Counting months, days, hours, minutes, seconds...

Maailman vaikutusvaltaisimman maan kamaralla elellään poliittisesti mielenkiintoisia aikoja. Tekisi mieli laskea sekunnin sadasosiakin siihen, kun eräs pässi lähtee vihdoin muiden päitä leikkaamasta. Muistan harmitelleeni etukäteen sitä, ettemme ole täällä aitiopaikalla, kun valta viimein vaihtuu, mutta jatkon selvittyä - olemme sittenkin! Tästä täytyy ottaa kaikki riemu irti.

USA: n presidentinvaaleihin liittyy tällä kertaa todella monta kiinnostavaa kysymystä (ja perinteisesti myös säkkikaupalla valheita ja sonnanheittoa).

Onnistuukohan pahemman kerran tyrinyt kansa valitsemaan itselleen piirun verran karismaattisemman johtajan, jonka töppäyksiä ei tarvitse jatkuvasti hävetä satasella ja jota ei tituleerata järjestään maailman vihatuimmaksi presidentiksi. Onko ehdolla ketään, joka pitää sotimista tosi huonona juttuna ja saisi nostettua maineensa tärvänneen suuren maan edes vähän ylemmäs diplomatian haisevista pohjamudista? Äänestävätkö jenkit vihdoin jotain älykästä tyyppiä fanaattisen hihhuliuskovaisen, ääliökonservatiivin, abortinvastustajan, asefanaatikon, homofoobikon, sosiaaliselle vastuulle paskat haistattavan, sotahullun tai suuryritysten munaa lutkuttavan rosvokapitalistin sijasta? Saako maata saastuttava patriotismi, parabellumismi, patriarkaatti vai rasismi nenilleen? Vai jatkuuko kaikki ennallaan, vähä kerrassaan ikävämpään suuntaan noruen.

Realistinen oletusarvo on tietenkin se, että ei koskaan mitään uutta auringon alla. Mutta joskus voi toivoa edes pientä muutosta.

Elättelen toiveita hittusen verran älyllisemmän ja humaanimman vaihtoehdon puolesta, sillä harva asia on niin yleismaailmallisen masentavaa, lamaannuttavaa ja kyynistävää, kuin tyhmän ja ylimielisen vajakin katseleminen korkealla pallilla. Normaaleilla ihmisillä tulee kyyneliä korvistakin, kun kusipäät johtajat toteuttavat sääntöä 22, jonka mukaan oikeassa oleva yksilö häviää joka tapauksessa aina, tekipä hän mitä hyvänsä. Vahinko, jota vaikutusvaltainen idiootti saa aikaan, leviää kuolion lailla tervepäistenkin riesaksi ja mädättää kirjaimellisesti puoli maailmaa. Vaikka sitä on vaikea uskoa, täälläkin on valtavasti ihmisiä jotka häpeävät presidenttiään ja kärsivät hänen takiaan toistuvista "aivoverenvuodoista".

Minut tuntevat ihmiset lienevät hämmästyneitä siitä, että mahdollisuus saada nainen maailman vaikutusvaltaisimman ihmisen pallille ei innosta minua pisaraakaan. Kisaan lähtenyt ainoa nainen, eli Hillary väittää kyllä ajavansa monia hyviä asioita, mutta on yhtä kaikki mielestäni epäilyttävä teeskentelijä ja tunteeton jääpuikko. Ei hän toki huonoin vaihtoehto liene mutta sanotaanko nyt vain näin tunteella ja intuitiolla, että... ei nappaa. Joku tökkii. Naamalla on liikaa lohkeilevaa teatteripakkelia ja selän takaa kurkkii täysin munansa vietävissä ollut aviomies joka halajaa kiihkeästi paluuta vallan kahvaan.

Epäilen suuresti, että naisen, joka sietää miehensä uskomattoman törkeän pelehtimisen jonkun nuoren pimatsun kanssa, kaulaheltankaan julkisesti värähtämättä, täytyy olla joko täysin tunnevammainen, alistettu tai sitten sairaalloisen kunnianhimoinen. Todennäköisesti kaikkea näitä yhtä aikaa. Minun silmissäni moinen nainen on luuseri, vaikka kuinka kiipisi uhrauksensa ansiosta korkealle.

Hillaryn suurin kauneusvirhe minun silmissäni on se, ettei hän uskaltanut miehensä kylkiäisenä saamansa suosion katoamista pelätessään, monottaa uskottoman ukonniljakkeensa persuksiin niin isoa lähtöpassimonon kuvaa, että se olisi näkynyt Timbuktuun asti. Hän ei uskaltanut ottaa riskiä siitä, että pärjäisi vain omilla avuillaan ja ilman Billin mainetta. Eihän toki, sillä vallan irvokkaat kulissit olivat tietenkin ihmistunteita monin verroin arvokkaammat. Uskotonta, koko kansan edessä sujuvasti valehtelevaa puolisoa piti tukea, vaikka sperma roiskui helmoille ja hymyillessä veri tirskui suupielistä. Minusta se oli ällöttävää, säälittävää ja lammasmaista. Tosi Nainen ei antaisi nöyryyttää itseään tuolla tavalla, tekemättä koko maailmalle selväksi että kohta voi joltakulta löytyä iso sikari syvältä rectumista.

Teeskentelijöitä ja teatterintekijöitähän poliitikot ovat tietenkin aina, mutta jos osoittautuu pelkäksi hyvin kiillotetuksi kuoreksi noinkin vakavan henkilökohtaisen asian edessä, ei kyseiseltä henkilöltä tarvinne odottaa kovinkaan inhimillistä otetta politiikkaan. Henkilökohtaisen kriisin edessäkin rasvatyynenä pysyvä julkisivu on samaa konemaista sieluttomuutta mistä Hillary syyttää Venäjän tsaaria.

Hillarysta tehty, lokaa heittävä mainosparodia muuten onnistui (valitettavasti) huvittamaan minua suuresti, vaikkei yhtään asiallinen olekaan. Rouvan käsiä tahraa lisäksi Irakin sodan puolesta äänestäminen, joka oli anteeksiantamaton Bushin perseen nuolemista jälkiselittelyistä riippumatta.

Sympatiani ovat monella tapaa kohdistuneet mielenkiintoisimmaksi ehdokkaaksi osoittautuneeseen Barack Obamaan. Ensisijaisesti jo siksikin, että hän on irtisanoutunut naurettavuuksiin menevistä loanheittokampanjoista ja on kovaäänisesti vaatinut ehdokkailta sekä heidän kannattajiltaan asiallista käytöstä vaalien aikaan. Clintonin tukijoukot sen sijaan ovat kunnostautuneet raukkamaisessa paskanheitossa esimerkiksi Fox-televisiokanavalla yrittämällä vääntää Obamasta kiihkomuslimia ja vääntelemällä hänen nimeään Osamaksi. Kypsää ja aikuista, eikö?

Monet tuntuvat tällä hetkellä pitävän patriarkaatin kintuille kusemista tärkeämpänä asiana amerikkalaiseen rasismiin kohdistuvaa symbolista moukariniskua. Suurinta mahdollista julkista tunnustusta sille, että ihmisellä on mahdollisuus päästä suurvallan johtoon ihonväristään riippumatta. Rasismi on kuitenkin jenkkilässä vielä pahempi ongelma kuin naisiin kohdistuva syrjintä.

Ensimmäinen tummaihoinen Amerikan presidentti on alkanut kuulostaa todella herkulliselta ajatukselta. Obaman kuumeenomainen kannatuksen nousu on ollut seuraamisen arvoinen ilmiö. Häntähän kohdellaan jo kuin jotain megatähteä. Pappaikää nuorempi, energinen ja imagoltaan avarakatseinen presidentti vain tuntuu olevan suorastaan liian hyvää ollakseen totta Amerikassa (ja lieneekin), mutta nyt siihen olisi ainakin teoreettinen mahdollisuus. Ja hänestä näyttäisi olevan vaikeaa löytää todella pahaa sanottavaa ja skandaaleja.

Silmää palvoen, mutta kuitenkin, pulmus-Obama mäystää nikotiinipurkkaa osoittaakseen pääsevänsä eroon lähes ainoasta mainettaan tahraavasta inhottavasta tavasta. ("Would you vote for a smoker as president!?")

En usko Obaman olevan mikään säteilevä jeesushahmo tai ihmemies, mutta siitä huolimatta hän on harvinaisen tuore ja keskustelua herättävä persoonallisuus. Ainakin hän vastustaa johdonmukaisesti sotaa ja ennen kaikkea pitää tärkeänä diplomaattisuhteiden uudelleensolmimista pelottaviin "vihollismaihin". Jos hän pääsisi presidentiksi ja onnistuisi lupailemassaan mullistavassa diplomatiassa, maailman kelkka saattaisi kääntyä edes piirun verran pois huippuunsa lietsotun pelon raiteelta.

Seuraamme mielenkiinnolla!

Aurinkokävely

Aurinko paistaa tänään pilvettömältä taivaalta. On kuin mitä kaunein kevätpäivä. Tammikuussa...

Synkkyyskriteerieni mukaan talvi on nyt kestänyt naurettavat kaksi ja puoli kuukautta. Eli ulkona on sen aikaa ollut enimmäkseen harmaata, sateista ja kylmää päivisin. Suomen kaamokseen verrattuna todella lyhyen aikaa. Tosin väliin on mahtunut aurinkopäiviäkin, mutta yleisvaikutelma ja omakin olotilani on suurimmaksi osaksi ollut niin kuin tietokoneeni sääpalvelu ilmoittaa: "Nyt on synkkää."

Ymmärrän, mistä ihmiset minua varoittivat sanoessaan, että Suomi alkaa tuntua vähemmän kiehtovalta maalta, kun sitä katsele jostain muualta. He varoittivat juuri siitä, että sitä alkaa miettimään Suomen vähäisiä valokuukausia. Pohdiskelemaan vakavasti, ovatko pimeässä maassa vai valoisassa maassa asuvat ihmiset onnellisempia.

Kävelen kulman takana olevaan pikku kahvilaan ja ostan laten. Iloitsen siitä, että remontin alle joutunut kahvila ei olekaan lopettamassa, niin kuin pelkäsin, vaan pyörittää toimintaansa samalla kun remonttimiehet häärivät seinien kimpussa.

Baristalla on aikaa tehdä latteni päälle valkoinen maitovaahtohöyhen. Kävelen kahvini kanssa ulos aurinkoon hymyillen, mutta silmissäni kirvelevät kyyneleet.

Tämä on taas näitä päiviä, kun maailman kauneus ja valoisuus itkettävät. Olen henkisesti yliherkkä. Mieleni kutiaa, kun maitovaahtohöyhenen hipaisee verkkokalvojani. Koen huikaisevan valon takia niin syvää mielihyvää, että ilon kyyneleet ovat koko ajan luomien padon reunalla.

Murehdin kävellessäni sitä, miten synkistävällä aikataululla maailma pyörii. Ihmiset kyyhöttävät pienestä pitäen sisätiloissa suurimman osan niistä päivän tunneista, jolloin aurinko paistaa. Ensin tarhassa, sitten koulussa ja sitten töissä, lopulta jossain puhdistusaineilta lemuavassa laitoksessa. Koulussa upeimpia hetkiä olivat ne, kun opettaja antoi esimerkiksi kuvaamataitotunnilla luvan mennä ulos päivänpaisteeseen piirtämään. Työpäivän paras hetki oli se, kun kävelin ruokatunnilla ulos helotuksen keskelle kahvimuki kädessä ja kylvin valossa. Aurinkoisina päivinä sisällä istuessani olen ärtyisä kuin pieneen häkkiin suljettu tiikeri. Don´t take my sunshine away.

Näinä täällä viettäminäni päivinä olen onnekkaampi kuin ehkä tajuankaan. Voin jokaisena päivänä kävellä ulkona mihin tahansa aikaan ja imeä valoa itseeni, niin että yli läikkyy. Tuntea olonsa puhtaaksi kristallilasiksi. Luterilaisen työmoraalin mukaan minun pitäisi potea suurta syyllisyyttä ja häpeää joutilaisuudestani ja vapaudestani, mutta tällaisina hetkinä tunnen vain suurta vihaa ja inhoa valon riistämiseen erikoistunutta maailmanjärjestystä kohtaan. Mihin viemäriin ihmisten elämä oikein valuu, kun ei ehdi aurinkoakaan nähdä?

Kävelen Ithaca Fallsille. Rotkossa on varjoisaa ja putouksesta tulee paljon vettä. Katson kuinka kuivunut lehti leijaa valkoisia kuohuja vasten.

Paluumatkalla ikävöin taas kissojani ja toivon, että joku vieras kissa tassuttelisi vastaani, kiehnäämään ja silitettäväksi. Musta kissa luimii tien yli, mutta on varuillaan eikä päästä lähelle vaikka kutsun. Silmissä kirvelee taas. Kissan koskettamisen kaipuu on valtava. Kehräysvitamiinista on puutosta.

Sitten eräällä kuistilla on makoilemassa harmaavalkoinen kissa. Heti kun hän näkee minut, hän lähtee kiiruusti liikkeelle ja kohti. Kissassa on jotain todella kummallista, hänen rintansa toinen puoli käy joka toisella askeleella melkein maassa. Säikähdän ensin, että kissa on pahasti loukkaantunut, mutta hän koikkelehtaakin vikkelästi suoraan eteeni ja heittäytyy maahan piehtaroimaan.

Kissalta puuttuu toinen etujalka kokonaan. Sen paikalla ei ole edes tynkää, eikä näkyvää arpea, vain siisti turkki. Jalan puute ei tunnu kissaa masentavan. Hän kieriskelee auringossa silmät sirrissä ja hinkkaa turkkiaan maahan tyytyväisenä kunnes on ihan roskainen. Jään paijaamaan häntä liikuttuneena.

Kissan kotitalosta tulee ulos tummatukkainen nainen, joka tervehtii ja sanoo kissan nimen olevan Glove eli Hanska. En kysy kissan vammautumisen tarinaa, vaikka kovasti kyllä kiinnostaisi.

Hetken rapsutuksistani nautittuaan ja tarpeeksi piehtaroituaan Glove jatkaa matkaansa pusikkoon. Hän istahtaa puun alle takatassuilleen, ottaa ainoalla etutassullaan matalalla roikkuvasta oksasta kiinni ja pureskelee sitä. Hän näyttäisi hanskaavan elämänsä ihan hyvin, jalan puuttumisesta huolimatta. Mietin, millä tavoin yksitassuinen kissa mahtaa teroittaa kynsiään, mutta se jää minulta näkemättä. Selvä zen-koan.

Palaan kotiin ja laitan riisipuuron tulelle. Mietin, että riisipuuro tuoksuu vienosti samalta kuin sitä pian syömään tuleva Jänismies.

Seksikkäät mainokset

Tajuaakohan monikaan ihminen perimmäistä pointtia siihen, miksi seksikkyyttä ja seksiin viittaamista halutaan rajoittaa mainoksissa?

Kyse ei nimittäin ole siitä, että seksin puutteessa koko ikänsä riutuneet ryppyiset kukkahattutädit tahtovat kieltää miesparoilta silmänilon, kun eivät itse saa keltään, vaikka noin yksinkertainen selitys tuntuu monia suuresti tyydyttävänkin.

Seksi nyt sattuu olemaan sellainen asia, mitä suurin osa ihmisistä haluaa. Jotkut vähemmän, jotkut puutteessa olevat taas hyvinkin epätoivoisesti. Seksikkyydellä on usein myönteinen vaikutus seksin saamiseen. Tosin siitä, miten luonnottomilla ja yksipuolisilla tavoilla seksikkyyden standardit tuntuvat määräytyvän, saisi ihan oman kirjoituksen aiheensa.

Vaatteita, hilavitkuttimia, elintarvikkeita tai lähes mitä tahansa hyödykkeitä kauppaava taho tietää tämän hyvin. Heillä on oikein asiantuntijoita moisia juttuja sumplimassa. Niinpä keksitään kerta toisensa jälkeen sama, mutta aina kuumille kiville menevä valhe. Eli se, että asiakas joka ostaa tuotteen x muuttuu sen haltuunsa saatuaan taianomaisesti seksikkääksi. Ja saa tietenkin sen jälkeen helpommin seksiä. Ihan totta, we promise!

Mutta kun se nyt vain sattuu olemaan niin, että tällä kaupallisella seksikkyydellä ei ole mitään takuuta. Voi olla että maksat tuotteessa huikeaa seksikkyyslisää (parfyymit, meikit, autot, kännykät, merkkivaatteet) mutta todellisuudessa tuotteen vaikutus aitoon seksikkyyteen on useimmiten nolla. Tästä et voi mennä valittamaan kauppaan ja vaatimaan rahojasi takaisin, koska kaikkihan nyt tajuavat, että kyse on vain mielikuvista.

Epätoivoiset ja heikkoitsetuntoiset eivät kuitenkaan tätä välttämättä tiedosta. Eikä aina arkipäivän ostopäätöksiä nopeasti tekevä keskiverto-kaupassakävijäkään. Ostopäätökset voivat mainoksen näkemisen jälkeen syntyä logiikalla: en pidä itsestäni, haluan näyttää samalta kuin tuo mainoksen kiiltävähiuksinen tyyppi, joten ostan hänen käyttämäänsä shampoota. Tai että: oho, kaljapullon kyljessä on kuva isotissisestä naisesta - tuon kaljan täytyy olla tosi hyvää!

Sitten, kun tuotteen ostaminen ei poistakaan ongelmia, eikä tuo luvattua seksuaalista huomiota, ahdistus omasta epätäydellisyydestä syvenee. Siitä voi tulla jopa kierre, jossa pettymys absurdisti ruokkii tarvetta ostaa aina vain lisää. Valheen tavoittelu voi pahimmillaan muodostua koko elämän pakkomielteiseksi sisällöksi ja käynnistää sarjan neuroottisia oireita syömishäiriöistä masennukseen. Retusoidut mainokset pitävät huolen siitä, että tavallinen ihminen ei tule koskaan pääsemään mainoskuvien tasolle. Niinpä asiakas pysyy tyytymättömänä, haluten aina vain ostaa lisää.

Seksikkäissä mainoksissa on myös toinen valheellinen viestinsä. Ne nimittäin antavat ymmärtää, että omia seksuaalisia himoja ja parittelualttiutta viestivät signaalit ovat jotain sellaista, joka pitää asettaa koko ajan tyrkylle ja kaiken kansan ulottuville.

Päätökset siitä, mitkä ovat seksuaalisia signaaleja, tuntuvat monesti määräytyvän mainosten mukaan. Esimerkiksi rinnat paljaana oleminen tunnutaan miellettävän kontekstistaan riippumatta tilanteeksi, jonka väistämättä ja aina kuuluu aiheuttaa seksuaalista kuhinaa, vaikkei näin todellisuudessa olisikaan.

Jos taas joku keksii mainoskikaksi sen, että nainen joka, roikuttaa kieltään toisessa suupielessä ja samalla iskee silmää, -onkin julkean seksikäs, (eikä suinkaan vajaamielinen tai maorien sotatanssien harrastaja), niin hänhän on sitten vaikka väkisin seksikäs, vaikka näyttää mainoksia seuraamattomasta pelkästään daijulta.

Olen liian usein kuullut sovinistisen päättelyketjun siitä, että jos antaa seksuaalisia signaaleja, on seksuaalisesti vapaata riistaa ja kenen tahansa koitettavissa. Kun niitä mainostauluja ihailevat nuoret tytöt sitten kopioivat ihailtuina ja kauniina esitetyt seksisignaalit omaan käytökseensä ja joutuvat vaikkapa raiskatuksi, ovat syylliset heti kailottamassa että ei se heidän vikansa ollut, vaan se pikkunarttu itse keimaili ja viekoitteli.

Näin se karuselli pyörii ja kyydissä olijoilla on silmät tiukasti kiinni.

Paljaita rintoja, tissejä ja daisareita!

Kylläpä taas pääsinkin ihastelemaan suomaisten valioyksilöiden mahtavaa älyllistä kannanottokykyä ja henkistä avaruutta. Tämän nautinnon tarjosivat keskustelupalstat, joilla kauhisteltiin rinnat paljaana uimiseen luvan saaneita sundsvallilaisia.

Löytyi keskusteluista sentään yksi tai kaksi järkevää kommenttia. Lauma degeneroituneita sammakoita sen sijaan karkasi liian monen näppäimistöltä. Otetaanpas kurnutukseen kantaa.

1. "Hyvä idea. Meikäpoika taitaakin muuttaa Sundsvalliin. Taidan mennäkin näppäilemään kuvia kyseiseen uimahalliin... yläosattomista naisista."

Öhhöhhöö, öhö-öhö, öh ja röh röh päälle, vai mitä. Miten joku voi olla noin keskenkasvuinen vajakki? Beavis & Butthead, soittaako mitään kelloa? Eikö ole tullut ikinä ennen naisten rintoja nähtyä, häh? Pitikö oma äitikin piilossa imettäessään?

Koko maailma pursuilee vapaasti saatavilla olevia kuvia (esimerkiksi juuri runkkaamiseen soveltuvista) toinen toistaan isommista ja "täydellisemmistä" mallien ja pornotähtien ym. tisseistä. Jonkun tahvon elämän tarkoitus on silti matkustaa Ruotsiin ottamaan salakuvia tavallisten uimassa käyvien ihmisten tisseistä. Siitäkin huolimatta, että nämä naiset eivät todellakaan ui tissit paljaina vain päätyäkseen sen tahvon yksityisiin runkkukokoelmiin.

Luulen, että ketä tahansa naista pidettäisiin hyvin omituisena ja säälittävänä jos hän selostaisi silleen vihjailevan likaisesti virnistellen, että on menossa Perähikiän yleiseen uimahalliin kuvaamaan miesten tissejä.

Sitä paitsi jopa julkisella paikalla suoritetusta halventavasta ja yksityisyyttä loukkaavasta kuvaamisesta voi joutua edesvastuuseen, etenkin jos ei tyydy pitämään kuvia vain itsellään, vaan lähtee levittelemään niitä ilman kuvattavan suostumusta verkkoon.

2. Itseäni häiritsisivät ainakin kovasti sellaiset paljaat rinnat, jotka olisivat sellaiset isot ja vähemmän itseäni viehättävät lötteröt.

Just! Mikä helvetin pakko on sitten kyylätä ja tirkistellä yleisessä uimahallissa? Keskittyisi siihen omaan uimiseen ja jättäisi tuijottamisen vähemmälle. Maailmahan on toki luotu vain ja ainoastaan tällaisten yksisoluisten esteetikkojen silmiä miellyttämään. Missä kivien alla näitä amerikanpsykoja oikein sikiää? Näitä häiriintyneitä ja narsistisia nirppanokkia, jotka kuvittelevat olevansa oikeutettuja päättämään minkä näköisillä ihmisillä on oikeus näyttäytyä julkisesti ja minkä näköisillä ei. Maksaako plastiikkakirurgiateollisuus heille palkkaa tyhmistä kommenteista, vai saavatko he kenties ilmaisia leikkauksia?

Tuommoisille vänkyjille olisi oikein, jos ikivanha, irstas, ylipainoinen ja karvapehvainen setä istuisi hetkeksi heidän naamansa päälle luennoimaan maailman kauneuden lukemattomista variaatioista. Tulisi vähän syvyyttä elämänkokemukseen.

3. Ehkäpä nämä Bara Bröst -verkoston jäsenet voisivat itse rajoittaa yläosattomissa uimistaan vain aikoihin, kun uimahalleissa ei ole lapsia.

Turmeltuneet lapsenperkeleethän ne oma-alotteisesti juuri näkevätkin ja esittävätkin tissit niinä hekumallisina, turmelevina ja saatanallisina seksuaalisina objekteina, eivätkä suinkaan viattomat, puhdasmieliset aikuiset.

Lasten seksuaalinen kehitys saisi varmaan aivan hirveän kolauksen, jos he tajuaisivat että naisen paljaissa rinnoissa ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin miestenkään paljaissa rinnoissa. Piltit kieroutuisivat ja menisivät ihan pilalle, kun eivät oppisi pienestä pitäen pelkäämään rintoja joinakin kiehtovan perisynnin täyttäminä pusseina, yliluonnollisina jumalulokkeina ja kaupallistettuina fetisseinä, jotka saavat miehen kuin miehen automaattisesti ajamaan päin puuta ja naiset leimaantumaan paatuneiksi, jokaiselle jakaviksi babylonin portoiksi jos vähän vilahtaa.

Henkilökohtaisesti mieleeni muistuu tähän aiheeseen liittyvä epämiellyttävä kokemus ajalta, jolloin olin ensimmäisellä tai toisella luokalla. Koululuokkamme meni uimaan hyvin pieneen, vain luokalle varattuun uimahalliin. Rakastin uimista, mutta olin unohtanut uikkarini kotiin. Koska en voinut edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että jättäisin uimisen väliin, menin pokkana altaaseen puhtaissa vaihtoalushousuissani.

Siis kaikkihan tietävät, että eka-tokaluokkalaiset tytöt ja pojat eivät poikkea mitenkään toisistaan kropaltaan, jos ei housuihin kurkata. Niin tytöillä kuin pojillakin on tissien paikalla vain pienet nepparit. Tästä huolimatta pojat, jotka olivat jo sisäistäneet aikuisten kieroutuneet käsitykset, alkoivat hysteerisesti pilkata ja kiusata minua yläosattomuuteni vuoksi. Mutta minäpä uskalsin sanoa vastaan ja jatkaa uimistani heistä välittämättä. Muistelen sanoneeni heille, että olette ihan tyhmiä tai jotain muuta vastaavaa. Tyhmä oli myös opettaja, jonka mielestä käyttäytymiseni oli sopimatonta ja joka patisti minut hakemaan t-paidan neppareitteni peitteeksi. Opettaja sai auktoriteetillaan ja komennollaan minut kokemaan että olin tehnyt jotain saastaista ja sopimatonta.

Tällainenko on sitä luonnollista ja tervettä ihmisyyttä? Tyttö opetetaan jo pienestä pitäen häpeämään ja piilottelemaan neuroottisesti omaa ruumistaan. Annetaan ymmärtää, että hänen tissinsä ovat julkeammat ja törkeämmät kuin poikien vastaavat.

Murrosiässä meikäläiselle sitten irvittiin tahraavaan äänensävyyn isoista meijereistä, hinkeistä ja munkeista kuvaavan elehdinnän kera, vaikka pidin tissini liiveissä ja peittävän väljän paidan päällä. Edelleenkin olisi pitänyt hävetä ja kainostella jotain, kun en ilmaankaan voinut haihtua. Vanhana pitäisi kai sitten muistaa hävetä kärpäslätkiään. Kuoltua varmaan madotkin nauravat posket punaisina mätänevän mummon tisseille. En ymmärrä vieläkään miksi. Ihan samaa lihaa, kudosta ja rasvaahan ne ovat kuin miestenkin tissit.

4. "Tällä logiikallahan naiset voisivat myös hyvällä omalla tunnolla mainostaa esim. Henkka Maukan mainoksissa yläosattomissa stringejä. Tulikos tämä uutinen nyt varmasti siitä samasta maasta, jossa feministit vaativat liian rohkeiden ulkomainosten poistamista."

On tosiaan olemassa lukematon määrä ihmisiä, jotka eivät erota valheilla ladattua mainosta normaalista tosielämästä. Nämä ovat joko mainonnan sokeita uhreja tai puusilmäisiä pölkkypäitä, jotka eivät halua millään myöntää että mainosten lupaukset ja valheet menevät usein aivan liian pitkälle haitallisuudessaan.

Okei, väännetään rautalangasta. Mainoksissa se luonnottomaksi photoshopattu, pakkeloitu, langanlaiha ja monin keinoin todellisuudesta irti oleva naisen kroppa on valjastettu pommittamaan kuluttajan alitajuntaa väitteellä, että et voi tulla näin kauniiksi, tissikkääksi ja seksikkääksi muuta kuin ostamalla henkkamaukan rytkyjä. Arvostelukyvyttömiin ja itsetunnoltaan epävarmoihin nuoriin tyttöihin tuollainen uppoaa todella helposti. He myös erehtyvät kuvittelemaan, että kauneus, seksikkyys, isot täydelliset tissit sekä kauniit vaatteet ovat ainoa tavoittelemisen arvoinen asia elämässä.

Otetaanpas tämä käänteisenä. Kuinka moni isä toivoo poikansa varttuvan maailmassa, jossa valtavissa kadunvarren automainoksissa olisi iät ja ajat kestoaiheena puolialaston mies, jonka alushousujen lahkeessa on havaittavissa juuri ja juuri piilossa pysyvä, iso stondaava mulkku. Mainoksen kainostelematon sanoma olisi, että saat näin suuren ja haluttavan mulkun plus kestostondiksen kaupan päälle vain ja ainoastaan ostamalla meidän automme. Ja muistakin, että ilman isoa mulkkua et ole mitään. Tulisi varmaan epämiellyttäviä autonostopaineita pienimulkkuisille pojille? Comprehend?

Ja joku loogikko muuten voisi vastata minulle, että kuinka moni ihminen tosiaan menee uimahalliin ensisijaisesti myymään itseään, ulkonäköään tai yllään olevia vaatteita? Olen aina luullut, että uimahalleihin mennään uimaan.

********

Minäpä kerron myös toisenlaisen tarinan.

Olipa kerran, vähän aikaa sitten kaunis maa nimeltä Ranska. Ranskassa oli meren rannalla Paratiisilaguuniksi nimetty uimapaikka. Oli ihana, aurinkoinen päivä. Hiekka oli lämmintä ja pehmeää paljaiden jalkojen alla. Kaskaat kirskuivat rannan puissa.

Kävelin rantaa pitkin ja huomasin tulleeni nudistien alueelle. Rannalla kölli alastomia ihmisiä, kuin auringonpaisteesta luodolla nautiskelevia onnellisia hylkeitä. Otin pois bikinit ja pistin ne tiikerireppuun. Jatkoin kävelyäni alasti. Niin. TISSIT ja TUSSU ihan paljaana, vailla rihman kiertämää, toisten ihmisten joukossa mutta silti täysin omassa yksityisessä rauhassani. Eikä ainutkaan punasteleva tai alentuvia kommentteja suoltava, itsehillinnätön pullosilmä, tirkistelijä tai raiskari peesannut perässäni kieltään tai kameraansa roikottaen.

Aurinko ja meren aallot tuntuivat hyvältä paljaalla iholla. Olo oli vapautunut kuin alastomana leikkivällä lapsella, jota ei ole vielä puettu syyllisyyden, pelkojen ja häpeän langoilla kurottuun kiristävään korsettiin.

Uin ja lojuin rannalla tuntikausia alasti. Nautin olostani. En hävennyt mitään, en pyöritellyt päässäni hurjia porno-orgioita tai tuntenut halua mennä raiskaamaan alastomia miehiä. Ohi käveli miehiä mulkut lerppuen ja naisia tissit ryllyen. Se ei tuntunut minusta sen kummemmalta kuin housuttoman hevosen tai tissiliivittömän tilhen näkeminen.

Mutta se olikin Paratiisi se.

NEW YORK

Vuoden 2007 viimeiset päivät ja 2008 ensimmäisen aamun vietimme New Yorkissa.

Keksin isolle ompulle heti sopivamman lempinimen: Nyy Örkki. Massiivinen hirviökaupunki, jonka suolistossa on yllättävän helppoa pikku bakteerin puikkia. Kuvan hirviöpukit muuten poseerasivat hemaisevina sarjakuvakaupan ikkunassa.

Meille ei sentään kukaan tullut huutelemaan, niin kuin eräälle Axlille aikoinaan että:

"You know where you are? You're in the jungle baby; you're gonna die!"

Matkustin bussilla Ithacasta Port Authorityyn ja muut tulivat autolla perässä. Hotellin olimme joutuneet lomasesongin ja myöhäisen varausajankohdan vuoksi ottamaan Newarkin lentokentän liepeiltä. Jouduimme hieman sompaamaan päivisin keskustaan ja takaisin päästäksemme, sillä suora juna oli kolme kertaa kalliimpi kuin bussia ja junaa vaihtaen tehty matka.

Ensimmäinen jalkautuminen kaupunkiin sisälsi iso kupla otsassa suoritetun vessan etsimisen linkkariasemalta ja sen toteamisen, että siellä haisi vahvasti kuselle. Tuli elävästi Pietarin eläintieteellisen museon vessa mieleen. Täällä sentään oli pöntötkin, eikä vain pelkkä reikä lattiassa.

Sitten vain mukaan kaduilla hyörivien kiireisten nyy-örkkien virtaan 8th Avenuelle. Muutaman pään pyörityksen ja suunnan varmistavan kartan silmäyksen jälkeen totesin, että täällähän vasta on helppoa liikkua paikasta toiseen. Pelkkää siistiä ruutukaavaa koko Manhattan. Lihakoskena kuohuva ihmismassa kuljetti kivasti mukanaan. Sikäläiset näyttivät omaavan ihmisten väistelyyn loisteliaasti soveltuvat refleksit (joita suomessa harvoin näkee) joihin vastasin sujuvasti budohallilla oppimillani väistöliikkeillä :)

Menin lähimpään mättöruokalaan odottelemaan seuralaisiani kirjan kera. Pelkkää kahvia tilatessani sain näytteen siitä, miten täkäläinen AASIAKAS repi tiskillä pelihousunsa ja haukkui myyjän sekä myyjän esimiehen pataluhaksi siksi, kun hänen armonsa oli sattunut saamaan väärän pussiaterian kouraansa. Oli vieläpä kivunnut toimistoonsa, ennen kuin oli huomannut tämän KAUHEAN, KOHTALOKKAAN virheen.

Röyhkeästi eteeni kiilanneen juppijätkän maanista jäkätystä siinä kuunnellessani, alkoi TURISTIvaihde meikäläisessä ottaa vähin erin valtaa ja Amerikan Psykon tunnelma aktivoitua muistilokeroissani. Voi kuinka ihanaa olisi ollut hihkaista, että painu nyt pikkujuppi takaisin koirankoppiisi siitä vinkumasta ja äärimmilleen ylityöllistettyjä purilaisenpakkaajia kiusaamasta! Tämä ei todellakaan ole mikään viiden tähden ravintola, jossa tarjoilijalla on aikaa iät ja ajat kuunnella pippurimurskan koostumusta koskevia snobeja ohjeitasi ja muuta hienosäätöäsi. Ei sillä nyt kuitenkaan liene kovin paljoa väliä saitko sen bigmäkkisi vai kingmäkkisi. Samaa mössättyä moskaa se kuitenkin on viimeistään sen jälkeen kun olet pureskellut pari kertaa. Tai iske sitten vaihtoehtoisesti vähän isompi raha tiskiin jossain muualla, jossa on enemmän joutilasta henkilökuntaa passaamassa herraa.

Kielitaitoni ei tosin riitä noin taidokkaaseen spontaaniin verbaliikkaan. Tyydyin nenällä tehtyyn, edellä mainitun mainiosti kattavaan, siilimäiseen tuh-ääneen :)

Ruokapaikan asiakaspalvelija piti neutraalin pokkansa, mutta kyllä kaupungista lyhytpinnaisempaakin palvelua löytyi. En päässyt näkemään episodia, jossa bussikuski poltti päreensä ja ärhenteli siitä, kun ensimmäistä kertaa setelit ja kolikot erikseen rahastavan itsepalvelulaitteen kanssa tekemisiin joutunut seurueemme jäsen ei kahdessa sekunnissa haltsannut mihin reikään mikäkin fyffe piti työntää. Koko ajan viulun kieliksi virittyneillä nyyörkeillä kun ei ole vara tuhlata sekuntiakaan empimiseen, odotteluun tai neuvomiseen, kaiken pitäisi tapahtua rasvattuna silmänräpäyksessä.

Me emme innostuneet tällä kertaa kaupungin tehokkaaseen pikakelaukseen. Ei vain jaksanut moista heti jouluhössäysten päälle. Mennään vissiin Nykiin toistekin, joten pienet maistiaiset riittivät tällä kertaa mainiosti. Ei tullut ähkyä.

Kävimme tököttämässä lautalla kylmätuulisen matkan State Islandille ja takaisin, koska emme jaksaneet jonottaa Battery Parkin pitkissä vaparijonoissa. Tulihan se Vapauden patsas siinä vilaistua silleen ohimennen ja todettua, että New York näyttää ihan legokaupungilta kauempaa katsoen. Samana päivänä jonotimme monta tuntia Empire State Buildingiin ihan sillä uhmalla, että pitää sitä nyt edes jossakin kliseisessä turistikohteessa käydä vaikka väkisin, kun kerta tänne asti vaivauduimme (ja etenkin kun vieraamme vaivautuivat).

Jonottaminen oli syvältä, mutta näkymät öiseen kaupunkiin olivat avautuessaan huikeat ja tuulessa huojahteleva torni aiheutti aika vempuloita olotiloja vatsanpohjaan. Katu oli niin kaukana, kaukana alhaalla.

Ai niin, jonottaessamme Emppariin, Jänismies riisuttiin "aseista". Hän kun oli kunnon metsäretkeläisen vaistojaan noudattaen unohtanut reppuunsa rakkaan monitoimilinkkarinsa. Stupid Boy! Kävi kylmät väreet niskassa, kun läpivalaisussa tiedusteltiin, että kenenkäs veitsi tämä on ja pitihän siihen vastata. Onneksi siitä ei seurannut muuta kuin linkkarin otto jemmaan ja saimme sen takaisin visiitin jälkeen. Huh! Tuli vaan jälkikäteen mieleen, että New Yorkin kaltaisessa neuroottisessa poliisikaupungissa ei tosiaan liene mitenkään suositeltavaa kantaa teräaseita mukanaan julkisilla paikoilla, noista turistirysistä nyt puhumattakaan. Voipi vielä joutua sinne G-paikkaan muuten :)

Bronxin eläintarha vei kokonaisen yhden päivän. Vaikka tarhojen eläinten virikkeettömyys minua joka kerta ahdistaakin, eksoottisen faunan näkeminen elävänä kiehtoo minua silti liikaa tarhoja boikotoidakseni. Voin kertoa, että ainakaan Bronxin jääkarhu, leopardikissat ja eräs lisko eivät tunteneet eloaan tarhassa viihtyisäksi, vaan vetivät sydäntä kylmäävää kahdeksikkoa lokeronsa pohjalla. Kirahvikin kaivoi koko ajan kielellään nenäänsä(!), mikä vaikutti pidempään katseltuna neuroottiselta sijaistoiminnalta. Sen sijaan tiikerit ja lumileopardit vetivät rentoina lonkkaa aitauksissaan ja pimeätalon virkeät lepakot olivat antoisaa katsottavaa paikan hirveästä ammoniakinkatkusta huolimatta.

Matkustin Newarkista Bronxiin yksin automme ahtauden takia ja kokeillakseni, kuinka sujuvasti pystyn luovimaan koko ajan vaihtuvissa julkisissa kulkuvälineissä. Matkani taittui sujuvasti (mutta aikaa vievästi) shuttlella, airbussilla, bussilla, paikallisjunalla ja metrolla. Noin 50 kilsan körötys maksoi yhteensä 7,5 dollaria, eli aika vähän. Jäin metrosta Pelham Parkway Stationille ja viimeisen kilometrin eläintarhalle kävelin vahvasti kalalta haiskahtavaa ja aika kirjavaa White Plains Roadia, Lydig avenueta ja Brox River Parkwayta pitkin puiston B-portille.

Julkisilla siis pääsee Nykissä hyvinkin, mutta hienoiseen karjavaunutunnelmaan ja ajankuluun sopii varautua. NJR:n junassa sitä vasta olikin meininkiä. Nykiin päin mennessä junat olivat järjestään myöhässä ja takaisin illalla tullessa hyvin täynnä väkeä. Mukaan punkeminen oli oma taiteenlajinsa.

Ihmettelin hetken aikaa lippujonossa notkuvien tummaihoisten nuorten miesten kummia päähineitä, jotka näyttivät ihan nurin päin käännetyiltä alushousuilta. Kunnes mieleen jysähti niiden ilmeinen funktio: nehän olivat tietenkin baclavia, jotka saa kätsysti käännettyä peittämään kasvot jos tulee tehtyä jotain luvatonta ja tarvii juosta karkuun. Tokihan pohjat saattoivat olla ties mitä kriminaaleja tai olla olemattakin, mutta jos eivät olleet niin onnittelut vaan ennakkoluuloja vahvistavasta asuvalinnasta.

Asemalla odotellessa kerjäläisiä tunki useampaankin otteeseen iholle. Lienen kohtuullisen helppo nakki, sillä saan huonon omatunnon jos en anna jotain. Ainakin viittomaohjeita kauppaavalle kuurolle annoin dollarin. Etuhampaattomalle, siniturbaaniselle tummaihoiselle naiselle toisen. Rahaa poimiva käsi oli omaani koskettaessaan hätkähdyttävän tulikuuma. Yksin liikkuessani en antanut rahaa pyytäjille, sillä en todellakaan halunnut esitellä turvapovarini sisältöä ruuhkaisilla asemilla notkujille.

Eräässä Newarkiin päin menevässä junassa valkoiseen villakangastakkiin pukeutunut, langanlaiha ja iholtaan maitokahvin värinen, minua reilusti päätä pidempi naomicampbell-wannabe survoutui ohitseni ja jäi jumiin kohtaan jossa ihmisillä ei ollut mitään mahdollisuuksia enää antaa enempää tilaa.

Nyrpeällä äänellä valittaen neiti rukoilijasirkka paheksui sitä, ettei päässyt millään ruuhkasta läpi, kun tyhmät vajakit jumittivat käytävällä. Katseeni valui siroa selkää, naurettavan minimaalista peppua ja luikkuja reisiä sekä pohkeita pitkin hänen uskomattomiin kenkiinsä, jotka olivat kultaiset ja huikean stilettikorkoiset. Ei voi olla totta, meikäläisen nilkkojen nivelsiteet ulahtivat säälistä. Varmasti aivan "täydelliset" kengät kaupungilla kävelyyn...

Toivoin voivani välittää hänelle ajatukseni: ei ne muutkaan edessä olijat osaa levitoida, että revi nirppanokka siitä. Mahtoikohan katseeni poltella korvia, kun neiti kääntyi katsomaan taakseen pikkuruinen nenä toodella tyytymättömässä rypyssä. Ilme ei pukenut häntä. Suu oli sentään kiinni.

Samalla joku samasta aiheesta mesoava ärtyinen kärryämmä survaisi kauppakassirattaansa keskelle pohkeeni hermopistettä, jolloin ärähdin jo hivenen kuumenneena, että tästä nyt ei vaan satu pääsemään läpi vaikka kuinka tyrkkisi. Tajusi sentään pistää tilaa vievät rattaansa kasaan ja pyytää anteeksi.

Hämmästyttävää kyllä, NCwannabe ei antanut periksi, vaan survoi lopulta korkojen nenässä vaarallisesti keikkuvan kroppansa väkisin läpi ihmismassasta. Jonkun ajan kuluttua hän näkyi ryysivän jo seuraavan vaunun ovella. Aikamoinen suoritus. En usko, että seuraavassakaan vaunussa sen enempää tilaa oli, mutta pitipähän vaan neidin hankaloittaa entisestään muiden hankalaa olemista kun sattui olemaan "yllättävään" karjavaunufiilikseen niin suunnattoman tyytymätön.

Oh, by jingo...

Mitäpäs muita tunnelmanpätkiä sitä muistaisi tuosta sekahedelmäsopasta?

No vaikkapa sen, että ristiin rastiin tarpomassamme Central Parkissa, ohi ajoi parrakkaan nuoren miehen polkema keltainen riksa, jonka takana oli maan johtoa ja politiikkaa "ylistäviä" tarroja. Niiden kanssa minun oli helppoa olla samaa mieltä. Yhdessä tarrassa todettiin, että ei se Aatukaan mitään lupia kysellyt tai valtuuksia tarvinnut toiminnalleen. Niinpä.

Ohi kopsutteli myös lukuisia hevosten vetämiä vaunuja. Ne ottivat minua päähän, sillä minusta ne ovat pelkästään turhaa eläinten rääkkäystä. Laiskat turistit kun eivät vissiin viitsi kävellä ja kun autolla ei puistoon pääse niin pitää valjastaa elukkaparkoja sekin homma hoitamaan. Puiston edustalla muuten haisee niin ankarasti kaduilla ajelehtiva hevonpaska, että luulisi tulleensa venäläisen syrjäkylän torille pällistelemään. Hevosongelmaan ovat toki muutkin kiinnittäneet huomiota. Toivottavasti tuo turha traditio saadaan pian loppumaan.

Nälissään tuli koitettua työntökärryistä myytävää paikallisruoka Pretzeliä, joka näyttää viipurinrinkeliltä. En pidä kovista naksupretzeleistä, mutta tämmöinen pehmoinen, juustotäytteinen versio oli ihan ok pahimpaan nälkään.

Ruokaostoksia kävimme tekemässä imukuppijutskia, kinkkuverkkoa muistuttavia kalanriekaleita ja muita epäilyttäviä älliäisiä tarjoavassa itämaisessa kaupassa. Se sijaitsi jossain läntisen keskikaupungin aluella, lähellä New York Penn Stationia ja oli kallis mesta. Olihan vaan semmoisia hyödykkeitä siinä lafkassa, että olisin jäänyt ihmettelemään pidemmäksikin toviksi, ellei tungoksisessa (miten tämänkin nyt ilmaisee yhdellä sanalla, äh, kieliopista viis) kaupassa asioiminen olisi vaatinut hektisyyttä ja päättäväisyyttä. Onneksi löytyi sentään muutama testaamattakin syötäväksi tunnistettava eines sieltä.

Ainoana New Yorkin tuliaisena hankimme Jänismiehen kanssa itsellemme mieluisat sarjakuvalehdet Jim Hanley´sin Universesta, kuuluisasta ja tarjonnaltaan kattavasta Manhattanilla sijaitsevasta sarjiskaupasta. Kun olin Pilvenpiirtäjiä pällistellessäni lipunut muisteloihini ajasta, jolloin lueskelin Hämähäkkimiehen ja Mustan Kissan seikkailuja, ostin sitten nostalgian vallassa erikoisjulkaisun "Evil that men do". Juu, luvassa oli tietenkin jo aiemmin kritisoimiani seksistisiä välähdyksiä kissanaisen ääliöisoista tisseistä (joissa minua tissien esteettisestikin huonolla maulla toteutetun näkyvyyden sijaan haittaa enemmän se, että ne ovat äärimmilleen liioiteltuna sairaalloiset ja muovisen näköiset muuten niin veistoksellisessa vartalossa ja muistuttavat itse asiassa enemmän jotain elefanttitaudin kasvaimia kuin naisen rintoja), mutta myös jonkin verran kaukaisista ajoista kehittynyttä itseironiaa ja hahmoissa tapahtunutta hienoista inhimillistymistä. Tarina itsessään oli kökkö, mutta en minä lehteä sen vuoksi ostanutkaan, että saisin suurta maailmankirjallisuutta luettavakseni.

Vielä kuuden aikaan illalla istuimme keskustan kirjakaupassa hörppimässä kahvia ja tuijottamassa lasittunein silmin ikkunasta välkkyviä screenejä ja mainostauluja. Mutta sitten menivät kaupat kiinni ja loppuivat myös meidän kestävät duracell-patterimme, joten päätimme lähteä hotellille loikomaan. Hurja mylläkkä uutta vuotta juhlivien nyyörkkien puristuksessa ei tällä kertaa houkutellut liikaa ja päätimme jättää Time Squaren kokemuksen johonkin paremmin valmisteltuun ajankohtaan.

Näimme ilotulitukset vain surkeina ruikahduksina horisontissa, mutta kunnon uni hektisen lomaruljanssin päätteeksi oli sitäkin arvokkaampaa.

SIELUN HUONE

Tässä viimein se, mitä jo aiemmin lupailin. Kuvan näkee suurempana klikkaamalla sitä.

Kauan sitten opiskellessani kasvatustieteitä ja siinä ohessa psykologiaa, silloinen luennoitsijamme teetätti meillä viehkon piirrostehtävän. Meidän tuli piirtää paperille kolmikerroksinen unelmiemme talo, joka kuvaa sisäistä maailmaamme. Tehtävä oli minulle erityisen mieluinen ja se on jäänyt kummittelemaan mieleeni näihin päiviin asti.

Olen halunnut jo kauan luoda silmääni miellyttävän taideteoksen, joka pohjautuu tälle teemalle. Harkinnassani on jopa käväissyt aidon nukkekodin rakentaminen ja äärimmäisen yksityiskohtainen sisustaminen totista käden taitoa vaativilla esineillä. Eikä kyseessä olisi mikään tavanomainen nukketalo, vaan jotain huomattavasti epäsovinnaisempaa ja omaperäistä. Mutta taidanpa kuitenkin säästää pohjattomasti aikaa ja rahaa syövän miniatyyripuuhastelun eläkepäivien ratoksi. Valitsin siis työkalukseni kuvankäsittelyohjelmalla piirtämisen.

Kun koko talon yksityiskohtainen piirtäminen veisi minulta todennäköisesti ikuisuuden, muokkasin ideaa simppelimmäksi. Päätin piirtää sieluni olohuoneen. Mielikuvituksellisen tilan, jossa sieluni lepäisi ja viihtyisi mainiosti. Samalla ajattelin haastaa tämän lukevia ihmisiä ottamaan onkeensa ja toteuttamaan samanlaisen tehtävän omalla tyylillään. Tämä on tosi kivaa.

Huomasin, että sielun huoneen piirtäminen on hyvin nautinnollista ja terapeuttista touhua, johon voi uppoutua tuntikausiksi. Sen voi taipumustensa mukaan tehdä käsin tai tietokoneella tai jopa tarinaksi kirjoittaen, mikäli piirtäminen ei miellytä. Itse päädyin kuvankäsittelyohjelmaan, jolla näpistelin internetistä kuva-aiheita, pintoja, värejä ja muotoja sieltä täältä ja muokkailin ne huoneeseeni sopivaksi. Huomasin riemukseni Photoshopin käyttötaitoja päivittäessäni, että kun ympyröi laatikkotyökalulla jonkin esineen ja ottaa sitten käyttöön edit-valikosta löytyvän Transform-Perspective-työkalun, pääsee venyttelemään kaksiulotteisia pintoja sopiviin, kolmiulotteiselle perspektiiville asettuviin mittoihin. Ja niin huone alkoi muotoutua.

Huoneessa ei tietenkään tarvitse olla mitään pakollisia yhtymäkohtia arkielämään. Se ei ole sidottu mihinkään toteutettavaksi tarkoitettuihin arkkitehtonisiin suunnitelmiin. Kyse on unelmista ja vaikutelmista. Mielen Tilasta. Huoneen ei tarvitse olla looginen, toimiva tai mittasuhteiltaan tai edes perspektiiviltään oikea. Siitä voi johtaa portaat toiseen ulottuvuuteen, se voi olla pyöreä, hunajakennomainen tai pyramidi tai ylösalaisin.

Sitä sisustaessa ei tarvitse miettiä käpristyisikö takan yllä oleva taulu kuumuudesta, voiko sängyssä nukkua tai tekisivätkö huoneeseen päässeet kissat kenties selvää jälkeä kummallisesta antiikkituolista, joka näyttää siltä ettei siinä voi edes istua. Huoneessa ei tarvitse olla realistisia roskia tai muutakaan todellisen maailman epäjärjestystä, mikäli et niin halua, eikä sen ilmenemismuodossakaan ole mitään tiukkoja sääntöjä. Voi valita aloituspinnaksi symmetrisen nelikulmion tai jos siltä tuntuu, voi piirtää vaikka lintuhäkin, jonka sisällä on huopa. Tai aavalla merellä ajelehtivan lautan, jolle on kyhätty nuotio. Tai taivaalla leijuvan kuumailmapallon, jonka partaaseen nojaava nainen siemailee kupista kahvia. Tai lumilinnan, jossa kaikki esineet ovat lumesta ja jäästä tehtyjä. Kaikki tämä onnistuu tietenkin myös kirjoittamalla ja kuvailemalla.

Tärkeintä on se, että huone heijastelee tekijänsä kauneuskäsityksiä, makua, kiinnostuksen aiheita ja ennen kaikkea sitä tunnelmaa, jollaisessa sielunne mieluiten lepää. Minulla on ainakin ollut tätä tehdessä sanoin kuvaamattoman kivaa, toivottavasti joku muukin innostuu. Jo innostutte, niin kertokaa minullekin ja jättäkää kommenttilootaani linkki omaan huoneeseenne.

Vuoden 2007 tilinpäätös

Neiti C:n blogista sain virikkeen tällaiseen:

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Muutin Amerikkaan, maahan joka oli närästänyt minua iät ja ajat ja jota olin jo kauan pitänyt kaiken pahan alkuna ja juurena. Kuljin Jänismiehen kanssa kesällä maan halki ja kävin monessa näkemisen arvoisessa paikassa. Muutin jonkun verran näkemyksiäni nimenomaan maasta (luonto, ilmapiiri etc.) ja ihmisistä, mutta tunnen entistä suurempaa inhoa maan surkeaa poliittista johtoa ja useita kulttuurillisia piirteitä (patriotismi, ällöttävä amerikkakeskeisyys, monien asioiden idioottimainen toimimattomuus, krääsäkulttuuri, yltiöoptimismi, epätasa-arvo, ruuan keskimääräinen ankeus ja sokeripitoisuus, ) -kohtaan.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

En lupaa mitään, kuten en ole ihmeemmin luvannut ennenkään, koska olen hyvin häilyväinen olento joka ei haltsaa käsitettä ensi vuosi, hyvä kun edes käsitettä huominen.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Shaoli sai tyttären, pikkuneiti Yön.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei.

5. Missä maissa kävit?

Saksassa toukokuussa lentokentällä ja jenkkilässä ollut siitä asti.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007?

Olen saanut niin paljon, että en taida uskaltaa esittää mitään lisätoiveita. Järki vielä pakkaa matkalaukkunsa ja lähtee muille maille.

7. Mitkä vuoden 2007 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

23.1 otimme Jänismiehen kanssa tatuointisormukset, enkä ole katunut hetkeäkään.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Olen saanut kirjoitettua melkein kokonaisen kirjan, joka valitettavasti paisuu ja rönsyilee sitä mukaa kun luulen saavani sitä valmiiksi.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

2007 oli aika tasaista polkua meikäläisellä kuljettavana. Ei suuria epäonnistumisia sen enempää kuin suuria onnistumisiakaan.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Polvi oli tähystyksen jälkeen kipeä vuoden pari ensimmäistä kuukautta. Hammas oikutteli kevään ilman mitään löydettävää syytä. Joulukuun podin yltiökipeää varvasta, joka tulehtui tuntemattomasta syystä ja turposi sinipunaiseksi, kunnes sitten parani melkein itsekseen.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Ostin ennen kesälomareissulle lähtöä harmaat reisitaskuhousut ja olen viihtynyt niissä tiiviisti siitä lähtien. Mahtavat pöksyt, sääli että täkäläiset pesukoneet ja kuivaajat kuluttavat vaatteita liian nopeasti.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

Erään lomallaan runsaasti täkäläisissä luonnonmaisemissa ja vesiputouksissa munasillaan viihtyneen miehen, jonka nakukuvia minulla näyttäisi olevan aika monta kansiossani. Nudismi rules!

13. Kenen käytös masensi?

Otsikoissa viihtyvien ällöttävien julkkisnaisten. Naispuolisten mattinykästen, jotka antavat huonon naisen mallin anoreksioillaan, huumeiden ja viinankäytöllään, pilalle hemmotellun bitchin käytöksellään, sekoilullaan ym. Ansaitsisivat palstatilan sijasta kuoliaaksi vaikenemisen. Lisäksi petyin yhteen kohtuullisen selkärankaisena pitämääni ihmiseen, joka mokasi satasella ja paljastui nolon banaaliksi.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Latasin kevään tuloillani matkalaukun täyteen kamaa jolla selviän täällä meren takana mahdollisimman kauan shoppaamatta. Loput säästöni hupenevat lainan kitaan hyvää vauhtia.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Yleisesti vieraassa maassa elämisestä ja kaikista uusista luontokokemuksista, joita täällä on vastaani tullut. Niagaran putousten ohi lipuminen sai minut räjähtämään sisältäpäin.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007?

Brad Paisleyn Ticks, joka soi koko kesän autoradiossa.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi.

b) Laihempi vai lihavampi?

Laihempi. 5 kiloa kadonnut jonnekin huomaamatta (en omista vaakaa, salilla huomasin). Vissiin lihaksista kun jatkuva kova treenaaminen loppui, mikä on surullista.

c) Rikkaampi vai köyhempi?

Köyhempi rahallisesti, monin verroin rikkaampi henkisesti ja kokemuksellisesti.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Olisi pitänyt kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa enemmän, sillä se on täällä olemiseni hyödyllinen funktio.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Ahdistuneeni tästä vieraasta kulttuurista. Joskus ahdistuminen on ollut typerää ja kuluttavaa, eikä sille ole ollut edes mitään järkevää syytä. Joskus minua ahdistaa jo se, että pitää heittää aurinkoista läppää kaupan tiskillä, toisinaan se taas on tosi kivaa.

20. Kuinka vietit joulua?

Jänismiehen vanhempien, siskon&siskon poikakaverin sekä Jänismiehen työkaverin kanssa syöden, juoden ja vintillä tikkaa heittäen.

22. Rakastuitko vuonna 2007?

Rakastun Jänismieheen aina uudelleen harva se päivä. Se tuntuu hyvältä.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Yhdenyön jutut ja muut sekoilut loppuivat siihen, kun löysin elämäni Jänismiehen. Siitä lähtien mulla on ollut yksi ainoa mies jonka kanssa haluan elää onnellisena elämäni loppuun asti.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Olen jo lähes unohtanut, mikä on televisio. Hotellissa tuli ihan alien-olo, kun avasin tosi pitkän tauon jälkeen mölytoosan. Tuntuukohan kissoista samalta kun ne vahtaa laseria?

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En vihaa ketään uutta henkilöä, jonka tuntisin henkilökohtaisesti, mutta tunnen suurta, polttavaa vihaa erinäisiä heikompiaan kiusaavia ihmisiä kohtaan. Tekisi mieli mennä nostamaan muutama ranskalainen horatsu purjuksista seinälle ja kertoa niille, että jos erään henkilön kiusaaminen ei lopu, heidän elämästään tulee hyvin hyvin ikävää ja merdeä.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Pasi Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

No varmaan sitten Nightwishin Kiss while your lips... Mutta en ole antanut anteeksi Holopaisen likasankotemppua ja taisin kaiken lisäksi kuunnella sen puhki, kun ei ole viime aikoina hotsittanut. Sitten tietysti Brad Paisleyn Ticks, mutta se onkin jo oman laatuistaan hjuumorimusaa se!

28. Mitä halusit ja sait?

Halusin muutosta ja sain sitä roppakaupalla. Halusin aikaa kirjoittaa ja sain sitäkin rajattomasti. Halusin myös yksinäisyyttä ja hiljaisuutta ja senkin suhteen olen hyvin tyytyväinen.

29. Mitä halusit muttet saanut?

Kirjaani valmiiksi. Prkle! Saakutti, että osaa olla hidasta touhua.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Harry Potter & Order of Phoenix teki aika tarunomaisen olon yhdeksi illaksi, vaikkei maailmanelokuvien tähtiluokkaan lukeudukaan. Näin myös Good Will Huntingin vasta nyt ja pidin siitä paljon.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

En juhli syntymäpäiviäni juuri koskaan. Täytin 33.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Jokin huomattavampi aikaansaannos kirjoittamisen saralla.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2007?

Harmaat reisitaskuhousut ja paita jossa lukee "Normal people frighten me". Pitkä maastokuvioinen fleecemekkotakki jota rakastan ja jonka en toivoisi ikinä kuluvan puhki. Pöllövarvassukat. Harmaa-anilliiniraidallinen paita ja shortsit. Vuoden viimeinen löytö: miesten reisitaskuhousut, jotka istuu mun päälle kuin valetut. Käytännöllistä, puristamatonta, mukavaa ja erityisesti säähän sopivaa.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Jänismies. Liikunta. Kirjoittaminen.

35. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Puskalan Yrjön typerimmät toilailut, kuten ennenkin. Kyseisen ääliön veto köyhien lasten ilmaista terveydenhoitoa koskevassa lakialoitteessa.

36. Ketä ikävöit?

Kissojani ja ystäviäni. Äitiä ja pikkuveljiä.

37. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Jänismiehen työkaveri E. Mahtava ja sydämellinen tyyppi.