keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Turun eläinhoitola vaarassa!

Nyt on Turun useilla päättäjillä taas aivojen tilalla jotain aivan muuta kuin pitäisi. Eikä liene ensimmäinen kerta. Ollaan taas tekemässä sellaisia siirtoja, että tavan kansalaisen on nyt noustava kipakkaan vastarintaan.

Huomasin tämän uutisen kuukauden jälkijunassa, mutta asiantila ei liene vielä muuttunut suuntaan eikä toiseen. Tosin kaupunginjohtajalle on jo kuun alkupuolella lykkäisty siihen mennessä 7000 allekirjoittama adressi, mutta kai adressiin voi edelleenkin ottaa osaa. Asia on kuitenkin hyvin tärkeä.

Elikkä kyse on siitä, että Turun eläinhoitolalle jo kauan sitten luvatut uudistukset ovat vaarassa ja kaupunki pohtii vakavissaan eläinsuojelun siirtämistä yksityisille palveluntarjoajille. Taas on kokoomushenkinen jengi yksityistämässä ja ulkoistamassa!

Yksityisille siirtäminen tarkoittaisi kuulema sitä, että "kannattamattomia" villieläimiä ei enää hoidettaisi ja että tälläkin hetkellä hoidossa olevat eläimet lopetettaisiin. Huostaan otetut eläimet listittäisiin kaupallisessa eläinhoidossa pikaisesti ja jos jotain eläintä säilytettäisiin vaikka 15 päivää, niin omistaja saisi sen pois hakiessaan 500 euron laskun ylläpidosta. Kuinkahan moni jättäisi tuossa jälkimmäisessä tapauksessa hakematta?

Menkää nyt vähän helvatin kiiruusti allekirjoittamaan adressi, jossa tuollaisten suunnitelmien laatijat saavat kuulla mitä mieltä tavan ihmiset ovat asiasta. Turulla on pitkä maine eläinsuojelun uranuurtajana ja olisi suorastaan pöyristyttävä teko romuttaa koko homma kaupalliseksi sähläämiseksi. Tämä tuntuu olevan oikein kirsikkana huipulla siinä kehityksessä, että kaikki inhimilliset asiat koitetaan vetää viemäristä alas kaupan ja kilpailun varjolla. Sen siitä saa, kun porvareiden arvot nostetaan ihanteeksi.

Kaupunki lupasi eläinhoitolalle jo aikaa sitten uudet tilat ja sen on pidettävä lupauksensa vaikka sitten laatimalla epäilyttävän suuriksi levinneet kustannussuunnitelmansa uusiksi. Jos muuten Anja Eerikäinen olisi vielä elossa ja tätä häpeällistä soutamista sekä huopaamista katsomassa, niin luulen että ei hyvä heiluisi.

3 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Tiedä häntä olisiko asiat paremmin minkään puolueen vallassa... Nyt kaikki tuntee itsensä teräviksi hemmoiksi ja ajan hermolla kekkaroiviksi vain tehostamalla ja jauhamalla rahasta mennen tulleen. Yhdistä siihen tunnevammaisuus niin voi ku meillä meneekin taas hyvin. Vanhukset, lapset ja eläimet kärrätään kaatopaikalle ensimmäisinä. Tehostaja-europetteri tajuaa heikompien suojelusta vasta sitten kun itse makaa keskellä tietä jalat murskana ja kukaan ei auta. Sitten kuullaan kyllä porua ja ulvontaa siitä kun MUUT on sydämettömiä.

Taas vtuttaa olla ihminen. Onneksi tää laji kuolee omaan mahdottomuuteensa ja omien toimiensa seurauksena ihan muutamassa sadassa vuodessa, max.

TA-MIIT kirjoitti...

Minä joskus niin haaveilen siitä, että joku vielä heittäisi sen lopullisen sterilisaatiopillerin geenialtaaseen. Ihmiset olisivat sen vähintään ansainneet kaikesta pahasta mitä ovat elukoille ja toisilleen tehneet.

Jos joku harvinainen yksilö joskus taistelee eläinten puolesta ja saa jääräpäisyydellään jopa jotain aikaiseksi, niin eipä näköjään kauaa tarvitse haudassa maata, ennen kuin vuosikymmenten työtä ollaan jo innolla vesittämässä.

Kun Pytagoraalta kysyttiin aikoinaan "Mikä on kaikkein tosinta?" niin hän oli sitä mieltä, että: "Suurin osa ihmisistä on pahoja."

Eipä ole paljoa näköalat niistä ajoista muuttuneet. Lisäisin erästä puskuritarraa mukaillen, että ihmisyys on juurikin sitä, että kun viimeinenkin puu on kaadettu, niin sitten pyyhitään perse liito-oravalla.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, ihminen on pedoista pahin. Mielestani on uskomatonta, etta nainkin tarkeasta asiasta halutaan saastaa, Turun Elainhoitola ja Anja Eerikaisen tyo ovat juuri asioita, joista erityisesti turkulaisten pitaisi olla ylpeita. Oksettaa tallainen meininki (ja tama viela ex-turkulaisena)!