum. Merkillisin trilliumeista oli ehkä mutaatio, jossa kolmilehdellä onkin neljä terälehteä. Sellainen on kuulema harvinainen.
Valkokukkaiselle oravanmaissille, eli Squirrels Cornille löytyi ymmärrettävä nimiselitys, kun oppaamme kaivoi ylös yhden juuren ja näytti kuinka juurissa oli kiinni pieniä maissin näköisiä paukuloita. Pohdiskelimme, mahtavatkohan pörröhännät tosiaan napostella niitä välipalakseen. Valkoisilta hilkkamaisilta kukinnoiltaan oravanmaissi on hiukan saman näköinen, kuin Dutchman Breeches, Suomessa Merimiehensydämen nimellä tunnettu kasvi, joita myös löysimme metsästä sieltä täältä. Erilaiset saniaisetkin olivat metsässä hyvin edustettuina ja niiden spiraalikiekuraiset päät olivat mainioita makrokuvauksen kohteita. Vaaleanpunainen ja pikkuruinen Spring Beautykin sattui onnekkaasti silmäämme kaiken sen paljouden keskeltä.
Astellessamme metsän siimekseen pysähdyimme ihmettelemään ja nykimään korkeuksiin kohoavaa paksua liaania ja siinä hetkessä maastosta lehahti kovalla ryminällä ilmaan kookas villikalkkuna. Se aiheutti meille hiukan pulssin nousua, mutta kuvaajamme oli aivan haltioissaan, että hänpäs sai senkin nauhalle.
Kummimman näköinen kasveista oli Jack-in-the-pulpit -lilja, joilla intiaaneilla oli kuulema tapana sekä lääkitä heimolaisia että myrkytellä vihollisiaan. Kallan näköisessä raidallisessa liljassa tököttää maljamaisen kukan keskellä Jack, eli spadix tai suomen kielellä vissiin jonkin sortin puikelo (käännetty virallisesti jossain kukkajutskassa näin). Siitä tuli visuaalisuutensa ja outojen väriensä ansiosta ehdoton lempparini.
Villillä inkiväärillä oli taasen viehkon näköinen sormustinmainen kukka piilossa lehtien alla. Yellow trout lily ei ollut vielä intoutunut kukkimaan joukolla, mutta minäpäs löysinkin yhden ainoan keltaisen kukinnon ja tein kukkamieheen vaikutuksen tietämällä sen nimen. Eipä siitä juuri voinut erehtyä, kun lehdet ovat komean leoparditäpläiset ja kukka helposti tunnistettava.
Viimeinen löytö polulla oli Cut-tooth wort, joka ei nyt ole kovin kummoisen näköinen mutta opinpahan nyt senkin tunnistamaan.
Reissun ainoa harmin aihe olivat mäkäräiset, joiden luonteessa oli selkeästi jotain vikaa suomalaisiin serkkuihinsa verrattuna. Ne olivat todella vässyköitä puremaan, mutta niillä oli puremisen sijasta ihan älytön into tunkea itsensä ihmisparkojen ruumiinaukkoihin ja silmiin. Kesken videolle menevän jutustelun yksikin hättiäinen keksi ryömiä nenääni, jolloin filmille tallentui meikäläisen surkea naamanvääntely ja silmät vedessä asiantilan toteaminen:
"Damn. One bug crawled into my nose." Onneksi en sentään alkanut ladella f-sanaa tai muita mehevämpiä kirouksia.
Kuvaajaa nauratti hiukan, mutta hän lupasi pyhästi leikata kohtauksen pois filmiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti