sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Hiusten väristä

Mainosmaailman natsiarmeija on onnistunut juurruttamaan ihmisten mieleen harhan siitä, että oma hiusten väri on poikkeuksetta tylsä ja epäkiinnostava. Kun sanoma näyttää menneen loistavasti perille ja pesiytyneen pysyvästi ihmisten mieliin, voi vain kuvitella millaiset rahavirrat hiusväriteollisuudessa nykyisellään liikkuvat.

Minun on henkilökohtaisesti mielenkiintoista puuttua tähän aiheeseen, sillä olen itse ollut pienestä pitäen tämän harhaluulon uhri. Varsinainen tukkafetisisti. Muistan jo ihan pikkutyttönä olleeni epätoivoinen, kun tukkani ei ollutkaan leiskuvan punainen, hiilenmusta, kullankeltainen tai lumivalkoinen, niin kuin romanttisten tarinoiden sankarittarilla ja prinsessoilla. Olin mielestäni tuhoon tuomittu, sillä kukaan prinssi ei tulisi noutamaan tuhkatukkaa!

Itse asiassa huomaan nyt vanhoja kuvia katsellessani, että tukkani ei ole suinkaan ollut maantienharmaa, niin kuin silloin kuvittelin, vaan enkelimäisen platinanvaalea ja suorastaan metallisen kiiltävä. Eli kaiken kaikkiaan hyvin kaunis ja minulle sopiva. Jostain mieleeni kuitenkin pääsi luikertelemaan epäilys, että tukkani ei olut tarpeeksi nätti sellaisenaan. Niinpä ajauduin jotakuinkin neljätoistavuotiaana värjäyskierteeseen. Kuulostaa melkein narkkistouhulta ja sitähän se värjääminen itse asiassa hyvin pitkälle onkin. Väreihin jää koukkuun.

Hiukseni ovat tähän ikään mennessä ehtineet olla valkoiset, raidalliset, kullanruskeat, oranssit, punaiset, tummanruskeat, violetit ja mustat sekä ties mitä kaikkea tuolta väliltä. Elämässäni oli todella pitkä kausi, jonka aikana minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, minkä väriset hiukset minulla oikeasti on, kun värjäsin niitä niin usein. Värjääminen oli minusta hauskaa ja ihanaa, sillä se teki minusta kameleontin. Saatoin muuttaa tavallista olomuotoani aina kun siihen kyllästyin. Tänään jäinen superblondi, huomenna mustalettinen synkkä gootti...

Sitten noin viisitoista vuotta kestänyt Tikkurilan värikartan läpikäyminen loppui kuin seinään, sillä tajusin allergisoituneeni väriaineille. Pelkkä väriaineen käsittely sai naamani kuumottamaan ja iholle nousemaan pieniä vesirakkuloita. Olin siis hankkinut itselleni iloisen kemikaaliallergian ja oli pakko valita värittömyys tai näppylät. Wuppiii.

Itse asiassa tuo allergia oli hyvä juttu, sillä se sai minut miettimään värjäämisen ja kaiken muunkin kosmetiikalla läträämisen tarpeellisuutta. Tuli mieleen, että onko itsensä kemikaaleilla kyllästäminen ihan välttämätöntä, varsinkin kun kemikaalien riskien valvonta on paljastunut todella heikoksi ja vastuuttomasti hoidetuksi. Näin vastikään televisiossa uutisen, jossa ihmisiä varoiteltiin hiusvärien käytön haitoista ja todettiin suoraan, että kenelläkään ei ole tarpeeksi aikaa valvoa hiusvärimarkkinoiden turvallisuutta. Nykyään kun pienet tiitiäisetkin värjäilevät lettiään, tuollainen uutinen ei paljon mieltä ylennä.

Mainostajat kuitenkin elävät sillä, että luovat ihmiselle absurdeja ja hyödyttömiä, jopa haitallisia tarpeita. Jossain vaiheessa nämä keinotekoiset tarpeet sitten alkavat elää omaa elämäänsä ja vakiintuvat säännöiksi. Nykyään on suorastaan omituista, jos ihmisellä on oman värisensä tukka. Se on mukamas niin lame ja tylsää, että moisesta meinaa pudota suorastaan toisen luokan kansalaiseksi.

Toisaalta kun on itse luopunut tuosta harhaluulosta, on ruvennut huomaamaan hassuja juttuja. Ensinnäkin värien mainosten ja mallikuvien sekä todellisuuden välillä on *tietenkin* valtava railo. Väreihin liittyvät kielikuvat valehtelevat tuotteista häpeämättä ja liittävät niihin huimia assosiaatioita, jotka eivät juurikaan vastaa todellisuutta. Onkin melko turhaa kuvitella, että värjäyksen lopputulos on sitä mitä paketissa luvataan, eikä se joka tapauksessa kestä kuin hetken aikaa.

Värjätyt hiukset näyttävät nykyisin omissa silmissäni hyvin harvoin kauniilta ja luonnollisilta. Joillekin ne tietysti sopivat loistavasti, sitä en kiistä, mutta yllättävän monelle eivät laisinkaan. Tässäkin on tietysti kyse mielikuvien vallasta, eli kun yhdistän hiusten värjäämiseen mielessäni kaikenlaisia kauhuskenaarioita elimistöön kertyvistä myrkyistä, pidän sitä luonnottomana ja tunnen sitä kohtaan samanlaista vastenmielisyyttä kuin tunnen tupakointia kohtaan.

Hiusten värjääminen on menettänyt minun osaltani maagisen hohtonsa. Olen huomannut ihastelevani erityisesti sellaisia hyväkuntoisia hiuksia, joista näkee selvästi etteivät ne ole värjätyt. Minusta on esimerkiksi valtavan ihanaa haudata itseni tukkajumalamieheni ällistyttävän pitkiin ja paksuihin luomuhiuksiin tai muuten vain kupeltaa niitä. Ne muuten voitte bongata blogin kuvasta, jossa mieheni tukka on esillä levällään, alkuperäisestä kuvasta irrotettuna ja mustalle taustalle kömpelöllä softauksella liimattuna. En siis loppujen lopuksi ole tyystin menettänyt kiinnostustani / fetisoitumistani hiuksiin, ovathan ne sentään hyvinkin näkyvä osa ihmistä. MIestäni etenkin :)

Olen kuitenkin pysynyt jo pitkään erossa hiuksiin kiinnittyvistä väreistä ja tuunannut omaa, melkoisessa luonnontilassa rehottavaa tukkaani vain muutamalla vaalealla raidalla. Vaalennushan poistaa väriä, joten siitä ei pitäisi jäädä kemikaaleja hiuksiin kiinni, en ainakaan saanut mitään reaktioita. Vaalennuksen plussapuoliksi voin laskea hiusteni huomattavasti hitaamman rasvoittuvuuden ja helpomman käsiteltävyyden. Lisäksi kampaaja varoi pyynnöstäni erityisesti sitä, ettei ärsytystä aiheuttava vaalennusaine joutunut kontaktiin päänahkani kanssa.

Jos haluan näyttää oikein radikaalin erilaiselta esim. erityisissä poseeraus- tai fantasiakuvissa, pistän päähäni jonkun hauskan peruukin. Niistä ei ainakaan saa näppylöitä. Suurimmaksi ihanteekseni ovat muuten tulleet hopeanharmaat hiukset, joiden luonnollista ilmaantumista tosin saanen odotella vielä pitkän aikaa.

Harmauteen liittyen, kaukaa menneisyydestä mieleeni tulee muisto mummostani. Mummon hiukset olivat muuttuneet vanhuuden myötä lumivalkoisen silkkisiksi ja niissä oli lasimainen hopean vivahde. Muistan kuinka ne olivat mielestäni niin kauniit ja ihanat koskettaa. Eikä ihme, kun pitkä ja värikäs elämä oli ne sellaiseksi värjännyt.

HIUSVÄRIEN VAAROISTA:

KOSMETIIKKA-ALLERGIA
OSTAJAN OPPAAT
KOSMETIIKKA-ALLERGIOISTA

8 kommenttia:

Ana kirjoitti...

Moni sana suoraan me too -osastolle. Mä aloin värjäilyn joskus 18-vuotiaana ja lopetin portaittain täytettyäni 40. Olin testannut jo silloin juurikasvun värin, joten pystyin pyytämään kampaajaa raidoittamaan tukan sellaiseksi, että juuriharmaa voi kasvaa esiin, ja että lopulta tuloksena olis pitkä harmaa tukka.

(Niin, mullahan siis alkoi tulla harmaata jo alle 30-v.)(Geenipenteleet)

Osittain se pitkä harmaa ois jo valmis. En vaan tiedä, mitä värikikkoja noille lopuille uskaltaisi tehdä, jos aikoo säilyttää pituuden. Toisaalta, tukka voi kärsiä uimaretkistäkin niin ettei sitä oo järkeä pitää pitkänä. Katellaan, aika näyttää.

TA-MIIT kirjoitti...

Kadetus! Mä kyllä ottaisin vaikka heti vaihdossa pitkän harmaan tukan, mutta kukaan ei kyllä ottaisi mun hiirenhäntää :) No, on mulla harmaa peruukki ja pidän siitä, miltä näytän se päässä vaikkei se päässä voi arkipäivänä liikkuakaan kun se on semmoinen halpisversio.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän sänkeen kun on ittensä totuttanut niin kyllä osaa olla vastenmielinen olo, kun toi tukka yhtään kasvaa.. se tuntuu heti likaselta.. ja taittuu yön aikana ties miten vinkkuralle.. aamulla pitää sitten epätoisesti etsiä jostain kampaa.. mitä ei löydy, mutta onneksi hammasharja löytyy..

Ei.. kyllä se on hyvä säilyttää vaan tää helppohoitoinen sänki! Ittensä värinen!

Lissu kirjoitti...

Minäkin viimeksi eilen mietin, että pitäisikö kiikuttaa se viimeinen satanen kampaajalle, joka loihtisi kuontalostani sellaisen kuin nykyään kaikilla tuntuu olevan: pohjalta tumman, päältä vaalean ja sävykkään. Kyseinen värimalli on kyllä kieltämättä kaunis, mutta se kuitenkin yrittää vain imitoida luonnollista hiusväriä. Miksi värjättyä pidetään luonnollista kauniimpana? En suostu värjäyskierteeseen vaan pidän oljenvaalean takkutukkani.

TA-MIIT kirjoitti...

Näin viime yönä kaameaa painajaista, että olin värjännyt tukkani kuluneenpunaiseksi ja ottanut järkyttävän afropermanentin! Peilistä katsoessani näytin ihan Anita Hirvosen punapääversiolta ja olin suurinpiirtein hirttää itseni kiukusta. Herätessä oli pakko käydä tarkistamassa, että kai hailakka hampputukkani on edelleen sellainen kuin haluan sen olevankin...

Huh. Kaikkia painajaisia sitä....

Lissu kirjoitti...

Hui! Se oli kyllä painajaisten painajainen ;-) Toinen inhokkini olisi varmaan kulahtanut musta hiirenhäntä, jonka alta pukkaa kolmesenttinen hiekanharmaa juurikasvu...

Maurelita kirjoitti...

Hauska tutustua ; osasin tänne kun Kansatieteilijä linkkasi kahviblogitukseesi kyseltyäni noitien kahvipannuista !

Mielenkiintoista luettavaa ; onko sekin noituutta kun värjään hiuksiani punaisiksi ? Olen tehnyt sitä jo puolet elämästäni, oikea väri jo melkein unohtumut mutta postauksesi puhutteli kummasti.

*vilkutus Pariisista*

TA-MIIT kirjoitti...

Tervetuloa matalaan blogiini, Maurelita.

Mielenkiintoista, että olet kiinnittänyt huomiota tuohon noidan kahvipannujuttuun. Kiinnostukseni heräsi heti, sillä noidat ovat kiehtova tutkimusaihe, enkä ole koskaan aiemmin tuota kahvipannu-yksityiskohtaa tullut noteeranneeksi, vaikka yhteen aikaan hain paljon tietoa noituudesta, noitavainoista ja naishahmoisista demoneista kirjoitustöitäni varten.

Kaipa olen vain ajatellut, että on itsestäänselvää, että vahvat naishahmot juovat kahvia :)

Noitien kahvipannu roudaaminen luudanvarrella liittyy todennäköisesti juuri siihen, että kahvia on pidetty paheellisena ja arveluttavana juomana. Sen on ajateltu villitsevän ihmisen mieltä ja aiheuttavan riippuvuutta, mikä kaikenmaailman ankeiden inkvisiittoreiden mielestä on tietenkin ollut selvä todiste paholaisen metkuista. Kun etenkin epäilyttävinä pidetyt vanhat mummot ovat stereotypian mukaan innokkaimpia kahvinkittaajia, noituus ja kahvi on liitetty luonnollisesti toisiinsa.

Hiusten värjääminenhän oli mielestäni alunperin aivan ihanaa ja hurjan rubiininpunainen ehdoton ykkössävy, jota himoitsin omiinkin hiuksiini. Minua oikein huvitti matalaotsaisten vinoilu siitä, että punatukkaiset eivät pääse taivaaseen. Minullehan pakanaksi tai noidaksi haukkuminen oli vain meriitti, sillä olen mieluummin pakana, noita ja helvettiin tuomittu, kuin suostun noudattamaan tai kunnioittamaan kristinuskon järjettömimpiä sääntöjä. Ihan kuin nyt jotain suurta jumaluutta kiinnostaisi onko ihmisellä värjätyt vai värjäämättömät hiukset :)

Todennäköisesti värjäisin hiuksiani vieläkin, mutta tuo allerginen oireilu säikäytti minua oikein kunnolla. Se kun ei valitettavasti rajoitukaan siihen, että olisin allerginen vain väriaineille, vaan väriaineille allergisoituminen on edesauttanut muutakin yliherkkyyttäni kosmetiikkaa ja pesuaineita kohtaan.

Jos värit olisivat ihan takuuvarmasti turvallisia, eivätkä aiheuttaisi minulle mitään oireita, tai kertyisi elimistööni, värjäisin ilomielin vieläkin. Toistaiseksi luottamukseni kosmetiikan turvallisuuteen on vain mennyt ja minulla on kova työ etsiä luonnonmukaisia ja allergiaa aiheuttamattomia vaihtoehtoja.