Töitä

Olen tuossa kevään korvalta lähtien väsäillyt juttuja, joita voisi oikeiksi töiksikin kutsua. Täytin jopa vinon pinon vastenmielisiä byrokratiapapereita, joilla sain hankittua itselleni työluvan ensi maaliskuuhun asti.

Tähän asti olin puntaroinut sitä, että onko kyse vain suurista puheista ja mahtipontisista suunnitelmista, joita täkäläisillä tuntuu olevan tapana viljellä ahkerammin kuin mustaa valkoisella -realismia. Sunnuntaina kuitenkin vihdoin varmistui, että projekti tosiaan on toteutumassa, kun tapasin toimeksiantajan ensimmäistä kertaa kasvokkain. Tapaamisen kunniaksi söimme kotipaikkakuntiemme puolimatkassa olevassa ravintolassa, jossa onnistuin saamaan eteeni yhden parhaimmista täällä syömistäni kala-aterioista.

Työnantajani on herttainen ja valoisa ihminen, jolla on jalat tukevasti maassa, toisin kuin meidät yhteen saattaneella monitoimihenkilöllä (jolla on koko ajan sata rautaa tulessa ja pää pilvissä). Löysimme yhteisen sävelen helposti, eikä pelkäämiäni kulttuurisia kömmähdyksiä tai small talk -ummetuksia juurikaan tullut. Sain jopa kehuja siitä, että huumorintajumme matsasi, eikä tarvinnut "kiristellä hampaitaan" jäykän virallisesti. Erotessamme halasimme lämpimästi.

Jännitin hiukan arvioita näytetöistäni, mutta niihin oltiin ilmeisen tyytyväisiä. Työn haaste on sinänsä mielenkiintoinen, että minulla ei ole minkäänlaista koulutusta tekemääni hommaan, vaan se on aina ollut minulle pelkkä mieluisa harrastus. Suomessahan ei vissiin tulisi ikinä kuuna päivänä kuuloonkaan, että tällaista tarjottaisiin amatöörille. Luulen kuitenkin, että suoriudun siitä keskivertoa paremmin, kun vain teen parhaani. Enkä ainakaan jää tekemäni tsekkauksen perusteella toiseksi henkilölle, joka on tehnyt vastaavan työn aiemmin.

Tuskin tulen enää koskaan saamaan näin vapaata ja omaehtoista toimeksiantoa, ellei ura kirjoittajana sitten (jostain ihmeen syystä) urkene. Työaikataulusta saan päättää itse ja tehdä monilta muiltakin osin ihan juuri niin kuin parhaaksi näen. Työn tekeminen on kerrankin hauskaa ja inspiroivaa, eikä tunnu miltään osin pakkopullalta.

Ainoa varjopuoli on se, että hommeli näyttää tyystin toisena ilmaisumuotona syövän virtaa kirjoittamiselta. Hyvä kun jaksaa pari hassua riviä blogiin raapaista, viimeistelyään odottelevan romaanin hiomisesta puhumattakaan.

Poliittista kokemusta hankkimassa

Näin puhutaan tärkeistä asioista ja hankitaan poliittista kokemusta jenkkilän malliin:

Source: The New york Times / Politics

When Gov. Sarah Palin sat down with President Hamid Karzai of Afghanistan on Tsday afternoon, the polite preliminaries to their conversation centered around children, as Mr. Karzai spoke of the birth of his first child last year.

Gov. Sarah Palin met with Afghan President Hamid Karzai on Tuesday in New York.

“What is his name?” Ms. Palin was heard to ask, as she met with Mr. Karzai in the suite of a midtown hotel, according to a pool report.

“Mirwais,” Mr. Karzai replied. “Mirwais, which means, ‘The Light of the House.’”

“Oh nice,” Palin responded.

“He is the only one we have,” Mr. Karzai said.

Then the pool of journalists was escorted out, and the meeting began.

Tämä oli se osuus, mikä medialle iljettiin näyttää, sitten lehtiväki ajettiin pihalle. Mistä lähtien tällaiset tapaamiset on järjestetty lehdistöltä suljetuin ovin? Erään kommentoijan sanoin: Can you spell P-A-T-H-E-T-I-C ?

Ei muuta sanottavaa

Voisivatkohan Suomen ynisevät poliitikot nyt viimeinkin harkita vakavasti aselakien kiristämistä ja käsiaseiden kieltämistä tavan kansalaisilta? Olisiko myös aihetta ottaa hiukan vakavammin nuorten pahoinvoinnin lievittämistoimet?

Kun muuten täältä Amerikasta ei kohta enää uskalla palata takaisin kotimaahan.

Törsäämässä

Kävin törsäämässä. Shoppaamassa, palvomassa kaupankäynnin jumalia, juhlimassa kuluttamista ja tuhlaamassa oikein kunnolla. Ostin upean, lasitimanteilla koristellun, pinkin aitonahkavyön (rakkautta ensi silmäyksellä), Niken verkkarit, kolme hyvälaatuista ja tyköistuvaa pitkähihaista paitaa sekä mustan t-paidan jossa on lasitimanttikirjailuin mieluisia muistoja herättävä teksti Chamonix - Mont Blanc. Viimeisintä olin himoinnut alitajuisesti siitä asti, kun jätin suosiolla Chamonixissa rekkiin vastaavan 20 euroa maksaneen.

Laskun lopusumma oli veroineen 14 dollaria 50 senttiä eli 10 euroa 5 senttiä, josta CMB maksoi 99 senttiä. Nyt on oikein syntinen olo :)

Mahdollisuuden hervottomaan humputteluun tarjosi täkäläinen Salvation Army -kirpputori. Siellä käydessään saa hyvän yleiskatsauksen täkäläisten suosimista tyyleistä ja materiaaleista. Ennen kaikkea pääsee täydentämään arkivaatevarastoaan pikkurahalla.

Ja ei, en ole aikeissa ryhtyä kilpasille sympaattisten kirppariaddiktien Ia:n tai Nelliinan kanssa saatikka tavoitella Lumppujen ja Lureksien Tiimarista ostettua tiaraa. Tämä on ihan uniikki vaatekaapista tuleminen, jolle tuskin seuraa jatkoa.

Ithacan pelastusarmeijan kuteiden materiaalit ovat Suomen tarjontaan verrattuna asteen lumppuisempia, ja enimmäkseen keinokuituisen epämiellyttäviä. Onneksi sentään joukosta löytyy harvakseltaan myös käyttämättömiä tai muuten kulutusta hyvin kestäviä puuvillaisia peruskuteita. Täällä on turha kuvitella tekevänsä mitään hätkähdyttäviä muotilöytöjä sen enempää kirpputoreilla kuin kaupoissakaan, sillä vaatteiden mallit, värit, kuviot ja tyylit ovat 99-prosenttisesti mauttomia ja tanttamaisia. Kirpputorien kenkiin en taitaisi koskea pitkällä tikullakaan, sillä ne ovat täällä, toisin kuin Suomessa, erittäin loppuun pidettyjä ja törkeän likaisia.

Konservatiivisen hillitty tätilook sekä 80-luvun säkkimäinen college & farkut-kombinaatio ovat käsittämättömän suosittuja niin nuorten kuin vanhempienkin keskuudessa. Tämä maa ON todella jämähtänyt 80-luvulle. T-paidoistakin puuttuu Suomesta tuttu räyhäkäs ilottelu ja anarkia (esim. Kiroileva Siili, Duudsonit, Mielenterveysvaatteet) - ja ne mainostavat enimmäkseen jotain I was there (minä paraskin sanoja...) -paikkaa, koulua tai lällyä piirrettyä.

Koon suhteen olen täällä ihmeekseni täysin marginaalissa. Suomessa kun olen tottunut olemaan standardi, jolle löytyy aina vetimiä kirppiksiltä, niin täällä olen joutunut nöyrtymään siihen, että paikkani on xs-olkipillien rekeillä. Kokoani saattaa hyvinkin löytyä jopa lastenvaatteiden seasta. Joten ei tarvitse ihmetellä, jos joku päivä vielä näette kuvia, joissa hiihtelen teletappi-paita päällä ja nalle Puh-shortsit jalassa.

HFCS

Partaterä ranteella

Jos älykkyyden personifioisi kreikkalaisten tapaan joksikin hienopiirteiseksi henkiolennoksi tai jumalaksi, niin veikkaisinpa sen istuvan savusumupilven reunalla, ranteitaan ruosteisella partaterällä nirhaamassa.

Olin kuvitellut, että Puskalan Yrjö asetti kausillaan riman niin matalalle, että sen ja maan väliin ei jäänyt enää minkäänlaista ryömimistilaa. Jostain pohjoisen kiven alta on kuitenkin onnistuttu kaivamaan esiin yksisoluinen elämänmuoto, joka olemassaolollaan todistaa evoluution vääräksi ja idioluution tottakin todemmaksi.

Barracuda. Huulipunaa käyttävä pitbull-terrieri. Lätkä-äiti. Jänismiehen täkäläinen työkaveri totesi, että nyt meillä vasta on edessämme aito pahuuden edustaja. Oikea antikristiina, mikäli uskonnolliset tahot vielä sellaisen ilmestymisen perään haikailevat. Minä en edes viitsi kirjata niitä adjektiiveja ja määreitä, joilla tuota kuvottavaa punaniskanarttua voisin kuvata. Tulisi pitkä lista sanoja, joiden kohdalla pitää laittaa silmät kiinni ja sanoa piip.

Viiden lapsen äidin kunniakas ja vankkaa varapresidentillistä kokemusta tuova ansiolista koostuu muun muassa seuraavista asioista:

1. Hän on käynyt elämänsä aikana pari hassua kertaa ulkomailla. Passin hän hankki vasta kaksi vuotta sitten. Tämän perusteella hänen maailmankuvansa täytyy olla aivan uskomattoman laaja...
2. Hän ei ole eläessään tavannut ketään ulkomaista valtionpäähenkilöä.
3. Hän ei tiedä mitä tarkoittaa Bushin doktriini, mutta on kylläkin sen innokas kannattaja.
4. Hän uskoo vakaasti kreationismiin ja haluaa, että sitä opetetaan kouluissa.
5. Hänellä ei ole kissanpaskan vertaa kokemusta ulkopolitiikasta. Väittää kylläkin muuta sen perusteella, että Alaska on Venäjän naapuri.
6. Hänen kokemuksensa perustuu jonkun perähikiän pikkukylän pormestarina ja punaniskaisten alaskalaisten kuvernöörinä toimimiseen.
7. Hänen mielestään kehitysvammaisen lapsen saaminen on kiva ja mutkaton juttu. Itse hän ei tietenkään ehdi kevariaan hoitamaan.
8. Hänen mielestään seksivalistus pitää kieltää ja ainoana ohjeena tulee pitää pidättäytymistä. Hänen raskaana oleva teini-ikäinen tyttärensä on tämän politiikan paras mainos.
9. Hän vastustaa kiivaasti naisten oikeutta aborttiin.
10. Hänellä on missitausta
11. Kokemuskysymyksissä hän vetoaa siihen että on lätkä-äiti. Siis sellainen äiti, joka kiljuu kaukalon laidalla kaula pitkänä mussukoilleen peliohjeita. Sepä varmaan antaakin hänelle paljon uskottavuutta poliittisilla pelikentillä.
12. Hän on kansallisen kivääriyhdistyksen NRA:n jäsen.
13. Hän kuuluu kirkkoon, joka vihaa homoja ja yrittää aktiivisesti käännyttää heitä. Itseasiassa ko. kirkko pitää homoutta viruksena, josta voi parantua.
14. Hän katsoo oikeudekseen kirjastojen sensuroinnin mielensä mukaan. Sensurointia vastustaneelle kirjastovirkailijalle hän antoi kenkää, mutta joutuikin palkkaamaan tämän uudelleen nousseen kohun vuoksi.
15. Hän vastustaa tuuli- ja aurinkoenergiaa, mutta kannattaa öljynporausta Alaskan luonnonsuojelualueilta. Öljyputki Alaskaan on hänen mielestään jumalan tahto.
16. Hän pystyy lähettämään oman poikansa Irakiin sotimaan ilmeenkään värähtämättä ja on siitä vielä pirun innoissaan. Myös Irakin sota on hänen mielestään jumalan tahto.
17. Hän ei usko, että ihmisillä on mitään vaikutusta ilmastonmuutokseen.
18. Hän vastusti Yhdysvaltain ympäristöviraston aietta julistaa jääkarhu uhanalaiseksi lajiksi.
19. Hän vastusti aloitetta susien ja karhujen harrastusmetsästyksen kieltämisestä lentokoneesta ja helikopterista käsin, ja käytti ehdotuksen vastaiseen kampanjointiin 400 000 dollaria osavaltion varoja. Hän ehdotti myös 150 dollarin tapporahaa jokaisesta uhanalaisesta sudesta; ehdotus ei mennyt läpi.
20. Hän on kertonut olevansa valmis sotaan Venäjän kanssa, jos tarve vaatii. Todella fiksua säilänkalistelua ja diplomatiaa nykyisinä aikoina.
21. Häntä syytetään valta-aseman väärinkäytöstä ja erään poliisipäällikön savustamisesta virastaan, koska tämä ei suostunut erottamaan poliisia, joka oli hänen sisarensa entinen aviomies (joka kävi huoltajuusriitaa.)
22. Hän on innokas aseenkanto-oikeuden kannattaja.
23. Hän rakastaa eläinten tappamista. Rakasti jo pikkutyttönä.
24. Hän valehtelee vastustaneensa kallista siltahanketta, jota alunperin kannatti.
25. Hänen pormestarikaudellaan raiskattuja naisia laskutettiin tutkimuksessa käynnistä.
26. Hänen hyvin kasvatettu poikansa on huumeaddikti ja hyvin kasvatettu tyttärensä kova ryyppäämään sekä polttamaan pilveä.
27. Hän kannattaa kuolemantuomiota, vastustaa julkista terveydenhuoltoa ja kannattaa alhaisia veroja sekä kevyttä hallintoa.

Miettikää, että tästä älykääpiöstä voisi joissain sairaissa republikaanikuvitelmissa tulla presidentti jos papparainen valitaan ja hän sattuu kuukahtamaan kesken kauden!!!

Lisätkää kiviä kuormaan vaan, jos tiedätte jotain lisää.

Tervaleijona

Jänismies oli tarjonnut työpaikallaan Villi Pohjola Tervaleijonakarkkeja. Olimme jo aiemmin pohjustaneet tätä eksoottista kokemusta kertomalla, että suomalaiset pitävät kovasti tervan mausta. Kansallisiin mieltymyksiimme suhtauduttiin jonkinmoisella epäuskolla ja pään pyörittelyllä. Kuvittelivat varmaan mielessään, miten suomalaiset ahmivat lusikalla lappoen jotain venetervaa.

E:n kommentti tervanameista oli hervottoman legendaarinen:

"Hmm -tämähän maistuu ihan siltä, kuin nuolisi grilliä."

Toinen työkaveri taas oli väittänyt, että joku nameista maistuu ihan silakalle. Taitaa mennä hukkaan hyvät namit...

Itsellemme on sen sijaan kelvannut salmiakki vähän liiankin hyvin. Kaksi isoa pönttöä lakrisaleja (aika monta rullaa) on kadonnut kohta taivaan tuuliin salmiakki-megamixin ja salmiakkisuklaan kyydittäminä. Verenpainetta ei vissiin kannata mennä ihan lähiaikoina mittuuttamaan.

Valkoisen Helmen kirous

Päädyimme Suomen lomallamme jälleen meitä mm. Itävallassa ja Ranskassa kiidättäneen Transit Helmen kyytiin. Syynä tähän oli se, että legendaarisen poliisiauton omistusoikeus siirtyi hupskeikkaa eksältäni pienimmälle pikkuveljelleni ja pikku-pikkuveli lupasi antaa meille kyydin erääseen must-kyläpaikkaan. Olimmehan jo autuaasti päässeet unohtamaan, miten tuppaa käymään autoille, jotka ovat eksän eksiä.

Helmi on kuljettanut meitä sisuksissaan useita tuhansia kilometrejä ja selvinnyt hengissä kammottavien vuoristoteiden kurveista, nousuista ja laskuista. Toisaalta se on myös räjäyttänyt renkaansa Saksan moottoritiellä, meinannut päätyä huolimattoman kiristyksen ansiosta kolmipyöräiseksi Ranskassa ja yskinyt surkeasti eräänkin matkan rannikolta Karjalan kunnaille.

Helmi lähti kitisemättä liikkeelle ja kiisimme tasaista vauhtia pitkin maanteitä, ohi syksyisten viljapeltojen, Lauri Tähkän ylimielisen Elonkerjuun soidessa taustalla. Pääsimme lähes perille, ennen kuin ääni Helmen sisuskaluissa muuttui pahanenteiseksi vinkunaksi. Kävi ilmi, että auton laturin hihna veteli viimeisiään.

Hihna saatiin ensiavuksi kiristettyä ja pääsimme vierailun jälkeen jonkun matkaa takaisin Turkuun päin. Sitten hihna taas löystyi, vinkuna kiihtyi ja akku hyytyi erääseen risteykseen Euran tietämillä. Jouduimme työntämään auton risteyksen yli lähimmälle linjapysäkille ja se tuntui niin nostalgisen tutulta. Olen nimittäin työntänyt eksän autoja niin monta kertaa, että voisin osallistua autontyöntämisen maailmanmestaruuskisoihin.

Saimme sentään tien toisella puolella hommiaan lopettelevalta ulkomaalaiselta kahvilatyöntekijältä lisää virtaa. Ystävällisellä auttajallamme oli ylähuulen halki kulkeva näyttävä arpi ja kirjailijamielisenä ihmisenä päädyin heti mielikuvittelemaan, missä tragediassa hän oli mahdollisesti huomiota herättävän vammansa saanut.

Ladattu virta ei pitkälle riittänyt ja pian olimme taas jonkun suljetun taipalekahvilan pihalla aapailemassa vähäisiä vaihtoehtojamme. Olimme kuulleet urbaanilegendan siitä, että pihka saattaisi antaa hiukan tarvittavaa kitkaa, joka puolestaan saattaisi mahdollistaa hihnan pyörimisen vielä hetken aikaa. Niinpä rönysin metsikköön etsimään haavoittuneita havupuita.

Kädet pihkassa löysin sisältäni pienen mekaanikon ja ryömin auton alle töhnäämään hihnoja. Operaation jälkeen koitimme jatkaa töyssähtelevää matkaamme. Minulla oli tekemistä mustien moottoriöljy-pihkaisten käsieni kanssa, etten olisi lääpännyt niitä johonkin otolliseen pintaan kiinni tai tahrinut niillä Jänismiehen rakasta punahilkkatakkia, jonka olin sosialisoinut lämmikkeekseni.

Luovasta ensi-avusta ei ollut juuri mitään hyötyä ja niinpä jämähdimme seuraavaksi Raitko-nimisen metsätien risteykseen, auton nokka sopivasti alamäkeen. Ei siinä muu auttanut, kuin lykätä autoa pitkin valittua suuntaa ja saimme tuloksetta lykätä sitä aika monta kertaa. Kunnes olimme jumissa kilometrin päässä metsäpätkällä, ilman että auto enää osoitti henkiin heräämisen merkkejä.

Siinäpä sitä sitten oltiin. Hiekkatiellä, pimeässä metsässä, huikaisevan hienon tähtitaivaan alla. Linnunrata näkyi komiasti ja ilma oli raikasta hengittää. Näkymättömissä virtaavan metsäpuron heleää solina vain säesti peukaloittemme ja päittemme pyörittelyä. Tiellä ei mökin mökkiä, eikä minkään näköistä liikennettä. Helmi nökötti tyystin hyytyneenä ja kaikki lukuisat työntöyritykset olivat turhia. Työntäessä pihkaiset käteni tuppasivat jäämään joka kerta auton puskuriin tai peltiin kiinni ja irrottivat otteensa rapeasti rapsahtamalla. Jos olisi ollut makkaraa tai vaahtokarkkeja, olisimme pistäneet mieluusti notskin pystyyn.

Kireämmällä ihmisellä olisivat jo menneet hermot monta kertaa, mutta meillä näytti pinna vain venyvän entisestään. Tuli todettua, että ei vielä edes stressihiki alkanut kihota kainaloon. Kesän aikana oli vastaan ehtinyt tulla jo niin täydellisen tyrmääviä ja elämältä pohjaa termiittien lailla murentavia asioita, että tämä tuntui siinä rinnalla pelkästään hassunhauskalta seikkailulomalta.

Mikäs siinä sitten muu auttoi, kuin ottaa luuri käteen ja soittaa rakkaalle vähän isommalle pikkuveljelle, että tulisitkos meidät noutamaan täältä noin sadan kilometrin päästä. No hänhän hyvänä ja sydämellisenä ihmisenä lähti, vaikka kello oli jo pitkälti puolenyön ja hänellä takanaan erittäin pitkä, toiminnantäyteinen päivä sekä liuta lyhyitä yöunia. Se pienempi pikkuveli pisti puolestaan kännykkänsä soittamaan vanhaa ja aitoa Nightwishiä yön piristeeksi.

Vähän isomman pikkuveljeni vetoavustuksella saimme hinattua Helmen vaarallisen valottomana Laitilaan, jonne jätimme sen yöksi nukkumaan. Itse olimme Turkusessa ja pää tyynyssä vasta joskus neljän tienoilla.

Tulipahan taas todettua, että emme ole näköjään vieläkään kasvaneet aikuisiksi, kun liikumme edelleen autoilla, joissa ainoana takuuna on se, että ne hyytyvät jossain vaiheessa matkaa jonnekin hankalaan paikkaan.

Ruatona

Takaisin Amerikanmaalla. Hitto, että täällä on tukalan kuuma ja minulla vielä kuumetta sekä flunssa kaupan päälle.

Oli kyllä sellainen paluumatka, että meinasi usko elämän voittoon loppua. Sain nimittäin Suomesta mukaani matkailuintoisen pöpön, joka uutterasti yritti murhata minut lennon ja bussimatkan aikana. Oli ensimmäinen kerta, kun tulen matkustaessani oikeasti sairaaksi ja ylipäätään ensimmäinen kunnon influenssa varmaan pariin vuoteen. Toivottavasti kukaan viimeisistä majapaikan tarjoajista ei saanut tätä läksiäislahjaksi.

Pöpö aloitti hiipimällä nielurisoihini ja runtelemalla ääneni käheäksi. Silloin vielä luulin, että vain nielurisat kiukuttelevat. Kun lento lähti Helsingin kentältä, niin kuume alkoi kohota lentokorkeuden myötä ja tympeät kivut hiipivät kaikkiin lihaksiini ja niveliini. Söin särkylääkkeitä, kuin nameja ja makasin vaikeroiden penkillä puoliksi Jänismiehen sylissä, hänen silitellessä säälivästi kuumehikeä otsaltani. Oijoijoijoi, että oli kauhea olo!

Lento vielä meni lääketokkurassa torkkuessa, mutta laskeutuminen tuntui tukkoisen nenän takia siltä kuin joku olisi työntänyt rautakankea korvastani sisään ja siltä, kuin paineen aiheuttama kallomurtuma olisi vaaninut piirun päässä. Kadehdin tuskissani ihmisiä, jotka tajuavat varata matkalle lentokorvatulppia.

Bussimatka Nykistä Ithacaan meni luovissa jooga-asennoissa ahtaalla penkillä torkkuen. Kerran heräsin siihen, että jalassani ei kiertänyt enää veri ja jäsenen elvyttely aiheutti muikeita kramppeja. Matkalaukkujen raahaaminen aamuöiseltä asemalta kotiin oli jo sen luokan urheilusuoritus, että ihmettelen itsekin miten siinä onnistuin kuolematta sydäriin.

Nyt ollaan sitten molemmat kipeänä ja säälittävinä sängyn pohjalla. Eikä kämpässä muuta ruokaa kuin salmiakkia, suklaata ja nokkosleipää.