Ei mee hissi vintille asti

Huomasin tässä päivänä eräänä, että Suomessa näyttäisi etenkin viime aikoina syntyneen kaikenlaisia mielen vajautta ilmaisevia humoristisia ja rienaaviakin sanontoja enemmän, kuin eskimoilla on lumen synonyymeja. Onko hulluudesta tosiaankin tullut näin hauskaa ja inspiroivaa:

-ei oo kaikki inkkarit veneessä,
-ei oo kaikki eskimot kajakissa,
-ei oo kaikki muumit laaksossa,
-ei ole molemmat airot vedessä,
-ei oo kaikki idolsit finaalissa,
-ei oo kaikki ismot kasinolla,
-ei oo kaikki murot kulhossa,
-ei oo kaikki puolukat poimurissa,
-ei näy kaikki kanavat telkkarissa,
-ei oo kaikki töpselit seinässä,
-ei oo kaikki tuolit pöydän ympärillä,
-ei oo kaikki saranat rasvattu,
-ei mee hissi vintille asti,
-ei oo kaikkia piikkejä kammassa,
-ei oo kaikki homot kaapissa,
-ei oo kaikki leegot laatikossa,
-ei oo kaikki paavit Vatikaanissa,
-ei oo kaikki ryssät Siperiassa,
-ei oo kaikki neekerit puuvillapellolla,
-ei oo kaikki kielet kitarassa,
-ei pyöri kaikki viisarit kellossa,
-ei käy täysillä,
-ei oo laatikon terävin veitsi,
-ei oo kaikki siemenet omenankodassa,
-ei oo kaikki kupit kaapissa,
-ei oo penaalin terävin kynä,
-ei oo lyijyä kynässä,
-ei oo kaikki jauhot pussissa,
-yhtä viipaletta vajaa leipä,
-hissi ei kulje ylös asti,
-ei käytä koko koneistoa,
-ei oo kaikki pöllöt tornissa,
-ei oo kaikki lepakot tapulissa,
-ei oo airamin kirkkain hehkulamppu,
-ei oo kaikki sienet korissa,
-ei oo kaikki mummot bingossa,
-kymppi miinus,
-ei oo nakkia joka hodarissa,
-ei ehtinyt jonoon, kun järkeä jaettiin,
-meitä on moneen junaan ja osa on jäänyt asemalle,
-sekaisin kuin seinäkello,
-iso ratas heittää,
-iso ratas jumittaa,
-kaloja vajaa akvaario,
-on jääny lääkkeet ottamatta,
-ei oo kaikki mannet raviradalla,
-taitaapi soudella yhdellä airolla
-matot rytyssä vintillä,
-pihalla kuin lintulauta,
-pihalla kuin lumiukko,
-benjiköysi on liian pitkä
-avanto on jäässä,
-vintti tyhjänä,
-vintti pimeenä,
-on pelkkä käki pesässä,
-pitkät piuhat ja pieni dynamo,
-pienenä ollut kireä pipo, yksi leego, puiset lelut, jotka nekin patterin välissä, ikkuna metsään päin ja kumpparit väärissä jaloissa,
-pienenä jenkkikassissa kannettu eikä oo kantojen kohdalla nostettu,
-kolme kertaa heitetty ilmaan ja kaks kertaa otettu kiinni,
-neliön hiekkalaatikossa ollut kuution kivi,
-pitkät piuhat ja nekin solmussa,
-ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu,
-pelaa vajaalla pakalla,
-raapii märkiä tikkuja,
-ei oo kaikki kamarit lämpöisenä,
-ei oo kaikki kynät samassa penaalissa,
-ei yllä potkuri veteen asti,
-valot on päällä, mut kukaan ei ole kotona,
-on näitä hiihtäjiä joka ladulle,
-ei oo kaikki kotona,
-ei oo kaikki kivet kiukaalla,
-ei ole kaikki palikat kohdallaan,
-puuttuu kortteja pakasta,
-ylähyllyllä on pölyä,
-puuttuu paloja palapelistä,
-lepakoita kupolissa/tapulissa,
-sahanpurua korvien välissä,
-ruuvit löysällä,
-kaapin alla kasvatettu,
-hihna luistaa,
-moottori käynnissä, mutta ei ketään ratin takana,
-pihalla kuin tampoonin naru,
-kaikille ei mee nallekarkit tasan,
-ei oo kaikki kaljat korissa,
-aivot jääny narikkaan,
-aamiaismuroihin on kustu,

Miedosti lohduttavaa on se, että lienemme myös niitä harvoja kansallisuuksia jotka uskaltavat sentään pitää päällään AVOHOIDOSSA t-paitaa. Moisille saattaakin olla tulevaisuudessa enenevissä määrin käyttöä.

Kipeetä

Viikko sitten aloitellut pöpö on vääntänyt kanssani sitkeää mattopainia tähän päivään asti. Ensin se kutale myyrysi nieluuni, nylki sieltä nahkat ja jatkoi sitten rumpukalvojani paukuttaen voitonmarssiaan lihaksiin, keuhkoihin, nenään, poskionteloihin, silmiin ja näköjään nyt lopulta korviin, jotka ovat olleet pari päivää autuaasti lukossa. Vasta tänä aamuna ylös ryömiessä tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että olen voiton puolella.

En ole malttanut lojua päivisin peiton alla uikuttamassa, vaan olen lappanut naamaani täkäläisiä mömelöitä ja rahjustellut mummovauhtia pieniä matkoja ulkona, kun vielä toistaiseksi on ollut niin kivat ilmat. Eilen puin itseni micheliniakaksi ja kävelin tähystelemään Cayugajärven rannalle. Siellä tuuli niin lujaa että aallot tyrskysivät vaahtopäinä ja rannan suurten riippapajujen oksat liehottivat melkein vaakasuorassa. En palellut, vaikka rannalla oli hyytävää. Kerrospukeutuminen on korkeampaa älykkyyttä. Kotomatkalla huomasin, että skunkinkaalit (Symplocarpus foetidus) olivat jo paikka paikoin kasvatelleet kauniita ja kummannäköisiä kukkakartioitaan maan pinnalle.

Sunnuntaista lähtien on sen sijaan tiedossa Weather.com:in mukaan sadetta, räntää ja kaikkea ylen ikävää siltä väliltä viikko eteenpäin. Jippii, kuka sitä aurinkoa olisi kaivannutkaan.

Kävin tänään vähän pidemmällä kävelyllä ja ratsaamassa Pelastusarmeijan kirpputorin. Lama on iskenyt näköjään sinnekin, kun en löytänyt mitään erityisen ilahduttavaa. Vain anilliini-mustaraitaisen pitkähihaisen raitapaidan, topin ja hidunhienosta kankaasta tehdyn itämaisen paitulin yhteishintaan 3 dollaria. Kirppijuhlat taitaa olla nyt juhlittu, kun rikkaammatkin ihmiset joutuvat vähän miettimään säkinsuun kiristämistä ja harkitsemaan poisheittämistä kaksikin kertaa.

Kävellessäni kotiinpäin katselin, kuinka minut pysäyttäneiden liikennevalojen toisella puolella kävelevä vanhempi nainen alkoi yhtäkkiä hoiperrella humalaisen näköisenä. Se tuntui, omituiselta sillä täällä on todella harvinaista nähdä perslärvässä ulkoilevaa väkeä. Lähdin menemään yli ja samalla hetkellä nainen kaatui suorilta jaloita selälleen, iskien päänsä pahannäköisesti asfalttiin. Juoksin naisen luo yhtäaikaa jonkun pojan kanssa ja joku kolmas alkoi soittaa paikalle apua. Onneksi jollakin muulla oli puhelin, itse kun en koskaan muista pitää sitä mukanani.

Nainen oli saanut jonkun kohtauksen, mutta oli onneksi tajuissaan ja vastaili, kun jututimme häntä. Hän mainitsi olleensa aiemmin sairaalassa ja mikäli sain selvää, hän soperteli jotain koomasta. Mitenkään muuten en keksinyt olla avuksi, kuin laittaa hänelle pudonneen kengän jalkaan, kun hän pyysi ja pitää kiinni kädestä. Pian saapuneelle ambulanssihenkilökunnalle sitten painotin, että nainen löi päänsä aika kovaa kaatuessaan. Toivottavasti hänelle ei käynyt kovin pahasti.

Pea-soup Fog and Spotted Salamanders

Ithaca ui sakeassa hernerokkasumussa.

Viime perjantaina perinteisen lohikäärmeensä kanssa peuhanneista ja kevätlomalle lähteneistä opiskelijoista mukavasti tyhjentynyt yliopistonmäki likoaa lempeässä tihkusateessa. Rakennusten ja puiden tummat siluetit piirtyvät sinisiiven väristä taivasta vasten. On sininen hetki. Jostain kaukaa tihkuu eteeristä valoa.

Eilen oli häikäisevä helle. Tien toisella puolella olevassa talossa oli yöllä menneillään jokin poliisioperaatio. Maijojen valot tuikuttivat raitoja makuuhuoneemme seinälle ja ikkunasta kurkatessani näin, että poliisisedät puhelivat kadulla radiopuhelimiinsa. Ei ilmeisesti mitään kamalan vakavaa kuitenkaan, kun lähtivät pian pois.

Minulla on pehmeä ja lämmin kevätolo. Hiukan hutera, vaappuisa ja häikäistynyt. Sellainen kuin olisin torkkunut talven multapeiton alla ja nyt kurkottelisin kudzunvihreitä sirkkalehtiäni kohti aurinkoa.

Kroppani yrittää väen vängällä hankkiutua kipeäksi kostaakseen sen, että juoksin yölenkillä kylmässä kurkkuni kipeäksi. Mutta peiton alle en mene takaisin ennen iltaa. Laitan hanttiin propoliksella, inkiväärillä, valkosipulilla ja joogalla. Lemusin joogatunnilla niin paljon allisiinilta, että valkosipuliin pelokkaasti (hajun takia) suhtautuvilla amerikkalaisilla oli varmaan kestämistä. Tunnin jälkeen oloni oli jo paljon parempi, vaikkei sairaana kai saisi joogatakaan.

Vou... katsos vaan, miten nopeasti herkän sininen hetki muuttuikin tummanpuhuvaksi myräkäksi. Tätä kirjoittaessani ja hetken käsi poskella haaveillessani, kirjaston suurista ikkunoista näkyi, kuinka salama leikkasi taivaan halki. Kevään ensimmäinen ukkosmyrsky lähestyy. Jihuu, vai sittenkin hui!

Päivän sympaattisin uutinen oli se, että joillakin täkäläisillä (joskin ihan liian harvoilla) riittää suojeluintoa jopa liskoja kohtaan. Sairaalloisen ihmiskeskeiset ihmiset voivat toki pitää liskojen paimentamista naurettavana (koska ovat sydämettömiä hyypiöitä), mutta minusta luonnon monimuotoisuuden puolesta taisteleminen on tärkeää ja jaloa.

Eläkkeellä oleva professori John Confer ja vapaaehtoiset apujoukot ovat lupautuneet auttamaan, että pariutumismatkallaan vilkkaan autotien joka vuosi ylittämään joutuvat täpläsalamanterit pääsevät tällä kertaa liiskautumatta yli. Parhaimmillaan jopa 30 -vuotiaiksi eläviä liskoja voi olla kuulema puolen kilometrin tienpätkällä liikenteessä neljäkin sataa ja aika isolle prosentille käy huonosti, jos kukaan ei ole rajoittamassa ihmisten välinpitämätöntä autoilla kaahottamista:

SALAMANDER RESCUE

Me ollaan McCoyoitumassa

Tulipa käytyä kaupassa seuraavanlainen keskustelu:

- Pitikö meidän etsiä täältä niitä piimiä?
- Piimiä?
- Eikös monen piimän etsimisestä voi sanoa, että etsii piimiä?
- Vai piimöjä? Piimijöitä? Piimäksiä? Piimilöitä?
- Hjälp... meidän äidinkielemme on alkanut degeneroitua.
- Jospas otetaankin vain kaksi buttermilkiä.

Ja sitten kotona:

- Öök. Tää mun treenipaita haisee vanhoilta hijiltä.
- Tursk! No nyt mulla sitten tulee teetä sieraimeksista....

Luulin vielä lisäksi iltalenkillä näkeväni, että tien yli lyllertää vyötiäinen. Mutta se olikin vain tosi lihava ja kyttyrässä kulkeva majava. Joo... täällä ei ole vyötiäisiä.

Kultin omistama kahvila

Keskustassa on vanhan maitotuoteyhtiön tiloihin rakennettu kahvila nimeltä Maté Factor. Jostain syystä en ole saanut aiemmin aikaiseksi mennä sinne, vaikka rakennus näyttää erittäin kutsuvalta ja olen ikkunassa mainostettavia erikoiskahveja ja teeunelmia aina ohi mennessäni kaihoisasti vilkuillutkin.

Päätin viimein sunnuntaina johdatella Jänismiehen sinne romanttiselle, sadetihkuisen sunnuntaipäivän kahville.

Kun avasin oven kahvilaan, olin pudota ihastuksesta polvilleni. Ihan kuin olisimme astuneet jonnekin Tolkienin maailman olentojen asuttamaan, äärimmäisen kodikkaaseen taloon! Ja siellä tuoksuikin niin hyvälle, puulle ja miedosti tulisijan savulle.

Korkekattoisessa ja lämpimästi valaistussa tilassa oli sisustettu maalaisromanttisesti paljon puulla. Pöydät ja tiskit oli muotoiltu puusta, jonka luonnollisiin halkeamiin oli valettu jotain läpinäkyvää massaa ja siihen upotettuja hedelmänpalasia tms. Katonrajassa risteilivät vanhoilta näyttävät hirret ja eteisessä oli jopa katon läpi oksistaan muurattu puunrunko. Heti eteisestä vasemmalla oli myös kerta kaikkiaan ihana, luonnonkivistä muurattu suuri takka, jonka valkea hehkui lämpöä koleaan iltapäivään. Seinille oli kirjoitettu menuihin mitä houkuttelevimman kuuloisia herkkuja ja juomia. Hyllyillä oli myytävänä käsin tehtyjä keramiikkamukeja ja kaikenlaista kivankuuloista syötävää sekä juotavaa. Kerta kaikkisen fantasiatarinamainen tila siis. Vähän kuin Turun Viikinkiravintola Harald, mutta kauniimpi ja herkempi (ei täytettyjä eläinten raatoja seinillä). Jos tällainen kahvila olisi Suomessa, se vetäisi larppiväkeä kuin pipoa.

Menimme tiskille tilaamaan ja laitoin merkille, että henkilökunta näytti koostuvan pitkätukkaisista, utusilmäisistä, poninhäntäisistä hippimiehistä ja keskiaikaiselta näyttävään mekkopukuun pukeutuneesta, haltiannäköisestä naisesta. Yksi poninhäntäisistä miehistä otti meidän tilauksemme ja rupatteli meidän kanssamme hetken aikaa kotipaikkaamme, töitämme ja hiihtokiinnostustamme kysellen. Kehuin vuolaasti, kuinka kaunis heidän kahvilansa on ja miten ihanalta näyttivätkään hänen minulle laatimansa suuri, maitovaahtohöyhenellä koristeltu Chai Latte sekä jokin Jänismiehen valitsema suklainen mokkaunelma paksuine kermavaahtoineen. Lähtiessämme pöytää kohti, barista antoi meille vielä ilmaiseksi yhden keksin mukaan.

Hiukanko ystävällistä!

Menimme lähelle takkaa istumaan, mielihyvästä huokaisten. Ja oliko chai latte hyvää? No en ole kyllä ikinä maistanut mitään niin täydellistä kuumaa juotavaa niin inspiroivassa ympäristössä. Mausteilla oli oikein mukava jälkipolte kielelläni. (Sen jälkeen muiden paikkojen Chait ovat maistuneet surkealta kuralta.) Jänismiehen mochaunelmakin oli kuin kermapilven kera juotavaa mutakakkua :P Jänismies katseli huvittuneena, kun en voinut lakata pulputtamasta, mikä helmi paikka olikaan ja miten mahtavalta mausteinen juomani maistuikaan ja miten hohkaava takka sai minut liikuttumaan kotoisasti ja miten olisin voinut jäädä sinne vaikka hetipaikalla asumaan. Ja siellä oli vielä niitä soman näköisiä pitkätukkahippejäkin, joista joku jo viritteli tiskin takana unelmoivan näköisenä kitaraansa. Olinko löytänyt sieluni kodin?

Voi huokaus. Jos miulla olisi tuollainen oma kahvila, niin olisin maailman onnellisin nainen. Minun oli aika vaikea saada takamukseni irti paikan tuolista, kun tuli aika lähteä kotiin. Sanoin, että sinne aion kyllä tulla vielä monen monta kertaa...

Vaan oletteko koskaan kuullut sanontaa "Come to the dark side - we have cookies"? Entä oletteko koskaan olleet tekemisissä minkään hämärän lahkon kanssa?

Kotiin tultuamme nimittäin laitoin kuukkelin laulamaan, tarkoituksena laatia äärimmäisen haltioitunut postaus ja mainos tuosta uniikista paikasta. Olin aika tyrmistynyt, kun päädyinkin tuohtuneisiin juttuihin, joissa vaadittiin kovin sanoin paikan boikottia, kerrottiin sen kuuluvan pahamaineiselle 12 Tribes jeesushippikultille ja luetteloitiin muutenkin monen monta ikävää asiaa, joista ainakin lahkon johtajaa on syytetty.

Niin, että kun kerran elämässään löytää paikan, jonka tuntee heti sisään astuttuaan kodikseen ja josta saa suoraan taivaassa valmistettuja kuumia juomia, niin sitten sitä tietenkin pyörittävät jotkut epäilyttävät lahkohiipparit. Tämä on niin minun tuuriani. Vai onkohan minussa vain jokin sisäsyntyinen luonteenpiirre, joka vetää minua magneetin lailla kaiken maailman kulttihippien pariin, vaikka olen kirjopesunkestävä ateisti?

Kulttijuttu pitää tosiaan paikkansa. Koko kahvilan talon on ostanut omakseen ryhmä 12 Tribesin jäseniä, jotka noudattavat jotakuinkin omalaatuista elämäntapaa, monine arveluttavine asenteineen. Porukka on kuitenkin elänyt siivoa ja kunnollista elämää ainakin täällä, eikä heillä ole myöskään ollut mitään ongelmia virkavallan kanssa. Päinvastoin, heitä on kuvailtu hyvin energisiksi ja inspiroiviksi toimijoiksi. Paikan vastaava on myös Ithaca Timesin haastattelussa vastannut heitä koskeviin epäluuloihin ja syytöksiin, kiistäen että he puuhastelisivat mitään, mistä ihmisten pitää olla huolissaan.

Minä en nyt oikein tiedä mitä tästä asiasta ajattelisin (tai tiedän, mutten pysty silti lukitsemaan päätöstäni), etenkin kun minun tekisi mieli mennä uteliaisuuttani paikkaan uudestaan. Toisaalta paikan huikea vetovoima tuntuu minusta nyt vähintäänkin arveluttavalta ja verkossa on lukuisia juttuja, jossa lahkon annetaan kuulla kunniansa. Lahkolla on jotain tekemistä Israelin kanssa (viettävät sapattia, tanssivat israelilaisia kansantansseja iltamissaan), mutta toisaalta sitä syytetään jossain myös juutalaisvastaisuudesta, koska heidän mielestään juutalaisille on oikein kärsiä, kun kerta ristiinnaulitsivat Jeesuksen. (?!?) Itse lahkon pääjehulla viiraa monessa asiassa (esim. homot, lasten kurittaminen, naisten tasa-arvoisuus, rotukysymykset) erittäin pahasti päästä ja hän vaikuttaa houreineen vastenmieliseltä tapaukselta.

Toisaalta kahvilan omistaja väittää esim. heihin kohdistuneiden rasismisyytösten olevan potaskaa ja toivoo suvaitsevaisuutta, etteivät ihmiset tuomitsisi heitä vain heidän poikkeavien uskonnollisten näkemystensä takia, vaan ottaisivat kahvilan kahvilana ja tulisivat keskustelemaan uskonnollisista asioista sitten erikseen, jos jotakuta ne sattuvat oikeasti kiinnostamaan.

Kinkkinen juttu. Mihin tässä nyt sitten uskoisi, kun yksi taho kehuu, toinen vaatii boikottia ja paikka itsessään henkilökuntineen puhuu liiankin positiivisesti puolestaan. Miten paljon kulttiin liittyvissä negatiivisissa huhuissa on perää ja pitävätkö ne paikkansa juuri näiden kyseisten ihmisten kohdalla? Onhan siinä sekin mahdollisuutensa, että kyseinen ryhmä on erkaantunut päälahkostaan erimielisyyksien vuoksi (ovat muuttaneet muualta). Tai että täkäläiset uskovaiset eivät vain satu hyväksymään kultin uskontokäsityksiä ja siksi mustamaalaavat heitä ahkerasti, vaikkei väärinkäytöksiä olisi täällä tapahtunutkaan.

Itse en halua tuomita ihmisiä toisten tekojen perusteella, mutta en myöskään kannattaa sellaisten ihmisten toimintaa, joiden arvomaailma sotii monin kohdin omaani vastaan. (Okei, myönnetään että kahvivalikoima ja se saakelin chai latte huutaa mulle silti erittäin kutsuvasti.)

Mene ja tiedä. Tämä voi olla paljon pahempaakin, kuin miltä kuulostaa tai sitten ei. Ehkäpä menen sinne uudestaan ja vien vieraitanikin ällistelemään. Palvelu oli kuitenkin moitteetonta ja paikka sen luokan kokemus, etten viitsisi ihan turhan takia säikähtyä sitä karttamaan. Enkä usko että minua, pahansisuista köyhimystä olisi ainakaan mitenkään kannattavaa kaapata jäseneksi :) (Ei ne kuulema oikeasti ketään kaappaile, kai.)

Konsultoin myös mielelläni kavereitani ja lukijoitani, että mitä mieltä te tästä hämmentävästä ja hämmennettävästä jeesushippisopasta olette?

ITHACA TIMES: MATÈ FACTOR
ITHACA COMMUNITY NEWS
TWELVE TRIBES
KULTIN RUODINTABLOGI
PAIKALLINEN VASTUSTUSBLOGI

Vagina Monologues

Ostin Eve Enslerin Vaginamonologeja -kirjan jo kauan aikaa sitten, silloin kun siitä vielä puhuttiin kohisten ja naama vähän vinossa hymyssä. Tykkäsin ja liikutuin siitä kovasti. Mielestäni Ensler pystyy sanomaan pelkkään naisten jalkoväliin keskittyvässä pamfletissaan paljon enemmän ihmisyydestä, kuin monet "vakavasti otettavat" filosofit koko laajassa tuotannossaan.

Vaginamonologit on vaikuttava teos. Hyvin syvällisesti vaikuttava, ihon alle menevä ja sydämeen joka kerta naarmuja raapiva, vaikka sen lukisi tai näkisi useampaan kertaan. Ei siinä puhuta pelkästään vaginoista, vaan ihmisten perimmäisestä olemuksesta., suorastaan ytimestä. Iloista, suruista, peloista, vankiloista, vapautumisista, hyvyydestä, pahuudesta, nautinnosta, kärsimyksestä, häpeästä, ylpeydestä, kivuista, hyväksynnästä, hyväksymättömyydestä, sorrosta ja siitä vapautumisesta tai sorron alle luhistumisesta.

Itse olen lukenut kirjan paristi, nähnyt Enslerin esityksestä tehdyn DVD:n ja nyt sitten viimeisimpänä onnistuin vihdoin ja viimein pääsemään Jänismiehen kanssa Cornellin opiskelijoiden järjestämään live-esitykseen.

Tähän esitykseenhän liittyi pieni skandaali, sillä aiottu esityspaikka, yliopistonmäellä oleva Sage Chapel ilmoittikin CURW:n välityksellä sulkevansa ovensa esitykseltä vain muutamia viikkoja ennen sen alkamista. Kun ilmeisesti yhtäkkiä joitakin uskiksia alkoikin ahistaa näytelmän sopimattomuus ja levottomuus ja laarilaarilaa! Onneksi sentään korvasivat äkkimuutoksesta koituneet rahalliset vahingot ja järjestivät uudet tilat. Silti hieman haiskahtaa kaksinaismoralismilta ja ennen kaikkea lietsoo enstisestään inhoani uskonnollisia kuppikuntia kohtaan. Että pitää oikein kieltämällä kieltää esittämästä pyhän kappelin tiloista näytelmää, jonka tavoitteena on #VAIN# vähentää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja kerätä avustuksia naisiin kohdistuneiden vääryyksien korjaamiseksi.

Minun tekisi niin mieli maalata iso vaaleanpunainen VAGINAtaulu ja käydä hakkaamassa se protestiksi nauloilla Sage Chapelin oveen. Siinä olisi heille KIRKKOvenettä kerrakseen.

Jokaisen ihmisen, niin miehen kuin naisenkin pitäisi nähdä Vaginamonologit jossain muodossa. Se kuuluu taatusti ihmisen yleissivistykseen, äniskööt sovinistisiat, feministienvihaajat ja muut äärikonservatiivit mitä lystäävät.

Naiset, jotka häveliäisyyttään tms. kieltäytyvät katsomasta Vaginamonologeja ja miehet-, jotka ovat esityksestä mitään tietämättä sitä mieltä että se on roskaa, -käyvät minua lähinnä sääliksi. He eivät tiedä mitä menettävät ja kenties heillä ei ole koskaan mahdollisuutta vapautua sitä tietämäänkään. Tajuavatkohan he itsekään kuinkakohan monen askeleen päässä ovat niistä sadistisista hulluista kusipäistä, jotka vaativat naisen sukupuolielimet silvottavaksi, etteivät ne vaan pääse oma-aloitteisesti tekemään pahojaan?

Sitäpaitsi uskaltaako joku vielä nykypäivänä tunnustaa, että pelkää VITTUA, varsinkaan jos se sattuu olemaan oma vittu tai rakkaan kumppanin vittu? Onneksi Jänismies ei ainakaan pelkää. Häntä itseasiassa harmitti, ettei sattunut olemaan käteistä mukana, että olisi voinut ostaa myyjäispöydältä nuoltavan pimppatikkarin :) Hahhah, ai hitto että rakastan ja palvon tuota maailman ihaninta aviomiestäni niin, että en saa sitä sanoiksi puettua!!!

Ja välispiikkinä täytyy mainita, että Vaginamonologeja melkein ammatikseen dissava Mike Adams voi minun puolestani haistaa koiranpaskan (vitun haistattaminen tai vittuun painumisen toivottaminenhan olisi hänelle jo suorastaan kunniatarjous)! On vastenmielistä, että hänen kaltaisensa hatemonger saa käyttää Eve Enslerin kuvaa feministien rienaamiseen ja haukkumiseen keskittyvässä keskenkasvuisessa ja aivokuolleessa kirjantekeleessään, jota en sen luettuani kelpuuttaisi edes vessapaperiksi. Pthyi!

Cornellin Vaginamonologit kolahti minuun lujaa. Nuorten naisten joukossa oli hurmaavaa virtaa ja energiaa, joka lainehti vuolaasti yleisön päälle. Kuten olin jo etukäteen arvannutkin, minulla oli jokseenkin suurimman osan ajasta vaikeuksia pidätellä niin ilon kuin surunkin kyyneliä. Enslerinkin "My Vagina was my Village" -esitystä vidolta katsellessani itkin tuossa taannoin niin paljon, että sohvalla maatessani kyyneleet valuivat korviin asti. Nytkin tulee vettä silmiin, kun sitä ajattelen.

Sen sijaan nauroimme kippurassa hulvattomalle CUNT -cheerleader-esitykselle, joka päättyi naisten pyllistykseen ja heidän takamuksissaan lukeviin isoihin kirjaimiin CU (Cornell University) NT!!!! Ja kun he huudattivat meitä: say CII, say JUU, say EN, say TII, say CAAAAANT! niin mehän huusimme lujaa ja hauskaa oli.

Kahden naisille palveluja tarjoavia prostituoituja esittävien naisten esitys oli niin sensuelli, että en voinut lakata tuijottamasta ja ihailemasta heistä huokuvaa eroottista latausta. Ehkäpä he pystyivät esityksellään vilauttamaan sitä huhuttua ja puolustettua prostituution puolta, johon ei liity kenenkään pakottamista, paritusta, hyväksikäyttöä, julmia ihmiskohtaloita, irvokkuutta ja inhoa.

Ja klitoriksena kakun huipulla, olivat myyntipöydillä lojuvat T-paidat, joihin oli painettu riemukas paikallisuutta korostava teksti "Vaginas are Gorges!"

Ja seuraavaksi: Haluaisin (ilman kynsiä ja hampaita) todella nähdä Penis Monologuesin, sillä kyllä minua kiinnostaa kovastikin miten miehet seksuaalisuutensa ja genitaalinsa kokevat. En toki sellaista munamonologia, joka vetää koko peniksestä puhumisen tahallaan lekkeriksi, parodiaksi ja pelkäksi pilanteoksi (niin kuin on ilmeisesti käynytkin), koska niitä nyt on nähty maailman pahki kyllästymiseen asti. Vaan sellaisen, jossa uskalletaan puhua kerrankin suoraan ja rehellisesti peniksistä ja niiden tuntemuksista sekä kokemuksista ilman ainaista haavoittuvaisuudeen alleen peittävää, hermostunutta defenssiröhönaurua.

Jos jostain moinen löytyy, niin kertokaa minullekin? Vai kirjoittaisivatko jotkut kirjallisesti lahjakkaat miehet mielellään ihan itse, tässäpä vasta olisi teille haastetta!

Neighbour is Cooking

Talokompleksimme pienessä yksiössä asustaa jostain päin Aasiaa, vissiin Kiinasta kotoisin oleva opiskelijapoika. Häntä ei juurikaan koskaan näe, eikä hän noin kerran puolessa vuodessa vastaan tullessaan vaivaudu tervehtimään, kunhan vaan mulkoilee kulmiensa alta, vaikka moikkaisinkin iloisesti. Ihme hiippari.

Hänen elossa olostaan ei olisi juurikaan mitään todisteita, ellei hän olisi ilmeisen innokas kokki. Innokas, mutta suoraan sanottuna saanut kokkikoulutuksensa itse arkkiperkeleeltä.

Olemme saaneet ottaa osaa naapurimme kulinaarisiin nautintoihin erilaisten, asuntoomme hiipivien karmivien hajahdusten muodossa. Kerran kun tulimme kotiin-, eteisemme jonka vain yläpäästään hieman raollaan oleva ovi erottaa naapurimme yksiöstä, -oli vaaleanharmaana savusta. Ryntäsimme köhien yläkertaan avaamaan ikkunoita ja kirosimme, että meinaako se saatana polttaa koko talon.

Joku toinen kerta kotiin saapuessamme meitä tervehti kääly, jossa oli sekoitus pikaliimaa, palanutta kumia, sianihraa ja jotain tunnistamattomia ravintoainesten vivahduksia. Muutamaan otteeseen naapurimme liedellä ovat porisseet myös keitokset, joiden onka tuo mieleen mustalle karrelle kärventyneet sisäelimet ja kotonani maalla järjestetyt teurastuspäivän keittäjäiset, joissa otettiin tapetun elukan raadosta irti kaikki mikä vain lähti. Kattiloissa kiehuivat sulassa sovussa niin kielet, hännät, aivot, kivekset?? kuin muutkin sisäelimet ja minulla on hämärä mielikuva, että mummo olisi keitellyt itselleen siansorkkiakin imeskeltäväksi (anteeksi nyt vain: yööörgh) No, en minä toki silloin nirsostellut, kun sitten maalaishyytelöä oli pöydässä tarjolla. Se oli ihan hyvää.

Mutta ziizus noita hajuja. Mitä helevettiä se kinuski oikein kokkaa, -lieneekö joku Chinese Psycho -kannibaali? Löyhkät ovat ihan oikeasti niin pahoja, että tuntuu kuin railo Hieronymus Boschin Helvettiin olisi avautunut seinän takana. Tekisi mieli mennä asiantilasta valittamaan. mutta sen toteuttaminen on nyt ajatuksenakin hieman absurdi:

- Ding Dong tai kop, kop.
- !
- Nihao! Tuota, naapurista iltaa. Kuule, voisitko ystävällisesti mitenkään rajoittaa niiden yliajettujen skunkkien, mädätettyjen durianien, viikon märkänä pesukoneen rummussa lojuneiden käytettyjen urheilusukkien ja marinoitujen raatokukkien paistamista pannulla lepakonrasvassa, kun minulla on astma ja saan voimakkaista hajuista hengitysvaikeuksia.
- ????

Omat kokkailuhalut nyt ainakin tyssäsivät tyystin, vaikka olin suunnitellut iltapalaksi tulisia chilirapuja viinin kera. Taidan vain kiskoa tuota viintä niin kauan, että täällä pystyy taas hengittämään.

Jänismies ehdotti, että jospa vain ostaisin ensi viikonloppuna ison pizzan ja kävisin viemässä se naapurillemme varustettuna lapulla, jossa lukee "I appreciate you NOT cooking this weekend."

Ugly Bat Boy

Työkulttuurieroja

Yksi asia joka ärsyttää niin Jänismiestä kuin minuakin amerikkalaisessa työkulttuurissa yli kaiken on se, että täkäläiset kuvittelevat että työn tekemisestä puhuminen on sama asia kuin työn tekeminen. Että kunhan vaan höpötetään ja höpötetään, niin johan kelkka luistaa.

Jenkkien kitapurje tuntuu lepattavan varmaan 60% ajasta ja jutut pitää jauhaa verbaalisessa myllyssä joka kantilta, ennen kuin voidaan konkreettisesti tarttua asiaan. Töissä oleminen on Jänismiehen mukaan hämmästyttävän suurelta osalta tuntikausien sosiaalista kälkkäämistä ja erilaisten absurdienkin vaihtoehtojen pallottelua ilmassa. Jänismies onkin painottanut työnsä tekemisen iltamyöhään, koska saa silloin tehdä hommansa parhaiten rauhassa ja keskeytyksettä. Ilman small talkia.

Kaikkeen kälkättämiseen uhratulla ajalla ja ergialla suomalainen olisi jo aikaa sitten pistänyt leipäläpensä kiinni ja käynyt käsiksi hommaan, mutta täällä tyhjänpäiväistä läpäläpää ei tietenkään ole kohteliasta jättää väliin. Kun se pitää silleen kanavaa ja suhteita mukavasti auki. Huokaus. Ei mene meikäläiselle jakeluun.

Minustakin tuntuu, että olen käyttänyt vähintään 1/3 ajasta siihen, että pitää koko ajan kommunikoida edistymisestä ja seuraavista siirroista yltiökohteliaaksi muotoilluilla kirjeillä, joiden sisältöä vastaanottaja ei edes lue ajatuksen kanssa, kun kerta samaa juttua pitää kysyä ja selittää sen seitsemän kertaa. Siinä vaiheessa, kun menin erääseenkin tapaamiseen ja luulin, että saan saman tien työvälineet mukaani, kävikin ilmi, että olemme menossa vasta *keskustelemaan* asioista ihmisten kanssa. Emmekä edes loppujen lopuksi saaneet kiinni niitä keskustelukumppaneja, kun yhteyshenkilömme ei ollut vaivautunut varmistamaan ovatko he tavoitettavissa. Paljon kivuttomammin olisin edennyt lyhyen kaavan mukaan, että pistä rattaat pyörimään, sutaise mustaa valkoiselle, anna minun osuuteni hommasta tänne, teen näin ja otan yhteyttä sitten kun olen sen tehnyt.

Suomalaista moinen jurppii todella syvemmän kautta, sillä tyhjän pälättämisen arvostus ei ainakaan meidän kulttuurisessa mittarissamme ole kovin korkealla. Kieltään heiluttamalla kun ei valitettavasti saa asioita kävelemään itsekseen siihen pisteeseen mihin ne on tarkoitus ihan manualisesti saattaa.