Mainontaa ja mainontaa

Kohu SAK:n vaalimainoksista hurahti jo ohi, mutta minäpä kynnestänkin siihen ja samalla vähän muuhunkin mainontaan kiinni vasta räkytystä tarpeekseni seurattuani ja jälkilöylyille päästäkseni. Olen nimittäin todella kyllästynyt siihen miten pelottelu ja muut alatyyliset keinot kyllä suvaitaan mainossa loistavasti silloin, kun ihmisiä painostetaan keksimään itselleen tarpeettomia tarpeita tai boostataan kulutusta lisääviä aiheettomia pelkoja. Sen sijaan kun typeryyksiä tekeviä ihmisiä säikytellään ihan aiheellisesti kaidemmalle polulle ja vedetään joku täysin todellinen ja vakavasti otettava uhkakuva hiukan överiksi että ihmiset havahtuisivat hiukan lamaannuksestaan, ollaankin yhtäkkiä ihan kauheita rikollisia ja sensuurin tarpeessa.

Kaikkihan nyt lienevät sen verran uteloituneet, että ovat käyneet vilkuilemassa sormiensa raoista nämä ennen esittämistään levityksestä vedetyt, mutta nettiin levinneet ja Youtubellakin tarjolla olevat hurjat ja pelottavat mainospätkät.

Katsoin ne odottaen jotain erityisen kauheaa ja skandaalinkäryistä. Laitoin linkit Jänismiehellekin jenkkilään. Keskustelin asiasta myös ystäväni JH:n kanssa. Meidän mielestämme mainokset olivat pelkästään mustahumoristisen hauskoja, piristäviä, jopa kohtuullisen hyviä. Ainakin niiden jälkeen teki mieli äänestää piirun verran enemmän, joten kyllä ne tehtävänsä täyttivät. Katsottuani en kylläkään ymmärtänyt yhtä asiaa, eikä ymmärtänyt JH tai Jänismieskään.

Nimittäin sitä, miksi joku on ottanut asiakseen noista loukkaantua. Mainoksiahan kritisoidaan huuli väpättäen siitä, että ne loukkaavat verisesti rehtejä ja kunniallisia suomalaisia yrittäjiä, jotka raatavat selkänahka verellä ja pitävät työntekijöitään kuin kukkaa kämmenellä. Yrittäjän tai minkä nyt tahansa valtaa pitävän esittäminen irvokkaana porvarihirviönä oli jopa niin loukkaavaa, että oikeusjutun mahdollisuuksia käytiin tunnustelemaan viiksikarvat närkästyksestä väristen. Syytteitä olisi kaiketikin haettu pykälän "kiihotus kansanryhmää vastaan" -perusteella.

En tiedä millä lasisilmillä minä tätä maailmaa oikein katselen, mutta minusta mainoksiin kohdistettu herkkähipiäisten ja huumorintajuttomien sekä sytykekuivien kääpien kritiikki oli kaivettu jokseenkin syvältä. Ei tullut mieleenikään ajatella, että noissa mainoksissa olisi öyhöttänyt joku tavallinen yrittäjä tai tavallinen työnantaja, vaan mieluumminkin joku globaalin ja epäeettisen suuryrityksen suuromistaja, joka oikeasti teettää tuotteensa ilman omatunnontuskia hikipajoissa tai lapsityövoimaa hyväksi käyttäen. Sellainen, jolla on liikaa valtaa ja joka käyttää sitä väärin. Se on sitten eri asia, löytyykö Suomesta tuon kritiikin ansainnutta päällystöä ja ollaanko hyvää vauhtia saamassa sellaisia tännekin lisää.

Niin. Löytyykö ja ollaanko? Ennen kaikkea mainos oli karikatyyri. K-A-R-I-K-A-T-Y-Y-R-I. Opetellaanpas vaikuttamisen perussääntöjä ja käydään tarkistamassa sanan merkitys Wikipediassa, ennen kuin aletaan puhella vakavissaan kunnianloukkauksista ja muusta semmoisesta.

Minä siis näin mainokset ensisijaisesti selkeänä irvistelynä sille, miten tavalliset kansalaiset aina kritisoivat pomoja ja vallanpitäjiä sietämättömiksi öykkäreiksi, mutta jättävät naukumisestaan ja kitinästään huolimatta silti käymättä uurnilla. Mainoksissa piikiteltiin oivaltavasti juuri sillä että "höhhöhhöh, minähän teen mitä lystään kun NE VÄSSYKÄT EIVÄT EDES ÄÄNESTÄ". Eli vittuilu ei niinkään kohdistunut vallanpitäjiin tai pomoihin, vaan nöyriin ja lamaantuneisiin alamaisiin jotka tyytymättömyydestään ja kauhustereotypioistaan huolimatta eivät edes mene sinne vaaliuurnalle hanttiin laittamaan. Että jos on edes se yksi pieni keino vaikuttaa vallankäytön suuntaan niin sekin sitten jätetään marttyyriuhmalla käyttämättä.

Mainosten pois vetäminen oli sellaista selkärangattomuutta ja väpelyyttä, ettei ole tottakaan. Jestas mitä kuivakiskoista orjakansaa me suomalaiset olemmekaan. Eikö meillä ole minkäänlaista huumorintajua enää jäljellä.

Toinen typerän herkkähipiäisyyden esimerkki löytyy Greenpeacen täyttyvässä ammeessa räpiköivää vauvaa kuvaavan mainoksen aiheuttamasta kohusta. Mainoshan on ihan loistava viesti siitä, että se, minkä jätämme nyt tekemättä (holtittomasti vuotavien "hanojen" sulkeminen) on tulevaisuuden lapsien heitteillejättämistä ja välillistä tappamista. Hukuttamista nousevaan veteen, kasvaviin roskavuoriin ja ilmansaasteisiin.

Monia hentomielisiä on kuulema ruvennut kovasti kyrsimään tuollainen pelon avulla toteutettu "kuvottava ja ahdistava" herättely. On oikein pitänyt adressi laatia, että mainos pitäisi saada pois televisiosta. Sensuuri-intoisille voisin sanoa, että arvatkaapa mitä: sopisi ahdistua aivan helvetin paljon enemmän siitä, että nyt ja tulevaisuudessa niitä vauvoja todella hukkuu ja kuolee monilla muillakin ikävillä tavoilla. Jos ei nyt ja heti meillä, niin ainakin siellä kaukana kehitysmaissa. Vielä entistäkin enemmän, kiitos ilmastonmuutoksen ja minäminäminäsukupolvien. Ettekä pääse siitä yli ettekä ympäri, vaikka kuinka kääriytyisitte siihen "turvalliseen" vauvanvaaleanpunaiseen ja pörröpehmoiseen, loukkaamattomaan omanapamaailmaanne ja haluaisitte laskea sen oman ammeenne vettä täyteen, ilman että se söpö vauva hukkuu.

Se henkensä edestä räpiköivä vauva on muuten vielä kauhistuttavampi, liikuttavampi ja järkyttävämpi asia todellisuudessa, esim. hurrikaanin nostamien tulvien hukuttamissa New Orleansin slummikortteleissa, kuin mainoksessa, jossa hyvinvoivan valkoisen perheen pikku mussukkaa ei oikeasti vahingoitettu millään tavalla.

Epämiellyttävän mainostotuuden kuunteleminen ja katseleminen on siis näköjään ihan älyttömän pelottavaa ja vastenmielistä. Laitonta suorastaan.

Entä sitten ne pelottelevat mainosvalheet. Mitenkäs paha poru niistä syntyy. Kuulostelen korvat hörölläni, mutten kuule mitään. Kukaan ei nosta kättään ylös.

Naisia pelotellaan ostamaan dödöjä, parfyymeja, hajustettuja kuukautissuojia ja ties mitä supertumppuja, etteivät heidän "saastaiset eritteensä" vain hajahtaisi jonkun nenään tai pistäisi silmään. Kaikki muka ovat polvillaan sellaisen naisen edessä joka käyttää superlash-ripsareita tai ihmeitätekevää meikkivoidetta, käyttämättömät jäävät takuuvarmasti seinäruusuiksi. Jos et hölvää persuuksiisi selluliittivoiteita, sinusta tulee kuvottava muhkuraperuna ja joudut ihmissuhteiden kaatopaikalle. Jälikasvullasi on ehdottomasti oltava hyperimukykyiset kertakäyttövaipat tai muuten he saavat vakavia henkisiä traumoja. Miehet pelotellaan impotenssin uhkalla ostamaan sinisiä pillereitä heti jos ei jaksa enää kolmatta kertaa peräkkäin tai heppi jättää sen yhdenkin kerran nousematta. Jokaisella on oltava oma hieno auto tai muuten ei ole ihminenkään. Kohtuuttoman työtaakkansa alle uupuvalle valehdellaan, että hänen väsymyksensä johtuu vain siitä, ettei hän osta superihmisen voimat antavia piriporevitamiineja. Hepatiitti-mainos hyppää televisiosta silmille niin, että katsoja meinaa pudota tuolilta ja hetken aikaa luulee jo kyseessä olevan jonkin käsiin räjähtävän pandemian. Lintuinfluenssasta ja tamiflusta puhumattakaan.

Jos pysähtyy hetkeksi vetämään noiden mainosrypälepommien välissä henkeä, tulee nopeasti siihen tulokseen ettei vissiin tarvitsekaan hengen hädässä rynnätä lähimpäään apteekkiin ja kauppaan varustautumaan jalkahikideodorantin tai karvanpoistoaineen puuttumisesta seuraavaa maailmanloppua varten. Sen sijaan voisi vaikkapa pistää sähköä mainoksiin kuluttavan television kiinni.

Mutta tällainen valemainonta toki saa vapaasti jatkua ilman kenenkään väsäämiä adresseja. Se näet edistää kauppaa ja ihmisten ainaista tekotyytymättömyyttä elämäänsä. Näitä valheita kiltisti kuuntelemalla ja tottelemalla, sekä sensuroimalla raivokkaasti ikäviä tosiasioita, nousee keltaisen nesteen pinta luonnollisesti myös jossain muualla kuin merten rannoilla.

Syökää paskaa!

Lounassalaatti meinasi mennä tänään ruokatunnilla väärään kurkkuun pelkästä närkästyksestä. Hetken ajan kävi mielessä, että pitäisi varmaan lopettaa syöminen, veden juominen ja hengittäminen kokonaan ja haihtua suosiolla ilmaan. Jo pidempään potemani ja pahenemaan päin menossa oleva epäluuloisuuteni ruuan terveellisyyttä kohtaan ei ainakaan näillä näkymin ota hellittääkseen.

Syöminen ei enää nykyisellään ole itsestäänselvästi kauhean kivaa ja se on kaltaiselleni makujen suhteen ennakkoluulottomalle herkkusuulle tragedia. Kun ei millään ole aikaa ottaa selvää kaiken kuluttamansa ruuan valmistajista, valmistusaineista ja niiden terveellisyydestä, alkaa vähitellen ajautua ikävään vainoharhaisuuteen ja omituisiin syyllisyydentuntoihin joka kerta kun pistää suuhunsa jotain valmiiksi tehtyä ja ties missä valmistettua.

Kulmiaan merkitsevästi kohotteleville voin todeta: En ole syömishäiriöinen, enkä ortorektikko, enkä missään nimessä toivo sellaiseksi ajautuvanikaan. Vielä toistaiseksi pystyn pistämään suuhuni lähes mitä vain ruuaksi määriteltyä noudattaen tietynlaista maalaisjärkistä varovaisuutta. Olen aikoinaan jopa mussuttanut Moskovassa venäläistä metwurstia siitä huolimatta, että paikalliset olot tunteva yökkäili ja sanoi, etten söisi sitä jos tietäisin mistä se on peräisin sekä juonut eräällä rokkireissulla vettä tien kuralätäköstä janon sattuessa. Tosin noista ääriesimerkeistä on jo kauan aikaa, enkä edes tullut kokeiluistani sairaaksi. Myönnetään, tuo oli Darwin-awards-käytöstä.

En vain useimmiten ehdi millään valmistaa ruokaani pienimmästä luomubasilikanhittusesta lähtien. En sitten niin millään, vaikka haluaisinkin.

Ongelma on siinä, etten sitten välttämättä aina tiedä milloin minulle syötetään koreasti pakattua paskaa. Minua jurppii ankarasti tieto siitä, että on laillista ja suotavaa pistää ihmisille ja eläimille tarkoitettuun ravintoon ainesosia, jotka tutkitusti ovat haitallisia, jopa vaarallisia. Moisesta ei kukaan edes joudu vastuusen. Minua ärsyttää ihan hirveästi jos en edes saa varoitusta siitä, milloin näin voi käydä. Jos minua varoitettaisiin etukäteen tyyliin: "näiden maissinaksujen syöminen saattaa poksauttaa maksasi", ilman että joudun itse tonkimaan tietoa työkseni jostain salaisista arkistoista, niin en olisi näin vihainen.

Tässä valossa sitten vielä kehdataan ehdotella, että ihmiset pistettäisiin itse maksamaan elintasosairauksistaan... Että jos meikäläinenkin koko ikänsä jotain geenimanipuloitua salaatinlehteä jyrsittyään painaa norsun verran, niin se on sitten oma vikani eikä kenenkään muun.

Turun Sanomissa 14.3 julkaistu uutinen, joka pilasi ruokatuntini, koski geenimuunneltua maissia. Tarkemmin sanottuna yhdysvaltalaisen Monsanto-konsernin kehittämää maissilajiketta MON 863. Kyseinen lajike on saanut käyttöluvan elintarvikkeisiin vuonna 2006. Seuraavaksi esitetyt kursivoidut huomautukset on poimittu ja muotoiltu Mervi Luotosen kirjoittamasta jutusta. Alkuperäisen tekstin voi lukea täältä. (Se on tätä huomattavasti asiallisempi versio)

Minulle ei ole mikään uutinen, että geenimuuntelu on suurilta osin arveluttavien, pelkkää taloudellista hyötyä tavoittelevien markkinavoimien säätelemää touhua. Taloudellisten voittojen tavoittelun puntarissahan ihmisten hyvinvointi ei tunnetusti paina geenin vertaa. Siksi en syö mitään, mikä haiskahtaakaan geenimuuntelulta.

Uutinen oli sen sijaan se, että nämä Monsanto-konsernin mulkkersonit ovat jääneet kiinni olennaisten tutkimustietojen salailusta. Ympäristöjärjestö Greenpeace nimittäin hankki oikeusjutun kautta haltuunsa Monsanton MON 863:sta koskevien tutkimusten paperit vuonna 2005 ja antoi ne ranskalaiselle CRII-GEN -tutkimuslaitokselle selviteltäväksi.

Jeps. Että tuommoinen olennainen tutkimustieto pitää oikein pusertaa oikeusteitse... anna mun kaikki kestää.

Papereista kävi ilmi, että Monsanton itse tekemissä rottakokeissa geenimaissia syöneiden naarasrottien paino sekä veren sokeri- ja rasva-arvot nousivat. Myös rottien maksan paino kasvoi ja munuaisten toiminta huononi. Urosrotat puolestaan laihtuivat, niiden munuaiset pienenivät ja virtsan koostumus muuttui. Nuorille rotille kehittyi lisäksi munuaissairauksia. Otusten terveys siis toisin sanoen romahti.

No eipä hätää, ne olivatkin varmaan ihan onnellisia rottia, kun saivat ainakin vetää tarpeekseen maissia.

CRII-GEN -laitoksen puheenjohtaja, professori Gilles-Eric Seralini on todennut ruotsalaisen Svenska Dagbladetin haastattelussa, että tutkimustulokset riittäisivät mainiosti siihen, että MON 863 ja sen risteytykset kiellettäisiin ravintona.

Ja senkin päivän kun näkisi, että jotain tapahtuu heti nyt ja justiinsa.

Artikkeliin jututettu Suomen elintarviketurvallisuusviraston ylitarkastaja Sari Sippola on sen sijaan sitä mieltä, että kyseistä maissia mahdollisesti sisältäviä tuotteita ei ole tarpeellista nimetä julkisesti ja että niitä voi edelleen käyttää. Hänenkin mielestään tutkimus on tosin syytä ottaa vakavasti, mutta ei vaan auta muu, kuin odotella että Euroopan elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaava virasto EFSA tekee ko. maissilla uudet tutkimukset. Jos tekee. Väitteiden mukaan maissin käytön aikanaan hyväksyessään, EFSA:n asiantuntioilla oli käytössään pelkästään amerikkalaiskonsernin omat tutkimustulokset...

Kirsikkana huipulla jutussa kerrottiin, että "EU ei ole kolmen vuoden aikana kieltänyt yhdenkään muuntogeenisen ruoka-aineen tai rehun tuomista markkinoille". Suomen geenimuuntelupolitiikka on puolestaan täysin hakusessa, huomauttaa Greenpeacen lehdistövastaava Mikael Sjövall.

Justiinsa joo, tänne vaan kaikki kasvilajikkeet jotka osaavat kohta stepata ja laittaa itsestään aterian sillä aikaa kun seuraat niiden viihdyttävää tanssiesitystä.

Ei riemastuta ei. Sen lisäksi, että ihmisille syötetään tietoisesti terveyshaittoja aiheuttavaa moskaa, tuhotaan ja saastutetaan samalla tarmokkaasti kelvollisia ruuan lähteitä. Ruoka-aika-verkkojulkaisun sivuilla mainitaan, että "Yhdysvaltalaisen Institute for Responsible Technologyn johtaja Jeffrey M. Smith uskoo, että Yhdysvaltain johdolla viljelykasvien perimä halutaan saastuttaa maailmanlaajuisesti niin pahasti, ettei jäljellä enää ole muita kuin geneettisesti manipuloituja lajikkeita."

Monella lienee muistissa kultainen riisi, jonka kiva värikin jo viittasi kusetukseen. Samoin Meksikon maissi, joka on saastunut pahasti Yhdysvaltojen geenimaissista.

Syvä huokaus. Mää en ala. Mää otan jääkaapista purjon ja lähden tästä nirhaamaan sillä ranteitani saunan taakse!

Näitä geenikähmintöjä seuraillessaan nousee otsalohkoon avuton, mustan huumorin kukittama vitutus: Miten elää vainohulluksi tulematta maailmassa, jossa ihmiset ovat suurilta osin vastuuttomien markkinavoimien armoilla. Onko se sittenkin ihan peittelemätön itsetarkoitus, että me todella tulemme syömästämme ruuasta mahdollisimman sairaaksi ja tuemme sitten meille lääkkeitä myyviä firmoja viimeiseen hengenvetoomme asti. Sillä tavallahan sitä varmistetaan, että asiakkaita riittää ja kauppa maailmassa pyörii kivaa noidankehää.

Käväisi muuten mielessä tämän Mervi Luotosen mukavan kipakkaa juttua lukiessa, että näistä tällaisista tavallisiin kuluttajiin kohdistuvista rikoksista pitäisi ruveta julkaisemaan oikein kunnon skandaalilehteä. Tulisi lööppeihin vähän tuhdimpaa tavaraa kuin viimeisen missin alushousujen värisävyn pohdiskelu.

Miltäpäs tuntuisi esimerkiksi seuraava keltainen läväys päin naamaa harmaana aamuna:

SUURET GEENIFIRMAT REHELLISINÄ: "ME EMME PIITTAA, VAIKKA SÖISITTE PASKAA!"

Oheinen kuva on itse omasta kesäkuvastani photoshopmanipuloimani hirvitys. Eikös olekin söpö?

Hiusten väristä

Mainosmaailman natsiarmeija on onnistunut juurruttamaan ihmisten mieleen harhan siitä, että oma hiusten väri on poikkeuksetta tylsä ja epäkiinnostava. Kun sanoma näyttää menneen loistavasti perille ja pesiytyneen pysyvästi ihmisten mieliin, voi vain kuvitella millaiset rahavirrat hiusväriteollisuudessa nykyisellään liikkuvat.

Minun on henkilökohtaisesti mielenkiintoista puuttua tähän aiheeseen, sillä olen itse ollut pienestä pitäen tämän harhaluulon uhri. Varsinainen tukkafetisisti. Muistan jo ihan pikkutyttönä olleeni epätoivoinen, kun tukkani ei ollutkaan leiskuvan punainen, hiilenmusta, kullankeltainen tai lumivalkoinen, niin kuin romanttisten tarinoiden sankarittarilla ja prinsessoilla. Olin mielestäni tuhoon tuomittu, sillä kukaan prinssi ei tulisi noutamaan tuhkatukkaa!

Itse asiassa huomaan nyt vanhoja kuvia katsellessani, että tukkani ei ole suinkaan ollut maantienharmaa, niin kuin silloin kuvittelin, vaan enkelimäisen platinanvaalea ja suorastaan metallisen kiiltävä. Eli kaiken kaikkiaan hyvin kaunis ja minulle sopiva. Jostain mieleeni kuitenkin pääsi luikertelemaan epäilys, että tukkani ei olut tarpeeksi nätti sellaisenaan. Niinpä ajauduin jotakuinkin neljätoistavuotiaana värjäyskierteeseen. Kuulostaa melkein narkkistouhulta ja sitähän se värjääminen itse asiassa hyvin pitkälle onkin. Väreihin jää koukkuun.

Hiukseni ovat tähän ikään mennessä ehtineet olla valkoiset, raidalliset, kullanruskeat, oranssit, punaiset, tummanruskeat, violetit ja mustat sekä ties mitä kaikkea tuolta väliltä. Elämässäni oli todella pitkä kausi, jonka aikana minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, minkä väriset hiukset minulla oikeasti on, kun värjäsin niitä niin usein. Värjääminen oli minusta hauskaa ja ihanaa, sillä se teki minusta kameleontin. Saatoin muuttaa tavallista olomuotoani aina kun siihen kyllästyin. Tänään jäinen superblondi, huomenna mustalettinen synkkä gootti...

Sitten noin viisitoista vuotta kestänyt Tikkurilan värikartan läpikäyminen loppui kuin seinään, sillä tajusin allergisoituneeni väriaineille. Pelkkä väriaineen käsittely sai naamani kuumottamaan ja iholle nousemaan pieniä vesirakkuloita. Olin siis hankkinut itselleni iloisen kemikaaliallergian ja oli pakko valita värittömyys tai näppylät. Wuppiii.

Itse asiassa tuo allergia oli hyvä juttu, sillä se sai minut miettimään värjäämisen ja kaiken muunkin kosmetiikalla läträämisen tarpeellisuutta. Tuli mieleen, että onko itsensä kemikaaleilla kyllästäminen ihan välttämätöntä, varsinkin kun kemikaalien riskien valvonta on paljastunut todella heikoksi ja vastuuttomasti hoidetuksi. Näin vastikään televisiossa uutisen, jossa ihmisiä varoiteltiin hiusvärien käytön haitoista ja todettiin suoraan, että kenelläkään ei ole tarpeeksi aikaa valvoa hiusvärimarkkinoiden turvallisuutta. Nykyään kun pienet tiitiäisetkin värjäilevät lettiään, tuollainen uutinen ei paljon mieltä ylennä.

Mainostajat kuitenkin elävät sillä, että luovat ihmiselle absurdeja ja hyödyttömiä, jopa haitallisia tarpeita. Jossain vaiheessa nämä keinotekoiset tarpeet sitten alkavat elää omaa elämäänsä ja vakiintuvat säännöiksi. Nykyään on suorastaan omituista, jos ihmisellä on oman värisensä tukka. Se on mukamas niin lame ja tylsää, että moisesta meinaa pudota suorastaan toisen luokan kansalaiseksi.

Toisaalta kun on itse luopunut tuosta harhaluulosta, on ruvennut huomaamaan hassuja juttuja. Ensinnäkin värien mainosten ja mallikuvien sekä todellisuuden välillä on *tietenkin* valtava railo. Väreihin liittyvät kielikuvat valehtelevat tuotteista häpeämättä ja liittävät niihin huimia assosiaatioita, jotka eivät juurikaan vastaa todellisuutta. Onkin melko turhaa kuvitella, että värjäyksen lopputulos on sitä mitä paketissa luvataan, eikä se joka tapauksessa kestä kuin hetken aikaa.

Värjätyt hiukset näyttävät nykyisin omissa silmissäni hyvin harvoin kauniilta ja luonnollisilta. Joillekin ne tietysti sopivat loistavasti, sitä en kiistä, mutta yllättävän monelle eivät laisinkaan. Tässäkin on tietysti kyse mielikuvien vallasta, eli kun yhdistän hiusten värjäämiseen mielessäni kaikenlaisia kauhuskenaarioita elimistöön kertyvistä myrkyistä, pidän sitä luonnottomana ja tunnen sitä kohtaan samanlaista vastenmielisyyttä kuin tunnen tupakointia kohtaan.

Hiusten värjääminen on menettänyt minun osaltani maagisen hohtonsa. Olen huomannut ihastelevani erityisesti sellaisia hyväkuntoisia hiuksia, joista näkee selvästi etteivät ne ole värjätyt. Minusta on esimerkiksi valtavan ihanaa haudata itseni tukkajumalamieheni ällistyttävän pitkiin ja paksuihin luomuhiuksiin tai muuten vain kupeltaa niitä. Ne muuten voitte bongata blogin kuvasta, jossa mieheni tukka on esillä levällään, alkuperäisestä kuvasta irrotettuna ja mustalle taustalle kömpelöllä softauksella liimattuna. En siis loppujen lopuksi ole tyystin menettänyt kiinnostustani / fetisoitumistani hiuksiin, ovathan ne sentään hyvinkin näkyvä osa ihmistä. MIestäni etenkin :)

Olen kuitenkin pysynyt jo pitkään erossa hiuksiin kiinnittyvistä väreistä ja tuunannut omaa, melkoisessa luonnontilassa rehottavaa tukkaani vain muutamalla vaalealla raidalla. Vaalennushan poistaa väriä, joten siitä ei pitäisi jäädä kemikaaleja hiuksiin kiinni, en ainakaan saanut mitään reaktioita. Vaalennuksen plussapuoliksi voin laskea hiusteni huomattavasti hitaamman rasvoittuvuuden ja helpomman käsiteltävyyden. Lisäksi kampaaja varoi pyynnöstäni erityisesti sitä, ettei ärsytystä aiheuttava vaalennusaine joutunut kontaktiin päänahkani kanssa.

Jos haluan näyttää oikein radikaalin erilaiselta esim. erityisissä poseeraus- tai fantasiakuvissa, pistän päähäni jonkun hauskan peruukin. Niistä ei ainakaan saa näppylöitä. Suurimmaksi ihanteekseni ovat muuten tulleet hopeanharmaat hiukset, joiden luonnollista ilmaantumista tosin saanen odotella vielä pitkän aikaa.

Harmauteen liittyen, kaukaa menneisyydestä mieleeni tulee muisto mummostani. Mummon hiukset olivat muuttuneet vanhuuden myötä lumivalkoisen silkkisiksi ja niissä oli lasimainen hopean vivahde. Muistan kuinka ne olivat mielestäni niin kauniit ja ihanat koskettaa. Eikä ihme, kun pitkä ja värikäs elämä oli ne sellaiseksi värjännyt.

HIUSVÄRIEN VAAROISTA:

KOSMETIIKKA-ALLERGIA
OSTAJAN OPPAAT
KOSMETIIKKA-ALLERGIOISTA

Kemikaalikylpy

Verkossa toistuvan väittämän mukaan Science -lehden numerossa 31.8.1990 kahvissa kerrottiin olevan noin 800–1000 eri kemikaalia. Näistä kemikaaleista kuulema 26 on testattu ja puolet testatuistakin aineista on aiheuttanut syöpää rotilla. Ja minä kun olen ajatellut eläväni niin riskitöntä elämää, heh heh.

Tiedon paikkansapitävyyttä tai ajankohtaisuutta en osaa punnita suoralta kädeltä. Huomioon kannattaa tietysti ottaa se, että lausahdusta tuntuvat käyttävän erityisesti marihuanan laillistamisen innokkaat vaatijat. Tältä aasinsillalta pääsen kuitenkin hipsimään kätevästi aiheeseen, jonka niin henkilökohtaisuudesta kuin ajankohtaisuudestakin loistavan Siiveniskuja-blogin lauryylisulfaatin vastainen ärähdys minua muistutti.

Ei sitä ihan joka päivä tulekaan ajateltua, millaisessa kemikaalien liemessä nykyihminen suurimman osan elinajastaan marinoituu. Onneksemme (?) me ihmiset olemme torakkamaisen sitkeitä tuholaisia, joita ei ihan tuosta noin vain saakaan hengiltä. Kemikaalitiedotteita ja uutisia lueskelemalla löytyy mm. seuraavanlaisia mieltäylentäviä tietoja siitä mille kaikelle kivalle altistummekaan:

Aikavälillä 1930–2000 kemikaalien tuotannon määrä on noussut miljoonasta tonnista 400 miljoonaan tonniin. Euroopan kaupallisten kemikaalien luettelossa oli 1990-luvun lopulla noin 100 000 nimekettä. Nykyisin eniten käytetyistä kemikaaleista kuitenkin vain neljästätoista prosentista on julkisesti saatavissa edes jonkinlaisia tietoja, joiden perusteella voidaan tehdä arvioita niiden turvallisuudesta. Tulipas heti kumman turvaton ja hauras olo tuonkin tiedonmurusen nauttimisesta.

Ihmisistä on tavattu tutkittaessa jopa 300 eri kemikaalia. Erityisen ikäviä kemikaaleja ovat sellaiset, jotka kertyvät elimistöön eivätkä hajoa, häiritsevä hormonitoimintaa ja lisääntymismekanismia, aiheuttavat syöpiä tai vioittavat DNA:ta. Kemikaalialtistuksella arvioidaan olevan osansa myös astman ja allergioiden huomattavassa lisääntymisessä, synnynnäisissä epämuodostumissa, keskenmenoissa, immuunijärjestelmän heikentymisessä, murrosiän aikaistumisessa ja jopa tietynlaisissa persoonallisuuden häiriöissä.

Kun jokapäiväisessä ruuassa tosiaan saattaa olla sen tuhannen kemikaalia, sähkölaitteet ja kodin tekstiilit on kyllästetty sellaisilla aineilla, että pahaa tekee edes tietää ja kodin siistinä pitämiseen tarvittavilla aineilla lopettaisi vaikka Independence Dayn alieneiden maailmavalloituksen lyhyeen, alkaa askeettinen erakkona eleleminen jossain asumattomalla seudulla kuulostaa varsin mukavalta vaihtoehdolta. Lohdutonta tässä on se, ettei sellaista kolkkaa maapallolta enää löytyne, jonne ihminen ei olisi myrkkyjään muiluttanut. Arktisten alueiden eläimetkin ovat saaneet osansa tästä etuoikeudesta. Jääkarhun rasvaiseen kankkuun ja valaiden ihroihin on kertynyt tutkimusten mukaan ennätyksellisiä määriä esim. PCB:tä, torjunta-aineita ja palonestoaineita. Mahtaa jääkarhuja moinen vituttaa, kun niillä ressukoilla ei edes ole palonkestäviä televisioita.

Kun haittavaikutuksia ei oikein enää saa lakaistua vuorenkorkuiseksi kuprunneen maton alle tai ongelmajätteitä kärrättyä järjestään kehitysmaihin, kemikaalien aiheuttamat ongelmat ovat alkaneet köyhiksien lisäksi uhata vakavasti myös länsimaalaisten kermaperseiden hyvinvointia. Jollekin on jopa juolahtanut mieleen, että jottain pitäis vissiin teherä.

Kemiallisten aineiden tunnistamiseksi, rekisteröimiseksi, arvioimiseksi ja haitallisimpien vähitellen käytöstä poistamiseksi EU:n alueella, on luonnosteltu REACH-järjestelmä. Euroopan parlamentin täysistunto äänesti tästä kemikaalilainsäädännöstä 16.11.2005 ja ministerineuvosto marraskuun lopulla. Ajatus ja tavoitteet olivat kyllä oikein hyvät, kerkesin jo hihkua innosta uutisia seuratessani, että nyt alkaa sentään jotain tapahtua. Mutta kuten arvata saattaa, suurin osa ylevistä suunnitelmista kusi pahasti Pyhän Teollisuuden etujen joutuessa uhatuksi. Heikennyksiä ja porsaanreikiä saatiin muilutettua ankaraksi kaavailtuun lainasäädäntöön kotitarpeiksi. Perusteluina oli useimmiten se, että kun ei ole varaa ja kun meidän kilpailu muuten kärsii. Esimerkiksi semmoisten pikkuriikkisten kemikaalimäärien vuosituotantomäärien kuin 1-10 tonnia, perusturvallisuustietoihin ei tämän takia tarvitse juurikaan kiinnittää huomiota. Kemianteollisuuden jättiläisedustajilla ei tämän lisäksi ole minkäänlaista velvollisuutta jakaa kemikaalitietouttaan muille pienemmille, kun niillä köyhillä reppanoilla ei tosiaan ole varaa moiseen… On se mukavaa kun aikaa ja resursseja säästetään oikein järjen kanssa!

Mitäpäs tuosta REACH:ista sitten muuta voi ajatella, kuin että kivaa pintaehostusta. Odotellaanpas vain vielä muutama kymmenen vuotta ja katsotaan mitä lystiä siitä seuraa. Lanseerataankohan vuonna 2025 uusi muoti synnynnäisistä epämuodostumista tai kisataankohan sen aikaisissa tositv-sarjoissa siitä kenen kroppa kestää eniten ympäristömyrkkyjä ilman että henki menee.

Tässä kulutushysterian ja keinotekoisten tarpeiden valtaamassa maailmassa täytynee sitten vain nurkua happamesti ja koettaa selvitä jotenkuten hengissä. Hanttiin voi tietysti laittaa henkilökohtaisesti. Purkkiruokaa ei kuulema kannata juuri syödä, kasvikset on edelleenkin hyvä kuoria ja luomutuotteita pitäisi suosia. Ilmanraikastimia ja voimakkaasti lemuavia pesuaineita on syytä välttää kuin ruttoa ja tekstiilienkin valinnassa hyvä kiinnittää huomiota niiden ekologisuuteen ja turvallisuuteen.

Lisäksi voi ottaa esimerkiksi selvää miten edesvastuuttomalla tolalla jokapäiväisessä käytössä olevan kosmetiikan, pesuaineiden ja hygieniatuotteiden turvallisuustaso saattaa pahimmillaan olla. Haluaako kukaan järkevä ihminen todella tukea innokkaasti myrkkykauppiaita vain ostaakseen itselleen valheellisia lupauksia kauneudesta. Jos olet sattumalta suihkussa käynnin jälkeen, ihmeitä tekevää kosteusvoidetta levitettyäsi tai aerosolituotteita suihkuteltuasi huomannut punoittavasi, kuumottavasi ja kutisevasi kummasti kauttaaltaan tai poikaystäväsi henkeäsi pakahduttaa, ei kyseessä välttämättä olekaan se tuotteen ”iholle syttyvää ruusuista hehkua ja tyrmäävää vaikutusta” lupaava vaikutus, vaan tyly altistuminen ja herkistyminen jollekin haitalliselle kemikaalille. Jatkossa se saattaa aiheuttaa sinulle vakavampiakin ongelmia kuin ruusuisen punotuksen.

Itseäni ei esimerkiksi paljoakaan hymyilyttänyt kun kasvoilleni jo pidemmän aikaa ilmaantuneet mystiset pienet vesirakkulat ja kipeät näpyt osoittautuivatkin pitkän jahkaamisen ja testailun jälkeen kemikaaliallergiaksi. Oireet helpottivat heti kun lopetin hiusten värjäämisen, parfymoitujen tuotteiden käytön ja siirryin allergiaystävällisempiin vaihtoehtoihin. Kaikkea sitä oppii kantapään kautta. Kemikaaliallergia ei kerran ilmaannuttuaan kuitenkaan katoa, vaan ikävimmissä tapauksissa vain pahenee. Pienet vesikellot ilmestyvät naamaani heti jos esimerkiksi siivoan vääränlaisella pesuaineella. Eikä minun tarvitse nykyään kuin joutua joidenkin pesuaineiden tai parfyymien hajulle alttiiksi, niin alan jo yökkiä ja voida pahoin.

Eipä mikään ihme, että yököttää, kun kosmetiikka ja hygieniatuotteet saavat vapaasti sisältää melkein mitä vaan. Esimerkiksi syöpävaarallista formaldehydiä löytyy shampoista ja kynsilakoista. Luomiväreissä käytetään raskasmetalleja, kuten kromia, nikkeliä ja kobolttia. Ihoa ärsyttävän ja munuaisia vaurioittavan fenyylielohopean suoloja käytetään säilöntäaineena meikinpoistovalmisteissa. Tunnettuja allergeeneja, kuten luonnonhartsia, perunbalsamia, parafenyleenidiamiinia ja metyylidibromoglutaronitriilia, lotrataan huoletta joka toiseen purnukkaan. Bakteerien vastustuskykyä lisäävää ja syöpävaarallisiksi dioksiineiksi auringonvalossa muuntuvaa triklosaania tai vaikkapa alussa mainittua tarpeetonta, aftoja aiheuttavaa vaahdotusainetta layryylisulfaattia, löytyy sitten lähes kaikista pesuaineista ja hammastahnoista. Onpahan ainakin puhtaat valkoiset hampaat, joilla hymyillä, jos sattuu vielä hymyilyttämään.

Suomessa ja Eu:ssa ei valitettavasti ole sellaista virallista ja kattavaa rekisteriä kosmetiikan sivu-ja haittavaikutuksista kuluttajalle, josta voisi napata itselleen puolueettoman älä-käytä-boikottilistan. Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksellä on sivuillaan jonkun verran kosmetiikkakemikaaleja koskevaa tietoa ja neuvontaa kuluttajille. Taitava surffaaja kuitenkin löytää verkosta melkein mitä vain tarpeellista tietoa, kunhan muistaa olla myös lähdekriittinen. Suosittelen lämpimästi pientä tiedonhankintamatkaa mainosten tuijottelun sijasta.

Aina voi tietenkin miettiä onko se uusi kirkuvan villi kynsilakka, neonvihreä hiusväri, betoniakin kovempi hiuslakka, kärpäsetkin katosta pudottava jymäkkä uutuusparfyymi, hiuksiasi tuhatkertaisesti ihan aikuisten oikeasti tuuhentava shampoo tai kilometrin päähän tuoksuva suihkusaippua todella tuote jonka käyttö tekee sinusta taatusti puoleensavetävämmän ja kauniimman ihmisen. Se nimittäin voi olla myös arvaamattomia kemikaaleja yllätysbonuksena sisältävä tuote, jonka säännöllinen käyttö saa sinut jonain päivänä näyttämään hemaisevammalta kuin Frankenstainin morsian. Kannattaa myös miettiä onko sopivaa antaa rakkaalleen joululahjaksi pullollinen myrkkyä, kuten parfyymeja koskevassa uutisessa huomautetaan.

Kemikaaleleilta ei ikävä kyllä voi välttyä, vaikka eläisi Viivin ja Wagnerin tuttavien lapsen lailla muovikuplassa. Nimittäin yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan pehmeissä muoviesineissä, mm. ilmapalloissa, käytetään ftalaatteja jotka ovat hormonihäiritsijöitä.

Lienee lohdullista päättää tämä juttu sarkastiseen toteamukseen, että onhan jopa leivän syömisenkin todettu johtavan ennen pitkää kuolemaan.

LÄHTEET:
WWF: Vaaralliset kemikaalit
WWF: Tiedotteet
Kansanterveyslaitos: selvitys elinympäristön kemikaaliriskeistä
Kuluttajat - Konsumerterna ry
Pallo hallussa

Kauneusfasismin kurmootusta

Yksi kiivas ulkonäkökeskustelu oli ja meni tuossa taannoin, mutta eiköhän se alati vatvottavana aiheena liene ajankohtainen milloin vain. Varsinkin kun iso osa suomea vahtaa tänään silmä kovana minkä näköisenä kukakin linnan ovista sisään astuva suomalainen nainen ilkeää paikalle ilmaantua. Siinä sivussa miehet lunkivat ovista sisään tylsänä mustanharmaana muurahaispataljoonana, joka ei juuri ketään kiinnosta. 

On tämä aihe nyt aiemminkin kaivellut, muuta viimeksi minua alkoi tahtomattanikin närästää juuri tämä, lähinnä vilauttelustaan kuulun barbiegirlin anusmainen länkytys siitä miten suomalaisten naisten pitäisi pitää parempaa huolta ulkonäöstään. Puhumattakaan Jabba the Hut – kerhon kunniajäseniin kuuluvan mieshenkilön taustasäestyksestä, joka näyttää jatkuvan varsin vikiseviä sävyjä saaneena viimeisimmässäkin huussipaperissa. Jos joku herkkähipiäinen sitten uskaltaa provosoitua naisten haukkumisesta, niin heti ollaan irvimässä, että kylläpäs naisilla nyt on huono huumorintaju, paska itsetunto ja pinna kireällä.

Siitä ei tietenkään ole kyse, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Jos jotakuta vain nappaa, niin voi minun puolestani vapaasti omistaa vaikka koko elämänsä ulkonäölleen tai toisten ulkonäön arvostelemiselle. Siitä vaan, jos siitä nyt niin hyvä ja merkittävän voimaantunut olo tulee. Toisinaan laittautuminen voi sitä paitsi olla ihan mieltä ylentävää teatteria, en minäkään sitä kiellä. Ja tietenkin itsestään on hyvä pitää huolta. Mallimaisella puunautumisella ja itsestään huolen pitämisellä vain on vissi ero. Samanlainen, kuin on ero juhlamekkoon ja sään kuin sään kestäviin vaelluskamppeisiin pukeutumisella. Enkä halua ymmärtää millä tavoin keinotekoinen meikki muka tekee kenestäkään sen kauniimpaa kuin posket ilmaiseksi punaava ja silmiä säihkyttävä reipas lenkki ulkoilmassa.

Tarkoituksenani ei ole mustamaalata kokonaan tai pyrkiä ankarasti tuomitsemaan ulkonäön kohentamisen tuottamaa mielihyvää. Eihän sellaista voi tehdä. Eikä siinä olisi mitään järkeä. Samanlaista vapaudenriistoahan se silloin olisi kuin pakollisen kauneudenkin vaatiminen. Vähän volyymia lisäämällä alkaa väistämättä tupsahdella mieleen absurdeja mielikuvia maan alla salaa meikkaavista kapinallisista, silkonimustastapörssistä, kampaussakoista, kauneuspoliiseista, meikkilaukkuja nuuskivista meikkikoirista, epätoivoissaan riutuvista meikkiaddikteista jotka etsivät kaduilla diilaajaa jne… Hehheh, siinäpä meillä vasta olisi hauska maailma, vaihteeksi! 

Haluan vain ärähtää tuollaisia naurettavia käsityksiä vastaan, että ihminen joka ei jaksa/halua pitää yllä teatterinaamiota tai muotivaatepanssaria tai muuten vain on sattunut syntymään tai (iiiiik, voi kauheata!) vanhenemaan, olisi jotenkin muita huonompi tai halveksuttavampi. Tai vapaasti jonkun silikonista ja lateksimaaleista kasaan harsitun variksenhoukuttimen alaspäin katsottavissa. Tai arvottomampi puntarissa, jos toiseen vaakakuppiin laitetaan vaikkapa viimeisen päälle puunattu ilolintu. Enkä todellakaan väitä, että se ilolintu olisi sen arvottomampi ihminen kuin kukaan muukaan. Kysyä tietysti voi, onko sellaisen ihmisen kohtalossa, jonka ainoa omaisuus on ulkonäkö ja joka joutuu tienaamaan elantonsa myymällä ruumiinsa nuohoamisoikeutta, paljoakaan ihannoitavaa tai kadehtimista?

Sitäkin enemmän kyllä ropisee halventavia kommentteja, jos valtaa käyttävä nainen on joskus uskaltanut olla tai on edelleenkin, yhteiskunnallista asemaa saavutettuaan vähänkin kaunis. Toisaalta, aiemmin pääsiäisnoidaksikin haukuttu rouva presidentti on puolestaan joutunut tasapäistävän ulkonäkökohennuksen uhriksi. Jotensakin harmi, minusta aiempi riemastuttava hälläväliä-look oli paljon ruudikkaampi antaessaan piut paut tylsille ulkonäkövaatimuksille. Tästä pääsen toisaalta toteamukseen: olipa nainen kaunis tai ruma, usein keksitään hänestä jotain huomautettavaa, jolla saadaan huomio pois hänen ajamistaan tärkeistä ja oleellisista asioista. Ja saadaan hänet pahimmassa tapauksessa kiinnittämään koko energiansa asiantilan korjaamiseen. Eli jos olet ruma, olet vain vastenmielinen, mutta jos erehdyt olemaan kaunis niin sitten olet tyhmä kuin saapas, eikä kukaan halua ottaa sinua vakavasti. Tasapainoile siinä sitten ja koeta löytää rivien välistä joku logiikka. Kauneudessa kilvoitellessa et voi muuten koskaan olla voittaja. Ai niin, ja ikinä sinun ei tietenkään anneta ajatella että olet tarpeeksi kaunis väittämättä, että sinulle onkin siinä tapauksessa noussut jo kusi päähän.

Se, mikä minua kauneuskeskustelussa pahiten korpeaa, on juurikin nuo viattoman turhanpäiväiseltä vaikuttavan aiheen karvoihin kirppuna piiloutuvat kieroutuneet diskurssit. Ne alkavat paljastua vasta kun otetaan tiukasti niskasta kiinni ja ravistellaan, jos sittenkään.Tulkitsen itse tuota viimeisintä keskustelua niin, että naisilla ei näiden ulkonäköfasistien mielestä pitäisi periaatteessa olla ollenkaan itsemääräämisoikeutta, täyttä harkintaa tai vapautta oman ulkomuotonsa suhteen. Tämän vapauden kyseenalaiseksi, suorastaan tarpeettomaksi asettava ajatus tarjoillaan naisille seuraavassa muodossa:

Ajatelkaa nyt vähän miten kuvottavan rumia olette, kun ette tee mitään ulkonäöllenne. Perseenne roikkuu, rintanne ovat rupsahtaneet ja raskausarpia täynnä, naamassanne on ryppyjä, piirteenne ovat liian värittömät, painatte liikaa, pukeudutte halvasti ja rumasti, olette kerta kaikkiaan sellaisia rumistuksia, että teidät pitäisi lailla kieltää. Jos ette nyt petraa, niin kaikki vastaantulijat oksentavat teidät nähdessään ja miehenne vaihtavat sutena halpaan tuotitavaraan. Mitä siitä, jos teillä onkin vapauksia ja yhteiskunnallista uskottavuutta, joita muun maalaisilla, häikäisevän näköisillä kanssasisarillanne ei välttämättä olekaan. Kun olette rumia, kukaan ei koske teihin pitkällä tikullakaan ja jäätte ilman elintärkeitä playboyiden imarteluja ja gigoloiden pitkiä katseita. Mitenkäs sitten se silikoniton mutrusuu pannaan?

Hui!

Kun ruvetaan erittelemään sitä miksi ja miten naisten sitten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ulkonäköönsä, huomataan keskustelunavaajan taustalta paljastuvan mielenkiintoisia seikkoja. Rouva moni-kakku-päältä-kaunishan toivoo tietenkin pelkkää pyyteetöntä hyvää kanssasisarilleen, muistuttaessaan heitä pintaremontin tarpeellisuudesta ja toimiessaan kävelevänä mainoksena niille vaihtoehdoille, joilla vastenmielinen ulkonäkövapaus pitäisi pikapikaa korvata. Aloitetaanpa vaikkapa näistä pienistä, joka naisen velvollisuuksiin kuuluvista luonnollisista kauneudenhoitonikseistä:

Äkkiä kokeilemaan vaarattomia ja halpoja pikku rasvaimuja, naamaa halvaannuttavia botox-ruiskeita, kullan arvoisia, mystisiä ainesosia sisältäviä ryppyrasvoja ja tähtitieteellisen hintaisilla meikeillä maalautumista. Nyt pikapikaa hankkimaan truuttaus viatonta silikonia tissiin ja rohmuamaan ylle muotirättejä joiden hintalappu aiheuttaisi heikompihermoiselle sydänkohtauksen. Henkilökohtainen kuntovalmentaja kehiin, päivässä monta tuntia treeniä ja kipeitä lihaksia palauttavaa hemmottelua sekä hierontaa. Ruuaksi hyvin palkatun ravintoterapeutin valmistamia kalorittomia herkkuja. Kaiken tämän lisäksi purkista naamaan muutama kilohinnaltaan lähinnä jalokiviä vastaava laihdutuspilleri, joka sisältää oikein terveellisiä, aineenvaihduntaa rukkaavia, jostain kumman syystä hädin tuskin laillisia kemikaaleja. Näitä neuvoja noudattamalla pääsee takuulla se pihtiputaan ryppyinen mummokin iltalehden kansikuvatytöksi ja playboyhin poseeraamaan potkurin kanssa.

Öh? Ennen kuin menemme innosta järjiltämme, tyhjennämme pankkitilille kertyneen eläketurvamme ja alamme etsiä luettelosta herra Nordströmin numeroa, miettikäämme hetki. Eikös kaikki tuo edellä mainittu tarkoitakin selkokielellä jumalatonta rahareikää, suorastaan omaisuuksia sisäänsä imevää mustaa aukkoa, vaikka hinnakkaimmat vaihtoehdot korvattaisiinkin Hongkongin halpatuotteilla ja veljeskansamme alehintaisilla kirurgisilla toimenpiteillä. Kauppiaathan siellä taustalla hierovat tyytyväisinä käsiään. Kauneuden saavuttamattoman illuusion tavoittelun suurin hyöty on se, että se ainakin vähentää painavan kukkaron raahaamisesta aiheutuvia niska ja selkävaivoja huomattavasti.

Laittautumisesta harvemmin maksetaan palkkaa, tarjotaan palkankorotuksia tai parempaa duunia tai kevennetään naisille muutenkin kasaantumaan tuppaavaa työtaakkaa. Taitaa mieluumminkin olla päinvastoin. Luin tuossa esimerkiksi uutisen tutkimuksesta, jossa naisellisesti pukeutuvaa naisjohtajaa oli katsottu huomattavasti pahemmalla silmällä kuin arkisen asiallisesti pukeutuvaa. Enkä kyllä sen puoleen muista nähneeni montakaan marilynmonroeta kovan vallan kahvassa, mikäli tällä ei tarkoiteta sitä että naisen kourassa on jonkun huippujohtajan, äh anti olla…

Kauneustyön tuloksista ei kuitenkaan saa mitään onnellisuuden takaavaa vakuuslappua tyyliin: lupaamme pyhästi, että jos meikkisi ei tee sinusta mainoksen mallia, saat kaikki rahasi korkojen kera takaisin. Tai jos silikonitissisi alkaa möyriä kuin Flubber tai tippuu tielle, saat uuden samaan hintaan. Tai jos peilistäsi kurkkaakin vuosi toimenpiteen jälkeen miss frankenstein, lupaamme toimittaa sinulle kuvastimen joka ei uskalla kertoa totuutta. Itsensä silpominen, amputaatiot ja keholle vieraat kemikaalit sentään saattavat olla ihan hiukkasen pikkusen haitallisia, mutta sehän ei tietenkään ketään niillä rahastavaa kiinnosta. Eivät he kovinkaan usein joudu vahingoista vastuuseen.

Mielenterveydellekin voi sitten pahimmassa tapauksessa käydä hassusti, kun itsestä ei muovaudukaan häikäisevää mainoksen jumalatarta vaikka hakkaisi kaiken aikansa, voimavaransa, rahansa ja tahtonsa kauneutensa eteen. Syömishäiriöt tuntuvat kukoistavan ja niiden potijoista on useimmiten kauneus kaukana. Eikä se ukon kainalossa pysyminenkään taida olla kovin varmaa vaikka kuinka puunautuisi. Kysytään vaikka Linda Lampeniukselta tai lueskellaan tämän ulkonäkökohun aikaansaajan aviomiehen mietteitä kauniin vaimonsa edesottamuksista, jotka eivät tunnu tekevän häntä kovinkaan onnelliseksi.

Ja mistäs aika tuohon kaikkeen kauneustyöhön revitään? Joillakuilla harvoilla ja etuoikeutetuilla saattaa toki olla aikaa käyttää päivästä vaikkapa kolme tuntia kynsien huoltoon ja lakkaamiseen. Kysynpähän vaan, mistä taivaasta se raha sinne heidän tileilleen sitten itsestään ilmaantuu. Miksei minun tililleni ropsahda kymppitonnia, jos pistän pakkelit naamaan ja räpsytän vähän ripsiä?

Jos savinaamio vie puoli tuntia, mustien silmänalusten hautominen toisen puoli tuntia, itsensä hierominen ja selluliittien kurittaminen rohdinlapasella tunnin, jumppaaminen kaksi tuntia, kynsien huolto ties miten monta tuntia, hiusten laitattaminen kampaajalla puoli päivää ja meikin rakentaminen sekä vaatteiden valitseminen loput valoisasta ajasta, jää ehkä pari tuntia aikaa salamavaloissa kimaltamiselle ja näyttäytymiselle ja tietenkin vähintään kahdeksan tuntia pakollisille kauneusunille. Milloin täydelliset kaunottaret sitten ehtivät lukemaan, sivistämään itseään laajalla kulttuuritarjonnalla, kirjoittamaan kiinnostavia blogeja, puuttumaan yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, vaatimaan semmoista mitätöntä pikkujuttua kuin tasa-arvoa tai rakastamaan itseään ja kumppaniaan? Ai niin. Eiväthän barbit tietenkään sellaista harrasta, tyhmä minä.

Entäpäs jos ne haukutut rupsahtaneet suomalaiset naiset ovat vaikka kuinka kauhiasti puunanneet itseään tai koittaneet pitää itsestään epätoivoisesti huolta, mahtamatta mitään sille, että naama kurpahtaa, takapuoli synnytysten jälkeen leviää ja raskaudet runtelevat kropan arville. Tuskin ne kosmetiikan kemikaalitkaan aina niin positiivisesti vaikuttavia voivat olla, hiusväreistä ja laihdutustuotteista puhumattakaan. Naamaan tulee ryppyjä vaikka mihin säilöntäaineeseen itsensä käärisi tai koettaisi hankkia immuniteettia kirurgin veitsen avulla. Maan vetovoima on tietämykseni mukaan luonnonlaki, jota on aika vaikeaa kumota minkään purkkirasvan tai keinottelun avulla. Ja jokainen meistä vanhenee kunnes kuolee. Sori vaan kaikki lorealien ja meibellinejen mainosmaakarit jos romutin teidän *uskomattoman ovelat* illuusionne ikuisesta nuoruudesta.

Kauneus on muuttunut katalaksi valheeksi, en tosin tiedä onko se aidosti koskaan mitään muuta ollutkaan. Kauneuden vaatimukset ovat niin ärsyttävän jäykistäviä ja rajoittavia, että ne pahimmillaan halvaannuttavat ihmisen ja tekevät jokseenkin suhteellisuudentajuttomaksi. Vääristävät todellisuuden, syövät elämänilon, latistavat spontaaniuden ja ovat sisäistetymmillään kuin hengittämisen lähes kokonaan estävä korsetti. Pahimmillaan tappavatkin. Tässä hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitan:

Olin kuvaamassa kissaa. Pukeutuneena rönttöisiin kurahaalareihin ja rännänkestäviin ulkovarusteisiin, päässäni Maailman Rumin Pipo johon olen syvästi kiintynyt. Kissanomistaja oli pieni pörröttyneen näköinen, kauttaaltaan mustiin pukeutunut goottityttö, jonka kantoi lumivalkoista lemmikkiään olkapäällään. Siinä oli oikeasti todella hätkähdyttävän suloinen hetki, todella valokuvauksellinen kaunis, suorastaan täydellinen. Voi kun hän olisi nähnyt itsensä!

Kun kysyin, saanko luvan ottaa heistä kuvan, muija rääkäisi kauhuissaan että "EIJEIEI! Minulla ei ole meikkiä naamassa, ei saa kuvata!" Joo, ikään kuin ripsari, kajali tai puuteri olisi voinut tehdä tuosta täydellisen kauniista hetkestä jotenkin kauniimman. Nauroin mielessäni, mutta se oli surullista naurua. Niin paljon tyttöparalla on vielä matkaa siihen, että uskaltaa laittaa voikukan höytyviä viiksikseen, kurtistaa naamaa rumasti ja antaa rauhassa ottaa sen pelottavan ei-täydellisen valokuvan.

Samat jäykistävät kauneusvaatimukset saavat naiset ostamaan kaappinsa täyteen tököttejä, joilla ei ole mielihyväilluusioita lukuun ottamatta mitään vaikutusta heidän kauneutensa määrään. Samat harhat pistävät naisen pakkaamaan jopa patikkareissulle hiuslakkaa, puuteria tai dödöä. Samojen kuvitelmien orjuuttamat naiset tulevat treenaamaan meikeissä ja saunailtaan valmiiksi täyteen sotamaalaukseen maalautuneina ja kampaantuneina, eivätkä voi siksi saunoa. Miehet joihin tällä täydelliseksi puunautumisella on todennäköisesti tarkoitus tehdä syvä vaikutus, nauravat todennäköisesti moiselle mahansa kipeäksi.

Miksiköhän muuten olen tuntenut itseni suunnattoman kauniiksi ja vahvaksi silloin, kun seison kovia kokeneissa ja ei-muodikkaissa vaelluskuteissani vuoren huipulla? Vaikken ole käynyt päiviin suihkussa, eikä kainalossani ole dödöä, haisen nuotiosavulle, hielle ja sisäiselle elukalle, kynteni ovat repeilleet ja mustareunaiset, tukkani sojottaa töyhtönä likaisuuttaan ja kenkäni sekä kuteeni ovat naarmuilla ja kurassa. Sitä vapauden fiilistä ei muuten peittoa täydellisinkään meikki eikä loistavinkaan iltapuku, ei rakennekynnet eikä kampaajalla käynti. Olen kai sitten ihan päästäni vialla, mutta jostain syystä se ei harmita minua yhtään.

Ukkoni väittää minua kauniiksi ja haluttavaksi kun herään aamulla kuola poskella, tukka takussa, silmänaluset mustana ja meikittömänä ja vailla muotirihman kiertämääkään hänen kainalostaan (neljän seurusteluvuoden jälkeen on enää tuskin tarvetta imarrella). Olen lisäksi saanut erittäin imartelevan ihastumisentunnustuksen ryppyisissä kuteissa, meikittömänä, valokuvien kehittämiseen käytettyä lemuavaa ainetta päälleni loiskauttaneena. Jotenkin se vain on uskottavampaa kuin saada vastaava kohteliaisuus viimeisen päälle prinsessaksi laittautuneena.

Äh, loppujen lopuksi ainakin itselleni on aivan sama mitä ulkonäöstä julkisesti ajatellaan. Minä ainakin kuljen vaikka biojätepussi päässä jos jonain päivänä siltä tuntuu. Haljetkaa harmista kauneustyrannit, MNE NE DAGOVNIAT!

En silti voi olla hymyilemättä sekä vinosti että huolestuneesti ulkonäkövaatimuksille ja muodille. Ystäväni on hankkinut itselleen korkokengillä erittäin tuskalliset vaivaisenluut ja harkitsee vakavissaan varvasamputaatiota, että jalka mahtuisi sirompiin kenkiin! Lukemattomia tyttöjä ja enenevässä määrin poikiakin makaa sairaaloissa luurankoina tippaletku käsivarressa. Tuolla jäätävissä syysmyrskyissä kaduilla kulkee teinejä pukeutuneena housuihin ja takkeihin jotka jättävät kaistaleen vyötäröä ja selkää viimalle paljaaksi... Munuaiset laulanevat itkuvirsiä.

Nämä ovat vielä aika kesyjä esimerkkejä, vaikka kuuluvatkin loppujen lopuksi samaan kategoriaan kuin lootuksenkukiksi sidotut, siteiden alla mätänevät pikkujalat tai ampiaisvyötärökorsetit kylkiluiden leikkaamisineen. Miettisitte nyt aikuisten oikeasti edes hetken, että kuka ihmisiä oikein aivopesee uskomaan että oman kehonsa vahingoittaminen on kaunista ja kuinka paljon he siitä hyötyvätkään. Miksi tällaisten illuusioiden ylläpitäminen ylipäätään edes on laillista?