keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009

Pea-soup Fog and Spotted Salamanders




Ithaca ui sakeassa hernerokkasumussa.

Viime perjantaina perinteisen lohikäärmeensä kanssa peuhanneista ja kevätlomalle lähteneistä opiskelijoista mukavasti tyhjentynyt yliopistonmäki likoaa lempeässä tihkusateessa. Rakennusten ja puiden tummat siluetit piirtyvät sinisiiven väristä taivasta vasten. On sininen hetki. Jostain kaukaa tihkuu eteeristä valoa.

Eilen oli häikäisevä helle. Tien toisella puolella olevassa talossa oli yöllä menneillään jokin poliisioperaatio. Maijojen valot tuikuttivat raitoja makuuhuoneemme seinälle ja ikkunasta kurkatessani näin, että poliisisedät puhelivat kadulla radiopuhelimiinsa. Ei ilmeisesti mitään kamalan vakavaa kuitenkaan, kun lähtivät pian pois.

Minulla on pehmeä ja lämmin kevätolo. Hiukan hutera, vaappuisa ja häikäistynyt. Sellainen kuin olisin torkkunut talven multapeiton alla ja nyt kurkottelisin kudzunvihreitä sirkkalehtiäni kohti aurinkoa.

Kroppani yrittää väen vängällä hankkiutua kipeäksi kostaakseen sen, että juoksin yölenkillä kylmässä kurkkuni kipeäksi. Mutta peiton alle en mene takaisin ennen iltaa. Laitan hanttiin propoliksella, inkiväärillä, valkosipulilla ja joogalla. Lemusin joogatunnilla niin paljon allisiinilta, että valkosipuliin pelokkaasti (hajun takia) suhtautuvilla amerikkalaisilla oli varmaan kestämistä. Tunnin jälkeen oloni oli jo paljon parempi, vaikkei sairaana kai saisi joogatakaan.

Vou... katsos vaan, miten nopeasti herkän sininen hetki muuttuikin tummanpuhuvaksi myräkäksi. Tätä kirjoittaessani ja hetken käsi poskella haaveillessani, kirjaston suurista ikkunoista näkyi, kuinka salama leikkasi taivaan halki. Kevään ensimmäinen ukkosmyrsky lähestyy. Jihuu, vai sittenkin hui!

Päivän sympaattisin uutinen oli se, että joillakin täkäläisillä (joskin ihan liian harvoilla) riittää suojeluintoa jopa liskoja kohtaan. Sairaalloisen ihmiskeskeiset ihmiset voivat toki pitää liskojen paimentamista naurettavana (koska ovat sydämettömiä hyypiöitä), mutta minusta luonnon monimuotoisuuden puolesta taisteleminen on tärkeää ja jaloa.

Eläkkeellä oleva professori John Confer ja vapaaehtoiset apujoukot ovat lupautuneet auttamaan, että pariutumismatkallaan vilkkaan autotien joka vuosi ylittämään joutuvat täpläsalamanterit pääsevät tällä kertaa liiskautumatta yli. Parhaimmillaan jopa 30 -vuotiaiksi eläviä liskoja voi olla kuulema puolen kilometrin tienpätkällä liikenteessä neljäkin sataa ja aika isolle prosentille käy huonosti, jos kukaan ei ole rajoittamassa ihmisten välinpitämätöntä autoilla kaahottamista:

SALAMANDER RESCUE


1 kommentti:

Yaelian kirjoitti...

Jännän näköinen salamanteri! Hyvä että jotkut välittävät mitä niillekin tapahtuu..