Ei helevetti...

Pääsinkö juuri sanomasta, että täällä moni asia toimii niin maan perusteellisen persien kautta. No enpä vielä tiennyt mitään siitä, mihin sfääreihin toimimattomuus ja varsinkin päinpersettä toimivuus voikaan vielä kohota. Voi riemu!

Kävimme noutamassa jouluvieraat New Yorkista vuokra-autolla. Auto oli Dodge, vuosimallia 2007, mitä oli vaikea uskoa jokseenkin nuhjuisen, mielikuvituksettoman ja ankean sisustuksen perusteella. Eikö amerikkalaisilla autofirmoilla ole varaa palkata lainkaan muotoilijoita vai mikä niitä vaivaa?

Jos olisin joutunut arvaamaan, niin olisin kyllä veikannut valmistusajankohdaksi mennyttä vuosituhatta. Onneksi, onneksi ja onneksi Jänismies ei ostanut omaksi amerikkalaista autoa.

No kulki se kuitenkin hyvin koko matkan ja Jänismiehen kuskaamana köröttelimme ilman ongelmia jopa läpi tuikkivan Manhattanin. Paluumatkalla päällemme iskenyt lumituiskukaan ei juuri haitannut matkantekoa, vaikka täkäläisissä autoissa ei ole edes talvirenkaita. Tiesuolan sekainen kura vaan lensi niin, että koko auto on harmaalla suolaseoksella kuorrutettu.

Mutta nyt aamulla, kun auto oli tarkoitus palauttaa... Jänismies pisti köröttimen käyntiin ja nousi ulos autosta kopauttaakseen tuulilasinpyyhkimet irti jäästä. Sillä siunaaman hetkellä, kun hän paukkasi oven kiinni, tämä älyauto ryhtyi ihailtavan omatoimiseksi.

Surrur. Sviuuu. Kliks. Dodge pisti itsensä lukkoon.

Olenko kuullut tämän tarinan ennenkin. Olen. Taisinpa lukea juuri uutisista ja naureskella, että ei noin tyhmiä autoratkaisuja voi ollakaan. Mutta voi kyllä. Tulee jotenkin mieleen Windowsin käyttöjärjestelmässä silloin tällöin havaittavissa oleva "mää ny sitten pistän masiinan kii, kun et huomannu klikata tarpeeksi nopeeta tätä namiskaa."

Seuraavaksi soittamaan muutaman korttelin päässä olevaan autonvuokrausfirmaan kohtuullisen hiiltyneenä, mutta siunaillen sitä että tämä ei tapahtunut viime yön noutoreissun aikana keskellä maalaisteitä ja lumimyrskyssä. No onko autofirmalla vara-avainta? Eipä tietenkään. Mitä helvattia nyt automaattisesti itsensä lukitsevan auton omistava autofirma vara-avaimella tekisi.

Ookke. Onneksi tuli viime kesänä maksettua American Automobile Associationin jäsenmaksu. Sieltä on nyt tulossa kiltti setä murtautumaan autoon. Tuolla ne nyt pihalla taivastelee jääneulassateessa jo kohta tunnin tyhjäkäynnillä puksutellutta autoa. Ohjeistin Jänismiestä, että mikäli auton palautuksessa ruvetaan urputtamaan yliajasta, on aika avata RANSKALAINEN KULTAISEN KÄYTÖKSEN KIRJA ja antaa sivistynyttä palautetta aiheista ANNOYANCE, INCONVENIENCE JA DISCOMFORT. ja lisätä, että kaikki nuo aiheuttavat poloiselle asiakkaalle HYVIN korkeaa verenpainetta ja rytmihäiriöitä. Että oikeuteenko teidät pitää haastaa :)

Sen minä vaan sanon, että kyllä on auton suunnitellut insinööri ollut älykkyyden riemuvoitto. Oikea jumalasta seuraava.

Mut AAA:n setä oli näppärä. Naps vaan ja auto aukesi näppärällä murtovermeellä. Eikä maksanut mitään. Joku edes toimii.

Noloo

Kännissäoletääliö -kampanjassa on muutama muukin kritiikin arvoinen seikka, kuin se että puolitajuttomana makaavaa naista pannaan ilman tämän selkokielistä suostumusta ja sitten vielä syyllistetään tapahtumasta pelkästään häntä itseään.

Ainakin se, miten siinä yleisesti suhtaudutaan känniseksiin.

Kampanjassa tuodaan kehiin vanha kunnon kaksinaismoraali ja alleviivataan sitä, että ainoastaan känniääliöiden yhteiseksi patjaksi päätyneellä naisella on syytä olla nolo, häpeissään ja loppuiäkseen saastunut.

Miksi perse paljaana makaavien miesten susikrapulaa ei sitten kuvata lainkaan. Eikö moista tunnetilaa ole miehillä muka olemassakaan, mitä? Eikö miehen muka ole ikävää herätä todellisuuteen ja huomata panneensa naista, joka oli puolitajuton ja niin jurrissa että oli pissinyt päällensä? Miksi pojat eivät istu sängyn laidalla haukkomassa henkeään ja kelaa, mitä kamalaa tuli tehtyä. Tuleeko katumus ja paha olo muka vasta sitten kun päädytään raiskausoikeudenkäyntiin?

Entäs miesten sukupuolihygienia? Eivätkös pippelitkin voi saada sukupuolitaudin pimpistä jos suditaan paljaalla ketä sattuu. Eivätkö miehet muka voi kärsiä tippurista ja sukupuolitaudin aiheuttamasta häpeästä yhtä lailla? Eikö miestä muka nolota ja kuvota yhtään se, jos hän herää aamulla vaikkapa harjanvarsi rectumissaan lattialta, eikä tiedä kuka sen on sinne työntänyt ja mitä muuta on tapahtunut. Eikö se muka vahingoita miehen psyykettä ja seksuaalisuutta?

Kyllä miehiltäkin katoaa sukupuolinen harkintakyky kännissä. Eikä miehen kontrollin menettäminen ole todellakaan yhtään sen ylevämpää kuin naisenkaan tapauksessa. Yhtä lailla sammunut mies voi olla puolustuskyvytön ja potentiaalinen häpäisemisen uhri. Miettikää vaikkapa vain hetki tarinaa rannalle sammuneesta hemmosta, jonka persvakoon oli pistetty suklaalevy sulamaan. Variaatioita tästä maustamisesta löytynee elävästä elämästä ja videollekin tallennettuna lukemattomia. Minkäköhän kokolattiamaton alle ne miesten häpäisytraumat mahdetaan oikein lakaista. Ja mitä seurauksia sillä on, että ne pistetään piiloon, eikä niistä puhuta huolestuneeseen sävyyn?

Sekoörveltävään kännipanoon sortuneella miehellä ei kampanjoijien mukaan näytä olevan syytä olla häpeissään tai huolissaan siitä, miten tuli alapäätään kännissä käytelleeksi. Miehen kullinpäätä ei vissiin naisen vähimmäisrangaistuksena esitelty tippurikaan juuri kihelmöi, eikä hänen tarvitse loppuikäänsä kantaa häpeää, leimautumista ja ahdistusta siitä, että tuli naineeksi jotain epämääräistä katuojasta poimimaansa ryyppyruusua.

Tosin kampanjan sällillä on runsaasti huolen aihetta jo siinä, että mies ehkä tappoi jonkun ajamalla kännissä tämän päälle ja hakkasi toisen henkihieveriin. Silti. Holtittomasta seksisikailusta ei rainan miehiä syyllistetty juurikaan, se oli katsottu aiheelliseksi vain naisen kohdalla.

Piti muuten tarkistaa useaan otteeseen, että ammeessa makaavan miehen alavatsan tienoilla ei tosiaankaan ollut yhtään yrjöhymiötä. Naisella oli sen sijaan kaksikin. Nainen ei sen sijaan käyttänyt kännitappelussaan juurikaan väkivaltaa, vaikka todellisessa elämässä tappeleva humalainen nainen voi saada pahaakin jälkeä aikaiseksi.

Ai niin ja vielä. Kampanjan etusivulla toki näytetään oksentavasta naisesta naamakuva, mutta miehestä vain kasvoton, kusen tahrima etumus. Pornofilmien pyhä kuvaussäännöstö näyttäisi olevan voimissaan tässäkin tapauksessa? Kampanjalla on kyllä näkyvät naisen kasvot, mutta ei miehen.

MOLEMPIEN SUKUPUOLTEN HARJOITTAMA kammottava känniördääminen on erittäin aiheellinen asia, mihin puuttua ja ravistella mahdollisimman kovalla kädellä. Pahimmillaan ryyppääminen ja sen seuraukset on juurikin noin etovaa, epätoivoista ja itsetuhoista, kuin mitä kampanjassa esitettään, pahempaakin. Ja vapaalla ihmisellä on todellakin vastuu omista teoistaan, vaikka ne olisi tehty kuinka humalassa. Sitä en tässä todellakaan kiistä.

Kannattaisiko kuitenkin teettää tai edes koekatsottaa näitä kampanjoitaan medialukutaitoisilla ihmisillä, ennen kuin rykäisee ne julkisuuteen noin räikeän sukupuolittuneella diskurssilla väritettyinä. Känniääliöys on känniääliöyttä sukupuoleen katsomatta.

4812 kusipäätä

Nyt ovat sitten saaneet itselleen kelpo kansanedustajan sellaiset, jotka hyväksyvät edustajaltaan naisen jahtaamisen veitsen kanssa, tämän hakkaamisen, huorittelun ja tappamisen uhkailun.

Kaipa Suomesta sitten löytyy hyvä otanta ihmisiä, jotka pitävät tuon kaltaista käytöstä hyväksyttävänä ja ihan normaalina. Runsaasti sitä ainakin harjoitetaan.

Raukkikset. Vellihousut. Naistenhakkaajat.

Häpeäisitte nyt edes hiukan.

Syökää paskaa!

Lounassalaatti meinasi mennä tänään ruokatunnilla väärään kurkkuun pelkästä närkästyksestä. Hetken ajan kävi mielessä, että pitäisi varmaan lopettaa syöminen, veden juominen ja hengittäminen kokonaan ja haihtua suosiolla ilmaan. Jo pidempään potemani ja pahenemaan päin menossa oleva epäluuloisuuteni ruuan terveellisyyttä kohtaan ei ainakaan näillä näkymin ota hellittääkseen.

Syöminen ei enää nykyisellään ole itsestäänselvästi kauhean kivaa ja se on kaltaiselleni makujen suhteen ennakkoluulottomalle herkkusuulle tragedia. Kun ei millään ole aikaa ottaa selvää kaiken kuluttamansa ruuan valmistajista, valmistusaineista ja niiden terveellisyydestä, alkaa vähitellen ajautua ikävään vainoharhaisuuteen ja omituisiin syyllisyydentuntoihin joka kerta kun pistää suuhunsa jotain valmiiksi tehtyä ja ties missä valmistettua.

Kulmiaan merkitsevästi kohotteleville voin todeta: En ole syömishäiriöinen, enkä ortorektikko, enkä missään nimessä toivo sellaiseksi ajautuvanikaan. Vielä toistaiseksi pystyn pistämään suuhuni lähes mitä vain ruuaksi määriteltyä noudattaen tietynlaista maalaisjärkistä varovaisuutta. Olen aikoinaan jopa mussuttanut Moskovassa venäläistä metwurstia siitä huolimatta, että paikalliset olot tunteva yökkäili ja sanoi, etten söisi sitä jos tietäisin mistä se on peräisin sekä juonut eräällä rokkireissulla vettä tien kuralätäköstä janon sattuessa. Tosin noista ääriesimerkeistä on jo kauan aikaa, enkä edes tullut kokeiluistani sairaaksi. Myönnetään, tuo oli Darwin-awards-käytöstä.

En vain useimmiten ehdi millään valmistaa ruokaani pienimmästä luomubasilikanhittusesta lähtien. En sitten niin millään, vaikka haluaisinkin.

Ongelma on siinä, etten sitten välttämättä aina tiedä milloin minulle syötetään koreasti pakattua paskaa. Minua jurppii ankarasti tieto siitä, että on laillista ja suotavaa pistää ihmisille ja eläimille tarkoitettuun ravintoon ainesosia, jotka tutkitusti ovat haitallisia, jopa vaarallisia. Moisesta ei kukaan edes joudu vastuusen. Minua ärsyttää ihan hirveästi jos en edes saa varoitusta siitä, milloin näin voi käydä. Jos minua varoitettaisiin etukäteen tyyliin: "näiden maissinaksujen syöminen saattaa poksauttaa maksasi", ilman että joudun itse tonkimaan tietoa työkseni jostain salaisista arkistoista, niin en olisi näin vihainen.

Tässä valossa sitten vielä kehdataan ehdotella, että ihmiset pistettäisiin itse maksamaan elintasosairauksistaan... Että jos meikäläinenkin koko ikänsä jotain geenimanipuloitua salaatinlehteä jyrsittyään painaa norsun verran, niin se on sitten oma vikani eikä kenenkään muun.

Turun Sanomissa 14.3 julkaistu uutinen, joka pilasi ruokatuntini, koski geenimuunneltua maissia. Tarkemmin sanottuna yhdysvaltalaisen Monsanto-konsernin kehittämää maissilajiketta MON 863. Kyseinen lajike on saanut käyttöluvan elintarvikkeisiin vuonna 2006. Seuraavaksi esitetyt kursivoidut huomautukset on poimittu ja muotoiltu Mervi Luotosen kirjoittamasta jutusta. Alkuperäisen tekstin voi lukea täältä. (Se on tätä huomattavasti asiallisempi versio)

Minulle ei ole mikään uutinen, että geenimuuntelu on suurilta osin arveluttavien, pelkkää taloudellista hyötyä tavoittelevien markkinavoimien säätelemää touhua. Taloudellisten voittojen tavoittelun puntarissahan ihmisten hyvinvointi ei tunnetusti paina geenin vertaa. Siksi en syö mitään, mikä haiskahtaakaan geenimuuntelulta.

Uutinen oli sen sijaan se, että nämä Monsanto-konsernin mulkkersonit ovat jääneet kiinni olennaisten tutkimustietojen salailusta. Ympäristöjärjestö Greenpeace nimittäin hankki oikeusjutun kautta haltuunsa Monsanton MON 863:sta koskevien tutkimusten paperit vuonna 2005 ja antoi ne ranskalaiselle CRII-GEN -tutkimuslaitokselle selviteltäväksi.

Jeps. Että tuommoinen olennainen tutkimustieto pitää oikein pusertaa oikeusteitse... anna mun kaikki kestää.

Papereista kävi ilmi, että Monsanton itse tekemissä rottakokeissa geenimaissia syöneiden naarasrottien paino sekä veren sokeri- ja rasva-arvot nousivat. Myös rottien maksan paino kasvoi ja munuaisten toiminta huononi. Urosrotat puolestaan laihtuivat, niiden munuaiset pienenivät ja virtsan koostumus muuttui. Nuorille rotille kehittyi lisäksi munuaissairauksia. Otusten terveys siis toisin sanoen romahti.

No eipä hätää, ne olivatkin varmaan ihan onnellisia rottia, kun saivat ainakin vetää tarpeekseen maissia.

CRII-GEN -laitoksen puheenjohtaja, professori Gilles-Eric Seralini on todennut ruotsalaisen Svenska Dagbladetin haastattelussa, että tutkimustulokset riittäisivät mainiosti siihen, että MON 863 ja sen risteytykset kiellettäisiin ravintona.

Ja senkin päivän kun näkisi, että jotain tapahtuu heti nyt ja justiinsa.

Artikkeliin jututettu Suomen elintarviketurvallisuusviraston ylitarkastaja Sari Sippola on sen sijaan sitä mieltä, että kyseistä maissia mahdollisesti sisältäviä tuotteita ei ole tarpeellista nimetä julkisesti ja että niitä voi edelleen käyttää. Hänenkin mielestään tutkimus on tosin syytä ottaa vakavasti, mutta ei vaan auta muu, kuin odotella että Euroopan elintarvikkeiden turvallisuudesta vastaava virasto EFSA tekee ko. maissilla uudet tutkimukset. Jos tekee. Väitteiden mukaan maissin käytön aikanaan hyväksyessään, EFSA:n asiantuntioilla oli käytössään pelkästään amerikkalaiskonsernin omat tutkimustulokset...

Kirsikkana huipulla jutussa kerrottiin, että "EU ei ole kolmen vuoden aikana kieltänyt yhdenkään muuntogeenisen ruoka-aineen tai rehun tuomista markkinoille". Suomen geenimuuntelupolitiikka on puolestaan täysin hakusessa, huomauttaa Greenpeacen lehdistövastaava Mikael Sjövall.

Justiinsa joo, tänne vaan kaikki kasvilajikkeet jotka osaavat kohta stepata ja laittaa itsestään aterian sillä aikaa kun seuraat niiden viihdyttävää tanssiesitystä.

Ei riemastuta ei. Sen lisäksi, että ihmisille syötetään tietoisesti terveyshaittoja aiheuttavaa moskaa, tuhotaan ja saastutetaan samalla tarmokkaasti kelvollisia ruuan lähteitä. Ruoka-aika-verkkojulkaisun sivuilla mainitaan, että "Yhdysvaltalaisen Institute for Responsible Technologyn johtaja Jeffrey M. Smith uskoo, että Yhdysvaltain johdolla viljelykasvien perimä halutaan saastuttaa maailmanlaajuisesti niin pahasti, ettei jäljellä enää ole muita kuin geneettisesti manipuloituja lajikkeita."

Monella lienee muistissa kultainen riisi, jonka kiva värikin jo viittasi kusetukseen. Samoin Meksikon maissi, joka on saastunut pahasti Yhdysvaltojen geenimaissista.

Syvä huokaus. Mää en ala. Mää otan jääkaapista purjon ja lähden tästä nirhaamaan sillä ranteitani saunan taakse!

Näitä geenikähmintöjä seuraillessaan nousee otsalohkoon avuton, mustan huumorin kukittama vitutus: Miten elää vainohulluksi tulematta maailmassa, jossa ihmiset ovat suurilta osin vastuuttomien markkinavoimien armoilla. Onko se sittenkin ihan peittelemätön itsetarkoitus, että me todella tulemme syömästämme ruuasta mahdollisimman sairaaksi ja tuemme sitten meille lääkkeitä myyviä firmoja viimeiseen hengenvetoomme asti. Sillä tavallahan sitä varmistetaan, että asiakkaita riittää ja kauppa maailmassa pyörii kivaa noidankehää.

Käväisi muuten mielessä tämän Mervi Luotosen mukavan kipakkaa juttua lukiessa, että näistä tällaisista tavallisiin kuluttajiin kohdistuvista rikoksista pitäisi ruveta julkaisemaan oikein kunnon skandaalilehteä. Tulisi lööppeihin vähän tuhdimpaa tavaraa kuin viimeisen missin alushousujen värisävyn pohdiskelu.

Miltäpäs tuntuisi esimerkiksi seuraava keltainen läväys päin naamaa harmaana aamuna:

SUURET GEENIFIRMAT REHELLISINÄ: "ME EMME PIITTAA, VAIKKA SÖISITTE PASKAA!"

Oheinen kuva on itse omasta kesäkuvastani photoshopmanipuloimani hirvitys. Eikös olekin söpö?

Spotta EJ på golvet!

Joskus entisaikaan julkisilla paikoilla näkyi kylttejä, joissa luki, että älä sylje lattialle. Minusta moiset kiellot olivat hassuja, sillä en voinut kuvitellakaan että joku olisi niin kuvottava ja häiriintynyt, että viitsisi sylkeä sisätiloissa minnekään muuanne kuin nenäliinaan tai lavuaariin. Sehän nyt vain on itsestään selvää, että se ei ole sen toivottavampaa toimintaa kuin lattialle runkkaaminen, kuseminen tai paskominenkaan, vaikka tottahan toki aina joku poikkeusyksilö niitäkin harrastaa.

Kielto lienee ollut varsin perusteltu niinä aikoina, joina jätkältä jos toiseltakin ruikahti mällisylki minne sattuu ja kulkutaudit levisivät kuin hyppykuppa. Käsittääkseni kielto on kuitenkin nykyaikana mennyt useammankin sukupolven selkärankaan, niin ettei siitä tarvitse enää erikseen muistuttaa. Ihmisille lienee opetettu joskus jotain käytöstapojakin?

En tosiaankaan ole koskaan päässyt näkemään niin aitoa törkymöykkymäisyyttä, jota pääsin todistamaan 2.6. perjantaina, matkatessani illalla Helsingin metrolla Mellunmäkeä kohti.

Yökötykseni aiheuttanut päähenkilö nousi metroon useita pysäkkejä ennen Kontulaa, noin kello yhdeksän kieppeillä. Hän oli samasa porukassa kahden itseään vanhemman miehen ja toisen ikäisensä, vaaleaan ruudulliseen takkiin pukeutuneen, kuulokkeita korvissaan pitävän naisen/tytön kanssa.

Huomioni luokattomalla käytöksellään kiinnittänyt henkilö oli ihan siistiin, mustaan villakangastakkiin ja valkoiseen kaulaliinaan pukeutunut, melko pienikokoinen ja puolipitkät tummat, hieman kihartuvat hiukset omaava nuori nainen/tyttö. Tytöllä oli kädessään kaljapullo, josta hän istuuduttuaan alkoi ottaa huikkaa.

Huolimatta siitä, ettei hän vaikuttanut olevan missään erityisen sekavassa tilassa tai kaatokännissä, hän lorpotti jokaisen kaljakulauksen jälkeen suustaan lattialle pitkän rihmaisesti roikkuvan räkäklöntin. En voinut olla tuijottamatta silmät renkaina. Jalkojensa juureen tyynesti valkovaahtoista räkälammikkoa pukeltavan ja muuten kavereidensa kanssa keskustelua normalisti jatkavan tytön käytös oli jotain niin yököttävää, että kaikki ihokarvani sojottivat inhosta ja kiukusta pystyssä.

Hassua kyllä, jopa spontaani oksentaminen olisi mielestäni ollut hyväksyttävämpää. Kun tämä kuvottava pikku räkäturpa jatkoi tyynesti räkänsä hallittua valuttamista käytävälle, sisälläni huusi ja kiljui raivostunut moralisti jonka olisi tehnyt mieli mennä kouraisemaan räkijää niskasta. Olisi ollut mukavaa pistää hänet kontalleen lattialle ja luututa hänellä räkäinen kohta puhtaaksi. Sitten olisin voinut kysyä, että luuleeko neiti lorppoturpa jostakusta olevan kivaa siivota hänen eritteitään julkisesta tilasta.

Mikäli hänen seurassaan olevat miehet eivät olisi olleet itseäni huomattavasti kookkaampia ja siten potentiaalinen väkivallan ja huonostikin päättyvän kahakan uhka, olisin varmasti avannut suuni. Silläkin riskillä, että tuo kävelevä pikku paska olisi saattanut hyvinkin tulla silmille. Ja jos olisi tullut niin olisi varmasti saanut ympäri korviaan oikein äidin kädestä.

Asetelman outous ja se, että nuo selvästi vanhemmat miehet eivät puuttuneet räkimiseen, saivat minut uumoilemaan mahdollista paritussuhdetta tai sitten huumeita, joilla moinen absurdi sikamaisuus olisi ehkä järjellisimmin selittynyt. Punnitsin kuitenkin mielessäni, että käytöstapojen puolustaminen oli ehkä sittenkin liian surkea syy joutua metromarttyyriksi.

Harvinaisen isolla liekillä leimahtaneen raivoni taustalla väikkyi rautatieasemalla metroa odotellessani näkemäni tummaihoinen, surullisen näköinen vanha siivoojanainen. Hän sai minut tuntemaan myötätuntoa ja kiukkua siitä, että suomessakin ollaan vähä kerrassaan ajautumassa Ranskassa näkemääni kuvottavaan herrakansa-orjakansa asetelmaan, jossa tummaihoiset siivoavat ja passaavat kun kermaperseille valkoisille ei paskahommat sovi. Jostain toki aina löydetään heikommin toimeen tuleva ja huonommalla palkalla palkattava ihminen, joka haluaa elättää itsensä työllä. Hänet sitten laitetaan siivoamaan näiden metrossa räkineen nuoren naisen kaltaisten paska-aivoisten, huonokäytöksisten ali-ihmisten räkää ja sotkuja julkisista tiloista.

Helvetti soikoon. Enpä muuta sano, kuin että olisi kerrankin ollut sähköpiiskalle tarpeellista käyttöä.

Hiusten väristä

Mainosmaailman natsiarmeija on onnistunut juurruttamaan ihmisten mieleen harhan siitä, että oma hiusten väri on poikkeuksetta tylsä ja epäkiinnostava. Kun sanoma näyttää menneen loistavasti perille ja pesiytyneen pysyvästi ihmisten mieliin, voi vain kuvitella millaiset rahavirrat hiusväriteollisuudessa nykyisellään liikkuvat.

Minun on henkilökohtaisesti mielenkiintoista puuttua tähän aiheeseen, sillä olen itse ollut pienestä pitäen tämän harhaluulon uhri. Varsinainen tukkafetisisti. Muistan jo ihan pikkutyttönä olleeni epätoivoinen, kun tukkani ei ollutkaan leiskuvan punainen, hiilenmusta, kullankeltainen tai lumivalkoinen, niin kuin romanttisten tarinoiden sankarittarilla ja prinsessoilla. Olin mielestäni tuhoon tuomittu, sillä kukaan prinssi ei tulisi noutamaan tuhkatukkaa!

Itse asiassa huomaan nyt vanhoja kuvia katsellessani, että tukkani ei ole suinkaan ollut maantienharmaa, niin kuin silloin kuvittelin, vaan enkelimäisen platinanvaalea ja suorastaan metallisen kiiltävä. Eli kaiken kaikkiaan hyvin kaunis ja minulle sopiva. Jostain mieleeni kuitenkin pääsi luikertelemaan epäilys, että tukkani ei olut tarpeeksi nätti sellaisenaan. Niinpä ajauduin jotakuinkin neljätoistavuotiaana värjäyskierteeseen. Kuulostaa melkein narkkistouhulta ja sitähän se värjääminen itse asiassa hyvin pitkälle onkin. Väreihin jää koukkuun.

Hiukseni ovat tähän ikään mennessä ehtineet olla valkoiset, raidalliset, kullanruskeat, oranssit, punaiset, tummanruskeat, violetit ja mustat sekä ties mitä kaikkea tuolta väliltä. Elämässäni oli todella pitkä kausi, jonka aikana minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, minkä väriset hiukset minulla oikeasti on, kun värjäsin niitä niin usein. Värjääminen oli minusta hauskaa ja ihanaa, sillä se teki minusta kameleontin. Saatoin muuttaa tavallista olomuotoani aina kun siihen kyllästyin. Tänään jäinen superblondi, huomenna mustalettinen synkkä gootti...

Sitten noin viisitoista vuotta kestänyt Tikkurilan värikartan läpikäyminen loppui kuin seinään, sillä tajusin allergisoituneeni väriaineille. Pelkkä väriaineen käsittely sai naamani kuumottamaan ja iholle nousemaan pieniä vesirakkuloita. Olin siis hankkinut itselleni iloisen kemikaaliallergian ja oli pakko valita värittömyys tai näppylät. Wuppiii.

Itse asiassa tuo allergia oli hyvä juttu, sillä se sai minut miettimään värjäämisen ja kaiken muunkin kosmetiikalla läträämisen tarpeellisuutta. Tuli mieleen, että onko itsensä kemikaaleilla kyllästäminen ihan välttämätöntä, varsinkin kun kemikaalien riskien valvonta on paljastunut todella heikoksi ja vastuuttomasti hoidetuksi. Näin vastikään televisiossa uutisen, jossa ihmisiä varoiteltiin hiusvärien käytön haitoista ja todettiin suoraan, että kenelläkään ei ole tarpeeksi aikaa valvoa hiusvärimarkkinoiden turvallisuutta. Nykyään kun pienet tiitiäisetkin värjäilevät lettiään, tuollainen uutinen ei paljon mieltä ylennä.

Mainostajat kuitenkin elävät sillä, että luovat ihmiselle absurdeja ja hyödyttömiä, jopa haitallisia tarpeita. Jossain vaiheessa nämä keinotekoiset tarpeet sitten alkavat elää omaa elämäänsä ja vakiintuvat säännöiksi. Nykyään on suorastaan omituista, jos ihmisellä on oman värisensä tukka. Se on mukamas niin lame ja tylsää, että moisesta meinaa pudota suorastaan toisen luokan kansalaiseksi.

Toisaalta kun on itse luopunut tuosta harhaluulosta, on ruvennut huomaamaan hassuja juttuja. Ensinnäkin värien mainosten ja mallikuvien sekä todellisuuden välillä on *tietenkin* valtava railo. Väreihin liittyvät kielikuvat valehtelevat tuotteista häpeämättä ja liittävät niihin huimia assosiaatioita, jotka eivät juurikaan vastaa todellisuutta. Onkin melko turhaa kuvitella, että värjäyksen lopputulos on sitä mitä paketissa luvataan, eikä se joka tapauksessa kestä kuin hetken aikaa.

Värjätyt hiukset näyttävät nykyisin omissa silmissäni hyvin harvoin kauniilta ja luonnollisilta. Joillekin ne tietysti sopivat loistavasti, sitä en kiistä, mutta yllättävän monelle eivät laisinkaan. Tässäkin on tietysti kyse mielikuvien vallasta, eli kun yhdistän hiusten värjäämiseen mielessäni kaikenlaisia kauhuskenaarioita elimistöön kertyvistä myrkyistä, pidän sitä luonnottomana ja tunnen sitä kohtaan samanlaista vastenmielisyyttä kuin tunnen tupakointia kohtaan.

Hiusten värjääminen on menettänyt minun osaltani maagisen hohtonsa. Olen huomannut ihastelevani erityisesti sellaisia hyväkuntoisia hiuksia, joista näkee selvästi etteivät ne ole värjätyt. Minusta on esimerkiksi valtavan ihanaa haudata itseni tukkajumalamieheni ällistyttävän pitkiin ja paksuihin luomuhiuksiin tai muuten vain kupeltaa niitä. Ne muuten voitte bongata blogin kuvasta, jossa mieheni tukka on esillä levällään, alkuperäisestä kuvasta irrotettuna ja mustalle taustalle kömpelöllä softauksella liimattuna. En siis loppujen lopuksi ole tyystin menettänyt kiinnostustani / fetisoitumistani hiuksiin, ovathan ne sentään hyvinkin näkyvä osa ihmistä. MIestäni etenkin :)

Olen kuitenkin pysynyt jo pitkään erossa hiuksiin kiinnittyvistä väreistä ja tuunannut omaa, melkoisessa luonnontilassa rehottavaa tukkaani vain muutamalla vaalealla raidalla. Vaalennushan poistaa väriä, joten siitä ei pitäisi jäädä kemikaaleja hiuksiin kiinni, en ainakaan saanut mitään reaktioita. Vaalennuksen plussapuoliksi voin laskea hiusteni huomattavasti hitaamman rasvoittuvuuden ja helpomman käsiteltävyyden. Lisäksi kampaaja varoi pyynnöstäni erityisesti sitä, ettei ärsytystä aiheuttava vaalennusaine joutunut kontaktiin päänahkani kanssa.

Jos haluan näyttää oikein radikaalin erilaiselta esim. erityisissä poseeraus- tai fantasiakuvissa, pistän päähäni jonkun hauskan peruukin. Niistä ei ainakaan saa näppylöitä. Suurimmaksi ihanteekseni ovat muuten tulleet hopeanharmaat hiukset, joiden luonnollista ilmaantumista tosin saanen odotella vielä pitkän aikaa.

Harmauteen liittyen, kaukaa menneisyydestä mieleeni tulee muisto mummostani. Mummon hiukset olivat muuttuneet vanhuuden myötä lumivalkoisen silkkisiksi ja niissä oli lasimainen hopean vivahde. Muistan kuinka ne olivat mielestäni niin kauniit ja ihanat koskettaa. Eikä ihme, kun pitkä ja värikäs elämä oli ne sellaiseksi värjännyt.

HIUSVÄRIEN VAAROISTA:

KOSMETIIKKA-ALLERGIA
OSTAJAN OPPAAT
KOSMETIIKKA-ALLERGIOISTA

Kemikaalikylpy

Verkossa toistuvan väittämän mukaan Science -lehden numerossa 31.8.1990 kahvissa kerrottiin olevan noin 800–1000 eri kemikaalia. Näistä kemikaaleista kuulema 26 on testattu ja puolet testatuistakin aineista on aiheuttanut syöpää rotilla. Ja minä kun olen ajatellut eläväni niin riskitöntä elämää, heh heh.

Tiedon paikkansapitävyyttä tai ajankohtaisuutta en osaa punnita suoralta kädeltä. Huomioon kannattaa tietysti ottaa se, että lausahdusta tuntuvat käyttävän erityisesti marihuanan laillistamisen innokkaat vaatijat. Tältä aasinsillalta pääsen kuitenkin hipsimään kätevästi aiheeseen, jonka niin henkilökohtaisuudesta kuin ajankohtaisuudestakin loistavan Siiveniskuja-blogin lauryylisulfaatin vastainen ärähdys minua muistutti.

Ei sitä ihan joka päivä tulekaan ajateltua, millaisessa kemikaalien liemessä nykyihminen suurimman osan elinajastaan marinoituu. Onneksemme (?) me ihmiset olemme torakkamaisen sitkeitä tuholaisia, joita ei ihan tuosta noin vain saakaan hengiltä. Kemikaalitiedotteita ja uutisia lueskelemalla löytyy mm. seuraavanlaisia mieltäylentäviä tietoja siitä mille kaikelle kivalle altistummekaan:

Aikavälillä 1930–2000 kemikaalien tuotannon määrä on noussut miljoonasta tonnista 400 miljoonaan tonniin. Euroopan kaupallisten kemikaalien luettelossa oli 1990-luvun lopulla noin 100 000 nimekettä. Nykyisin eniten käytetyistä kemikaaleista kuitenkin vain neljästätoista prosentista on julkisesti saatavissa edes jonkinlaisia tietoja, joiden perusteella voidaan tehdä arvioita niiden turvallisuudesta. Tulipas heti kumman turvaton ja hauras olo tuonkin tiedonmurusen nauttimisesta.

Ihmisistä on tavattu tutkittaessa jopa 300 eri kemikaalia. Erityisen ikäviä kemikaaleja ovat sellaiset, jotka kertyvät elimistöön eivätkä hajoa, häiritsevä hormonitoimintaa ja lisääntymismekanismia, aiheuttavat syöpiä tai vioittavat DNA:ta. Kemikaalialtistuksella arvioidaan olevan osansa myös astman ja allergioiden huomattavassa lisääntymisessä, synnynnäisissä epämuodostumissa, keskenmenoissa, immuunijärjestelmän heikentymisessä, murrosiän aikaistumisessa ja jopa tietynlaisissa persoonallisuuden häiriöissä.

Kun jokapäiväisessä ruuassa tosiaan saattaa olla sen tuhannen kemikaalia, sähkölaitteet ja kodin tekstiilit on kyllästetty sellaisilla aineilla, että pahaa tekee edes tietää ja kodin siistinä pitämiseen tarvittavilla aineilla lopettaisi vaikka Independence Dayn alieneiden maailmavalloituksen lyhyeen, alkaa askeettinen erakkona eleleminen jossain asumattomalla seudulla kuulostaa varsin mukavalta vaihtoehdolta. Lohdutonta tässä on se, ettei sellaista kolkkaa maapallolta enää löytyne, jonne ihminen ei olisi myrkkyjään muiluttanut. Arktisten alueiden eläimetkin ovat saaneet osansa tästä etuoikeudesta. Jääkarhun rasvaiseen kankkuun ja valaiden ihroihin on kertynyt tutkimusten mukaan ennätyksellisiä määriä esim. PCB:tä, torjunta-aineita ja palonestoaineita. Mahtaa jääkarhuja moinen vituttaa, kun niillä ressukoilla ei edes ole palonkestäviä televisioita.

Kun haittavaikutuksia ei oikein enää saa lakaistua vuorenkorkuiseksi kuprunneen maton alle tai ongelmajätteitä kärrättyä järjestään kehitysmaihin, kemikaalien aiheuttamat ongelmat ovat alkaneet köyhiksien lisäksi uhata vakavasti myös länsimaalaisten kermaperseiden hyvinvointia. Jollekin on jopa juolahtanut mieleen, että jottain pitäis vissiin teherä.

Kemiallisten aineiden tunnistamiseksi, rekisteröimiseksi, arvioimiseksi ja haitallisimpien vähitellen käytöstä poistamiseksi EU:n alueella, on luonnosteltu REACH-järjestelmä. Euroopan parlamentin täysistunto äänesti tästä kemikaalilainsäädännöstä 16.11.2005 ja ministerineuvosto marraskuun lopulla. Ajatus ja tavoitteet olivat kyllä oikein hyvät, kerkesin jo hihkua innosta uutisia seuratessani, että nyt alkaa sentään jotain tapahtua. Mutta kuten arvata saattaa, suurin osa ylevistä suunnitelmista kusi pahasti Pyhän Teollisuuden etujen joutuessa uhatuksi. Heikennyksiä ja porsaanreikiä saatiin muilutettua ankaraksi kaavailtuun lainasäädäntöön kotitarpeiksi. Perusteluina oli useimmiten se, että kun ei ole varaa ja kun meidän kilpailu muuten kärsii. Esimerkiksi semmoisten pikkuriikkisten kemikaalimäärien vuosituotantomäärien kuin 1-10 tonnia, perusturvallisuustietoihin ei tämän takia tarvitse juurikaan kiinnittää huomiota. Kemianteollisuuden jättiläisedustajilla ei tämän lisäksi ole minkäänlaista velvollisuutta jakaa kemikaalitietouttaan muille pienemmille, kun niillä köyhillä reppanoilla ei tosiaan ole varaa moiseen… On se mukavaa kun aikaa ja resursseja säästetään oikein järjen kanssa!

Mitäpäs tuosta REACH:ista sitten muuta voi ajatella, kuin että kivaa pintaehostusta. Odotellaanpas vain vielä muutama kymmenen vuotta ja katsotaan mitä lystiä siitä seuraa. Lanseerataankohan vuonna 2025 uusi muoti synnynnäisistä epämuodostumista tai kisataankohan sen aikaisissa tositv-sarjoissa siitä kenen kroppa kestää eniten ympäristömyrkkyjä ilman että henki menee.

Tässä kulutushysterian ja keinotekoisten tarpeiden valtaamassa maailmassa täytynee sitten vain nurkua happamesti ja koettaa selvitä jotenkuten hengissä. Hanttiin voi tietysti laittaa henkilökohtaisesti. Purkkiruokaa ei kuulema kannata juuri syödä, kasvikset on edelleenkin hyvä kuoria ja luomutuotteita pitäisi suosia. Ilmanraikastimia ja voimakkaasti lemuavia pesuaineita on syytä välttää kuin ruttoa ja tekstiilienkin valinnassa hyvä kiinnittää huomiota niiden ekologisuuteen ja turvallisuuteen.

Lisäksi voi ottaa esimerkiksi selvää miten edesvastuuttomalla tolalla jokapäiväisessä käytössä olevan kosmetiikan, pesuaineiden ja hygieniatuotteiden turvallisuustaso saattaa pahimmillaan olla. Haluaako kukaan järkevä ihminen todella tukea innokkaasti myrkkykauppiaita vain ostaakseen itselleen valheellisia lupauksia kauneudesta. Jos olet sattumalta suihkussa käynnin jälkeen, ihmeitä tekevää kosteusvoidetta levitettyäsi tai aerosolituotteita suihkuteltuasi huomannut punoittavasi, kuumottavasi ja kutisevasi kummasti kauttaaltaan tai poikaystäväsi henkeäsi pakahduttaa, ei kyseessä välttämättä olekaan se tuotteen ”iholle syttyvää ruusuista hehkua ja tyrmäävää vaikutusta” lupaava vaikutus, vaan tyly altistuminen ja herkistyminen jollekin haitalliselle kemikaalille. Jatkossa se saattaa aiheuttaa sinulle vakavampiakin ongelmia kuin ruusuisen punotuksen.

Itseäni ei esimerkiksi paljoakaan hymyilyttänyt kun kasvoilleni jo pidemmän aikaa ilmaantuneet mystiset pienet vesirakkulat ja kipeät näpyt osoittautuivatkin pitkän jahkaamisen ja testailun jälkeen kemikaaliallergiaksi. Oireet helpottivat heti kun lopetin hiusten värjäämisen, parfymoitujen tuotteiden käytön ja siirryin allergiaystävällisempiin vaihtoehtoihin. Kaikkea sitä oppii kantapään kautta. Kemikaaliallergia ei kerran ilmaannuttuaan kuitenkaan katoa, vaan ikävimmissä tapauksissa vain pahenee. Pienet vesikellot ilmestyvät naamaani heti jos esimerkiksi siivoan vääränlaisella pesuaineella. Eikä minun tarvitse nykyään kuin joutua joidenkin pesuaineiden tai parfyymien hajulle alttiiksi, niin alan jo yökkiä ja voida pahoin.

Eipä mikään ihme, että yököttää, kun kosmetiikka ja hygieniatuotteet saavat vapaasti sisältää melkein mitä vaan. Esimerkiksi syöpävaarallista formaldehydiä löytyy shampoista ja kynsilakoista. Luomiväreissä käytetään raskasmetalleja, kuten kromia, nikkeliä ja kobolttia. Ihoa ärsyttävän ja munuaisia vaurioittavan fenyylielohopean suoloja käytetään säilöntäaineena meikinpoistovalmisteissa. Tunnettuja allergeeneja, kuten luonnonhartsia, perunbalsamia, parafenyleenidiamiinia ja metyylidibromoglutaronitriilia, lotrataan huoletta joka toiseen purnukkaan. Bakteerien vastustuskykyä lisäävää ja syöpävaarallisiksi dioksiineiksi auringonvalossa muuntuvaa triklosaania tai vaikkapa alussa mainittua tarpeetonta, aftoja aiheuttavaa vaahdotusainetta layryylisulfaattia, löytyy sitten lähes kaikista pesuaineista ja hammastahnoista. Onpahan ainakin puhtaat valkoiset hampaat, joilla hymyillä, jos sattuu vielä hymyilyttämään.

Suomessa ja Eu:ssa ei valitettavasti ole sellaista virallista ja kattavaa rekisteriä kosmetiikan sivu-ja haittavaikutuksista kuluttajalle, josta voisi napata itselleen puolueettoman älä-käytä-boikottilistan. Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksellä on sivuillaan jonkun verran kosmetiikkakemikaaleja koskevaa tietoa ja neuvontaa kuluttajille. Taitava surffaaja kuitenkin löytää verkosta melkein mitä vain tarpeellista tietoa, kunhan muistaa olla myös lähdekriittinen. Suosittelen lämpimästi pientä tiedonhankintamatkaa mainosten tuijottelun sijasta.

Aina voi tietenkin miettiä onko se uusi kirkuvan villi kynsilakka, neonvihreä hiusväri, betoniakin kovempi hiuslakka, kärpäsetkin katosta pudottava jymäkkä uutuusparfyymi, hiuksiasi tuhatkertaisesti ihan aikuisten oikeasti tuuhentava shampoo tai kilometrin päähän tuoksuva suihkusaippua todella tuote jonka käyttö tekee sinusta taatusti puoleensavetävämmän ja kauniimman ihmisen. Se nimittäin voi olla myös arvaamattomia kemikaaleja yllätysbonuksena sisältävä tuote, jonka säännöllinen käyttö saa sinut jonain päivänä näyttämään hemaisevammalta kuin Frankenstainin morsian. Kannattaa myös miettiä onko sopivaa antaa rakkaalleen joululahjaksi pullollinen myrkkyä, kuten parfyymeja koskevassa uutisessa huomautetaan.

Kemikaaleleilta ei ikävä kyllä voi välttyä, vaikka eläisi Viivin ja Wagnerin tuttavien lapsen lailla muovikuplassa. Nimittäin yhdysvaltalaisten tutkimusten mukaan pehmeissä muoviesineissä, mm. ilmapalloissa, käytetään ftalaatteja jotka ovat hormonihäiritsijöitä.

Lienee lohdullista päättää tämä juttu sarkastiseen toteamukseen, että onhan jopa leivän syömisenkin todettu johtavan ennen pitkää kuolemaan.

LÄHTEET:
WWF: Vaaralliset kemikaalit
WWF: Tiedotteet
Kansanterveyslaitos: selvitys elinympäristön kemikaaliriskeistä
Kuluttajat - Konsumerterna ry
Pallo hallussa